Tällainen kuva tänään lumisateessa kuvattuna.
Tämän blogin kommenteissa on hiljattain keskusteltu siitä, että kameroista keskustellaan liikaa ja kuvista liian vähän. Tämä saattaa olla totta, mutta molemmat aiheet ansaitsevat keskustelua. Tässä kuvista.
Kun katson valokuvaa, niin yritän aina miettiä onko se hyvä kuva ja jos on, niin miksi? Mikä tekee kuvasta hyvän? Hyvä kuva vetoaa tunteisiin, hyvä kuva saa katsojan hyvälle mielelle tai pahalle mielelle. Hyvä kuva siis ei välttämättä ole katsojan mieleen, mutta jos kuva herättää tunnereaktion, niin silloin kuva on tehnyt tehtävänsä.
Moni meistä halajaa kaukomaille kuvaamaan, minä ainakin, mutta ovatko kaukana kotoa kuvatut kuvat parempia kuin lähellä kotia kuvatut? Ovatko vaikeapääsyisessä kohteessa kuvatut kuvat hienompia kuin kotipihassa kuvatut?
Olen joskus sanonut, että jos minä nyt voisin käydä Marsin pinnalla näpsimässä muutamat kuvat, niin nehän olisivat sensaatio joka tapauksessa, vaikka olisivat millaista suttua, huonosti sommiteltuja tai aihepiiriltään tylsiä. Eivät ne välttämättä olisi hyviä kuvia, mutta kaikki haluaisivat nähdä ne, koska ne olisivat ainoat laatuaan.
Olen nähnyt melko tylsiä otoksia esim. Etelämantereelta. Eivät ole tunteitani liikuttaneet, vaikka on ollut pingviini tai jäävuori kuvassa. Kuvissa olevat kohteet ovat saattaneet olla mielenkiintoisia, mutta kuvat eivät. Olen myös itse kuvannut monellakin ulkomaanmatkalla ihan tusinakuvia. Kohde on tuntunut kiinnostavalta kuvaushetkellä, mutta kun olen jälkeenpäin kuvaa tarkastellut, niin eipä se ole hetkauttanut mihinkään suuntaan.
Tällaisia, ehkä hieman sekavia, ajatuksia kinkun ja suklaakonvehtien kyllästämistä aivosoluista pulppusi tänään.
Onko yllä oleva päivän kuva hyvä vai ei? Herättääkö se mitään tunteita?
Kun olet prosessoinut päivän kuvan, niin katso tämä kuvasarja ja pohdi, ovatko sarjan kuvat hyviä vaiko eivät ja miksi.
17 kommenttia:
Juu kyllä hyvä kuva on hyvä kuva, oli se missä otettu. Tosin hyvä kuva eksoottisemmasta kohteesta sisältää tietenkin informaatiota, jonka vuoksi se on ainakin oman aikansa painavampi. Mutta ei se mielestäni tee siitä kuvana parempaa. Esimeriksi tämä tyyppi on aika hyvä siinä esimerkki: http://mitchellkphotos.com/portfolios.html Hän menee eksoottisiin paikkoihin ja kuvaa siellä hyvin.
Ja sitten on vaikka joku vuonna 1902 otettu mustavalkoinen maisemakuva. Onko se hyvä kuva, paitsi että syväterävyys on sellaisissa yleensä ällistyttävä.
Termiä " hyvä kuva" ei oikeastaan ole olemassakaan.
Miten voisi ollakaan, koska kuvanlukutaito ja ihmisen henkilökohtainen kehitys on aivan erillaista yksilöstä toiseen.
Minulla on tämä seuraava esimerkki ollut käytössä 20 vuotta. Moni on sen lukenut, mutta kirjoitan vielä kerran, koska sanapari-hyväkuva-niin sitkeästi elää omaa elämäänsä.
" Jos ajattelet keskitysleiriä ja sieltä otettua kuvaa, jossa on kasa kuolleita vankeja, niin keskistysleirin komedantin mielestä kuva on hyvä, kuvaahan se hänen työnsä onnistumista, sensijaan kuolleiden omaisten mielestä kuva on huono, kamala, hirveä.
