Pieni ja ketterä

Kirjoitin täällä blogissa muutama päivä sitten, että Olympus E-620 on parasta, mitä olen tältä merkiltä nähnyt pitkään aikaan. Tämä pitää paikkansa, edelleen. Paremmuus tai hyvyys tulee pienestä koosta yhdistettynä monipuolisiin ominaisuuksiin. Mitään aivan erityistä tähän kameraan ei liity.

Olympuksen 4/3 systeemin etu muihin järjestelmäkameroihin nähden, ainoa etu, on mielestäni mahdollisuus tehdä pieni kamera. Olympukset ovat hyviä kameroita siinä kun muutkin, mutta pienestä kennosta ei ole muuta hyötyä kuin tuo edellämainittu.

Olympus E-620 ei ole erityisen pieni, mutta pieni kuitenkin, ainakin minun mitallani mitattuna. Kuvan laatu on käytännössä aivan samalla tasolla kuin aiemmin tänä keväänä kokeilemassani E-30 mallissa ja valintani näistä kahdesta olisi puolen sekunnin harkinnan jälkeen E-620.

E-620 on hyvin varusteltu kamera suhteellisen pienessä koossa. Ominaisuuksiin kuuluvat myös taidesuodattimet, joista kirjoitin jo E-30 kameran yhteydessä. Näitä on hauska kokeilla, mutta toivon totisesti, että ne eivät ole kameran hankintaperuste.

Lisävarusteena saa pystykuvauskahvan, johon mahtuu kaksi akkua. Kahva on mielestäni turha laite, koska se kasvattaa kameran kokoa. Lisäakun voi ottaa vaikka taskuun tai kameralaukkuun mukaan, jos haluaa. Yhdellä latauksella laukoo aina vähintään päivän, paitsi ehkä kovalla pakkasella.

Pystykahva tosin tuo nostalgisia tunteita, sillä kamera kahvalla varustettuna muistuttaa olemukseltaan hienosti entisajan filmikameraa virittimellä höystettynä. Monet pitävät näistä kahvoista, mutta ne eivät ole minua varten. Omat Nikon D700 kameranikin ovat ilman lisäkahvoja.

Käytössä Olympus E-620 on miellyttävä. Käyttöliittymä on tuttua Olympusta ja tärkeimmät asetukset on vaivaton tehdä näytön pikavalikoilla. Tarkennuspisteitä on seitsemän kappaletta ja tarkennus toimii melko hyvin, mutta voisi hämärässä olla vikkelämpikin. 

Laajakulmazoomilla tarkennus hapuili myös päivällä joissakin tilanteissa ja esim. pilviselle taivaalle suunnattuna ei ajoittain tahtonut löytää kiintopistettä. Samaisesta kohteesta Nikon selvisi ilman tuskaa. Tarkennuksen toimivuus on Olympuksessa ensiarvoisen tärkeässä asemassa, koska käsin tarkentaminen etsimestä on miltei mahdotonta varsinkin laajakulmalla.

Kuvan laatu on hyvää nykytasoa ja pientä moittimista löytyy ainoastaan kohinasta korkeilla herkkyyksillä. Olympuksen herkkyys on parantunut vuosien mittaan, mutta tässäkään kohtaa pieni kenno ei ainakaan auta. Alle 1600 herkkyydellä kuvan laatu on kuitenkin hyvä, joten mitään erityistä huolta ei tässä suhteessa ole. Jotkut kilpailijat ovat vain hieman parempia tässä suhteessa.

Live view toimii mainiosti ja kääntyvä näyttö tekee tästä ominaisuudesta hyvin käyttökelpoisen. Tarkennuskin toimii kohtalaisesti, jos kohde ei liiku. 

Kokonaisuutena E-620 on miellyttävä laite, joka pienen kokonsa ansiosta sopii hyvin vaikkapa reissuun mukaan.

Kauppiaalle pitää pulittaa vajaat 600 euroa päästäkseen E-620 rungon omistajaksi. Jos latoo tiskiin satasen lisää, niin saa mukaan 14 - 42 mm kittizoomin. 

Zuiko Digital 25 mm f/2.8

Tämä hämmentävän pieni objektiivi on ihan pakollinen hankinta jokaiselle Olympuksen omistajalle. Optisesti lasi on hyvä ja sopii oikein hyvin henkilökuvaukseen sekä tilanteisiin sisätiloissa. 

Kromaattisia aberraatioita näkyy kuvassa jonkin verran, mutta onneksi niiden poisto ei ole iso homma kuvankäsittelyllä. Muita heikkouksia optisesta suorituskyvystä ei löydy, sillä terävyys on hyvällä tasolla heti täydellä aukolla. Himmentäminen ei juuri paranna terävyyttä, mutta lisää toki syväterävyysaluetta.

Linssinsuojus on retrohenkinen, laadukkaan tuntuinen ja metallinen, mutta käytännössä kelvoton. En tiedä onko suunnittelu tehty sakehuuruissa vai mistä on kyse, mutta kierteellä kiinnittyvä läpyskä on käytössä todella hankala perinteiseen pikakiinnittyvään suojaan verrattuna.

Mekaaninen rakenne objektiivissa on muovinen, mutta silti tukeva ja laadukkaan oloinen, kuten Olympuksen objektiiveissa yleensäkin.

Hyvä optiikka siis ja hankinnan arvoinen. Seuraavaan versioon voisi toivoa aukon verran lisää valovoimaa, sillä sellaisesta on puutetta Olympuksen järjestelmässä.

Hintaa pannukakulla on vajaat 250 euroa ostopaikasta riippuen. Parilla sadalla hinta - laatusuhde olisi erinomainen, mutta näin se on kohtalainen. Silti suositeltava optiikka.

