Nikon D3x tulossa

Brittikuvaajan blogi kertoo, että Nikonin odotettu korkearesoluutioinen versio D3-kamerasta olisi tulossa vihdoinkin.

Pimp my Canon

Ostin halvimman Canon digipokkarin ja latasin siihen uuden käyttöjärjestelmän. Halusin nähdä paranevatko halpiksen ominaisuudet ja tekeekö tuolla vehkeellä yhtään mitään. Ehkä otsikko hieman liioittelee, mutta pikku tuunauksestahan tässä on kyse.
Verkkokaupassa myydään Canon A460 pokkaria hintaan 71,90 euroa, joka ei ole edes talouslaman kynnyksellä liikaa kamerasta. Mutta tekeekö tuollaisella mitään ja voiko sitä ehkä hieman tuunata? Canonin pokkareihin on olemassa vaihtoehtoinen käyttöjärjestelmä nimeltään CHDK, jolla kameraan saa lisäominaisuuksia ja RAW kuvausmahdollisuudeen.
Varsinkin tuo RAW kiinnostaa, sillä Canon ei ole katsonut tarpeelliseksi tuota mahdollisuutta muissa kuin kalleimmassa G10-mallissa. Tämä on sikäli mielenkiintoista, että kun digikamerat olivat uusia keksintöjä, niin jokaisessa kamerassa oli RAW-mahdollisuus. Tuolloin ihan oikeasti juuri kukaan ei oikein tajunnut, että mitä RAW-kuvalla tehdään ja mitä etua siitä on. Työkalut RAW-kuvien käsittelyyn olivat myös aivan onnettomia eikä mitään esim. Lightroomiin verrattavaa ollut edes näköpiirissä. Nyt kun hyvät työkalut ovat olemassa, niin RAW-kuvia ei enään voi kuvata kuin muutamalla pokkarimallilla.

CHDK asennetaan muistikortille ja kamera käynnistyy kortilta, jolloin lisäominaisuudet ovat käytössä eikä kameraan tarvitse tehdä pysyviä muutoksia. Kaikki kameran vakio-ominaisuudet ovat käytettävissä kaiken aikaa ja CHDK:lle on oma menu, josta lisäherkkuja voi ottaa käyttöön. Tarkemmat ohjeet sun muut ovat CHDK:n kotisivuilla, jotka ovat hieman sekavat, mutta jos minä onnistuin tässä, niin silloin kuka tahansa muukin onnistuu.

CHDK laajentaa kameran vakiosäätöjä ja esim. ISO-arvon voi valita vapaammin ja autoISO-toiminnon voi kustomoida mieleisekseen. Myös näytöllä olevia tietoja kameran tilasta saa vakiota enemmän näkyville. Akun varaustila näkyy prosentin tarkkuudella, mutta myös akun lämpötilan saa näkyville tai vaikkapa CCD-kennon lämpötilan. CHDK:n tuomat lisäominaisuudet vaihtelevat hieman kameramallista toiseen, mutta jos jokin Canonin malli kiinnostaa ja siitä puuttu juuri se tietty ominaisuus, niin todennäköisesti CHDK korjaa tilanteen. Parasta on, että CHDK on ilmainen, joten sitä kannattaa ilman muuta kokeilla.

A 460 on mielestäni hyvä, jopa erinomainen pokkari hintaansa nähden. Käyttö on sujuvaa ja kuvan laatu hyvä. Toki rahalla saa lisäominaisuuksia, laajakulmaisemman objektiivin, lisää pikseleitä jne, mutta A 460 täyttää monet kuvaustarpeet aivan mallikkaasti. Viisi megapikseliä ei tunnu paljolta, mutta riittää hyvin kymppikuviin ja hieman isompiinkin.

RAW-kuvissa ei ole kovin ihmeellistä säätövaraa, varsinkin kun viime aikoina olen kuvaillut hieman toisenlaisilla kameroilla. Kameran jpg-kuvat ovat suhteellisen tiukkaan pakattuja ja runsaasti terävöitettyjä ja kuvissa näkyy pakkauksen jälkiä selvästi. RAW-kuvaaja voi säätää nuo asiat mielensä mukaan ja kaikista pikseleistä saa täyden hyödyn. Valotusta voi jonkin verran korjailla jälkeenpäin, mutta esim. ylivalotusta ei kovin paljoa saa pelastettua. 

Tällaisen kameran tyypillinen ostaja ei varmaankaan halua harrastaa RAW-kuvien kehittelyä, mutta ainakin se on mahdollista. CHDK:n RAWien kanssa puuhastelu vaatii on kieltämättä pientä harrastuneisuutta, koska kuvilla on tiedostomuotonsa. Minä muutin kuvat DNG-muotoon ja avasin ne Lightroomissa, mutta CHDK:n kuvat aukevat käsittääkseni suoraankin joillakin ohjelmilla. Macille tarkoitettu muunto-ohjelma ei ainakaan minun konneessani suostunut prosessoimaan kuin kaksi kuvaa kerrallaan, joten tiedostojen muuntaminen oli hiukan hidasta.

Suosittelen kokeilemaan CHDK:ta, koska se on ilmainen ja parantaa Canon kameraasi. Yllä muutama kuva, jonka otin A460-kameralla. Ylin kuva on nimeltään Moonrise, Pihlajisto, Helsinki 2008. Esikuva on tietenkin tämä :-)

60 miljoonaa pikseliä pikatestissä

Kisa on kovaa ja megapikseleistä taistellaan keskikoon digitaalikameroissakin. Phase One on yksi digiajan konkareita keskikoon kameroissa. Tämä pieni tankalaisvalmistaja työllistää n. 112 henkeä ja pääkonttori tuotantotiloineen on aivan Kööpenhaminan keskustassa. Konttorit ovat myös Yhdysvalloissa sekä Kiinassa. 

Phase One tuo ensi vuoden alkupuolella markkinoille tähän mennessä eniten megapikseleitä, 60 miljoonaa. Aivan oikein 60 miljoonaa. Uudessa kolmannen sukupolven digiperässä käytettävä Dalsan tanskalaisille yksinoikeudella valmistama CCD-kenno on pikseleiden lukumäärän ohella myös fyysisiltä mitoiltaan suurempi kuin missään muussa kuluttajille myytävässä digitaalikamerassa. Kenno on nimittäin osapuilleen täyden 6 x 4,5 filmiruudun kokoinen, tarkalleen ottaen 53,9 x 40,4 mm ja siten n. 20% isompi kuin nykyisin yleisesti käytössä oleva 48 x 36 mm kenno. Käytettävissä oleva herkkyysalue on 50 - 800 ASA.

Phase One nimellä kulkeva kamerarunko perustuu Mamiyan 645 kameraan ja ison kennon myötä objektiivit ovat kuvakulmaltaan myös sitä mitä ne olivat filmille kuvattaessakin. Phase One digitaaliperille on sovitteita myös lähes kaikkiin muihin keskikoon kamerarunkoihin, joten vanhaa runkoa voi todennäköisesti hyödyntää uuden perän kanssa, jos niin haluaa.

Uusi 60 mp digiperä tulee siis alkuvuodesta, mutta minulla oli mahdollisuus kuvata hieman uuden perän prototyypillä, joita on olemassa kuusi kappaletta koko maailmassa. Valmistajan edustaja John Kristoffersen oli käymässä Suomessa ja keräämässä palautetta varsinaista tuotantoa varten ja tässä yhteydessä pääsin tyypittämään laitetta. Koekuvaus maahantuojan luona oli varsin pikainen, mutta sain ottaa tiedostoja mukaani sillä ehdolla, että jos julkaisen niitä, niin kerron kuvanneeni prototyypillä. Kuvasin siis Phase One 65+ digiperän prototyypillä, jonka tekemät tiedostot eivät kaikilta osin vastaa tuotantomallin tiedostoja. Nyt se on sanottu.