Kuvan määrittäminen onnistuneeksi eli hyväksi ilman perusteita itse kuvan visuaalisuuden suhteen ei ole kauskantoista. Kuvalla on aina tarkoitus/päämäärä, joka joko toimii tai ei.
Ammattilaisen päämäärä on asiakkaan toimeksiannon toteuttaminen.
Kuvan nähdessään pitää antaa omien tunteittensa puhua ja tunnistaa ne.
Kuvista puhuminen helpottaa heti kun antaa tunteiden tulla kuvan kohdalla esiin. Jos ei tunne mitään, ei kuva ole itselle merkityksellinen ja on silloin tarpeeton omaa itseä ajatellen.
Se on voitava myöntää.
Mutta kuva joka sytyttää tunteen -on toimiva, olethan kokenut jotain.
Eräs kovimpia kuvia on Afrikassa nälkään kuoleva lapsi ja korppikotka, joka katsoo taustalla, koska ateria on valmis.
Jokainen meistä tuntee jotain nähdessään sen.
Häpeää, kauhua, välinpitämättömyyttä jne.
Tässä on stillkuvan voima, liikkuva kuva ei saa aikaan samaa tunnetta, koska emme voi pysäyttää framea ja tarkastella sitä, vaan olemme liikkeen illuusion kokijoita.
Myös kovaa vauhtia esiin tuleva valokuvaterapia toimii tunteen tasolla.
Tunne ja sen näyttäminen on suomalaiselle tekniikkaorientoituneelle perusmiehelle, joka katsoo yhteiskunnasta keskustelun ja yleisen avautumisen olevan "kommareiden ja homojen" hommaa on vaikeaa. Me emme siis uskalla tunnistaa kuvien voimaa, vaan on helpompi kirjoittaa vaikka sitten kohinasta.
-
Tämän takia valokuvaus on siinä missä se on.
Valokuvaajan tärkein tehtävä on aiheuttaa kohteessaan tunnereaktio, jos sitä ei tule, on kuva pintaa ja tavallaan turha.
Minä nyt käytin tuota "hyvä"-sanaa eräänlaisena yleissanana kuvaamaan sellaista kuvaa, joka toimii. Hyvä kuva voi eri ihmisille tarkoittaa eri asiaa tai eri kuvaa.
Kuten Jore sanot, niin eihän yksiselitteisen hyvää kuvaa ole olemassakaan.
Niinpä niin, kuvan hyvyys riippuu kuvalle asetetuista tavoitteista.
Itse en pidä esimerkkinä ollutta päivän kuvaa erityisen hyvänä. Pätkä puukuorista postivaunua hangessa. Entä sitten? Dokumentointimielessä kuva ei näytä vaunua kokonaisuudessaan (onko toisessa päässä esim. grafiitteja?). Toisaalta se on niin kaukaa, että vaunun kuntoa on hankala arvioida sen kummemmin. Plussaa kuvassa on se, että rungon merkinnät ovat luettavissa. Ja näkeehän kuvasta myös sen, että vaunu on ulkona tuulen ja tuiskun armoilla.
Näin siis, jos kuva olisi otettu dokumentointi tarkoituksessa. Jossain toisessa tarkoituksessa kuva saattaa toimia paremmin. Tällöin toki pitää päättää tukeeko kuvan sinisyys jotain tarkoitusta ja tuoko katon päällä näkyvä metsikkö rauhattomuutta kuvaan vai sidoksen vaunun nykyhetkeen.
Ei Marsistakaan ihan minkä tahansa sutun kanssa kannata palata sillä sielläkin on jo kuvattu:
http://antwrp.gsfc.nasa.gov/apod/ap080629.html
Tämä kuva teki aikoinaan minuun vaikutuksen sillä kamaralla näkyvä varjo konkretisoi sen että meidän ajan kolumbukset ja vascodagamat ovat tehneet retkiään jo pitkän aikaa.
