Hyvää uutta vuotta 2009!

Toivotan kaikille lukijoilleni mitä parhainta uutta vuotta!

Muistakaa osallistua arvontaan, joka on tuossa alapuolella.

Osallistu arvontaan!!!

Vuoden vaihde lähenee ja uusi vuosi odottaa. Sen kunniaksi järjestän blogini historian ensimmäisen arvonnan, jossa on mahtava palkinto. 

Jos haluat osallistua, niin käy katsomassa tämä pieni galleria ja valitse gallerian paras kuva. Tarkoituksena on valita esteettisesti paras kuva, siis sellainen, joka näyttää parhaalta omasta mielestäsi. Käytän tämän kyselyn tuloksia tulevassa jutussani, jonka julkaisen, kun olen ensin käynyt läpi kaikki tuhannet vastaukset lukijoiltani. On siis tärkeää blogini sisällön kannalta, että osallistut.

Kun olet katsonut gallerian, niin täytä lomake täällä ja lähetä se. Kaikki osallistujat ovat mukana arvonnassa, jossa mahtavana palkintona on 4 gigan San Disk Extreme 3 muistikortti joko SDHC tai CF mallisena. Palkinnon sponsoroin ihan itse.

Lomakkeen voi tietenkin täyttää katsomatta galleriaa ollenkaan, mutta toivon silti, että katsot oikeasti gallerian ennen kuin täytät osallistumislomakkeen.

Lomakkeessa kysytään nimi ja sähköpostiosoite, johon lähetän arvonnan voittajalle ilmoituksen. Voittaja julkaistaan myös blogissani arvonnan jälkeen. Postitan palkinnon voittajalle sen jälkeen, kun voittaja ilmoittaa minulle postiosoitteennsa. Arvonnan jälkeen hävitän sähköpostiosoitteet ja nimet enkä tee tai kerää niistä tilastoa, lukijarekisteriä enkä muutakaan. Ainoa syy kysyä noita tietoja on se, että voin suorittaa arvonnan. Jos haluat valita kuvan, mutta et halua osallistua arvontaan, niin jätä nimi ja sähköpostiosoite pois lomakkeesta.

Osallistua voi 6.1.2009 asti.

Sulanto unplugged

Kuvasin oheisen ylemmän kuvan MikroPC-lehden kansikuvaksi vuonna 1993. Tai oikeammin yläkuva on yksi versio, joka miellytti minua. Kuten alakuvasta huomaat, niin kanteen päätyi kuva, jossa oli enemmän rekvisiittaa eikä softausta. Silloinen päätoimittaja Kari Tyllilä piti softattua liian epäselvänä ja koska päätoimittajan sana on laki, niin mitäpä kuvaaja siihen. Tulin kyllä ihan mainiosti toimeen Tyllilän kanssa ja olemme edelleen väleissä, että ei tuosta mitään hampaan koloon jäänyt. Voi olla, että Tyllilän valinta kanteen oli parempikin.

Mallin poseeraus on suoraan Rodinin ajattelijapatsaasta, kuten valistunut lukija heti huomaankin. Muistan, että valokuvamallin hankkimisessa oli jotakin pientä säätöä, koska tuossa piti poseerata ihan munasillaan. Eihän tuossa mitään ( munia ) näy, mutta kuitenkin. En muista kuka mallina lopuksi oli, mutta hänellä oli kokemusta alalla enemmänkin, ainakin omien sanojensa mukaan. Näin muistelen.

Tuo mallin silmillä oleva verme oli ihan kuvausta varten kyhätty tulevaisuuden teknorekvisiitta. Ajattelija siinä pohtii tulevaisuuden näkymiä.

Valaistus oli yksinkertainen. Taustana oli iso lievästi laikukas harmaa kangas, joka ulottui lattialle asti. Valaisin taustan kahdella studiosalaman välähdyspäällä, joissa molemmissa oli sininen värikalvo. Tausta on sen verran kaukana, että sininen valo ei heijastu malliin. Mallia valaisee yksi hunajakennolla varustettu välähdyspää. 

Tuo softattu versio on kuvatessa tehty, sillä tuohon aikaan Photoshop oli versiossa 2 eikä sen käyttö vielä ollut joka kuvaajan arkea. Softaus on tehty tuplavalotuksella, joka mahdollistaa kuvassa näkyvän osittaisen softauksen. Kuvasin pimeässä studiossa kamera jalustalla, jotta voin pitää kameran suljinta auki filmin valottumatta. Sulkimen auki ollessa väläytin päävalon, jonka jälkeen laitoin objektiivin eteen softarin, sitten väläytin taustavalon ja laitoin sulkimen kiinni. Mallin piti pysyä paikallaan, mutta varsinkin tuossa asennossa se on helppoa ja valotusaikakin oli alle sekunti.

Tarkennuksen aikana salaman ohjausvalo oli tietenkin päällä. Salamavalot mittasin huolella Minoltan mittarilla ja Polaroidilla varmistin, että lopputulos tulisi olemaan sitä mitä halusinkin. Kuvasin tietysti filmille ja kamera oli Mamiya RZ. Objektiivi oli todennäköisesti 140 mm makro, mutta voi olla, että se oli joku muukin. Filmi oli Fujin RDP eli 100 asan diafilmi ja dian koko tuolla kameralla oli 6 x 7 cm.

Että näin sitä jotakin efektejä sai tehtyä ilman sähköistä vahvistustakin. 

Edullinen digijärkkäri

Huomasin Top Shotin nettisivulla tarjouksen Olympuksen E-420 mallista. Minulla ei ole mitään kytkentöjä mainittuun kamerakauppaan, mutta mielestäni hinta on edullinen, joten mainitsen sen tässä. Siis Olympus E-420 ja 17 - 45 mm objektiivi yhteensä alle 300 euroa. 