Kamerarunko on tuttua Mamiyaa ja mukava käsitellä. Digiperä on erittäin tukevaa tekoa, jota John demosi laittamalla perän lattialle ja seisomalla sen päällä. Takaosan näyttö on pienempi kuin uusissa kinokoon digijärjestelmäkameroissa, mutta suhteellisen selkeäkokoinen silti. Navigointi näytöllä hoituu neljällä napilla, jotka eivät vedä vertoja joystick tyyppiselle ratkaisulle, mutta totuttelun jälkeen käyttöliittymä on suhteellisen sujuva. Kuvausnopeus on yksi kuva per sekunti 21 kuvaa putkeen, joka on hyvä vauhti ottaen huomioon ison datamäärän. Pikseleitähän on lähes kolme kertaa se mitä esim. Canonin parhaissa ja Phase One kuvaa ainoastaan 16 bittistä RAW kuvaa. Yksi kuvatiedosto vie tilaa aiheesta riippuen reilut 60 megatavua. Pikseleillä mitattuna kuvan koko on muhevat 8984 x 6732 pikseliä.

Rungossa oli kuvaushetkellä kiinni 80 millinen normaaliobjektiivi, jonka kanssa kokonaisuus oli todella käteen käypä ja ei juuri kinaria isommalta tuntunut. Olen joskus omistanut Mamiya 645:n, joten sillä on osuutensa, että kapine tuntui heti hyvältä käytellä. Jalustan käyttö on suotavaa, jos suljinajat uhkaavat pidentyä lähelle riskirajaa, sillä pienikin tärähdys näkyy kuvassa.

Uusia objektiiveja tulee Mamiyalta ensi vuonna seitsemän kappaletta, jotka myydään Phase One-nimellä. Myös Leica on tekemässä merkkiin sopivia objektiiveja, jotka eivät ole samoja Leican uuden keskikoon järjestelmän kanssa. Uusilla objektiiveilla Phase One varmistaa, että kaikki 60:n megapikselin tallentamat yksityiskohdat saadaan talteen.

Kuvatiedostot ovat parasta mitä olen mistään digikamerasta nähnyt ja yksityiskohtien määrä on lähes uskomaton. Kuvasta voi erottaa kirjaimellisesti pienimmätkin yksityiskohdat ja kuvatiedoston sävyala saattaa häpeään parhaatkin kinodigit.

Hasselbladin aloittama hintojen lasku on pakottanut muutkin vastaavien laitteiden valmistajat pudottamaan hintojaan, mutta Phase Onen 65+ digiperä ei silti ole kaikille mahdollinen, sillä hinta tulee olemaan 29 900 euroa + arvonlisävero.

Kun malli saadaan tuotantoon ja Suomeenkin esittelykappale, niin teen perusteellisen koekuvauksen, mutta tämä tapahtuu siis ensi vuoden puolella.

Sitä odotellessa täällä hieman esimakua tulevasta.

Sisukas repparikeikka

Olin käymässä Sisulla, siis Karjaan autotehtaassa. Teollisuuslaitokset ovat aina mielenkiintoisia paikkoja ja työni vuoksi minulla on mahdollisuus vierailla monissa paikoissa, joihin ei muuten vaan pääse. Autot ovat minulle läheinen aihe, joten lähdin mielelläni Sisulle. Tämä tosin ei ollut ensimmäinen kerta, mutta viime käynnistäni Karjaan tehtaassa oli jo muutama vuosi kulunut.

Kuvasin Talouselämä-lehden tämän viikon numeroon tulevaan juttuun, joka käsittelee autoteollisuuden ahdinkoa. Tavoitteena oli saada jutun avauskuva sekä muutama muu käyttökelpoinen otos. Myös mahdollinen kansikuva oli hakusessa, mutta en vielä tiedä päätyykö kanteen minun vai jonkun toisen kuvaajan otos. 

Olin etukäteen päättänyt kuvata vallitsevassa valossa aitoon repparityyliin, koska tiesin, että valaistus olisi kuvauspaikalla hyvä. Joskus käytän lisävaloja, siis salamoita, tämän tyyppisissä kuvauksissa, mutta tämän halusin tehdä näin. Ajattelin, että ehkä perinteinen tyyli sopii aiheeseen paremmin kuin salamoilla valaistut kuvat. 

Kalustona oli vakiokalut, eli 2 x Canon 5D, 35 mm, 85 mm ja 15 mm kalansilmä, jonka otin tällä kertaa mukaan oikean laajakulman sijaan. Herkkyytenä käytin ISO 800, jolla pärjäsi hienosti. Tämän tyyppisessä kuvauksessa laitan sisätiloissa yleensä riittävästi herkkyyttä kameraan, jolloin voin käyttää lyhyitä valotusaikoja. Kun kuva on painetaan lehteen, niin on ihan sama laadun kannalta kuvaanko ISO 100 vai ISO 800 asetuksella. Tärähtäneet kuvat sen sijaan ovat käyttökelvottomia, joten riittävän lyhyt suljinaika on tärkeä.

Ohessa muutama kuva Sisulta.

Mikä V*tun ankka?!

Tämä sarjakuva on jo monen tiedossa, mutta sanottakoon vielä kerran, että jokaisen valokuvaajan lempisarjakuvastrippi on ilman muuta What the Duck. Tuon sivun oikeassa alanurkassa on widgetti, jolla Macin käyttäjät saavat Ankan Dashboardiin ja siten automaattisesti työpöydällensä aina uusimman stripin. Jos menet sivulle ensi kertaa, niin kannattaa tutustua arkistossa oleviin Ankkoihin myös.

Erittäin suositeltava!

Etulinssi puhtaaksi

Palauttaessani Hasselbladia viime viikolla maahantuojan tehomyyjä esitteli minulle Carl Zeissin linssinpuhdistussarjaa. No, siinä kävi juuri niin kuin myyjä oli suunnitellutkin, eli minä ostin paketin, jossa on puhdistusainetta ja mikrokuituliina. Hinta oli tasan kympin, joten ei siinä pahasti kiville voinut mennä.

Toimistolle päästyäni kokeilin ainetta ja sehän toimii. Suihkaus pullosta liinaan, jolla muutama pyyhkäisy linssin pinnalla, niin lika lähtee. Havaitsin, että ensin kannattaa pyyhkiä kostealla liinalla ja sitten kuivalla viimeistellä, niin ei jää jälkiä.

En ole tällaisia tuotteita kovin paljon kokeillut, mutta ainakin tämä tuntuu pelaavan. Kuuden objektiivin etulinssin puhdistuksen perusteella suosittelen. Toimii myös silmälaseille.

Olympus sai lähteä

Ostin noin vuosi sitten "pokkariksi" Olympus E-410 kameran. Tuossa pikkukamerassa on paljon hyvää. Se on hyvin tehty, ei natise eikä tunnu muoviselta, vaikka onkin muovia. Se on pieni ja kevyt, mutta sillä on hyvä kuvata. Kittiobjektiivi on optisesti hyvä, vaikka tuntuu hieman kevytrakenteiselta. Mukana tulee jopa hyvälaatuinen vastavalosuoja.  Hyvää on myös kuvanlaatu alempana mainittua poikkeusta lukuunottamatta ja RAW-mahdollisuus. Sisäänrakennettu pikkusalama on myös yllättävän kätevä joissakin tilanteissa.