Jos kuvasta oppii jotain uutta tai se pistää ajattelemaan, ei se kauhean epäonnistunut voi olla.
Heh, heh, joo ei kannataisi suttua noin pitkältä matkalta tuoda.
Meinasin vaan, että olisin eka, joka on henkilökohtaisesti ottanut kuvia Marsin pinnalla :-)
Jee! keskustelua ilman riitaa... vielä?
Joren mielestä hyvä kuva koostuu nälästä, kuolleista ihmisistä ja muista aineksista, jotka saavat miettimään maailman pahuutta?
Voiko hyvä kuva esittää vaikkapa auringonlaskua? Sekin herättää tunteita joillekin? Saako hyvä kuva herättää mielihyvää?
Missä menee valokuvan ja taiteen raja? Matti on ammattilainen ja ottaa hienoja/teknisesti hallittuja kuvia. Ovatko ne ihan perseestä vai hyviä kuvia?
Minulle ne ovat hyviä, aen sijaan kuvanlukutaitoni loppuu aika monen taidevalokuvan kohdalla.
Epäterävyys, omituiset sommittelut ja "rumuus" eivät oikein iske...
Suomalaisista "valokuvataiteilijoista" on Minkkinen oikeastaan ainoa, jonka kuvat kolahtavat.
Itselleni löydän huomattavasti enemmän hienoja kuvia google-haulla "Infrared photography" kuin "Elina Brotherus".
Myönnän kyllä olevanikin laite****kari.
Kuvan pitää herättää kysymyksiä:
Juna on postijuna, millaista siinä oli tehdä työtä kun meillä vielä oli posti?
Miksi postin liikemerkki oli käyrätorvi?
Kuvassa on talvi, miten junavaunu lämpeni?
Millainen värikontrasti on kyseessä ja mihin se johtaa kuvan kolmiulotteisuuden suhteen?
Miksi vaunun laudoitusta on korjattu?
Millainen tuoksu tulee edelleen nenään tai ajatuksiin tällaisesta vaunusta ja sen vetäjstä?
Mitä ainetta vaunun katto oli?
Mitä ovat lumikummut vaunun katolla?
Millaisia ihmisiä kuljetettiin tällaisissa lautaseinävaunuissa aikanaan 60 vuotta sitten ?
Millaisilla kiskoilla vaunu seisoo ja mikä on niiden leveys?
Mitä tehtiin valtakunnanrajalla tälle vaunulle -40 luvulla kun tultiin vuokra-alueelle Kirkkonummella?
Mitä se teko vaikutti ihmisten mieliin?
Millaista oli kirjoittaa kirje ja viedä se postiin?
Miten kauan kirje matkusti tällaisella vaunulla vaikkapa Ouluun?
Millaista oli saada kirje joka tuoksui hajuvedeltä?
Kaiken ja enemmän tämän tämä kuva herättää ja vastaa jos tietää.
Mutta jos kuvataan salamalla tippa roiskahtamassa veteen ja saman kuvan on nähnyt eri versioissaan sadat tuhannet ihmiset, miten voi enää kysyä muuta kuin tekniikasta.
Valokuvan voima on jossain muualla kuin efekteissä ja kohinassa.
lainaus
--
Joren mielestä hyvä kuva koostuu nälästä, kuolleista ihmisistä ja muista aineksista, jotka saavat miettimään maailman pahuutta?
--
lainaus
Missään en ole näin sanonut.
Tätä on täysin turha jatkaa.
Mitä tahansa kirjoitan missä tahansa se vääristellään tuntemattomaksi. Antaa olla.
Näin maallikkona sanoisin, että minulle hyvä kuva muodostuu seuraavista elementeistä:
- Kontekstitiedot: "kuvan tarina; kuka, mitä, milloin..."
- Sommittelu ja tunnelma: mitä elementtejä kuvaan mukaan, mitä kuvasta ulos, niiden suhteet, jne.