Ei voi sanoa, että olisi järjestelmäkamera kallis tuolla hinnalla. Olympuksen systeemissä on omat heikkoutensa, mutta myös paljon hyviä puolia. Kyllä Olympuksen järkkärit kuvanlaadussa päihittävät kaikki pokkarit sun muut kiinteäobjektiiviset digit. Jos järjestelmäkamera on ollut hankintalistalla eikä merkillä ole väliä, niin tässä yksi vaihtoehto, halvalla.

Teknisiä ongelmia

Minulla on ollut kokeilussa Sinar Hy6 keskikoon digikamera, mutta sen kanssa kuvaamisessa on ollut pieni ongelma, joten joudun valitettavasti lykkäämään käyttökokemusteni julkaisua. Laitteesta tulee arvio tänne, mutta siihen menee vielä ainakin viikko. 

Raakaa peliä

Raw-kuvien hyvänä puolena on monipuolinen muokkausmahdollisuus kuvauksen jälkeen. Kuvan voi kehittää parhaaksi katsomallaan ohjelmalla päästäkseen parhaaseen lopputulokseen. Sama ohjelma ei ole välttämättä paras kaikkien kameroiden kuville eikä edes saman kameran eri olosuhteissa otetuille kuville.

On kuitenkin miltei mahdoton urakka selvittää millä ohjelmalla saa mistäkin kuvasta kaikki irti. Tuon selvittääkseen kuvaajan pitäisi aina uutta kuvaa kehittäessään kokeilla kaikkia ohjelmia. Hieman kärjistetysti sanottuna, siis.

Toinen kehitysohjelman tärkeä ominaisuus on käytettävyys. Paljon kuvia käsittelevä arvostaa sujuvaa työnkulkua, mutta satunnainen käyttäjä voi tyytyä välttäväänkin käyttöliittymään. Ainakin, jos ohjelma on edullinen. Kullekin käyttäjälle hyvä ohjelma on siis jonkilainen kompromissi kuvan laadun ja käytettävyyden väliltä. 

Olen sen verran laiska, että minulla tuo käytettävyys menee absoluuttisen laadun edelle, mutta toki ei kuitenkaan hinnalla millä hyvänsä. Laadun pitää siis olla riittävän hyvä, mutta käytettävyys pitää olla erittäin hyvä. Jos joskus haluankin, vaikka jostain vanhasta kuvastani paremman version, niin voinhan sitten käyttää normaalista ohjemastani poikkeavaa vaihtoehtoa.

Erästä kameraa kokeillessani imuroin Raw Developer-ohjelmasta kokeiluversion. Päätin tehdä minivertailun Raw Developerin ja Lightroomin välillä. Tämä vertailu on hyvin pelkistetty, mutta ainakin minun mielestäni mielenkiintoinen. Käytin kolmella eri kameralla kuvaamiani kuvia ja tuloksia voi katsella täällä.

Hyvää joulua

Olen julkaissut blogiani vasta reilut kaksi kuukautta, mutta ilokseni lukijoita jutuilleni on ollut enemmän kuin uskalsin alkuun toivoa. Kiitos kaikille, jotka olette käyneet lukemassa blogiani. Toivon, että tulevaisuudessa osaan tehdä vieläkin kiinnostavampaa sisältöä. 

Hyvää joulua!

t. matti

Pana LX3 vielä kerran

Tämän jälkeen en kirjoita hetkeen Panasonic LX3-kamerasta, mutta tämä on pakko kertoa. Kokeilin nimittäin alkuperäislisävarusteena saatavaa laajakulmalisäkettä tuohon mainioon pikkukameraan. 

Lisäke laajentaa laajimman polttovälin 24:sta 18 millimetriin kinokameran yksiköissä puhuttaessa. Lisäke on metallirunkoinen laadukkaan oloinen ja kiinnitetään kameraan sovitinputkella. Kiinnitys ja irroitus kamerasta on hieman työlästä eikä kovin nopeata, koska kierrettä on ruuvattavana jokunen kierros. Kameran valikosta pitää laittaa laajakulmalisäkeasento päälle, mutta mielestäni tuo valinta ei tehnyt muuta kuin esti zoomauksen. 

Lisäkkeen optinen laatu on ensiluokkainen. Objektiivin valovoima ei huonone eikä myöskään terävyys tai kontrasti. Aivan kuvan nurkissa voi nähdä, että piirto heikkenee, mutta tuo ei häiritse oikeita valokuvia kuvatessa. Kuvakulma on lisäkkeen kera melkoisen laaja ja varmasti riittää laajakatseisimmallekin kuvaajalle. Hintaa lisälinssille kertyy sovitinputken kanssa n. 250 euroa ostopaikasta riippuen, joten aivan huokea lisäke ei ole. Laadullisesti rahalle saa kyllä vastineen.

Nascarkuvien tekniset tiedot

Tätä pyydettiin minulta, joten tässä nämä. Taitavimmat ovat tiedot kuvien exif-tiedoista jo katsoneetkin, mutta tämä niille, joita asia kiinnostaa, mutta eivät osaa exifejä lukea. Kuvia ei ole kuvaamisen jälkeen rajattu.

Ylin kuva: ISO 400, 200mm, f 5.6, 1/640 s.

Seuraava: ISO 400, 400 mm, f 5.6, 1/400 s.

Seuraava: ISO 100, 185 mm, f 5.6, 1/400 s.

Seuraava: ISO 400, 24 mm, f 5.6, 1/100 s.

Seuraava: ISO 1000, 170 mm, f 4, 1/80 s.

Seuraava: ISO 1000, 24 mm, f 5, 1/200 s.

Seuraava: ISO 400, 160 mm, f 5.6, 1/800 s.

Alin kuva: ISO 200, 200 mm, f 5.6, 1/1250 s.