Huonoa on objektiivivalikoima, josta puuttuvat valovoimaiset kiinteät kakkulat. Valikoimassa on kyllä muutama kiinteä, mutta tavalliseen kuvaukseen sopivia ei juuri ole. Missä ovat normaali ja pari laajakulmaa vaikkapa valovoimalla 2.0? Leican tekemää Panasonicin 1.4 valovoimaista normaalia ei saa Suomesta ja vaikka saisikin, niin hinta ja koko ovat molemmat yläkantissa. Taitaa olla niin, että määrä korvaa laatua nykyään tässäkin. Kuluttaja haluaa paljon zoomauskerrointa, mutta valovoima saa olla vaikka ö.

Huonoa on etsin, josta ei näe onko tarkennus kuvaajan vai kameran valitsemassa kohdassa. Huonoa on myöskin kohina yli ISO 400 asetuksella. Tämä korostuu kittiobjektiivilla, jonka valovoima on surkea. Dynamiikassa ei myöskään ole kehumista, mutta tämä seikka ei minua aivan älyttömästi kylläkään haitannut.

Pidän kovasti tuosta pikkujärkkäristä, mutta nuo mainitut puutteet saivat minut luopumaan Olympuksesta. Otin 410:llä monta hyvää kuvaa, mutta vuodessa suljin kävi vain noin 3600 kertaa. Kamerallani on nyt uusi koti ja toivottavasti nykyinen omistaja tekee sillä paljon hienoja kuvia. Yllä muutama otokseni Olympus E-410 kameralla.

Alpeilla mennään tunneliin

Tämä kuva ei ole uusi, mutta laitan sen silti esille, koska se mielestäni hieno. 

Olimme ajelleet reilun viikon ajan Italiaa ristiin rastiin juttu- ja kuvausmatkalla. Joo tiedän, kuvaajan homma on joskus todella raskasta :-) Ajelimme kohti pohjoista ja nousimme ylös alpeille, jotka joka kerran jaksavat säväyttää maisemillaan. Alppitiet kiemurtelevat tunneleiden läpi tuon tuosta ja ajattelin, että siinä voisi olla kuvan paikka.

Levähdyspaikalla kiinnitin kameran imukupeilla Alfan kylkeen ja vedin kaukolaukaisimen johdon katon yli matkustajan paikalle. Himmensin Canonin 16 - 35 mm zoomin tappiin aukolle 22, jotta saisin mahdollisimman pitkän valotusajan ja siten vauhtia kuvaan. Käänsin zoomin 16 millin asentoon ja laitoin kameran aukon esivalinnalle. 

Lähdimme liikkelle ja ajoimme tunnelin edes takaisin pari kertaa, kunnes palasimme levähdyspaikalle tarkastamaan kuvat. Kuvasin 50 ruutua, joista yksi on yllä. Tuo sama kuva oli Tuulilasi-lehdessä aukeaman kokoisena, joten joku muukin tykkäsi siitä.

Tarkasti katsoen imukupit näkyvät auton peilissä sekä peilin heijastuksessa sivuikkunassa. Lehdessä olleessa kuvassa kameraa ei näkynyt.

Valotusaika tuossa kuvassa oli 1,3 sekuntia ja vauhdin tuntu on ihan hyvä. Niin, se auto oli Alfa Romeo Brera V6.

Kuinka kuvaan toimitusjohtajan

Toimitusjohtajat ovat kiireistä väkeä ja heistä tarvitaan usein valokuvia. Kuvaajan kannalta tämä voi olla ongelmallinen tilanne, koska kuvausajan sopiminen saattaa olla vaikeaa ja kun aika löytyy, niin se on usein lyhyt.

Viime viikolla kuvasin jälleen yhden toimitusjohtajan, joka esiintyy esimerkkikuvissa. Sain kuvausajan sovittua ja tällä kertaa aikaa järjestyi poikkeuksellisen pitkästi, eli 45 minuuttia. Yritän aina sopia mahdollisimman pitkän kuvaussession, sillä hosuminen ei ole mukavaa. Sitä paitsi, jos kuvaus sitten sujuukin sovittua nopeammin, niin kuvattava on yleensä vain iloinen. Jos taas kuvaus menee pitkäksi, niin kuvattava ei aina ole kovin tyytyväinen tilanteeseen. 

Tehtäväni oli kuvata muutama erilainen kuva ja tilanne, jotta asiakas saisi arkistoonsa käyttökuvia joksikin aikaa eteenpäin. Kuvia käytettäsiin myös lehdistötiedotteiden mukana.

Saavuin kuvauspaikalle hieman ennen sovittua aikaa ja käytin odottelun kuvauksen suunnitteluun. Olin jo etukäteen päättänyt tehdä yhdellä valolla yksinkertaisesti ja tehokkaasti. Halusin tilannekuvan kaltaisia otoksia, koska varsinkin lehdet miellellään käyttävät sellaisia. 

Tällaisessa kuvaustilanteessa yritän saada kuvattavan rentoutumaan ja vapautumaan mahdollisuuksien mukaan. En ala heti kuvaamaan, vaan yritän aikaansaada keskustelua esim. päivän polttavista aiheista, kuvattavan johtaman yrityksen toiminnasta tai jostakin muusta. Sitten pikkuhiljaa otan kameran esille ja alan kuvaamaan. Ohjailen kuvattavaa tarpeen mukaan, mutta samalla pidän kameran kaiken aikaa valmiina, että mikään tilanne ei mene ohi. Tärkeää tällaisessa on siirtyä ajoissa seuraavaan poseeraukseen, jotta tarpeelliset kuvat tulee otettua. Kun olen tallentanut muutaman hyvän kuvan, niin vaihdan asetelmaa. Jos jokin tilanne ei näytä hyvältä, niin en jää hieromaan sitä, vaan siirryn seuraavaan. Kuulostaa ehkä hieman karulta, mutta niin se vaan on. 

Kuvaustyylini on muutenkin aika suoraviivainen. Teen suunnitelman ja etenen sen mukaan. Kuvaan moneen kollegaani verrattuna suhteellisen vähän ruutuja. Kun minulla on mielestäni riittävä määrä hyviä otoksia, niin lopetan kuvaamisen, vaikka 20 valotuksen jälkeen. Yleensä tämä toimii, mutta joskus huomaan jälkeenpäin, että olisi ehkä kannattanut hieman enemmän poiketa suunnitelmasta. Toisaalta jälkiviisastelu on aina helppoa.

Linkin takana on muutama valittu kuva tästä sessiosta, josta kuvattava pääsi etuajassa oikeiden töidensä pariin. Kuvauksessa käytin yhtä jalustalla olutta salamavaloa, kahta Canon 5D runkoa ja 35 mm sekä 85 mm objektiiveja. Salaman väläytin Multiblitz radio-orjalla.

Kelikamera tekee taidetta

Tielaitoksen kelikamerat Kehä 3:n ja Tuusulantien risteyksessä näyttivät tämän kaltaisia kuvia tänä aamuna klo 7.22. Kuvilla ei ehkä ole paljon informaatioarvoa tielläliikkujille, mutta monen etelä-suomalaisen tämän aamuista tunnelmaa ne taitavat kuvastaa aika hyvin :-)

Megapikseleille käyttöä

Kokeiltuani 39 megapikselin Hasselbladia ihmettelin, että kuka ja missä ihan oikeasti tarvitsee kaikkea tätä resoluutiota. Valokuvaaja Michael Wolf käytti keskikoon digikameraa Transparent City projektissaan, jota ei varmaankaan millään muulla digitaalisella kameralla olisi voinut tehdä. Wolf kuvasi Chicagossa öisiä kaupunkimaisemia talojen katoilta käsin. Kuvissa näkee talojen ikkunoista sisään ja sisätiloissa pienetkin asiat erottuvat. Olen nähnyt painettuna muutaman noista kuvista ja detaljien määrä on uskomaton. Hauskoja kuvia.