- Tekniikka: valotus, terävyys, valkotasapaino, jne
Näkisin mielelläni, että hyvässä kuvassa on kunnossa ainakin kaksi kohtaa mainitusta kolmesta.
Jos palaamme esimerkkinä olleeseen kuvaan, niin:
-Kontekstista: En tunne vaunun tarinaa. Se luultavasti selviäisi esimerkiksi Ilkka Teerijoen kirjasta Postivaunun matkassa - Rautatiepostinkuljetuksen historia Suomessa 1862-1995 (http://granum.uta.fi/granum/kirjanTiedot.php?tuote_id=2289). Jos ajattelemme, että kuvassa olisi yksi kolmesta viimeisestä postivaunusta ja kuva olisi viimeinen kuva kyseisestä vaunusta ennen kuin vandaalit polttivat sen niin tällöin kuvasta tulee minun silmissä mielenkiintoinen. "Tuollainen se siis oli. (Olettaen siis, että olisin kiinnostunut rautatiehistoriasta.)" Kuva voi herättää Jorelle kysymyksiä, mutta omalta kohdaltani en pidä kuvan tarinaa erityisen merkittävänä.
-Sommittelusta: Karkeasti ottaen kolme vaakasuoraa elementtiä. Ei suurta dynamiikkaa, mutta tuskin sitä on kuvaa otettaessa haettukaan.
-Tekniikasta: Minulle tulee mieleen 15. marraskuuta ollut kirjoitus kuvien säätämisestä. (http://sulanto.blogspot.com/2009/11/missa-vika-kun-kuvat-ovat-huonoja.html)
Tässä kohdin haluaisinkin esittää kysymyksen, mistä elementeistä muille lukijoille muodostuu "hyvä kuva"? Itse mainitsin edellä kolme asiaa, joihin kiinnitän huomiota. Uskaltaisiko joku antaa priorisoitua listaa millä perusteilla arvostelee kuvia?
Loppujen lopuksihan(?) on yhtä vaikeaa määrittää mikä on hyvä kuva kuin määrittää millaista on hyvä ruoka. Aivan sama miten hienosti maksapihvit on valmistettu mutta kun en pidä maksan mausta niin minkäs teet?
Kärjistettyä/
Suomalainen katsoo etelän lämmössä otettua kuvaa aivan yhtä ihastuneena kuin mitä tuon etelänmaan asukki suomalaisessa maisemassa otettua kuvaa. Kummallekin katsojalle noissa kuvissa on merkittävää sen uutuusarvo omiin kokemuksiin nähden.
/
Nuori katsoja näkee tuossa junakuvassa vain jo hieman ränsistyneen junavaunun, vanhemman polven katsojan mieleen palaa muisto porkkalasta. Kumpikin katsoo kuvaa omasta kontekstistaan -se mikä on toiselle merkittävä tai mieltäliikuttava(ts. tässä yhteydessä käytetty yleisluontoinen termi "hyvä kuva") kuva, ei välttämättä tuo toisen katsojan mieleen mitään noin voimakasta.
Kontekstista kuvan ja kuvan katsojan(+mahdollisen kuvaan liittyvän tekstin) välille syntyy kokemus kuvasta. Voimakkaankin reaktion aikaansaava kuva voi olla katsojan mielestä huono, kuten jore tuossa aiemmin mainitsikin. Voisiko kuva siis olla "hyvä" vaikka katsoja ei pitäisikään siihen liittyvistä muistoista?
Hyvänä esimerkkinä voidaan ottaa kuva Vietnamin sodasta jossa Vietnamilaistyttö juoksee itsensä napalmissa polttaneena kohti kameraa. Tuskin kukaan pitää tuon kuvan tuomista mielikuvista mutta silti sitä pidetään yhtenä tuon sodan merkittävimmistä kuvista. Se pistää ajattelemaan, miksi siviiliväestö kärsii, mikä on tuon kärsimyksen tarkoitus, miksi.