Sinar kokeilussa

Minulla on Sinar Hy6-e75r keskikoon digikamera kokeilussa. Julkaisen viikon sisällä kokemuksiani vermeestä. Näin hienolla kojeella saan varmasti kuvattua parhaat joulukuvani. 

Jättikö Annie laskut maksamatta?

En ota kantaa puoleen tai toiseen enkä edes mielipidettä tähän oikeusjuttuun, mutta mielenkiintoista joka tapauksessa. Tuolla yhdestä kuvauksesta laskutetulla summalla taitaa moni suomalainen stylisti tehdä töitä koko vuoden tai ainakin melkein.

Jytinää Amerikan malliin

Viime keväänä olin Kaliforniassa kuvaamassa Nascar-kisoja. Tällaiset toimeksiannot ovat mukavaa vaihtelua rutiineihin, jos reissaamista ei ole liian usein. Jokainen työkseen matkustava tietää, että työmatka on työmatka. Minulla on nykyisin 5 - 10 kuvauskeikkaa ulkomaille vuodessa, joka on melko sopiva määrä eikä ala rassata liikaa.

Isot tapahtumat, kuten tämä Nascar edellyttävät käytännössä aina etukäteen akkreditoitumisen. Nascarkisassa tämä meni suunnilleen näin.

Kuvaaja Sulanto täyttää tapahtuman nettisivujen lehdistöosastolla olevan kaavakkeen, pyytää toimeksiantajaltaan kirjeen, joka todistaa Sulannon olevan ihan oikea lehtikuvaaja. Amerikassa on tapana pyydellä näitä päätoimittajan tai vastaavan allekirjoittamia kirjeitä. Toimeksiantajan, eli Tuulilasi-lehden päätoimittaja lähettää Sulannon täyttämän kaavakkeen ja suosituskirjeen Nascarkisan pressihenkilölle.

Sulanto pureskelee kynsiään kotona, kun Nascarista ei kuulu mitään, vaikka matkaan pitäisi lähteä reilun viikon päästä. Akkreditointi tulee sähköpostilla viisi päivää ennen lähtöä. Parempi myöhään kuin ei silloinkaan. Tosin pitää sanoa, että kokemukseni mukaan näin käy aina. Siis, että akkreditoinnit lähetetään viime tingassa.

Sulanto hyppää lentokoneeseen kohti Los Angelesia ja saapuu viimein Fontanan kilparadalle, joka on noin tunnin ajomatkan päässä Los Angelesin keskustasta itään. Sisään päästäkseen Sulanto näyttää tulostamansa akkreditointisähköpostin, jonka jälkeen Sulannolle neuvotaan reitti pressikeskukseen. Pressikeskuksessa Sulanto ilmoittautuu ja näyttää sekä henkarit että pressikortin. Toimihenkilö etsii Sulannon nimen listalta, jonka jälkeen Sulanto saa käteensä kasan lippuja ja lappuja. Kaikista tärkein on kuitenkin kuvaajaliivi, jonka käyttäjillä on pääsy käytännössä ihan mihin vaan rata-alueella.

Amerikassa meno on suhteellisen rentoa isoissakin tapahtumissa, sillä amerikkalaiset ymmärtävät miten yleisöä pitää miellyttää. Turvajärjestelyt ovat toki tiukat, mutta rennolla tavalla. Kuvaajaliivin haltijoilta ei juuri mitään kysellä ja pääsy on vapaa oikeastaan kaikkialle paitsi radan ajamiseen käytettävälle osalle.

Kysyn miten pääsen radan reunalla oleville kuvauspaikoille ja ystävällinen nuori mies kertoo, että voin saada kyydin ihan mihin haluan ja takaisin pääsen soittamalla hänen antamaansa numeroon, jolloin minua tullaan noutamaan. Hienoa, mutta alueen karttaa tarkasteltuani päätän kävellä, koska lähin kuvauspaikka on muutaman sadan metrin päässä.

Nascarissa vauhdit ovat hurjia, sillä Fontanan kaltaisilla pitkillä radoilla ajetaan urku auki lähes kaiken aikaa. Kuvauspaikalla suoja-aidan aukossa vauhdin todella aistii, kun autot paahtavat ohi viiden metrin päästä ja vauhtia on n. 280 km/h. Korvatulpista huolimatta meteli on tuntuva ja kameran linssiin ( ja kuvaajan silmille ) lentää kiviä ensimmäisten parin nopean kierroksen aikana ennen kuin rata puhdistuu kunnolla.

Muutama panorointi kohdetta seuraten menee harjoittelun piikkin, sillä näin kovaa kulkevia kohteita näin läheltä en ole kovin usein panoroinut. Ero on merkittävä jos kohde liikkuu vaikka reilua sataa verrattuna siihen, että kohde liikkuu lähes kolmea sataa. Normaalioloissa liikkeen kohtuu hyvin pysäyttävä 1/250 sekuntia tuntuu aivan liian pitkältä ajalta jopa panorointiin, jos tavoitteena on muutakin kuin abstrakia taidetta.

Pressihuoneessa on yllättävän hyvät tarjoilut, sillä ruokaa ja juotavaa ( colajuomaa ja vettä ) on tarjolla koko viikonlopun ajan. Nämä järjestäjien pressitarjoilut eivät nimittäin aina ole kovinkaan kummoisia. Eipä Nascariinkaan syömään tultu, mutta kyllä se työntekoa helpottaa, jos ruokailu on hyvin organisoitu. Kuvaajankin pitää tankata joskus.

Päivän kuvat mahtuvat hyvin muistikorteille, joita minulla on matkassa 31 gigan verran. Illalla hotellissa tyhjennän kortit kannettavalle tietokoneelle ja teen varmistuksen ulkoiselle kovalevylle. 