Zuiko Digital 9 - 18 mm f/4 - 5.6

Tämäkin objektiivi on ehdoton hankinta. Pienikokoinen laajakulmazoomi, jossa kuvanlaadusta ei löydy pahempaa moitittavaa. 

Tämä on ainoa kohtuuhintainen laajakulmazoomi Olympukseen, joten valinnanvaraa ei oikeastaan ole, jos tämä polttovälialue kiinnostaa. Onneksi ainoa valinta ei ole huono. 

Terävyys on parhaimmillaan täydellä aukolla ja himmetäminen vaikuttaa oikeastaan vain syväterävyyteen. Aivan pieniä aukkoja, alle f/11, ei kannata käyttää kuin pakkotilanteessa, sillä valon taipuminen huonontaa kuvaa. 

Tynnyrivääristymää tulee laajakulmapäässä hieman ja se näkyy arkkitehtuuria kuvatessa, mutta ei häiritse muuten. Vääristymät on kaikkiaan hyvin korjattu.

Kromaatisia aberraatioita näkyy tämänkin objektiivin kuvissa, mutta myös tässä tapauksessa virheet on melko vaivaton poistaa jälkeenpäin. 

Tähän objektiiviin ja miksei muihinkin, joista se puuttuu, toivoisi jonkinlaista etäisyysasteikkoa käsitarkennusta varten. Varsinkin, kun tällaisessa laajakulmassa syväterävyysalue on laaja, olisi automaattitarkennuksen epäonnistuessa kätevää kääntää etäisyys käsin asteikon perusteella.

Valovoima on heikonlainen, mutta toisaalta juuri se mahdollistaa kompaktin rakenteen. Sisäkuvauksissa herkkyydet nousevat käsivarakuvauksessa ihan pakostakin korkeiksi, mutta onneksi objektiivi on parhaimmillaan täydellä aukolla.

Kameran yhdysrakenteista salamaa ei kannata käyttää tämän objektiivin kanssa, koska kuvan alareunaan tulee objektiivin varjo.

Mekaaninen rakenne on tässäkin samaa sarjaa 25 millisen kanssa, eli siis varsin kelvollinen.

Hintaa laajiksella on vajaat 600 euroa, joka on mielestäni sangen kohtuullista.

Olympus E-620 ja nämä kaksi kokeiltua objektiivia olisivat oiva paketti matkalla mukana. Noilla hoitaisi lähes kaiken tarvittavan. Mukaan voisi vielä ottaa niin halutessaan jonkin hieman pidemmän polttovälin.

Yllä olevista esimerkkikuvista kaksi ylintä on kuvattu 25 millisellä täydellä aukolla ja kolme alinta laajakulmazoomilla polttovälillä 9 mm. Autokuvassa aukko oli f/22 ja kahdessa muussa f/5.6. Tuotekuvat on kuvattu Nikonilla.

Kännykkäkamerat esille

Sanoma News kiristää avustajia kohtuuttomilla sopimusehdoilla ja samaan aikaan julkaisee tällaista. Hyvä meininki! Kännykkäkamerat esiin, jokainen. 

Nojoo, tuon jutun ilmestyminen juuri nyt, kun kohtuuttomasta avustajasopimuksesta väännetään kättä, on varmaan ihan puhdas yhteensattuma.  

Ei kahta ilman kolmatta

En malta olla laittamatta vielä kolmatta, mutta tämän jälkeen loppuvat taivaat, ainakin hetkeksi. Tämäkin on kuvattu samalla kalustolla kuin kaksi viimeisintä päivän kuvaa. 

Viikonloppuna julkaisen Olympus e-620 arvioni ja siinä samalla kommentit kahdesta objektiivista, jotka ovat 25 mm f/2.8 ja 9 - 18 mm f/4 - 5.6 .

Pilvet ja pisarat

Tänään satoi, joten laitan eilisten pilvien jatkoksi toisenkin pilvikuvan, jossa myös pisarat mukana. 

Tämä on kuvattu aivan samalla kalustolla kuin eilisenkin kuva.

Päivän kuva

Aivan hetki sitten taivas oli niin herkullisen näköinen, että piti oikein käydä pihalla näppäämässä pari kuvaa. 

Olympus E-620, 9 - 18 mm polttovälillä 9 mm, aukolla 5.6, ajalla 1/125 s. ja ISOlla 100.

Polttoväli ei muutu!

Digitaalikameroiden aikana on alettu puhua polttovälikertoimesta ja croppikertoimesta, mutta sama asia on ollut olemassa aina, niin kauan kuin valokuvauskin. Asiasta on alettu puhumaan aikaisempaa enemmän, koska nyt digitaalikameroiden aikana seikka koskettaa tavallista harrastelijaakin.

Objektiivin kuvakulma muuttuu suhteessa polttoväliin, kun kameran kennon koko muuttuu tai filmikoko muuttuu polttovälin pysyessä samana. Mitä isompi kenno, sitä pidempi polttoväli, jotta sama kuvakulma säilyy. Kinokamerassa 24 mm on laajakulma, mutta Olympuksen digijärjestelmässä samaa kuvakulmaa vastaa 12 mm polttoväli. Laakafilmikamerassa 9 x 12 cm filmikoossa taas n. 90 mm polttoväli vastaa osapuilleen kinokameran 24 mm polttovälin kuvakulmaa.

Miten 90 millinen sitten voi olla laajakulma, sehän on tele? Objektiivin kuvakulman määrittelee piirtoympyrän koko eikä polttoväli. Laakafilmikameran 90 millisessä on niin suuri piirtoympyrä, että se vastaa laajakulmaa. Vastaavasti filmiruudun koko on myös esim. kinaria isompi ja filmitaso on myös kauempana objektiivin takana.  

