

Olisin halunnut näyttää ensimmäisen Photoshopilla tekemäni ihan oikean lehdessä julkaistun kuvakollaasin vuodelta 1997, mutta se ei nyt käy. Valmista kuvaa ei minulla enään ole ja alkuperäiset kuvat, joista kollaasin tein ovat CD-levyllä Kodakin Photo-CD formaatissa. Photo-CD aukeaa varmaan tänäkin päivänä vielä jollakin ohjelmalla, mutta ainakaan CS3 ei sitä aukaise, joten se siitä.
Tässä kuitenkin samalta ajalta peräisin oleva ihan omaksi huviksi tehty pieni kuvankäsittely. Alkuperäiset kuvat on filmille kuvattu ja sitten skannattu. Photoshopista taisi olla käytössä jo 3.0 versio, jossa layerit olivat ensimmäistä kertaa mukana.
Ensimmäinen Photoshop, jota käytin oli versio 2.5. Tuossa ei ollut layereita, vaan liitokset piti tehdä leikkaa-liimaa-tekniikalla. Kun liimaa-osa oli tehty, niin takaisin ei ollut paluuta kuin yhden undon verran.
Yllä oleva kuva on kuvattu jossakin Kalifornian rannikolla vuonna 1998 ja joki on kuvattu samassa osavaltiossa jossakin muualla.
6 kommenttia:
Photoshop 2.5 -versiossa oli muistaakseni jo käytössä alpha-kanavat, mutta niitä ei voinut tallentaa kuvatiedostoon, sillä PSD-formaattia ei vielä ollut. Jos halusi myöhemmin käyttää alpha-kanavaa se piti leikata omaksi kuvakseen harmaasävynä ja tallentaa sitten.
Hyvin tuollakin pärjäsi ja tulosta tehtiin.
Nykyisistä versioista pärjäisi jo auttavasti versiolla 5: siihen tuli värinhallinta.
PhotoCDt avautuvat CS2 fotarissa. Itseläkin photocd-levyjä laatikollinen, pitäisiköhän ne ajaa kaikki jonkun konvertterisoftan kautta tiffeiksi. Ikävää kehitystä tälläinen.
Kodakin sivuilta on ainakin löytynyt (ei edes kovin kauan sitten) softa noiden käsittelyyn.
Pikainen kierros Kodakin tukisivuilla ei tuottanut tulosta, mutta pitää syventyä asiaan. Joku vanha plugi Photoshoppiin löytyi, mutta se ei taida toimia nykyisen version kanssa.
Kiitos vinkistä kuitenkin.
Tuosta http://www.kodak.com/global/en/professional/cpq/features/featuresIndexUS.jhtml
sit "ylhäältä keskeltä" Support Information
Aukeavalla sivulla on jotain softia PhotoCDlle. Muita en tiedä. Olen myös joskus saanut ihan standalone softan noille oliskohan ollut Dialabista (ei ole kyllä mitään käsitystä missä levy on nykyään).
Juuri tuolla samalla sivulla kävin, mutta minun silmään sattui vaan joku vanha plugi vanhaan Photosoppiin.
En minä kovin usein tarvitse noita vanhoja kuvia, mutta olisihan ne kiva jollakin saada auki.
Minulla on CS2 Photoshop, jolla ne kai sitten aukeavat, joten pitänee asentaa se uudelleen.
Lähetä kommentti