Lataa Hasselbladilla kuvattu kuva

Laitoin ladattavaksi kaksi zippifileetä ylläolevista kuvapareista, jotka on otettu Hasselblad H3D-39 kameralla ja Canon EOS 5D kameralla samalla paikalla. Kuvat ovat myös täällä, mutta eivät kokonaisina. Jos joku siis haluaa itse tarkastella lähemmin näitä, niin siitä vaan imuroimaan kuvat omalle koneelle. Kuvat ovat DNG-muodossa ja zipit ovat aika isoja, mutta yhteydethän pelaavat :-)

Pyytäisin, että näitä ei kuitenkaan julkaista esim. jollakin toisella nettisivustolla tai muuallakaan.

Kuka sanoo, että megapikselit eivät ratkaise?!!!

Kuvasin muutaman päivän Hasselbladin H3D-39 mallilla, jossa on pikseleitä enemmän kuin yhdessäkään kinokoon digikamerassa. Hasselistakin on 50 megapikselin versio ja tulossa 60 megapikseliä, mutta Suomen maahantuojalla ei ole hyllyssä näitä huippumalleja. Jouduin siis tyytymään 39 miljoonaan pikseliin.

Filmiaikana eniten käyttämäni kamera oli Mamiya RZ eri versioissaan, joilla kuvasin tuhansia rullia filmiä. Digiaikana en ole juurikaan kuvannut keskikoon digikameroilla, mutta nyt päätin ottaa itse selvää ovatko ne maineensa veroisia. 

Kun otin Hasselin ulos laukustaan, niin ensimmäinen reaktioni oli lähinnä tyrmistyneen pettynyt. Ajattelin, että onpa hiton kömpelö, iso ja painava kapistus. Muistelin että, miten olen joskus voinut kuvata millään tähän verrattavalla kojeella yhtään mitään.

Runko etsimineen ei ole pahan kokoinen, mutta objetiivit ovat jättimäisiä ja kinarin kakkulat tuntuvat vertailussa kääpiöiltä. Jalusta on siis syytä ottaa mukaan kuvaukseen.

Hasselilla kuvatessani muistin vähitellen miksi aikanaan pidin niin paljon keskikoon kameroista. 

Etsinkuva on iso, siis ISO todellakin ja kuvaaminen kaikkiaan rauhallisempaa kuin kinarilla. Käyttöergonomia ei yllä kinodigien tasolle ja kokeilemassani kamerassa takanäyttö oli kahden tuuman versio ja aivan ala-arvoisen surkea verrattuna vaikkapa 200 euron digipokkarin näyttöön. Uusimmissa malleissa näyttö on isompi, mutta muuten teknisesti kamera ei ole muuttunut. 

Kuvakulmia tulee mietittyä tarkemmin koska isolla kameralla työskentely on paljon hitaampaa kuin kinarilla. Syväterävyyden hallinta on hyvä, koska objektiivien polttovälit ovat suhteellisen pitkiä. Normaaliobjektiivi digihasselin 36 x 48 mm kennolle on kennon lävistäjän mukaan laskettuna 60 mm, mutta saman kaavan mukaan kinarin normaali olisi noin 43 mm. Kinarin kuvakulmaa vastaavat objektiivit ovat Hasselissa polttoväliltään noin 1,4 kertaa kinarin polttoväli.

Pieni syväterävyys asettaa kuvaamiselle myös huolellisuusvaatimuksia, sillä tarkennnus pitää laajakulmallakin olla kohdallaan eikä sinne päin. Syväterävyysalue on suhteellisen kapea myös pienillä himmentimen aukoilla.

Olen lukenut, että keskikoon digikameroissa on dynamiikka paljon paremi kuin parhaissa kinokoon digikameroissa ja kuvattuani H3D:llä voin vahvistaa tuon. Sävyalaa voisi kuvailla pehmeän täyteläiseksi ja runsaaksi. Vertasin Hasselia omaan Canon 5D:hen ja ero on selvä. Siinä vaiheessa, kun Canonin varjoista löytyy enään ainoastaan kohinaa, niin Hasseli näyttää lisää sävyjä. Huippuvaloissa ero ei ehkä ole aivan yhtä korostunut kuin tummissa sävyissä.

Yksityiskohtien toisto on mahtavaa ja pienetkin asiat erottuvat selvästi, sillä Hasselin kuva on suhteessa terävämpi Canoniin verrattuna kuin pelkkä ero pikselien lukumäärässä antaisi olettaa. Myöskään kokeilemani Sony Alpha 900 ei 24 megapikselin voimalla pääse lähellekään Hasselbladin tarkkuutta. Pakko kuitenkin myöntää, että pitää tehdä isoja vedoksia ennen kuin erot tulevat esille resoluution puolesta.

No kaikella on kääntöpuolensa, niin Hasselblad H3D-39 kamerallakin. Käyttökelponen ISO-alue ainakin omien kokeilujeni perusteella on 50 - 100. Tilannekuvausta pilvisenä talvipäivänä on siis turha yrittää Hasselilla. 

Hasselin tiedostot ovat suuria ja kahdeksan gigan CF-kortille mahtuu noin 129 kuvaa. Omassa formaatissaan yksi kuva vie levytilaa noin 60 megatavua ja Adobe DNG muodossa noin 45 megatavua, riippuen hieman kuvatusta aiheesta. Tietokoneelta vaaditaan puhtia näiden jättifileiden pureskelussa. Oma 8-prosessorin MacProni ei pahemmin pykinyt, mutta huomasin kuitenkin eron Canonin tiedostojen käsittelyyn verrattuna.

Mahtava sävyala ja tarkkuus aiheuttavat omistamisen haluja, vaikka Hasselbladin käyttöalue on suhteellisen kapea verrattuna kinodigiin. Hasselin hinnat ovat tulleet kovaa kyytiä alaspäin, mutta siltikään aivan taskurahat eivät riitä. Kuvatun H3D-39 kameran aloituspaketti 80 mm normaaliobjektiivilla maksaa 18 294 euroa. Kokeiltavana minulla oli tuo mainittu kamera ja lisäksi objektiivit 35 mm f/3,5 sekä zoom 50 - 110 mm f/3,5 - 4,5, joiden hinnat vastaavasti 3355,- ja 3977,-. Nuo ovat isoja summia ammattilaisenkin lompakosta otettuna ja ne pitäisi tavalla tai toisella pystyä rahastamaan asiakkaalta kuvauksen hinnassa.

Täällä on muutamia kuvaesimerkkejä.

Sony vaihtui Hasseliin

Sony lähti takaisin maajantuojalle ja tilalle tuli Hasselblad H3D-39. Kokeiltavana olevassa Hasselissa on vain 39 megapikseliä, koska maahantuojalla ei ole hyllyssä 50 megapikselin mallia. Pitää siis pärjätä näillä. Ensi viikolla julkaisen kokemukset keskikoon pikselihirmusta. Nyt voin jo sanoa, että ainakin resoluutio on eri planeetalta verrattuna mihinkään kinokoon kameraan.

Sony Alpha 900 käyttökokemuksia

Kuvasin siis muutamia kuvia Sony lippulaivalla Alpha 900:lla. Kamera oli minulla todella lyhyen ajan, joten en ehtinyt kovin syvällisesti perehtyä laitteeseen. Kuvasin ainoastaan RAWia käsisäädöillä. Sonyn omaa salamaa en käyttänyt lainkaan. Sää oli lainan aikaan todella surkea, joka ei parantanut kuvausmahdollisuuksia.

Edellä oleva teksti perustuu siis käyttökokemuksiini noin kahden päivän ajalta eikä kyseessä ole testi. Moni asia jäi kokeilematta lyhyessä ajassa, mutta toivon, että tästä on jotakin iloa lukijoilleni. Nyt on selittelyt selitelty ja asiaan.