Kinokameroden shift-objektiiveissa on tavallista suurempi piirtoympyrä, joka mahdollistaa objektiivin liikuttelun sivusuunnassa. Tällaisen objektiivin taakse olisi mahdollista laittaa kinokokoa suurempi kenno, jolloin objektiivin kuvakulmakin tavallaan kasvaisi, koska koko piirtoympyrä hyödynnettäisiin kerralla.

Piirtoympyrän kasvattaminen on objektiivin suunnittelijalle haasteellinen tehtävä ja saattaa vaatia kompromisseja esim. valovoiman ja objektiivin koon suhteen. Laakafilmikameroissa ei juuri nähdä f/2 valovoimaisia objektiiveja.

On kuitenkin aivan oleellista, että puhutaan kuvakulman vastaavuudesta eri kenno- tai filmikokojen välillä. Polttoväli ei muutu miksikään, mutta kuvakulma muuttuu. Mitä valiä kummasta puhuu, polttovälistä vaiko kuvakulmasta? No, polttovälin mukana muuttuu syväterävyysalue, joka on täysin erilainen vaikkapa yllämainitun esimerkin 12 mm, 24 mm ja 90 mm polttoväleillä.

En tunne optiikan fysiikkaa niin hyvin, että uskaltaisin kirjoittaa tätä syvällisempää tekstiä aiheesta, mutta toivottavasti ylle kirjoitettu selventänee polttovälikertoimen mystiikkaa edes hieman. 

Yllä oleva kuva on kuvattu Nikon D700 kameralla 28 mm polttovälillä aukolla f/2.8. Kuvakulmaltaan vastaava otos esim. Olympus E-620 kameralla olisi vaatinut 14 mm objektiivin, mutta syväterävyysalue olisi ollut erilainen kuin 28 mm objektiivilla.

Päivän kuva

Tällainen näpsy tänään. Kuvasin tämän tänään iltapäivällä Olympus E-620 kameralla ja 9 - 18 mm laajakulmazoomilla. Tällaisessa kuvauksessa hyvin toimivasta live view ominaisuudesta kääntyvällä näytöllä on hyötyä, tai enemmänkin kuin hyötyä, se mahdollistaa tarkan sommittelun. Teen tällaisia kuvia toistuvasti, mutta joudun kuvaamaan se sokkona etsimeen katsomatta, koska omassa kamerassani ei näyttö käänny.

Olympuksen tarkennus live view moodissa ei kykene tällaiseen ja jouduin tarkentamaan käsin ennakolta n. 4 metrin etäisyydelle. Laajakulman 9 mm polttovälillä syväterävyyttä onneksi riittää ja siksi tarkennus ei muodostunut ongelmaksi.

Kuvassa polttoväli on siis 9 mm, suljinaika 1/40 s. ja aukko 5.6.

Laajaa Olympuksella

Tämän päivän kuva on Olympuksen 9- 18 mm f/4 - 5.6 laajakulmazoomilla kuvattu. Tämä kohtuuhintainen zoomi on käytännössä ainoa vaihtoehto Olympuksella kuvaavalle, joka mielii superlaajakulmakuvia ottavavansa. 

Kuvasin joitakin pr-kuvia Helsingissä kiertoajeluita järjestävälle Helsinki Expert yritykselle tänään oikein komeassa, miltei kesäisessä säässä. Kuvasin varman päälle kuvat jo tutuksi tulleella Nikon D700 ja Nikkor 28 mm Ai f/2.8 yhdistelmällä, mutta kokeilin Olympuksen laajiszoomia samassa kuvauksessa. 

Nämä olivat aivan ensimmäisiä kuviani tällä objektiivilla, mutta ensivaikutelman voi tehdä vain kerran ja Olympus teki sen oikein vakuuttavasti. Objektiivi on pienikokoinen ja kevyt ollakseen superlaajakulmazoomi. Olympuksen tuore E-620 runko sopii tälle laajikselle pariksi erittäin hyvin.

Minulla on ollut E-620 jo jonkin aikaa kokeilussa ja julkaisen arvioni kamerasta aivan tuota pikaa. Kameran arvion yhteydessä julkaisen myös mielipiteeni Olympuksen 25 mm f/2.8 ja 9 - 18 mm f/4 - 5.6 objektiiveista.

Olympusfaneille voin jo tässä vaiheessa sanoa, että nämä tämän merkin tuotteet ovat kenties parasta, mitä olen tältä merkiltä nähnyt ja itse kokeillut digiaikana.

Yllä oleva kuva on kameran ( E-620 ) tekemä jpg, jonka olen pienentänyt, mutta en ole muuten koskenut kuvaan. Objektiivi oli siis Olympus 9 - 18 mm f/4 - 5.6 polttovälillä 9 mm, aukolla 5.6, ajalla 1/500 ja ISOlla 200. Kuvasin aukon esivalinta-automaatilla.

Päivän strippi

Tämä oli WhattheDuck sivustolla pari päivää sitten. Oikein hyvä!

Hieman väliaikatietoja:

Kyselin tänään Tamron 70 - 200 millisen perään ja kuulin, että Nikoniin sopivat olivat loppuneet, joten odotellaan vielä.

Sain tänään kokeiluun Olympuksen 9 - 18 mm f/4 - 5.6 laajakulmazoomin, jolla kuvailen E-620 runkoon kiinnitettynä. 

Vain pyörät puuttuvat

Kuvasin jokin aika sitten tällaisen Jopon Microsoftin Office kampanjaa varten. Kuvassa piti olla fillari ilman pyöriä mustalla pohjalla, mutta kohteen piti näyttää oikealta ja kolmiulotteiselta. Mainostoimiston ad oli käyttänyt leiskassa tuoteluettelosta otettua kuvaa, joka oli suoraan sivulta kuvattu ja liian kaksiulotteinen, eikä siis kelvannut. 