Voidaanko siis sanoa että onnistuneen kuvan määritelmä on onnistuminen olemaan voimakkaassa vuoropuhelussa senhetkisen kontekstin kanssa(teksti, katsojan kokemukset, kuvan tilaajan toivomus. yms.)? Toisaalta onnistunut kuva voi olla pelkkää visuaalista mielihyvää.
Tuossa marskuvassa erään mielleyhtymän tekee tuo varjo. Varjossa on kone, koneesta tulee mieleen ihminen ja se että ihmisen tekemä laite on ottanut kuvan.
Viikonkuvan kanssa olen yhtä mieltä tuosta että kuvanlukutaito/ymmärrys loppuu useasti kesken kotimaisen taidekuvan kanssa. Missään tuskin on kielletty sitä etteikö taidekuva voisi olla myös visuaalisesti miellyttävää :)
Etelänapamantereen kohdalla voi kysymys olla pitkälti siitäkin, että alueelta on olemassa paljon helposti saatavilla olevaa kuvamateriaalia ja mikäli ei ole itse ollut kuvan ottohetkellä paikalla, niin osa kuvan ja kuvaajan välisestä tunnesiteestä puuttuu.
Kaluston raahaamisen osalta tulee mieleen erilaiset keskustelut siitä, että onko tiettömän taipaleen takana otetut kuvat luonnonvaraisesta eläimestä eläintarhassa otettua parempia, mikäli kuvat ovat muuten tasaveroisia (esim. taivasta vasten kuvatun linnun kohdalla), tai onko luonnossa kuvattu kasvikuva parempi kuin luonnosta poimittu kukka, joka sijoitetaan studiossa lavastettuun miljööseen.
Näiden kohdallahan valintaan varmaan vaikuttaa paljon kuvan käyttötilanne (luontokuvakilpailu, lehtimainos ja/tai olohouneen seinä) ja hakeeko mahdollinen ostaja vain kaunista kuvaa vai liittyykö hänellä kuvan valintaan jotain moraalisia tms. seikkoja, jne.
Junavaunukuva on voimakas kuva! Keltainen toukka, uhka, ... hälytys kiertää jo aivoissasi .. pois täältä, heti!!
Totta kai, keltainen tummansinisessä, pysähtyneessä maisemassa, koskemattomaan lumeen hautautuneena, komplementtivärit ...
Erittäin hyökkäävä kuva. Pysähtyneisyys on siis vain näennäistä.
Kasvokuvat ovat sala-ampujan varastamia (en toki kaikkia tutkinut sen kummemmin) ja sellaisina yhdentekeviä, sattumanvaraisia ja monet vastenmielisiä sitä paitsi. Ollakseen mielekäs on elävällä olennolla oltava joku ympäristö. Hänet pitää kuvaajan myös tuntea, ainakin jollakin tavalla, etc.
Näin, pikaisesti arvioiden!
HannuHoo
Lainaus aiemmasta kommentista: "Voidaanko siis sanoa että onnistuneen kuvan määritelmä on onnistuminen olemaan voimakkaassa vuoropuhelussa senhetkisen kontekstin kanssa(teksti, katsojan kokemukset, kuvan tilaajan toivomus. yms.)? Toisaalta onnistunut kuva voi olla pelkkää visuaalista mielihyvää."
Tämä lukija allekirjoittaisi kyllä hyvin pontevasti juuri tuon näkemyksen. Mielestäni valokuva on onnistunut, kun se pelkän kertomisen lisäksi välittää jotakin. Välittämisen tavoite? Ei mitään niin mekaanista kuin vain kuvan ottamishetki, valotus, tekniikka tms. Se, mitä soisi ensisijaisesti välitettävän, olisi mielestäni tunne.
Paitsi epätäydellisyyttä ja kompromisseja, elämä on ennen muuta kontrastia. Mitä paremmin kuva pystyy välittämään tunteen lisäksi tästä tunteesta syntyvän kontrastin (tai vaihtoehtoisesti kontrastista syntyvän tunteen), sitä todennäköisemmin minun mielestäni on kyseessä ns. hyvä kuva.