Kaikkiaan hieno viikonloppu, varsinkin tällaiselle autoharrastelijalle. Kun kysytään mikä on parasta valokuvaajan työssä, niin usein vastaan, että hienoa on päästä paikkohin, joihin muuten olisi vaikea tai mahdoton päästä. Nascarviikonloppu oli tuota osastoa minulle, mutta ne kuvaajat, jotka kiertävät työkseen Nascaria eivät välttämättä ajattele samalla tavalla.

Tää pitää nähdä!

Ehkä tämän ovat jo useimmat nähneet, mutta laitan varmuuden vuoksi linkin tännekin. Tämä on vain niin hiton hauska.

Uusia hankintoja ynnä muuta

Keskustelufoorumeiden eräitä suosituimpia ketjuja ovat ne, joissa esitellään omia kuvauskalustoja tai uusimpia hankintoja. Minäkin esittelen tässä uusimman hankitani, jonka tein Tukholmassa viime viikolla. Paikallisen Akateemisen Kirjakaupan alehyllyssä oli Robert Mapplethorpen Ten by Ten hintaan 125 kruunua. Kirja on pehmeäkantinen, mutta painoasu on muuten laadukas, joten olihan se ostettava. En tiedä onko tuo ehdottomasti halvin hinta, jolla kyseisen kirjan voi ostaa, mutta ei se kalliskaan ollut.
Tunnettujen kuvaajien kuvakirjoja on hauska katsella ja siinä voi jopa oppia jotakin. Hyvin painettua kirjaa selailee kyllä paljon mieluummin kuin nettiä, ainakin mitä kuvien katseluun tulee. Paitsi onhan näitä hienoja blogeja... :-)

Nippelitietoa

Rob Galbraitihin saitilla on linkki Canonin white paper arkistoon, josta kameroiden teknisestä tiedosta kiinnostunut voi ammentaa lisää.

Varmuuden vuoksi

Onko varmistukset kunnossa? Tuota kysyin äskettäin ystävältäni, joka on innokas, tai oikeammin hänestä on tullut innokas harrastelijakuvaaja ostettuaan digitaalisen järjestelmäkameran. Hän kuvailee useiden valokuvaharrastelijoiden tapaan muihin harrastuksiinsa liittyvissä tapahtumissa usein paljonkin. Äskettäin hän kertoi kuvanneensa noin 1500 kuvaa viikonlopun aikana ja siinä yhteydessä kysyin, että onko sulla varmistukset kuvistasi? Minä sanoin hänelle, että se kovalevy hajoaa jonakin päivänä varmasti, ei välttämättä huomenna, mutta jonakin päivänä. Saarnaukseni jälkeen hän lupasi tehdä varmistukset toiselle kovalevylle. Keskusteluamme seuraavana päivänä toinen hyvä ystäväni, joka on erittäin pätevä ammattikuvaaja soittaa, että hän vei juuri läppärinsä huoltoon kovalevyn hajoamisen vuoksi.
Kysyn nyt lukijoiltani: onko teillä varmistukset kunnossa?
Kovalevyt ovat halpoja. Osta ulkoinen kovalevy ja tee sinne varmuuskopiot kuvistasi ja muustakin tärkeästä aineistosta.

Valaisuvideo

Videot ovat muotia ja minäkin päätin tehdä valaisuvideon. Kuvasin taas kerran erään auton ja koska minulla oli vielä Panasonic LX3, niin päätin kuvata sillä videota valokuvaamisestani. Yllä oleva valokuva on muuten kuvattu LX3:lla videolla näkyvällä salamakalustolla. LX3 pelaa ihan hienosti Multiblitz radio-orjien kanssa ja salamat välkkyvät iloisesti.

Panasonic LX3 käyttökokemuksia

Panasonic LX3 on saanut paljon kehuja sekä testaajilta että käyttäjiltä. Minulla oli joskus LX3:n edeltäjä LX1, jonka myin pois, koska se ei vastannut odotuksiani. LX1 oli myös aikanaan kehuttu malli, joskin kohinaa moitittiin, eikä turhaan. Kohinaa tosiaankin oli hieman liikaa jopa pokkarille. Tänä vuonna markkinoille tullut LX3 on kiinnostanut minua alusta asti, mutta nyt vasta pääsin kokeilemaan kojetta. 

Kokeilua varten pitää kuvata ja päätin sitä varten käydä läntisessä naapurissamme. Ruotsissa kaikki on paremmin kuin meillä ja ajattelin, että siellä kuvatut kuvatkin ovat ehkä siten parempia kuin kotona kuvatut. Heti perille päästyäni huomasin, että ainakin yksi asia ei ollutkaan paremmin kuin meillä Suomessa. Valoa nimittäin ei ollut yhtään enempää Ruotsin puolella kuin Suomessakaan. Panasonicin valovoimainen objektiivi kuvanvakaajalla saisi näyttää tosissaan mihin pystyy.

Panasonicin takaseinän peittää miltei kokonaan iso näyttö ja sen oikealla puolella olevat napit ovat siksi suhteellisen pieniä. Käyttöliittymä ja nappien toiminta ovat esimerkillisiä, sillä kameran käyttö on nopeaa ja yksinkertaista. Pienellä joystickillä hallitavasta pikavalikosta voi pikaisesti muutella kuvausasetuksia, kuten ISO-arvoa, valkotasapainoa jne. Samalla ilotikulla muutellaan aukkoa, aikaa ja valotuksen korjailua kätevästi. Asetusten muuttaminen nopeissakin tilanteissa käy erittäin näppärästi ja Pana LX3:lla on todella mukava kuvata.

Kameran päällä sijaitseva pyörivä valitsin, jolla haluttu kuvaustila otetaan käyttöön sen sijaan ärsyttää, koska pylpyrä pyörähtelee omia aikojaan. Minulla kävi useammin kuin kerran niin, että huomasin kuvaavani jollakin muulla kuin aukon esivalinnalla, joka on mielestäni paras moodi tämän kaltaisella kameralla kuvaamiseen. Valintapyörässä pitäisi olla lukitus, joka estäisi pyörän tahattoman kääntelyn, ja pyörähtelyn taskun pohjalla.

