
Aivan pian on kulunut vuosi siitä, kun aloitin tämän blogin. Alusta alkaen oli selvää, että kirjoitan omalla äidinkielelläni, koska sitä osaan parhaiten. Englanninkielisiä valokuvausta käsitteleviä, myös hyviä, sivuja on sitä paitsi jo ihan tarpeeksi muutenkin. Olen myös vahvasti sitä mieltä, että omalla äidinkielellä kommunikointi on mieluisinta kaikille.
Olen julkaissut 249 juttua vuoden aikana ja selvästi eniten kiinnostusta herättävät laitekokeilut. Kokeiluja tulee jatkossakin, mutta pyrin laajentamaan aihealueita uusiin suuntiin, josta tulee esimerkkejä aivan lähiviikkojen aikana.
Asetin kävijätavoitteeksi vuosi sitten n. 150 päiväkävijää, jonka vuoksi jaksaisin kirjoitella juttujani ja esitellä kuviani. Tuo tavoite on toteutunut ja ylittynytkin hienosti, josta minun pitää kiittää lukijoitani. Kiitos.
Nyt, kun synttärit ovat tulossa, niin niitä pitää jotenkin juhlistaa. Ensi viikonloppuna vietetään virallisia juhlia ja silloin täällä blogissa voi osallistua arvontaan, jossa on hienoja palkintoja.
Kannattaa osallistua!
Olen avannut blogille oman sähköpostiosoitteen, johon voit lähettää viestiä, jos et halua kommentoida juttuja. Toivoisin kyllä, että kommentteja tulisi entistä enemmän. Julkaisen kaikki kommentit, jos ne ovat jotenkin asiallisia.
Blogin virallinen sähköposti on blogi ät sulanto.fi, jossa ät korvataan siihen kuuluvalla merkillä.
14 kommenttia:
Hienoa että olet jaksanut viihdyttää, jakaa tietoja ja mielipiteitä lukijoillesi.
Tämä on oikein mukava lisä niihin harvoihin suomalaisiin mielenkiintoisiin valokuvausta käsitteleviin blogeihin.
Ihmiset on aika laiskoja kommentoimaan tällaisiin. Sama toistuu blogista toiseen. Syytä en tiedä.
Onneksi olkoon!
Itse olen pitänyt maanläheisestä tavastasi kirjoittaa valokuvauksesta. Harva valokuvauksesta kirjoittava osaa suhtautua aiheeseen samalla kokonaisvaltaisella otteella kuin sinä.
Kiitokset blogista ja onneksi olkoon!
Laitteistoarvostelusi ovat hyviä, koska testaat laitteita oikeissa käyttötilanteissa ja ammatti-ihmisen asenteella. Monella harrastajalla on tarve pitää "oman merkkinsä" puolia, mutta ammattilaisena pystyt suhtautumaan kameravehkeisiin, ei sen enempää eikä vähempää kuin, työkaluina.
Vielä kiinnostavampia ovat kuitenkin olleet raportit oikeista kuvauskeikoista. Varovasti pyytäisinkin lisää tarinoita tyyliin: mitä tilaaja halusi, miten suhtauduit tilaukseen, miten lähdit toteuttamaan kuvaa jne.
Tässähän tuli jo hyvää ja rakentavaa kommenttia.
Raportit kuvauskeikoilta ovat varmaan kiinnostavia ja yritän tehdä niitä lisää.
Pieni ongelma on, että monesti en voi ennen kuvien julkaisua kirjoittaa mitään. Kun kuvat on jukaistu, niin saatan jo pitää asiaa käsiteltynä omalta osaltani.
Kuten sanottu yritän tehdä keikkaraportteja lisää.
Suuri kiitos kuvauskeikkaraporteista. Kuten tuota jo ennenkin kommentoitu, on ne todella mielenkiintoista luettavaa. Siis, lisää näitä. On ollut myös hauska seurata iPhone kokeilujasi. Ei muuta kuin onnea ja tsemppiä jatkamaan.
Onneksi olkoon täältäkin!
Todella kiva lukea, ja onneksi suomeksi.
Onneksi olkoon synttäreiden johdosta!
Olen jo pidempään lukenut blogia, mutta ei ole tullut ennen kommentoitua. Hyviä juttuja kuitenkin riittää ja itsekin luen mielellään lisää kuvauskeikkaraportteja!
Onneksi olkoon, vuoden synttärijuhlia ei moni bloggaaja näe...
Lienee pitkän ammattikuvaajataustasi ansiota että suhtaudut valokuvaukseen asiallisesti. Et sorru jonkun koulukunnan edustajksi, et huuda yhden ja ainoan oikean kameramerkin puolesta - olet "puolueeton". tosin nuo iphonekuvausket voisit unohtaa, puhelin on puhumista varten, kamerat kuvaamista :-D
Onneksi olkoon, kiitos jaksamisesta
Hyvä Matti kun olet jaksanut puurtaa bligia muun pakertamisen ohella. Muistelen kun vuosi sitten soittelit minulle ja keskusteltiin tällaisen blogin mahdollisuudesta ja elinkaaresta. Vuosi on pitkä aika, siinä ajassa mies voi vaihtaa vaikka merkkiä jne. Hyviä jatkoja kirjoittelun parissa.
T. JN
Hyvä Matti, olethan hyvä jatkossakin ja jatkat kirjoittelua.
Ja onnittelut Turusta myös! Itsekin 1,5v blogia kirjoittanut / kuvannut ja ajattelin alussa ettei se vuottakaan kestä. Täältä myös käsi keikkaseteille, nämä itseä kiinnostaa eniten. Laitekokeilut ei sinänsä niinkäään minua kiinnosta, mutta niistä varmasti hyvin paljon apua aloitteleville kuvaajille, jotka arpovat mihin päätyisivät.
Ja niinkuin jo joku mainitsikin, iPhone-kuvat voisi unohtaa kokonaan ;)
ONNEA!
Onnea ja kiitos blogista!
Blogi on ehdottomasti parhaiden joukossa mitä valokuvausblogeihin tulee. Keikkakertomukset ovat täällä ehkä niitä kaikkein mielenkiintoisimpia, mutta luen kaikki postaukset.
Kiitos vaan ja onnea blogillesi. Näkökulmasi on hieno, ajankohtainen ja vaihteleva. Ja ennenkaikkea järkeenkäypä. Työkuvaus on tietenkin asia erikseen eikä siitä voi kirjoitella avoimesti koska sitä tehdään asiakkaille. Mutta monissa tehtävissä on yleistä ja erityistä kivaa. Ja sellaisesta on kiva kuulla, ei pelkästää tuloksesta vaan tekemisestä. Uskon että tämä blogi on päivä päivältä kiinnostavampi toimittajamaisen otteesi ansiosta.
Lähetä kommentti