Sony tuntuu erittäin hyvin tehdyltä, runko ei natise eikä todellakaan ole muovisen tuntuinen. Canon asteikolla Sony on lähempänä ( lähellä! ) 1-sarjaa kuin 5D:tä. Säätimet ja namikat toimivat täsmällisesti ja peli tuntuu ihan oikeasti pro-laitteelta. Nappien sijoittelu on makuasia, jota kannattaa tunnustella jokaisen itse. Minulla oli hieman hakemista, koska olen tottunut Canoniin ja totta puhuen pidän enemmän Canonin virtaviivaisuudesta ja nappien vähyydestä. 

Alpha 900 on pienempi kuin Canonin ja Nikonin ammattikamerat, mutta pieni se ei ole. Varustettuna 24 - 70 f/2.8 zoomilla kokoa ja painoa kertyy huomattavasti enemmän kuin Canon 5D:lle samanlaisella objektiivilla.

Sonyn yläpinnalla oleva näyttö on pieni, eikä sisällä muuta kuin aivan perustiedot. Takaseinän näytöltä voi tarkastella kameran asetuksia syvällisemmin. Asetusten muuttaminen ja usein tarvittavien arvojen säätäminen käy kätevästi. Käyttöliittymä on selkeä ja lisäksi suomenkielinen.

Takanäyttö on tarkka  ja siitä on miellyttävä katsella kuvia. Kuvan terävyyden tarkastelu sujuu myös hyvin, mutta ei tällainen pieni näyttö määräänsä enempää voi näyttää olipa tarkkuus kuinka iso tahansa. Suurennetun kuvan liikuttelu näytöllä on aavistuksen tahmeaa, mutta suurentaminen sujuu rivakasti.

Etsinkuva on näyttää 100%, joka on ehdottoman hyvä asia. Etsin on muutenkin kirkas ja hyvä, mutta ei siitä minulle mitään värinöitä tullut. Pikkukennon kameroihin tottuneelle Sonyn etsin on varmasti upea kokemus, koska kuva tähyslasilla on iso.

Tarkennus tuntuu tarkalta eikä normaalitilanteissa hapuile, vaan osuu laakista. Näppituntumalta sanoisin, että tarkennus on parempi kuin Canon 5D:ssä. Varsinkin lähietäisyydeltä Sony tuntui erittäin tarkalta, joka oli helppo todeta 85mm f/1.4 objektiivin täydellä aukolla. Liikkuvaan maaliin en oikein luotettavasti voinut testata, koska tuo mainittu 85 millinen oli pisin käytössäni ollut polttoväli ja siihen hieman lyhyt. 200 millisellä olisin voinut testata esim. liikkuvaan autoon.

Sulkimen ääni on melkoinen losahdus, joka ensi alkuun tuntuu kovalta. Toinen epämiellyttävä seikka on epästandardi salamakenkä, johon sopii ainoastaan Sonyn salamalaite. Esimerkiksi radio-orjien käyttö ei onnistu, koska lähetin kiinnitetään kameran salamakenkään. Salamakenkään saa lisähintaan palikan, joka muuttaa kiinnityksen standardin mukaiseksi. Tämä pelastaa osittain, mutta sitten kameralaukussa on taas yksi sokeripalan kokoinen palikka lisää odottamassa katoamista.

Sonyssa on kuvanvakain rungossa, joka on hyvä asia, vaikka en vakaajaa itse kovasti kaipaakaan. Sonyn vakaaja auttaa pitkähköillä valotusajoilla käsivaralta kuvatessa, mutta minulle jäi sellainen tuntuma, että Canonin objektiiviin rakennettu vakaaja on parempi kuin Sonyn rungossa oleva. Ainoa vakaajaobjektiivini on Canon 70 - 200 f/2.8 IS.

Kuvissa piisaa resoa, sillä käytössä on lähes 25 megapikseliä, joka riittää likipitäen mihin tahansa. Näin ison resoluution parhaita puolia on rajauksen mahdollisuus niin, että jäljelle jäävät pikselitkin riittävät vielä johonkin. Moni haluaa tehdä esim. neliön muotoisia kuvia, johon Alpha 900:n kuvista riittää reilut 4000 pikseliä sivulle. Täysikokoisen kuvan koko on 6048 x 4032 pikseliä.

Ison resoluution kääntöpuoli on isojen tiedostojen tilantarve. Sonyn oma RAW-tiedosto ottaa levytilaa noin 36 megatavua ja Adobe DNG:ksi muutettuna noin 19 megatavua. Isot tiedostot vaativat tietokonnelta myös suorituskykyä, jotta käsittely on sujuvaa. Sony Alpha 900:n resoluutiota pitää todella tarvita, jos kameran haluaa, sillä muutenhan tällaisella kuvaamisessa ei ole oikein mitään älyä. Tosin Minoltan objektiiveille ei ole ainakaan vielä muuta täyden kennon digitaalikameraa, joten onhan sekin kieltämättä hankintaperuste.

Kuvan laatu on hyvä ja laadukkaalla objektiivilla pikseleistä saa täyden hyödyn. Sävyntoisto on miellyttävää ja sävyala pikaisesti arvioituna vähintään samalla tasolla Canonin 5D:n kanssa. Sonyn RAW-kuvissa on mukavasti säätövaraa, mutta minulla oli pieniä vaikeuksia säätää kuviin mieleisäni sävyjä. Uskon, että omistajana tuo korjaantuisi, kun tottuisi kalustoon. Muistan, kun vaihdoin Nikonista Canoniin muutama vuosi sitten, niin minulla oli alussa samoja ongelmia.

Pieni pettymys oli kuvassa esiintyvä kohina, vaikka olenkin sitä mieltä, että aiheesta puhutaan aivan liikaa nykyään. Kohina alle ISO 400 herkkydellä ei häiritse normaaleissa olosuhteissa, mutta tuon herkkyyden yläpuolella kohina on selvästi näkyvää. Kohinan sävy on kuitenkin miellyttävä ja muistuttaa filmin rakeisuutta, joten ei tätä asiaa kannata liioitella. Esimerkkikuvia katsomalla jokainen voi päätellä onko kohinaa omaan käyttöön liikaa. Mainittakoon vielä, että nämä kommentit perustuvat siis RAW-kuvien katseluun Lightroomissa.

Kysymys kuuluukin, että kenelle Sony Alpha 900 on tarkoitettu? Canon- tai Nikonkuvaaja, jolla on useita objektiiveja ynnä muita varusteita tuskin vaihtaa Sonyyn. Ammattilaiselle Sonyn hinta on kohtuullinen, mutta harrastajalle kallis. 

Yksi hyvin potentiaalinen ostajaryhmä ovat Minoltan laadukkaiden objektiivien omistajat, jotka ovat odottaneet lasiensa arvoista digitaalikameran runkoa. Alpha 900 on sellainen. Sony Alpha 900 on erittäin mukava käytössä, toimii täsmällisesti ja on hyvin tehty. 

Täällä on muutamia esimerkkikuvia.

Jos kysyntää on, niin laitan serverilleni imuroitavaksi muutamia Sonylla kuvattuja Adobe DNG-fileitä.

Valtioneuvostossa

En tavallisesti tee uutiskeikkoja, mutta kun kanta-asiakkaani kysyi, niin en kieltäytynyt. Silloin tällöin nämäkin ovat mielenkiintoisia ihan yleissivityksen kannalta. 

Viime torstaina Suomen hallitus ministeri Mauri Pekkarisen suulla julkisti pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategiansa. Tilaisuus oli valtioneuvoston linnan tiedotustilassa.

Valtioneuvoston linnaan ei voi kävellä sisään kuin rautatieaseman halliin. Pitää todistaa olevansa henkilö todistuksella ja kirjoittaa nimi listaan, jonka jälkeen saa vierailijakortin.