Haastellista tehtävässä oli tietenkin se, että Jopo piti olla ilman pyöriä. Pyörät pitäisi poistaa kuvauksen ajaksi, koska pyörien poistaminen kuvankäsittelyllä olisi ehkä mahdollista, mutta ei järjellistä ajallisesti eikä lopputuloksen kannaltakaan.

Askartelin parista raudanpätkästä ja puunpalasta telineet, joilla fillarin sai tuettua ilman pyöriä. Tein telineistä ohuet ja sirot, jotta niiden poistaminen jälkeenpäin olisi mahdollisimman vaivatonta. 

Kuvaaminen oli melko suoraviivainen homma ja muutamien koevalotusten jälkeen löysimme mainostoimiston ad:n kanssa sopivan valaistuksen. Käytin kohteeseen kolmea hunajakennolla varustettua studiosalamaa ja taustalle tein vaalean läikän yhdellä salamalla, jossa oli niin ikään hunajakenno. Hunajakennoilla saa pehmeäreunaisen spottivalon.

Alunperin ajatus oli, että fillarin pyörien mutterit saisivat jäädä kuvaan, mutta hyvin äkkiä meille selvisi ajatuksen heikkous. Jälkiviisastelijana olisi kannattanut jättää mutterit kokonaan pois akseleista jo kuvatessa. Loppujen lopuksi muotoilin ja rakentelin pyörien kiinnityskolot uudelleen Photoshopilla. Tämän työn ohella suurin homma oli poistaa ketjut ja rakentamani telineet siististi. 

Muu kuvankäsittely oli lähinnä hienosäätöä sävyihin ja taustaan. Työskentelin omalla toimistollani ja kun minulla oli ensimmäinen versio ihan valmis, niin lähetin sen sähköpostilla mainostoimistoon. Vastauksena sain pieniä korjausehdotuksia, jotka tehtyäni kuva oli valmis.

Käytin kamerana Sinar P3 palkkikameraa varustettuna Sinar Emotion 75 LV 33 Mp digiperällä, Sinaron Digital 45 mm f/4.5 objektiivilla ja laajakulmapalkeella. Kuvaus ei varsinaisesti edellyttänyt palkkikameran käyttöä, mutta halusin kokeilla Sinaria ihan oikeassa kuvauksessa ja onhan laitteen kuvanlaatu huippuluokkaa.

Kuvasin suoraan MacBook Pro läppärille, jonka näytöltä saatoimme yhdessä mainostoimiston ad:n kanssa tarkistaa terävyyden ja muutkin asiat helposti.

Paska palvelu

Minun ei ehkä pitäisi lupailla jutuilleni julkaisupäiviä, koska näyttää siltä, että joudun toistuvasti muuttamaan päivämääriä. Joskus muutos ei johdu minun tekemisistäni, mutta toisinaan taas kyllä. No, tänään olen ollut kiinni kiinteistönhoitotehtävissä hieman enemmän kuin olin suunnitellut. Lupaamani Jopo ilman pyöriä tarina siirtyy huomiselle, mutta hyvää kannattaa odottaa :-)

Päivän kuva

Ystäväni jälkikasvu ottaa ensituntumaa mönkijällä ajeluun. Käytin Nikon D700 kameraa ja 24 - 70 mm zoomia, jonka himmensin aukolle f/13 saadakseni ajaksi haluamani 1/30s. Polttoväli taisi olla 56 mm tai sinne päin.

Tulostusta ja vedostusta

Nyt on tulosteltu monelle eri tyyppiselle paperille ja ihan ensiksi pitää sanoa, että hyvän näköistä jälkeä tulee. Mustavalkoiset näyttävät ihan oikeilta valokuvilta, kunhan käyttää kunnollista paperia.

Kokeilin kaikkia Hahnemühlen papereita, Ilfordin Galerie Silkiä ja kahta Harmanin paperia. Kaikille noille tulee oikein nättiä jälkeä, mutta kiiltävistä minua eniten miellytti Ilfordin Galerie Silk ja mattapapereista Hahnemühlen Fine Art Photo Rag. Harman Photo Professional Inkjet Gloss FB Al Warmtone ( hieno nimi ) on myös komea paperi, joka on hieman lämminsävyinen kiiltävä paperi. Hahnemühle Bamboo on lämmin mattapaperi, joka myös miellytti silmääni. 

Aivan kuten perinteisessä vedostamisessakin, niin myös digipimiössä yhtä hyvää paperia ei voi valita. Jollekin kuvalle sopii lämmin matta ja jollekin kuvalle sopii kylmä kiiltävä paperi. 

Kullakin paperivalmistajalla on netissä ohjeet papereille tulostamiseen ja oikeat profiilit. Profiileja on melko hyvin eri tulostimille, mutta aivan halpiskoneille ei niitä löydy. Kokeilemalleni HP B9180 tulostimelle löytyivät sopivat profiilit kaikilta paperivalmistajilta.

Valmistajien ohjeita noudattamalla ja käyttämällä oikeita profiileja pääsee lähes laakista oikeansävyiseen tulosteeseen. Tietenkin edellytyksenä on oikein kalibroitu näyttö.

Mielestäni mustavalkoista ei kannata muovipapereille tulostella, koska jälki on liian muovista. Märkäpimiössä tehdyt mustavalkokuvat muovipaperille voivat näyttää melko hyviltä, mutta tämän kokeilun perusteella mustesuihkulla kannattaa tulostaa muoville ainoastaan värikuvia.