Jossakin testissä kehuttiin LX3:n ominaisuuksia korkeammilla ISO-asetuksilla. Pokkariksi kohina on ehkä vähäistä, mutta omat kuvaamiseni rajoittaisin alle ISO 400:n. Pokkareilla kannattaa aina kuvata mahdollisimman alhaisella herkkyydellä, eikä Panasonic LX3 ole poikkeus, vaikka onkin pokkareiden parhaimmistoa tässä suhteessa. 

Panassa on kuitenkin jotakin mikä helpottaa kuvaamista joulukuisessa pohjolassa, nimittäin valovoimaa, jota ei joka pokkarissa ole. LX3:n objektiivi on laajakulmaisimmassa asennossaan aukon verran avarampi kuin muiden vastaavien kameroiden objektiivit ja telepäässä ero on tuotakin suurempi. Vastapainona zoomin polttovälialue on maltillinen, mutta ainakin minä otan paljon valovoimaa ennemmin kuin paljon polttoväliä. Minulle riittäisi yksikin polttoväli ihan mainiosti, jos saisin vain itse päättää mikä se olisi.

Valovoimasta on ihan oikeasti hyötyä, sillä nopeampi suljinaika pysäyttää liikkeen pitkää paremmin ja kuvanvakaajasta huolimatta vähentää tärähtämisen aiheuttamaa epäterävyyttä. Panasonicilla voikin pysytellä alle ISO 200 arvon useimmissa tilanteissa, kuten galleriastani voi havaita.

Kameran näytöltä arvioin, että kannattaa käyttää +1/3 aukon verran valotuskorjailua, mutta jälkeenpäin havaitisin tuon olleen väärä valinta. Omalla Canonillani valotan mieluummin hieman yli kuin ali, koska näin saan paremmat sävyt tummaan päähän ja huippuvaloja voin tarvittaessa tuoda alaspäin. Panasonicin RAW-kuvissa on pokkariksi ihan kohtuullinen työvara, mutta huippuvaloja ei kovin paljoa voi pelastaa, joten parempi antaa kameran valottaa parhaaksi katsomallaan tavalla. Varjoja voi hieman avata varsinkin hitaammilla ISO-arvoilla kuvatuissa kuvissa laadun kärsimättä.

Panasonicin objektiivi on vaatinut suunnittelijoilta kuitenkin joitakin kompromisseja. Objektiivi nimittäin tuottaa melkoisen hirveän tynnyrivääristymän laajakulma-asennossaan ja cromaattiset aberraatiot ovat joissakin olosuhteissa häiritsevän voimakkaat, mutta aberraatiot voi onneksi suurelta osin poistaa esim. Lightroomissa.

Tynnyrivääristymää ei keskivertokäyttäjä välttämättä koskaan huomaa, sillä kamera korjaa asian jpg-kuvissa, kameran mukana tuleva Silky Pix tekee saman RAW-kuville ja myös Adoben Camera Raw tekee korjauksen automaattisesti. Ymmärrän, että Panasonic haluaa näyttää tuotteestansa parhaan puolen, mutta ainakin Adobe olisi voinut jättää geometriakorjailun kuvaajalle valinnaiseksi. 

Tynnyrivääristymä ei minua kovasti haittaa noin yleensä ottaen, sillä monissa kuvauskohteissa sitä ei voi nähdä. Siksi olisikin mukavaa, jos voisin valita tehdäänkö korjaus vai ei. Objektiivin kuvakulma on nimittäin jonkin verran laajempi korjaamattomissa kuvissa ja terävyyskin on hieman parempi.  Macille saatava Raw Developer osaa avata Panasonicin RAW-kuvat eikä tee korjauksia kuviin, mutta voi olla muitakin ohjelmia, jotka tekevät saman.

Edellä mainittua lukuunottamatta LX3 tekee kelpo jälkeä, jos kuvaaja osaa hommansa. Tällaisella kameralla on hauska valokuvata tilanteita ja käyttö on vaivatonta verrattuna järjestelmäkameraan, eikä pokkari kerää huomiota ison kameran lailla. Panasonicilla on hyvä kuvata ja sitä on hyvä käytellä, jotka ovat kuvanlaadun ohella tärkeitä ominaisuuksia. Panasonic LX3:n katuhinta pyörii 430 euron tuntumassa, jolla saa mielestäni kohtuullisen vastineen rahoilleen.

Tukholmassa kuvaamistani kuvista on pieni galleria täällä.

Taitoluistelua

Viime viikon Talouselämä-lehdessä oli taitoluistelija Laura Lepistöstä kuva, jonka olin ottanut. Toimeksianto oli sikäli mielenkiintoinen, että suoraan kohteen eli Lauran kanssa ei ollut puhunut kukaan lehden toimituksesta. Kuvaus oli välikäsien kautta sovittu ja minulle sanottiin, että voin kuvata treenien jälkeen Laaksolahden jäähallissa. Tämä oli tietenkin minulle helppoa, mutta tällainen herättää aina pienen epäilyksen siitä, että tietääkö kuvattava varmasti olevansa kuvattava. Olen joskus jonkun toisen asiakkaan toimeksiannosta mennyt kuvaamaan henkilöä, joka ei ole tiennyt kuvauksesta mitään ennen minun saapumistani. Tuollainen tilanne on erittäin kiusallinen ja sellaista haluaa välttää mahdollisuuksien mukaan.