Tulin paikalle ajoissa eikä tila ollut vielä aivan täynnä, joten istuin eturiviin. Vartin odottelun jälkeen herrat saapuivat paikalle ja minä noin kymmenen muun kuvaajan kanssa lauoimme sarjatulella. 

Eipä käy kateeksi niitä, jotka näissä tilaisuuksissa käyvät päivittäin ja säännöllisesti. Kovaa hommaa eikä erityisen hohdokasta.

Paikalla oli myös TV-kameroita, jonka ansiosta valaistus oli suhteellisen hyvä ja oikean värinen, siis noin 3200 K. Asetin ISO-arvoksi 1000, kuvasin täydellä 2,8 aukolla tai melkein täydellä ja valotusaika oli 1/160 sekuntia. Osassa kuvista käytin salamaa, jonka päällä oli kääntösuodatin sekavalon välttämiseksi.

Uusi kamerani!

Nojoo, ei nyt ihan oma vielä, mutta kokeltavana. Siis Sony Alpha 900, jonka kävin noutamassa maahantuojalta tänään. Olin sopinut, että saan kokeilla kamerarunkoa ja 24 - 70 zoomia, mutta oli iloinen ylläri, kun saamastani kameralaukusta löytyi myös salama sekä 50 ja 85 milliset 1,4 valovoimalla. Laina-aika on lyhyt, koska moni muukin haluaa tätä uutuutta kokeilla, mutta katsotaan mitä saan Sonystä irti. Tämän viikon puolivälin jälkeen julkaisen kokemukseni täällä blogissa. Tuo hihna on muuten aika hieno!

Otoslaskuri Canoniin

Törmäsin tällaiseen ohjelmanpätkään, joka kertoo tiettyistä Canoneista kuvattujen otosten määrän. Omassani tuo ei toimi, joten en voinut kokeilla, mutta toivottavasti joku kokeilee ja kertoo minullekin, että toimiiko.

RAW säätöohjeita

Kuten eilen lupasin, niin tämän linkin takana on ohjeita RAW-kuvien säätöön. Toivon, että nuo esimerkit selventävät varsinkin aloittelevalle RAW-kuvaajalle tämän mainion tiedostotyypin olemusta. 

Ohjeet on tehty Adobe Lightroom-ohjelmalla, koska itse käytän sitä. Minulla ei ole resursseja tehdä ohjeita usealle ohjelmalle, mutta näitä ohjeita voinee normaalilla aivokapasiteetilla varustettu kuvaaja soveltaa muihinkin RAW-käsittelyohjelmiin.

Olen käsitellyt perussäätöjä ja -säätimiä. Lightroomille on olemassa ainakin Englanniksi oppaita niin netissä kuin painettunakin, enkä aio kilpailla niiden kanssa. Lisäohjeiden etsimisen voi aloittaa vaikka täältä.

Minulla on tuttuja, jotka järjestelmäkameran ostettuaan ovat kokeilleet RAW-kuvia, mutta ovat sitten vain ihmetelleet, että mitä ihmettä nää oikein on ja mitä näille pitää tehdä? Yritän vastata tuohon muutamalla esimerkillä.

RAW on hieman JPGtä työläämpi vaihtoehto, mutta kun prosessi tulee tutuksi, niin pieni lisätyö palkitsee parempien kuvien muodossa. Siis lisätyö on todellakin pieni, kun homma tulee tutuksi ja perussäädöt rutinoituvat.

Katso linkin takaa ohjeeni ja kommentoi ihmeessä.

RAW-säädöt

RAW on oikea reitti kuvaajalle, joka haluaa kaikki irti kamerastaan. RAW on varsinkin alottelijalle usein hieman hämmentävä tiedostomuoto ja siihen siirtyminen voi olla hankalaa, kun kuvaaja ei oikein tiedä mitä tiedostolle pitäisi tehdä.

Huomenna julkaisen oman tapani säätää RAW-kuvia muutaman esimerkin avulla. Maailmalla on varmasti minua paljon taitavampiakin RAW-virtuooseja, mutta on huonompiakin. Jos siis RAWin kuvaaminen kiinnostaa, mutta et oikein tiedä mitä kameran RAW-tiedostolle pitäisi tehdä, niin huomenna voit olla viisaampi.

Yllä yksi esimerkki ennen ja jälkeen säätöjen. Kuva on otettu Toyotan Etelä-Afrikan tehtaalla tyypillisessä teollisuusvalaistuksessa. Kameran valkotasapaino oli päivänvalolla, mutta koska kuvasin RAWia minun oli helppo kuvauksen jälkeen säädellä kuva mieleisekseni. Ylempi suoraan kamerasta ja alempi säätöjeni jälkeen.

RAW-työnkulkuni

RAW-kuvaformaatti on mysteeri, varsinkin aloittelijoille, mutta oikein käytettynä RAW mahdollistaa kuvaajalle parhaan mahdollisen kontrollin kuviinsa sekä myös parhaan mahdollisen teknisen laadun. RAWista löytyy paljon tietoa netistä, joten en selittele sitä sen enempää.

Kuvaan aina RAWia, koska siten saan pienimmällä vaivalla kuvistani sellaisia kuin haluan. Kerron tässä oman työnkulkuni, joka saattaa erota toisen kuvaajan vastaavasta, mutta toimii minulle.

Homma alkaa sillä, että tuon kuvat muistikortilta Adobe Lightroomiin. LR:n import-ikkunassa kirjoitan kuville perushakusanat, kuten asiakkaan nimi, kuvauskohde, kuvauspaikkakunta jne. Jos kuvaan päivän aikana enemmän kuin yhden kuvauksen, niin tallennan eri kuvausten kuvat kamerassa eri kansioihin ja tuon jokaisen kansion LR:iin erikseen. 

Tuonnin yhteydessä muutan tiedostomuodoksi DNG, joka vie hieman vähemmän tilaa kuin Canonin CR2. Kuvittelen myös, että DNG on varmempi pitkällä tähtäimellä, koska se on kameramallista ja -merkistä riippumaton tiedostomuoto. 

Kuvatessani minulla on kameran valkotasapaino asetettuna päivänvalolle lähes aina, enkä välitä kuvien väreistä kuvatessa lainkaan. Tuodessani kuvat LR:iin käytän omalle kameralleni tekemiäni esiasetuksia, jotka muuttavat kaikki kuvat samoihin perusasetuksiin. Minulle on tärkeää, että kaikki kuvat ovat samassa lähtötilanteessa ja näin varmistan asian. Kuvat saattavat siis vielä tässä vaiheessa olla aivan väärän värisiä.  

LR:ssa minulla on jokaiselle asiakkaalle oma asiakkaan mukaan nimetty kansio, jonka sisällä on jokaiselle kuvaukselle oma kansionsa. Kun tuon uuden kuvauksen kuvat LR:iin, niin teen tuonnin yhteydessä kuvaukselle kansion. Kun kuvat ovat tuossa kansiossa, niin nimeän kuvat uudellen. Kuvat voisi nimetä jo tuonnin yhteydessä, mutta mielestäni ne on helpompi nimetä tuonnin jälkeen, koska kuvaan kahdella kameralla ja kuvauksen kuvat ovat lähes aina useammalla kuin yhdellä muistikortilla.

Tuonnin jälkeen kestää hetken ennen kuin täysikokoiset esikatselut ovat valmiina. Teen esivalinnan ennen kuin alan värikorjailla kuvia. Merkkaan yhdellä tähdellä mielestäni hyvät ruudut ja niistä kahdella tähdellä lopullisen valinnan, jos yhden tähden kuvia tulee liikaa. Joskus ison kuvauksen jälkeen käytän kolmeakin tähteä, jos olen kuvannut todella paljon.