Tässä kokeillut taidepaperit sopivat myös värivedostukseen ja tuovat aivan uusia ulottuvuuksia värikuviin. Filmiaikana värivedostus lumppupaperille edellytti työläitä erikoismenetelmiä, mutta nyt voi väriä suihkia miltei mille paperille tahansa.

Tulostelin 30 x 40 cm kuvia pokkarin viiden megapikselin tiedostoista ja lopputulos oli mielestäni aivan yhtä hyvä kuin vastaavan kokoinen perinteinen vedos suurennettuna kinonegasta, joka on kuvattu Tri-X filmille. 

Tulostin myös 39 megapikselin Hasselbladilla kuvaamiani tiedostoja ja kyllähän jälki on komeaa, miltei kolmiulotteisen näköistä. Pikseleillä on merkitystä suhteellisen pienessäkin vedoksessa, aivan kuin ennen vanhaankin negatiivin koolla.

Olen kuitenkin sitä mieltä, että varsin vähäisistäkin pikseleistä saa erittäin hienon näköisiä isojakin tulosteita, jos kuvan aihe vaan on kohdallaan. Usein kysytään, että riittääkö x määrä pikseleitä y kokoiseen kuvaan? Vastaus on, että kyllä riittää. 

Kuvan sisältö ja aihe merkitsevät paljon enemmän kuin pikseleiden määrä. Canon A460 pokkarilla kuvaamani ja HP Photosmart Pro B9180 tulostimella tekemäni A3-kokoiset vedokset ripustaisin ihan milloin vaan näytille.

HP Photosmart Pro B9180 on hintaansa nähden kelpo laite ja tulostusjälki tyydyttänee vaativaakin käyttäjää. Kalliimmissa tulostimissa mustesäiliöt ovat edullisia malleja isommat ja tulostaminen on siltä osin halvempaa. En voi tällä tulostusmäärällä arvioida luotettavasti HP:n musteenkulutusta, mutta ei tankeissa kuitenkaan pyörre käy tulostuksen aikana. Isoja A3+ kokoisia tulosteita voi tehtailla melkoisen kasan yksillä musteilla.

HP maksaa noin 600 euroa, joka on kelpo kasa tuohta, mutta ei mikään käsittämätön summa kuitenkaan.

Jos omistat tulostimen, jolla paksullekin paperille voi väriä ruiskia, niin kokeile ihmeessä joitakin yllämainituista papereista jos et vielä ole niin tehnyt.

Papereita voi ostaa Suomen Interfotosta, joka maahantuo kaikkia kokeiltuja laatuja ja merkkejä.

Yllä oleva kuva fillarista ilman pyöriä ei varsinaisesti liity tähän aiheeseen, mutta sunnuntaina kerron kuinka tein sen ja mihin tarkoitukseen.

Päivän kuva

Shelby GT500 vuosimallia 1967 kuvattuna Nikon D700 kameralla ja Tamron 70 - 200 mm zoomilla.

Pientä rajaa!!!

Tässä kuvia tämän päivän mielenosoituksesta, jossa olin itsekin mukana, siis osoittamassa mieltä. Miekkari oli Sanoma Newsin free-avustajille esittämää sopimusta vastaan. Sopimuksen huippukohtia voi katsella täältä ja täältä uutiset osastosta, mutta sanottakoon tässä, että tuo sopimusehdotus on suorastaan vaarallinen sen allekirjoittaneelle avustajalle.

Minä en ainakaan tällä hetkellä avusta Sanoma Newsin lehtiä, mutta on vaara, että samankaltainen malli leviää muihinkin kustannustaloihin, jos malli ensin toteutuu Suomen kenties mahtavimmassa lehtikonsernissa. 

Porukkaa oli paikalla melko mukava määrä avustajia sarjakuvapiirtäjistä kääntäjiin ja siltä väliltä, mutta muutama hyvä ystäväni oli ainakin jäänyt kotiin. Tuntekoon piston rinnassaan!

Pysäkillä

Tässä tämän päivän otokset.

Tamron AF 70 - 200mm 1:2.8 IF Macro

Tässä tämä nyt on, mutta kuten olen sanonut, minulla on ollut lainaobjektiivin kanssa joitakin ongelmia. En ole saanut vielä toista yksilöä kokeiluun, joten täydennän arviotani heti, kun saan kokeiluun eri kappaleen Tamronista. Tämä tapahtunee ensi viikon aikana, toivottavasti.

Tamron on perinteinen objektiivinvalmistaja, joka on ollut kuvioissa jo vuosikymmeniä. Muistan hyvin 70-luvulta Tamronin Adaptall sovitteet, joilla saman objektiivin saattoi kiinnittää eri merkkisiin kameroihin. Tamron on pysynyt aikojen muuttuessa kehityksessä mukana ja nykyään valokoima kattaa lasia niin pikkukennoisiin kuin täyden kennon kameroihinkin.

Tamron 70 - 200 mm f/2.8 on erittäin kiinnostava objektiivi, koska se peittää hyvällä valovoimalla käytännöllisen polttovälialueen. Tämän polttovälialueen telezoom on klassikko, sillä zoomien alkuajoista lähtien n. 70 - 200 mm on kuulunut jokaisen valmistajan valikoimiiin. 

Tamronin putki pyrkii ominaisuuksillaan kameravalmistajien tuotteiden tontille, sillä valovoima on hyvä ja mekaaninen rakenne asiallisen tuntuinen. Ainoastaan kuvanvakaaja puuttuu. Varsinkin harrastejakuvaajat kiinnostunevat Tamronista, koska se on osapuilleen puolet halvempi kuin vastaavat kameramerkkien telezoomit.