Menin jäähalliin hyvissä ajoin ennen treenien loppumista, jotta voisin varmistaa tilanteen kuvauspaikalla. Onnistuin vaihtamaan muutaman sanan Lauran valmentajan kanssa treenien aikana ja homma tuntui olevan hoidossa. Sain soiton myös lehden graafikolta, joka oli tulossa paikalle tyttärensä kanssa, koska tytär harrastaa taitoluistelua. Hetken kuluttua istuin graafikon ja hänen tyttärensä kanssa jäähallin kahviossa, jossa meille selvisi, että seuraavaksi jäälle menisivät pienet taitoluistelijan alut. Saimme idean, että kuvaisimme Lauran yhdessä pienten luistelijoiden kanssa.

Minä kysyin pikkuluistelijoiden vanhemmilta lupaa kuvaamiseen sitä mukaan kun heitä tuli hallille. Kaikki olivat sitä mieltä, että idea on hyvä. Se asia hoitui todella helposti.

Treenit loppuivat ja minä menin jäälle esittäytymään. Laura osoittautui oikein miellyttäväksi nuoreksi naiseksi eikä hänellä ollut kiire mihinkään, joten voisin rauhassa tehdä kuvat. Pystytin kaukalon toiseen päähän yhden salamavalon ja pyysin pienet luistelijat mukaan kuvaan. Kuvasta tuli oikein soma, mutta hieman liikaa perinteisen ryhmäkuvan kaltainen ja päätimme tehdä vielä toisen version, jossa pyysin lapsia luistelemaan Lauran ympärillä.

Tämä toinen kuva oli juuri sellainen, mitä halusimmekin ja se myös käytettiin lehdessä.

Asetin kameran ISO 800 herkkyydelle, koska halusin taustan mukaan kuvaan enkä halunnut käyttää kovin pitkää valotusaikaa. Salamassa oli pieni tasovalo ja kääntösuodatin, joka muuttaa päivänvalon keinovalon väriseksi. Salaman tehtävänä oli tässä hieman siistiä valaistusta, sillä jäähallin valoja ei ole suunniteltu potretteja varten, vaikka valon määrä onkin kohtalainen. Valotin useita ruutuja 24 mm polttovälillä aukolla 5 ja ajalla 1/40 sekuntia. Objektiivi oli Canonin 24 - 70 millinen zoomi ja kamera Canon 5D. Yllä sama kuva, joka oli lehdessä, mutta rajaamattomana. Lehdessä kuva oli miltei neliön muotoon rajattu.

Pana G1 galleria, ja LX 3 kokeilussa

Olen tehnyt Panasonig G1 kameralla ottamistani kuvista pienen gallerian, jota voi katsella täällä. Kuvia on vedostettu Lightroomissa, mutta mitään rajumpaa kuvankäsittelyä niille ei ole tehty.

Minulla on kokeiltavana G1:n pikkuserkku Panasonic LX3, jolla kuvailen muutaman päivän ja kerron sitten onko tuosta paljon kehutusta pikkukamerasta mihinkään minun mielestäni.

Panasonic G1 arvostelu

Panan uutuus on erittäin mielenkiintoinen, sillä se voisi olla monen toivoma laadukas, mutta pieni kamera. Pokkari, jossa iso kenno mahdollistaa tavallista pokkaria paremman kuvan laadun. Jos Sony Alpha 900:lla kuvaamiseni oli hieman hätäistä, niin nyt ainakin kuvasin ihan kunnolla yleisimpiä tällaiselle kameralle tyypillisä tilanteita. Tämä ei kuitenkaan ole testi, koska en järjestelmällisesti kokeillut kaikkia kameran ominaisuuksia. Kuvasin kameralla ja kerron niistä asioista, jotka tulivat kuvatessa mieleeni.

Panasonic G1 on pieni kamera, mutta sitä on hyvä pidellä ja sillä on hyvä kuvata. Säätimet toimivat täsmällisesti ja niiden käyttö on loogista, mutta pienuudesta johtuen minulla oli muutamia pikku ongelmia. Suljinnapin etupuolella oleva säätörulla sopisi mielestäni paremmin suljinnapin yläpuolelle, sillä nyt sitä tulee helposti paineltua vahingossa eikä se osu kunnolla oikein millekään sormelle. Muutenkin huomasin, että kameraa käsitellessäni painelin turhan helposti vahingossa nappuloita. Kameran käsittely kuvaustilanteessa oli kuitenkin pääosin miellyttävää.

Eniten minua epäilytti etukäteen lcd-näytöllä toteutettu etsin, mutta turhaan. Etsin on yllättävän hyvä ja kuvatessa miltei unohtaa, että katselee näyttöä eikä objektiivin läpi optisesti. Tällainen etsin ei toki ole hyvän optisen etsimen veroinen selkeydessä, mutta päihittää mielestäni esim. Olympuksen edullisten järjestelmäkameroiden etsinkuvan, koska lcd on iso ja kirkas. Käsitarkennus on juhlaa hyvässä valossa, kun kuva suurenee tarkennuksen ajaksi. 

Huonoa on liikkuvien kohteiden nykivä ja joskus suttuinen kuva, mutta ei Panasonic G1 muutenkaan varsinainen action-kamera ole. Käsitarkennus ei toimi hämärässä kovinkaan hyvin, sillä kuva tummenee kovasti.

Kokonaisuutena etsin hoitaa tehtävänsä hyvin ja jos kameran kokoa voidaan pienentää tällä tavalla huomattavasti, niin siitä vaan. Tämän tyyppiseen kameraan mainio ratkaisu. Tulemme aivan varmasti näkemään näin toteutettuja etsimiä lisää tulevaisuudessa.

Tarkennus toimii nopeasti ja useimmissa tilanteissa on aivan yhtä nopea kuin edullisten perinteisten digijärkkäreiden tarkennus. Liikkuvaan kohteeseen en kunnolla testannut, mutta näppituntumalla sanoisin, että Pana G1 ei ole urheilukuvaajan kamera.