Nyt aloitan värikorjailun. Haluan kaikki kuvat alussa samoihin säätöihin, koska käytännössä jokainen kuva pitää säätää erikseen ja minun on helpompi tehdä säätö, jos kuvat ovat samoissa säädöissä ennen kuin aloitan. Tämä on henkilökohtainen, enkä osaa sitä perustella sen enmpää. Värikorjailen ainoastaan valitut kuvat.

Säätäminen menee kutakuinkin samassa järjestyksessä LR:n säätimien kanssa, ylhäältä alas. Ensin värilämpötila, sitten värisävy jne. Olen suhteellisen nopea tässä ja käytän yhteen kuvaan yleensä noin 30 sekuntia, mutta joihinkin kuviin tietenkin kuluu kauemmin. Eilen kuvasin 203 ruutua, joista valitsin asiakkaalle 52. Olin tehnyt kuvavalinnan ja säädöt reilussa tunnissa. Asiakkaalle menevä kuvamäärä on tässä tapauksessa poikkeuksellisen suuri kuvattuihin ruutuihin nähden, mutta se johtuu kuvauskohteista, jotka eivät juuri liikkuneet.

Kuten sanoin, jokainen kuva pitää säätää erikseen, jos homman haluaa tehdä kunnolla. En kuvatessa välitä valkotasapainon säädöistä, koska ne eivät kuitenkaan ole aivan kohdallaan. Myös sävyasteikkoa on lähes aina säädettävä, ainakin hieman. Kaikista tärkeimmät asiat kuvatessa ovat oikea valotus ja oikea tarkennus, koska varsinkin jälkimmäistä on paha jälkeenpäin korjailla. 

En myöskään käytä harmaakortteja tai muita apuja kuvauspaikalla, koska ne eivät nopeuta kuvan säätämistä, mutta ovat kuvaustilanteessa lähinnä riesana. Harmaakortti voi olla hyödyksi esim. studiossa tuotekuvauksissa, mutta miljöössä on aina jonkinasteinen sekavalo, jonka vuoksi parhaaseen tulokseen pääsee silmämääräisesti. 

Kun kuvat on säädetty, niin vien ne yleensä JPGnä toisella levyllä olevaan kansioon, jonka nimenä on yllättäen "valmiit kuvat". Jos toimitan kuvat CD-levyllä, niin pakkaan kuvat parhaalla laadulla, jos taas toimitan kuvat sähköpostilla, niin pakkaan noin 75 prosenttisella laadulla ja saatan myös pienentää kuvien kokoa 10 - 20 %.

Yllä mainittu toimii minulle ja toivottavasti siitä on lukijallekin jotain iloa. Ylläoleva kuva ei liity tähän juttuun muuten kuin, että se on kuvattu RAWina Olympus E-410 kameralla.

Multiblitz radiosynkan kustomointia

Radiolähetin ja -vastaanotin salamavalojen välkyttelyyn ovat tänä päivänä jo varmaankin jokaisen ammattilaisen vakiovaruste. Asuin Kaliforniassa 80- ja 90-lukujen taitteessa ja radiot olivat jo silloin arkipäivää Amerikassa. Meillä nuo mainiot apuvälineet ovat yleistyneet tällä vuosituhannella ja markkinoilla on muutama eri merkki.

Minulla oli ensimmäiset Elinchromen radiosynkat joskus 90-luvulla, mutta ne olivat melko epäluotettavat, kalliit ja lisäksi epäkäytännölliset, koska ne toimivat verkkovirralla. Akku- tai paristokäyttöisen salaman kanssa Elinchromen radioita ei siis voinut käytellä. Uusista Elinchromen radio-orjista minulla ei ole kokemusta.

Nykyään käytän Multiblitzin radiosynkkaa, jonka valitsin hinnan ja ominaisuuksien vuoksi. Laitteet ovatkin toimineet hyvin ja muutamaa poikkeusta lukuunottamatta erittäin luotettavasti. Kantama on riittävä, muutama kymmenen metriä ja koko suhteellisen pieni. Varsinkin lähetin, joka minulla on vanhaa mallia on todella pieni. Uudemman mallinen lähetin on isompi, mutta ei mikään kolho sekään. Olen kuullut huhuja, että uudemman lähettimen virrankulutus on vanhaa suurempi ja paristo kuluu siten nopeammin. Omassani paristo tuntuu kestävän ja kestävän ja kestävän.... 

Vastaanottomissa on vain yksi huono puoli: niissä on ainoastaan perinteinen salamasynkkapistoke synkkajohdolle. Tuo pistoke on keksitty joskus vuosikymmeniä sitten, samoihin aikoihin kuin nykyisen kaltaiset salamavalotkin keksittiin, eikä pistoke ole kovin luotettava. Synkkajohdossa oleva pää tai plugi väljistyy ahkerassa käytössä nopeasti eikä kontakti silloin toimi kunnolla.

Kustomoin omia Multiblitz vastaanottimiani hieman ja lisäsin kiinteän synkkajohdon, jonka toisessa päässä on tavallinen stereoplugi. Plugi sopii Elinchromen salamalaitteisiin ja taitaa sopia muihinkin. Näin minulla on aina johto mukanani salaman ja vastarin välille, koska johto on vastarissa kiinni, ja luotettavuus käyttömukavuuden ohella parani huomattavasti. Käytän radiosynkkaa usein myös Canonin salaman kanssa ja silloin pitää turvautua perinteiseen synkkajohtoon.

Tuo kustomointi oli todella yksinkertainen tehdä. Avasin vastaanottimen, porasin reiän koteloon johtoa varten ja juotin johdon kiinni piirilevyyn samoihin kohtiin, joissa alkuperäinen pistoke on kiinni. Läpiviennin kohdalla kiristin johtoon nippusiteet kotelon sisä- ja ulkopuolelle vedonpoistajiksi.

Suositeltava modaus Multiblitzien omistajille.

Miksi ei ISO 25?

Uusien kameroiden yksi mainostetuin ja puhutuin ominaisuus on suurin käyttökelpoinen ISO-arvo, joka Nikoneissa on jopa 25600. On kyllä totta, että herkkydellä on käyttöä useinkin eikä kameran hämäräkykyjä voi lisävarusteilla tai muuten jälkikäteen lisätä, jos kohteen valaisua ei lasketa.

Toisaalta ihmettelen, että miksi ISO asteikko ei voisi jatkua myös alaspäin. Miksi digikameroissa ei ole valittavissa vaikkapa ISO 25 tai ISO 6? Aurinkoisena päivänä kun haluaisit valotusajaksi vaikka 1/4 sekuntia saati vielä hitaamman, niin eipä onnistu ilman harmaasuotimia. 

Pieni herkkyys auttaisi myös silloin, kun kuvaaja haluaa käyttää salamaa auringonpaisteessa. Olisi aika hienoa voida kuvata esim. aukolla 2.8 ja silti salamatäsmäys olisi mahdollista, koska pieni ISO-arvo mahdollistaisi kirkaassakin valossa riittävän pitkän suljinajan. Tiedän kyllä, että Canonin ja Nikonin omat salamat täsmäytyvät kaikilla suljinajoilla, mutta käyttö high speed moodissa rajoittuu vain joihinkin tilanteisiin, eikä toimi esim. radiosynkkien kanssa kunnolla.

Suurta herkkyyttä varmaan tarvitaan enemmän kuin pientä, varsinkin kotimaassamme,  jossa pimeää riittää. ISOmmilla numeroilla on myös helpompi myydä kameroita, mutta olisiko asteikon laajentaminen alaspäin ihan älyttömän vaikeaa? Ehkä se on. Kunhan nyt ensin saamme käyttökelpoisen ISO 125000, niin ehkä sitten jonkun valmistajan kamerasta löytyy myös ISO 6.

Kameratesti tulossa!