Ensi vaikutelma Tamronista on tosiaankin maukas. Kakkula tuntuu hyvin kasatulta ja kaikin puolin kelpo kalulta ulkoiselta olemukseltaan. Zoomausrengas on kevyt pyöritellä koko alueella eikä monelle zoomille tyypillistä vastuksen vaihtelua ole. Tarkennusmoottori ei ole USM, HSM tai vastaava, joten käsitarkennus pitää erikseen kytkeä päälle. Mekaaninen laatu ei ole aivan Canonin tai Nikonin ammattisarjaa, mutta tuntuu joka tapauksessa hyvältä.

Käsitarkennuksen saa käyttöön vetämällä tarkennusrengasta kameraa kohti ja takaisin automaatille mennään päin vastoin. Käsitarkennus on miellyttävä käyttää, mutta objektiivi pitää pientä hankaavaa ääntä, kun tarkennusrengasta kiertää. Toisinaan tarkennusrengasta pitää hieman kieritellä edestakaisn, jotta manuaalitarkennus kytkeytyy kunnolla.

Automaattitarkennus on riittävän nopea useimpiin tilanteisiin, vaikka tarkennuksen sähkömoottori onkin perinteistä mallia. Aivan äärilaidasta toiseen siirtyessä tarkennus kestää selvästi kauemmin kuin ultraäänimoottorilla varustetun objektiivin vastaava liike, mutta yleisissä kuvaustilanteissa tarkennus on yleensä jo valmiiksi sinne päin. Esimerkiksi kameraa kohti tai siitä pois suuntautuvan liikkeen seuraaminen ei ollut ongelma tarkennuksen nopeuden puolesta omissa kokeiluissani.

Tarkennus pitää enemmän ääntä kuin USM tai vastaava, mutta ääni on vaimeaa hurinaa, joka ei varmasti häritse herkimmässäkään tilanteessa. Äänetön USM, HSM, SWM tai jollain sellaisella varustettu objektiivi tarkentuu nopeammin kuin Tamron, mutta kaikkiaan tarkennuksen nopeus ja äänettömyys yllättivät minut positiivisesti.

Optisesti Tamron on erittäin hyvä. Terävyys ja kontrasti ovat hyvällä tasolla jo täydellä aukolla, mutta paranevat erinomaiseksi aukolle 5.6 mennessä. Täydellä aukolla syväterävyys on pieni varsinkin 200 mm asennossa, joten tarkennus pitää olla kohdallaan, sillä muuten täyttä terävyyttä ei näy. 

Vinjetointia esiintyy täydellä aukolla, mutta yhden aukkovälin himmennyksen jälkeen valo jakautuu tasaisesti koko kuva-alalle. Vinjetointi on lähes jokaisen objektiivin rakenteellinen ominaisuus, jota on erittäin vaikea poistaa kokonaan. Vinjetointiin ei kannata kiinnittää liikaa huomiota, sillä yleensä se ei edes näy oikeissa kuvauskohteissa ja häviää pienellä himmentämisellä.

Kokeiluobjektiivin tarkennus on epäluotettava pidemmillä etäisyksillä, joka tarkoittaa n. yli 10 metriä. Kokeiltava oleva yksilö on kierrellyt siellä sun täällä erilaisissa testeissä ja demoissa, joten haluaisin uskoa, että kyseessä on yksilövika. On mahdollista, että tämä objektiivi on esim. saanut tällin joskus. 

Maahantuoja on luvannut minulle toisen yksilön, jonka piti tulla jo ennen viikonloppua, mutta tuleekin ensi viikolla. Heti, kun saan tuon toisen kappaleen, niin kerron miten tarkennus toimii siinä. Tamron vaikuttaa hyvältä laitteelta ja olisi sääli, jos homma kanittaa epäluotettavasta tarkennuksesta. Palaan siis aiheeseen mahdollismman pian.

Sillä välin lukijani voivat imuroida pari kuvasarjaa, joista Tamronin suorituskyvystä saa pienen esimaun.

Lue käyttöohje!

Lähimenneisyydessä minulla on ollut täällä blogissani parikin niin sanottua time lapse animaatiota, jotka olen kuvannut Nikon D700 kameran intervalometriä hyväksikäyttäen.

Eräs blogini lukija kommentoi, että hänenkin täytyy kokeilla samaa, sillä omistamassaan Nikon D200 kamerassa on sama ominaisuus.

No, eräs hyvä ystäväni, ihan ammattikuvaaja kertoi, että ei hän edes tiennyt omassa Nikon D200 kamerassaan olevan tuollaista ominaisuutta. Asia selvisi hänelle luettuaan lukijan kommentin. Kannattaa siis perehtyä kameran käyttöohjeeseen. Voihan olla, että sama ominaisuus, joka on haluamassasi uutuusmallissa onkin jo olemassa nykyisessä kamerassasi.

Nikkor PC-E 24 mm

Perspektiivinkorjailuobjketiivit ovat kompromissi käytettävyyden ja ominaisuuksien välillä. Jokin aika sitten kokeilin Sinar P3 palkkikameraa, jonka ominaisuuudet ovat omaa luokkaansa, mutta niitä on hankala soveltaa studion ulkopuolella. Järjestelmäkameralla sen sijaan missä tahansa työskentely on vaivatonta ja esim. Nikkor PC-E tuo järkkärillä kuvaavalle käyttöön osan palkkikameran ominaisuuksista.

Tämä Nikkor on japanilaismerkin ammattisarjaa, joka näkyy niin mekaanisessa rakenteessa kuin kuvan laadussakin. Kummastakaan ei ole isompaa valittamista. Kuvan laatu on erinomainen koko aukkoalueella ja varsinkin vääristymät on korjattu esimerkillisesti.