Tällä tapaa ajatellen sen "hyvän kuvan" teoreettinen määritelmä muuttuu aika yleispäteväksi ja koskenee suurinta osaa ihmisistä kunkin omine kokemusmaailmoineen (poislukien taide- ja laitefriikit).
Sen sijaan minkään yksittäisen kuvan ei kai voida osoittaa olevan kaikkien sen potentiaalisten katsojien mielestä "hyvä kuva", elleivät mainitut kokemusmaailmat kohtaa miltään osin. Tietenkään kaikkia ei pidä yrittää miellyttää, mutta miellyttäminen helpottuu, jos kuvassa on edes jotakin, mihin katsoja voi tarttua: joko pitää siitä tai ärsyyntyä.
Hm-mmm... Ehkä sellainen ultimate-tyylinen näkemys hyvästä valokuvasta, ja samanaikaisesti utopistisen hyvästä kuvaajasta voisi olla se, että kuva tarjoaa itsessään näkemykset, kokemukset ja kontrastit, minkä lisäksi kuvaaja kykenee aiheen ja toteutuksen hallinnallaan yhdistämään mahdollisimman monen eri katsojan kokemusmaailmat (eli lainaamani kirjoittajan toteaman "kontekstin") tarjoten mahdollisimman monelle jonkinlaisen kosketuspinnan kuvaan.
Tai sitten edes sen tunteen. Ja sekin on jo suuri, suuri, kannatettava asia. :-)
t. Pekka
Arvokas aihe ja keskustelu!
Sitten on tietysti kysymys, miksi ylipäänsä ottaa valokuvia. Kertoakseen tarinaa, kehuskellakseen (osaamisella, eksotiikalla, ...), provosoidakseen, ...
Oma lähtökohtani on se, että yritän nähdä, huomata, ymmärtää, eikä ole niin väliä mitä mieltä kukaan muu kuvista on.
Mars-planeetta ei innosta, ihan riittävästi on mysteerejä vieressä parin metrin päässä.
Anteeksi Jore. En tarkoittanut loukata lainauksellani.
Vähän vain tuntuu siltä että yleisesti ottaen on hyväksyttävämpää arvostaa "kauheuksia" kuin kauneuksia taiteissa, valokuvataide mukaanlukien.
Keskustelun kommenteissa on mielestäni tullut esille oikein hyviä pointteja.
Mutta taidan vain tykätä niistä mistä tykkään - ilman sen suurempia analyysejä. Ja kuvata mitä eteen tulee tahtomatta kertoa sen syvällisempiä tarinoita. Kauneus on katsojan...
Tuli mieleen, hyvän kirjan/kirjoituksen/runon määritelmä, että kirjoitus on hyvä kun se jatkaa tekstin loputtua kirjoittautumistaan lukeneen mielessä.
Se miten kuvaan on saatu elementtejä, mitä itse kuvassa ei ole, joihin siis vaan vihjataan. Tämähän tietenkin vaatii normaalin merkitysjärjestelmän tuntemista, ja toisaalta taas kuvaajan intonaatio saattaakin epäonnistua ja katsoja näkee kuvassa merkityksiä joita siihen ei ollut tietoisesti tai tiedostamatta tarkoitettu (katseen suunta voi tulkittua kulttuurista tai sekavuustilasta riippuen ihan eri merkityksenä).
Kysymyshän, kuten olen antanut itselleni kertoa, on että miten valo on saatu kuvattua. Täten kohteella ei ole niin suurta merkitystä ja ainakin päästään eroon esitiedollisista vaatimuksista kuvan ymmärtämisessä.
Monestihan on niin, että mitä hienompaa valokuvataidetta, niin sitä vähemmän siinä on värejä ja tavaraa.
Voisiko ylläolevan sitten tiivistää näin, että oleellista on harmonian löytäminen, jumalaista sen jälkeen sen rikkominen?
Lähetä kommentti