Laitetaanpa vähän mainosta tulevasta. Kokeilen ensi viikolla Sony alpha 900 kameraa ja kerron sitten mitä mieltä olin. Tästä uutuudestahan on jo kattavalla tyylillä erittäin tasokas ja perusteellinen testi DPreview-sivustolla, mutta kun itse näkee, niin tietää :-) 

Kalan silmä on kipeä

Blogini ensimmäisten kirjoitusten joukossa oli juttua siitä, kuinka kamerassani ja 70 - 200 zoomissani olivat ruuvit löysällä. Taas on jotain löysällä, sillä tänään havaitsin, että 15 millinen kalansilmäni helisee, kun sitä kevyesti ravistelee. Kohtalaisen nopeasti paikallistin kolinan lähteeksi löysällä olevan etulinssin. Linssi ei ole aivan irrallaan, mutta kolina lakkaa, kun etulinssistä pitää kiinni. 

Etulinssin ympärillä on ilmeisesti kierteellä jonkinlainen lukitusrengas, mutta siihen tarvitaan erikoistyökalu tai vastaava. Kalansilmän etulinssi on sen verran tyrkyllä, että en uskalla kotikonsteilla yrittää mitään teeseitse korjausta. Lopputuloksena saattaa olla ihan itse naarmutettu etulinssi.

Pidän työkalujani ihan kohtullisen hyvin, mutta työkalujahan ne ovat, joten joskus jotain pikkukolhujakin sattuu. Siltikin ihmettelen, että mistä johtuu, kun nyt vuorotellen joka verme kirjaimellisesti meinaa levitä käsiin. 

Kalansilmä tuntuu kyllä toimivan ihan normaalisti, kuten yllä voi nähdä ja aion käyttää sitä huomenna tiistaina kuvauksessa, mutta sen jälkeen kalan silmää pitää näyttää tohtorille.

Batteries not included ja kuvaajallakin vajaatoimintaa

Käytän kuvauskaluston kuljetukseen Lowepro Computrekker AW reppua, joka on riittävän iso sisältä, mutta mukavan pieni ulkoa. Muutama päivä sitten kerroin, että jätin zoomit kotiin ja lähdin keikalle kahden kiinteäpolttovälisen objektivin kanssa. Tuo kalusto on zoomeja pienempi ja kevyempi, joten reppuni tuntui turhan isolta.

Päätin tehdä toisenkin kuvauksen tuolla mainitulla kevyellä kalustolla ja siirtelin kamerat varusteineen reppua pienempään olkalaukkuun. Minulla niin kuin muillakin kuvaajilla on laukussaan tietty perusvarustus ja tietyt tarvikkeet, joilla normaalit kuvaukset ja pienet hätätilanteet hoituvat. Tavaroiden siirto laukusta toiseen pitää siis tehdä huolella, että mitään oleellista ei unohdu. Tuona päivänä minulla oli ainoastaan yksi kuvaus, joten ajattelin ottaa mukaan vain välttämättömät tavarat. Tarkistin huolella: kamerat, muistikortit, vara-akut kameroihin jne. Salamalaitteiden ja kameran väliseen yhteydenpitoon minulla on Multiblizin radiokaukolaukaisin. Tarkistin, että lähetin ja vastaanotin olivat myös mukana.

Saavun sovitulle kuvauspaikalle ja alan siinä purkaa työkaluja laukustani. Kuvattavakin kohteliaasti kommentoi, että kyllä sulla on hienot kamerat. Virittelen salamaa toimitakuntoon ja vastaan, että nämä ovat ihan katu-uskottavuuden vuoksi ja vähemmälläkin pärjäisi. 

Laitan radiovastaanottimen johdolla salamaan kiinni ja painan vastarin virtakytkintä. Punainen ledi ei syty. No perhana, mikä maksaa? Samalla muistankin, että toinen vastaanotin oli ilman paristoa. Otin tietenkin mukaan juuri sen, tottakai. Selittelen tilannetta kuvattavalle ja ilmoitan, että päätänkin kuvata ilman salamaa. Repussani on aina varaparistoja ja varavastaanotin, mutta minähän halusin lähteä keikalle kevyesti... 25-vuoden kokemus puhuu :-)

Valon laatuun ja suuntaan ei tällaisessa tilanteessa tietenkään voi vaikuttaa muuten kuin kuvauspaikan ja kuvaussuunnan valinnalla. Selvisin mielestäni tästä ihan kohtuullisesti, eikä asiakkaani taatusti huomaa mitään. Paitsi, että he taitavat lukea tätä. Heh, heh...

Yllä olevan kuvan otin 85 mm objektiivilla aukolla 2 ja valotusajalla 1/200 sekuntia.

Muovilinssin läpi

Eilen reprosin muutaman vanhan negatiivini kameralla ja lupasin tänään kertoa miksi halusin noin tehdä. Alla selitys.

Tämän päivän objektiivit ovat parempia kuin koskaan aikaisemmin, mutta silti haluamme toisinaan aivan tarkoituksella huonontaa kuvausjälkeä, siis teknisesti huonontaa. Useinmiten työkaluna on Photoshop, jolla kuvaa rusikoidaan bittitasolla. 

Huononhauskaa jälkeä syntyy myös sopivalla objektiivilla, kuten Lens Baby. 

Holga on kulttimaineeseen kohonnut kiinalainen muovikamera, jolla voi kuvata 6x6 negatiiveja. Minullakin on, tai oikeastaan oli Holga, mutta en ole sitä käyttänyt vuosiin, koska filmikuvaamisen olen käytännössä lopettanut. Olen netissä nähnyt kuinka jotkut ovat sovittaneet Holgan objektiivin digijärkkäriin ja nyt päätin kokeilla tätä itsekin.

Pistin siis Holgani lisäksi yhden Canonin runkotulpan päreiksi ja hetken kuluttua minullakin oli Canoniin sopiva kiinalainen muovilinssi. 

Innolla lähdin pihalle kokeilemaan tätä taatusti huonoa objektiivia. Suomalainen syyssää ei innostanut kovin ihmeellisiin suorituksiin, mutta siltikin olen hieman pettynyt. Kuvissa on kyllä todella loiva kontrasti ja pehmeyttä, mutta alkuperäisen Holgan jälki on kyllä paljon kauniimpaa, jossa runsailla valovuodoilla on oma osuutensa. Objektiivin piirtoympyrä on tarkoitettu noin 6x6 negalle, joten keskustaakin kehnompi reunapiirto ei pääse kinokoossa oikeuksiinsa eikä runsas vinjetointikaan näy. Aion testata lisää paremmalla säällä, koska kontrastikkampi valo tuonee haluamiani objektiivin huonoja ominaisuuksia paremmin esiin.

Photoshopissa voin tietty lisätä vinjetointia ja muokata muutenkin kuvaa, mutta se ei ole sama asia. Katso yllä olevia kuvia, niin käsität heti, mistä on kyse. Alempi rivi on Holgalla kuvattu ja ylempi Canonilla, jossa Holgan objektiivi. Noita Canonilla kuvattuja olen hieman muokannut ja lisännyt mm. vinjetointia Lightroomissa.

Hämmästyttävää sinänsä on tuon muovinpalan suhteellisen hyvä piirtokyky. Objektiivin muodostaa nimittäin tasan yksi muovinen linssi. Kontrastintoisto on surkeaa, mutta piirto on kohtuullinen keskellä kuvaa, varsinkin kun otetaan huomioon yksinkertainen rakenne. Tämän yksinkertaisempi ja halvempi on ainoastaan neulanreikäkameran objektiivi, joka on siis pelkkä reikä.

Hieman jo kaduttaa, että pilkoin Holgani. Pitänee hankkia uusi tilalle ja samalla hieman 120-koon värinegaa.