Käytössä PC-E ei ole aivan yhtä jouhea kuin tavalliset kakkulat. Tarkennus on sormikäyttöinen ja himmennin ei toimi automaattisesti edes kaikissa Nikonin digitaalikameroissa. Nuo mainitut asiat eivät ole iso miinus, sillä tällaisen objektiivin luontevin käyttö on jalustan päällä. 

Siirto ja kääntö ovat kumpainenkin käytössä vain yhteen suuntaan kerrallaan ja juuri tämä on merkittävin ero palkkikameraan, jossa sekä kameran etu- että takalautaa voi käännellä ja siirrellä toisistaan riippumatta miten vaan. 

Nikkorissa siirto ja kääntö toimivat eri suuntiin. Jos siirto on pystysuuntaan, niin kääntö on vaakasuuntaan ja päin vastoin. Objektiivin etuosa kiertyy, jonka ansioista siirron ja käännön suuntaa voi vaihtaa, mutta niiden keskinäinen suhde on aina sama edellämainittu.

Ruuvimeisseliä käyttämällä siirron ja käännön voi muuttaa saman suuntaisiksi, mutta tämä ei ole maahantuojan hyväksymä keino.

Perinteiset käyttökohteet laajakulmaiselle perspektiivinkorjailuobjektiiville ovat erilaiset arkkitehtooniset kohteet; rakennukset ulkoa ja sisältä. Isolla aukolla voi esim. potretteihin tehdä efektiä, kun kääntää objektiivin jompaan kumpaan laitaan niin, että terävyysalue kääntyy vinoon.

Kuvatessa tehty korjaus perspektiiviin on jälkikäsittelyssä tehtyä parempi, koska silloin kuvan tarkka rajaus ja sommittelu on heti kuvatessa näkyvissä. Jälkikäsittelyssä tehty korjailu huonontaa kuvan resoluutiota ja kohdekin saattaa vääristyä.

Rakennusten kuvat näyttävät joskus hieman erikoisilta, kun perspektiivi on korjattu. Talo saattaa näyttää siltä kuin se levenisi ylöspäin, vaikka pystysuorat linjat olisivat suorassa ja talokin suorakaiteen muotoinen julkisivultaan. 

Korjatut kuvat ovat myös jollain tavalla virallisia ja tietty dramaatiikka saattaa puuttua, koska varsinkin laajakulman hätkähdyttävä perspektiiviä korostava vaikutus laimenee perspektiiviä korjatessa. 

Olen kuvannut joitakin esimerkkejä tänne. Kaikki kuvat aukevat isoina, jos niitä klikkaa.

Päivän maisema

Tällä tuskin voitetaan luontokuvakilpailua, mutta kuva toimii silti esimerkkinä siitä, miten kuvaajan kannattaa ja pitääkin oppia näkemään maiseman tai minkä tahansa näkymän potentiaali. 

Keskikuvassa Nikon D40 kameran tekemä raakakuva ja yläkuvassa hieman tuunattu versio samasta ruudusta. Alakuvassa ovat Lightroomissa tekemäni säädöt, joiden lisäksi tummensin kuvan ala- ja yläosaa aivan aavistuksen verran.  

Päivän kuva

Tämä on kuvattu Olympus E-620 kameralla ja 25 mm f/2.8 objektiivilla. Aukon esivalinta-automaatti arpoi ajaksi 1/60 s. ja auto-ISO herkkyydeksi 800, kun aukko oli f/4.5. Kuva on kameran tekemä jpg, jota olen pienentänyt hieman, mutta muita muutoksia tai säätöjä en ole tehnyt.

Päivän kuva

Olin käymässä ystäväni omistamalla ratsutilalla ja kävelin hevosaitauksen viertä. Ronja neiti ( kuvassa ) on hyvin seurallinen ja lähti kävelemään minua kohti. Otin sarjan kuvia Tamron 70 - 200 zoomilla pisimmällä polttovälillä täydellä aukolla f/2.8 ja tämä on paras ruutu. Valotusaika oli 1/640 s. ja ISO oli myös 640.

Kolme potrettia

Sain tehtäväksi kuvittaa Energia-lehden työsuhdeautoilusta kertovan jutun, johon minun piti kuvata kolmen ihmisen potretti. Päätoimittaja antoi minulle melko vapaat kädet, mutta toivoi, että kuvissa olisi jotain toimintaa. Kuvissa piti näkyä auto ja henkilö, mutta auto ei saanut olla hallitseva.

Sain ensimmäisenä sovittua ylimmän kuvan kuvauksen. Auto oli hybridi, joten ajattelin, että huoltoasemamiljöö polttoainemittareineen voisi olla mukavasti hieman ristiriitainen ympäristö. Ajoimme lähimmän huoltamon pihaan, jossa pystytin valojalustan Nikon SB-900 salamaa varten. Suunnitelmani oli käyttää salamaa jokaisessa potretissa, koska sillä saisin myös yhtenäistä linjaa kuviin.

Kuvasin useita versioita henkilöstä seisomassa auton vierellä, mutta pidän tästä kuvasta eniten. Kuva ei ole mitenkään huippuerikoinen, mutta mallin mainio ilme saa kuvan toimimaan. Ikkunasta näkyvät polttoaineiden hinnat täydentävät sommittelun.

Salama oli kuvauksessa jalustalla auton keulan kohdalla ja valoa pehmensi pieni tasovalo. Kuvasin Nikon D700 kameralla ja Nikkor 24 - 70 zoomilla. Kuvausaukko oli f/4.5, valotusaika 1/200 s. ja ISO 200. Salama oli käsisäädöllä ja väläytyskäsky kameralta salamalle hoitui Multiblitzin radiolla.