Tarkennuspisteitä ja tapoja voi valita tarpeen mukaan, mutta mielenkiintoinen on focus tracking, jossa kamera pitää tarkennuksen tietyssä kohteessa vaikka kohde tai kamera liikkuu. Kohteen pitää tietenkin olla etsimessä. Kovin hyvin en käytännössä voinut todeta tämän toimivuutta, mutta muutamien kokeilujen perusteella se toimii. 

Kuvausnopeus ja kameran reagointi kuvaajan pyyntöihin on varsin hyvä. Minulla ei tullut tilanteita, joissa olisin joutunut odottelemaan kameraa.

Kuvan laatua arvioidessani ajauduin samalla vertailemaan kameran mukana tulevaa Silky Pix ohjelmaa ja Adobe Lightroomia. Silky Pix on tyydyttävä ohjelma, jos muutakaan ei satu olemaan ja se tulee kameran mukana ikään kuin ilmaiseksi. Silky Pix on hidas ja muutokset kuvaan kestävät toisinaan liian kauan eikä esim. histogrammi päivity reaaliajassa vaan vasta, kun säätimestä päästää irti. 

Kun kehittelin samoja kuvia sekä Silky Pixillä että Lightroomilla, niin pakko sanoa, että kyllä LR:llä työskentely on älyttömän paljon jouheampaa ja myös kuvien laatu on mielestäni parempi. JPG-kuvia kuvaava ei tietenkään tarvitse välttämättä mitään ohjelmaa, mutta minä kuvasin ainoastaan RAW-kuvia Panasonicilla. 

Lightroom ei toistaiseksi tue Panan tiedostoja ja siksi kuvat pitää ensin muuttaa DNG-muotoon Adobe DNG Converter-ohjelmalla, joka on itsenäinen softa. Teknisistä syistä, jotka minulla menevät yli hilseen DNG Converterin tekemät tiedostot ovat noin kolme kertaa Panan alkuperäisiä suurempia. Tämä kuulemma korjataan tulevaisuudessa, mutta nyt on näin.

Kuvan laatu on hyvä. Parhaimmillaan alle ISO 400 herkkyydellä G1:n kuva on todella terävä ja sävykäs eikä häpeä tippaakaan edullisten perinteisten järkkäreiden seurassa. Suuremmilla herkkyyksillä kohinaa tietenkin tulee kuvaan mukaan, mutta minun mielestäni ainakin ISO 1000 on aivan käyttökelponen herkkyys. Esimerkkikuvistani jokainen voi arvioida käyttökelposuutta oman tarpeensa mukaan. 

Mukana tuleva objektiivi f/3.5 - 5.6 14 - 45 mm zoomi on optisesti hyvä ja kuvanvakaaja toimii hienosti. Opiskan mekaaninen rakenne on myös tyydyttävä ja esim. bajonetti on metallia. Toivotaan, että jompi kumpi Micro 4/3 valmistaja tuo markkinoille myös muutaman järkevän kiinteäpolttovälisen objektiivin, sillä G1 olisi todella hieno kamera parilla kiinteällä valovoimaisella peruslasilla varustettuna. Peruszoomin valovoima on kittilasien tapaan surkea ja kuvanvakaajaa todella tarvitsee joulukuussa jopa keskellä päivää, kun suljinajat venyvät pitkiksi.

Kokonaisuutena Panasonic G1 on miellyttävä kamera. Itselleni se sopisi pokkarin korvikkeeksi mitä parhaiten ja monelle varmasti ainoaksi kameraksi todella hyvin. Hinta on hieman korkea, kun sitä vertaa muihin digijärkkäreihin, mutta toisaalta kyllä esim. Canon G10 maksaa saman verran kuin merkin halvimmat järkkärit.

Seuraavaksi toivoisin mallia, joka olisi uskottavampi muotoilultaan, sillä huonoin asia Pana G1:ssä on sen ulkonäkö, jossa ei ole mitään katu-uskottavuutta. G1 näyttää ihan liikaa superzoompokkarilta. Tulevaisuudessa muotoilussa voisi ottaa viitteitä vaikkapa Contax G1 kamerasta.

Täällä on esimerkkikuvia, jotka on otettu Panasonic G1 kameralla.

Autokuva Panasonicilla

Minun on pitänyt koko tämän viikon kuvata VW Golf MSN auto nettisivustolle, mutta koska joka päivä on satanut, niin olen lykännyt asiaa aina huomiselle. Tänään kuitenkin päätin tehdä ainakin jotkut kuvat, koska aamupäivällä ei satanut. Tällaiset toimeksiannot ovat hauskoja, koska saan tehdä käytännössä ihan mitä huvittaa. Kääntöpuolena on maltillinen budjetti, joka rajoittaa tekemistä. Tähän aikaan vuodesta haastetta tuo myös sää: kaikkialla on märkää. Auton pitäisi kuvatessa olla puhdas, ei mainoskuvamaisen puhdas, mutta ei rapainenkaan. Tällaisten kuvien ei tarvitse olla mainosmaisia, sillä ne ovat journalismia tavallaan, joten inhimillisyys saa näkyä kuvissa sopivasti. Siis puhdas auto, joka on helppo järjestää, mutta kuvauspaikka ei useinkaan ole pesupaikan vieressä ja siitä tulee ongelma helposti.
Pesin Golfin ja ajoin sitten kolmeakymppiä kuvauspaikalle, joka on n. viiden kilometrin päässä kotoani. Tie oli hieman märkä, mutta auto ei matkalla kuraantunut liikaa. Sade sen sijaan alkoi juuri, kun pysäköin auton, mutta onneksi veden tulo oli vain pientä tihkua.
Kuvauskalustona minulla oli melko pelkistetty setti, johon kuului Panasonic G1 kamera objektiiveineen, Canon 580 salama, kamerajalusta, valojalusta ja radio-orja salaman laukaisuun.
Tumma kohde tummalla taustalla vaatii hieman valaisua, jonka toteutin yhdellä valolla, mutta monella kuvalla. Kuvasin kummassakin poseerauksessa Golfista viisi eri kuvaa, joissa kaikissa valaisin eri osan autosta. Photoshopissa yhdistin kuvat ja valitsin maskien avulla jokaisesta kuvasta sen osan, jota halusin käyttää. Kamera oli jalustalla, joten kuvankäsittelyn osuus ei ole kovin vaativa.
Tällaisessa on tärkeää, että kamera on ehdottomasti paikallaan kaiken aikaa. Muuten homma menee kiville. Vallitsevan valon valotin noin 1,5 aukkoa alle mittarin lukeman, jotta tausta ja auton ympäristö jäisi riittävän tummaksi. Salama oli jalustalla, jota siirtelin valotusten välillä. Käytin isoa Manfrotton valojalustaa, jolla sain valon myös riittävän ylös auton taakse. Kuvasin 45 mm polttovälillä, aukolla 5,6 ja ajalla 1/15 sekuntia ISO 100 arvolla.

Yökuvia Panasonicilla

Kokeilin hieman pitkiä valotusaikoja ynnä muuta Panasonic G1:llä. Tuo live view on hieno juttu yökuvauksessa. Valotusajat vaihtelivat 8 - 50 sekunnin välillä ja G1 selvisi hommasta kohtuullisen hyvin, mutta ei täydellisesti. Ohessa muutama kuva yölliseltä retkeltäni. Absoluuttinen tuomio G1 kamerasta tulee tänne blogiin maanantaina.

Canonin lasi Panasoniciin

Tämä viikko on näköjään Panasonic G1 viikko. Panan uutuuteen saa jo tilata sovitteita, joilla saa lähes minkä tahansa objektiivin kiinni kameraan.

Muutama kuva Panasonic G1 kameralla

Täällä muutama kuva, jotka otettu Panasonic G1 kameralla. Kuvaan viikon mittaan lisää ja hieman vaihtelevia aiheita tällä pienellä järjestelmäkameralla. Odotellessa voi tarkastella näitä, jos ei parempaakaan tekemistä ole :-)

Panasonic G1 tuli kylään

Ajelin iltapäivällä kohti pääkaupungin keskustaa, kun puhelin soi. Soittaja oli Panasonicin viestintätoimistosta ja kertoi, että voisin noutaa uuden G1:n kokeiltavaksi. Ei olisi voinut paremmin sattua, koska olin nurkilla muutenkin muissa asioissa.
Minulla on nyt siis Panasonicin uutuus G1 kokeilussa ja ensi viikon alussa julkaisen mielipiteeni laitteesta.
Aivan ensi vaikutelma on lupaava, sillä koje on pieni ja laadukkaan tuntuinen, mutta katsotaan nyt rauhassa muutama kuvakin ennen liian hätäisiä johtopäätöksiä.

Taiteilijapotretti

Tuli tilaus, että piti kuvata taiteilijapariskunta teoksensa äärellä lehteä varten. Taiteilijat ja teokset ovat aina hieman jännittävä ja herkkä alue, koska teos pitäisi kuvassa saada näyttämään siltä kuin taiteilija on sen ajatellut. Sitten vielä taiteilijankin pitäisi näyttää hyvältä.
Ennakkoon kuulin, että kyseessä on valotaideteos. Valoja ja varjoja. Hyvä homma, ajattelin. Tarvitseekohan minun edes käyttää valoja, jos teos vaikka toimii valonlähteenä? Toisaalta olin hieman varautunut, kun mitään muuta infoa en saanut. Tämä homma tuli tyypillisesti hieman kiirellä, joten sekin vaikutti tiedonkulkuun.
Kuvauspaikka oli erään yrityksen aula- ja ruokalatila, jossa teos sijaitsee. Kuvauspaikalla tapaan taiteilijat, jotka osoittautuvat erittäin miellyttäviksi ja yhteistyökykyisiksi. Sitten menemme katsomaan taideteosta, joka ensi katsomalla näyttää harmaalta seinältä. Minä kysyn varovasti, että siis tota onko toi siis se teos? Joo, tää se on, mutta näin päivän valossa se ei kyllä oikein näytä miltään, kun noi valot syttyvät vasta hämärässä.
Lähempi tarkastelu osoittaa, että teos on oikein hieno, mutta siihen kuuluvat valot eivät syty ennen iltaa. Kyselen hieman miltä teoksen kuuluisi näyttää valot päällä ja ehdotan sen jälkeen pientä oikotietä valaisussa. Minulla oli mukanani kaksi Elinchromen salamaa, joilla voisin tehdä kiiltoja metalliseen teokseen ja niin saada hieman eloa pintoihin. Teen pari koekuvaa, joita näytän tekijöille ja he ovat heti sitä mieltä, että tämä toimii.
Laitoin vasemmalta tulevaan valoon ison sateenvarjon ja oikealta tuleva valo on pelkällä heijastimella. Näin taustalla näkyy kiiltoja ja ihmisetkin ovat siedettävästi valaistuja. Ihmiskuvissa toki valo on tärkeä, mutta ilmeet ja asennot ovat myös erittäin tarkeä lopputuloksen kannalta. Näissä kuvissa ihmiset ovat rennon näköisiä ja vaikka asetelma on todella perinteinen, niin ihmiset näyttävät iloisilta eivätkä poseeraa liikaa.
Kuvasin oheiset kuvat Canon 5D kameralla ja 85 mm objektiivilla aukolla 5. Valaistuksen tein kahdella Elinchrome 300 S salamavalolla. En mielelläni kuljeta tai pystyttele kahta valoa enempää kun kuvaan yksin. Jos kuvaus edellyttää enemmän valoja tai muuten raskaampaa toimintaa, niin otan apulaisen mukaan. Näin voin keskittyä kuvaamiseen valojen sun muun roudaamisen sijasta.