Keskimmäinen kuva oli seuraavana vuorossa. Halusin, että kuvattava kävelee autollensa ja siten kuvaan tulee myös toiminta mukaan. Sovittuna kuvauspäivänä oli kaunista, mutta kova tuuli. Valitsin kuvaussuunnaksi vastavalon ja päävalona käytin salamaa, joka oli ison jalustan huipulla. Käytin jälleen Nikonin SB-900 välkkyä, mutta ilman tasovaloa siksi, että tuuli oli liian kova ja siksi, että kovassa auringonvalossa tarvitsin kaiken salaman tehon.

Kuvattava sai kävellä autollensa joitakin kertoja ennen kuin sain sopivan näköisen asennon ja ilmeen samaan kuvaan. Lopulta tyydyttävä kuva syntyi ja se on tässä. Otin muitakin versioita, mutta tämä on suosikkini.

Kuvauskalusto oli muuten sama kuin edelläkin, mutta objektiivina käytin 70-luvulta peräisin olevaa Nikkor 105 mm f/2.5 Ai lasia. Kuvasin aukolla f/8, ajalla 1/200 s. ja ISO 100 herkkydellä. Olen maksanut tästä objektiivista 150 euroa käytettynä.

Alin kuva oli viimeinen ja siitä olin päättänyt tehdä ajokuvan. En kuitenkaan halunnut perinteistä ohjaamossa sisällä sivultapäin kuvattua ajokuvaa. Kiinnitin kameran imukupilla auton konepeltiin ja siten sain kuvattua ajokuvan auton ulkopuolelta.

Kun kamera oli kohdallaan, niin istuin kartturin paikalle salaman ja kameran radiolaukaisijan kanssa. Kädessä pitämälläni radiolähettimellä laukaisin kameran ja kamerassa oleva lähetin puolestaan väläytti kädessäni olevan salaman. 

Salamassa oli jälleen valoa pehmentämässä pieni taso. Salaman tehot jouduin säätämään täysille, koska himmennin oli säädetty tappiin aukolle f/22. Käytin pienintä aukkoa, jotta sain pisimmän mahdollisen valotusajan, koska halusin kuvaan liikettä. Kameran valotuksen säädin aukon esivalinta-automaatille.

Lähdimme ajamaan ja minä räpsin kuvia sitä mukaan kun salama ehti varautua. Välillä pysäytimme ja minä katsoin kameran näytöltä mitä kuviin oli tullut. Tämä kuva on yksi suosikkini sarjasta, koska siinä mallilla on hyvä ilme ja liike näkyy hyvin.

Kuvauskalusto jälleen sama kuin ensimmäisessäkin kuvassa, mutta objektiivi oli 70-luvulta peräisin oleva Nikkor 28 mm f/2.8 Ai, josta olen maksanut 100 euroa käytettynä. 

Minun oli tarkoitus ottaa kuva myös imukuppivirityksestä konepellillä, mutta unohdin asian täysin kun keskityin varsinaiseen tehtävääni. Ensi kerralla sitten.

Teknisiä ongelmia matkalla

Tamron 70 - 200 mm objektiivin käyttökokeilun julkaisu alkaa saada farssin piirteitä. Joudun vieläkin siirtämään julkaisua. Minulla on ollut pieniä teknisiä ongelmia kokeiltavana olevan yksilön kanssa, tai sanotaan niin, että haluan selvittää ovatko nuo ongelmat vika vai ominaisuus. Ajattelin, että asia olisi selvinnyt tänään maahantuojan kanssa, mutta valitettavasti selvittely siirtyy loppuviikkoon. On kuitenkin parasta ja kaikkien etu, että selvitän asian ennen kuin kirjoitan lopullisen mielipiteeni.

Olen pahoillani tästä, mutta hyvää kannattaa odottaa vielä joitakin päiviä.

Tamron tuleekin vasta huomenna

Valitettavasti joudun siirtämään Tamron 70 - 200 f/2.8 objektiivin arvion julkaisua huomiselle. Minun piti julkaista arvio tänään, mutta se ei nyt onnistu. Huomenna se tulee. Yllä kuitenkin yksi Tamronilla otettu kuva, joka on samalla päivän kuva. Kamera Nikon D700, 200 mm, aukko 4.5 ja aika 1/800 s.

Olen tehnyt myös mustavalkotulosteita, mutta monen eri paperilaadun vertailu on yllättävän työlästä. Uskon kuitenkin, että voin ensi viikon puoliväliin mennessä julkaista mielipiteeni kokeilussa olevista papereista ja HP:n B9180 tulostimesta. Luulin, että selviän papereiden vertailusta nopeammin, mutta olin väärässä.

Päivän kuvat

Näin vapun aikoina kuvalliset tuotokset ovat rajoittuneet joihinkin lisäkokeiluihin Nikon D700 kameran ajastimella. Ohessa todella kiinnostava luontodokumentti. Tuossa yhdeksän sekunnin pätkässä on 262 valokuvaa peräkkäin. Kuvat on otettu 10 sekunnin välein, joten todellinen kulunut aika on noin 44 minuuttia. Kuu kulkee aika kovaa ja ensimmäiset kokeiluni menivät aivan pilalle, kun arvioin kuun nopeuden liian hiljaiseksi. Objektiivi oli Tamron 70 - 200 f/2.8 zoomi 200 mm asennossa aukolla 5.6.

Tässä yksi vinkki Nikonilla jotain saman kaltaista yrittävälle. Laita tarkennus käsikäyttöiseksi, sillä automaatilla kamera saattaa tarkennella itsekseen ja se pilaa lopputuloksen.

Video on myös täällä.

Vappupäivän kuva

Vappupäivän kuva ei selittelyjä kaipaa. Kalustona oli Nikon D40 ja Nikkor 35 mm f/1.8 DX.