torstai 30. heinäkuuta 2009

Päivän kuva


Tässä vielä kuvamateriaalia työmatkaltani pari viikoa siiten. Olin aikeissa ottaa kuvan ihan vaan noista kaarevista muodoista, mutta kuulin lapsen juoksevan kulman takana. Odotin hetken kameran kanssa valmiina ja kun lapsi juoksi kuvaan, niin painoin laukaisinta. Kamera oli tietenkin Nikon D700 ja objektiivi Nikkor 35mm f/1.4.

tiistai 28. heinäkuuta 2009

Päivän kuva


Auringonlasku on varmaan yksi kuvatuimmista kohteista ja tässä yksi versio aiheesta. Jos tarkkoja ollaan, niin en kylläkään kuvannut laskevaa aurinkoa, vaan sen valaisemaa maisemaa. Aurinko laski selkäni takana, kun otin tämän kuvan.

lauantai 25. heinäkuuta 2009

Olen palannut!



Arvoisat lukijani, olen pahoillani siitä, että tauko venyi näin pitkäksi. Sain matkalla jonkin taudin, flunsaa kai, ja olin niin huonossa kunnossa, että en kerta kaikkiaan jaksanut kirjoitella edes blogia.

Nyt tuntuu paremmalta ja uutta materiaalia tulee entiseen tahtiin. Tosin seuraavat pari viikkoa ovat ehkä aavitsuksen tavallista rauhallisempaa, koska minulla on tehtävänä pari projektia, jotka eivät liity mitenkään valokuvaukseen, mutta ne pitää saada valmiiksi. Olen siis hieman kiinni, mutta tavoitteenani on kirjoittaa blogia siinä ohessa. Ensi kuun aikana tahti muuttuu entisenlaiseksi ja uusia tuotekokeiluja tulee muiden hyvien juttujen lisäksi.

Tässä pari kuvaa Kööpenhaminasta kuvattuna Nikon D700 kameralla ja Nikkor Ais 35 mm f/1.4 objektiivilla. Perinteistä katukuvausta siis.

tiistai 14. heinäkuuta 2009

Muutaman päivän tauko



Heinäkuussa olen blogannut hieman normaalia tahtiani leppoisammin, ihan kesän ja lomien vuoksi. Nyt on muutaman päivän tauko luvassa, sillä olen työmatkalla loppuviikon ja tällä kertaa tiedän jo etukäteen, että en voi tältä reissulta blogiani päivitellä. Kyseessä on tiivisohjelmainen matka, mutta katsotaan, jos jotakin materiaalia tänne blogiinkin syntyisi siinä ohessa. Viikonloppuna pitäisi näkyä, jos hyvin käy.

Nauttikaa sillä välin kesästä, katselkaa edellisiä juttujani täällä blogissa ja ihailkaa näitä paria valokuvaa, jotka otin vuonna 2001 Nikon D1 kameralla Le Mansin 24 tunnin ajoissa.

Varmuuskopiointia F-Securen tyyliin


Uusien Nikon kameroiden ostajille on tarjolla hyvältä kuulostava kaupantekijäinen: neljän kuukauden ilmainen varmuuskopiointi rajoittamattomalla tilalla F-Securen softalla saman firman serverille. Neljän kuukauden jälkeen homma muuttuu maksulliseksi, mutta hinta on kohtuullinen, muistaakseni n. 80 euroa vuodessa. Kuulostaa tosi hyvältä, kokeillaanpa.

Ensin hyvät. Varmuuskopioinnin tärkeyttä ei voi liikaa korostaa ja siksi on hyvä, että kameran mukana tulee työkalut varmennuksen tekemiseen. F-Securen softa pyörii taustalla ja tekee varmennusta automaattisesti, jolloin varmennus tulee myös tehtyä. Varmennussofta lähettää sähköpostiin viikottain raportin tekemisistään, joka on sekin hyvä asia.

Sitten huonot. Käyttöliittymä on surkea ja epäselvä. Ikkunan kokoa ei voi skaalata, joka hankaloittaa käyttämistä, eikä koko tiedostopolku näy kerralla. Täysin käsittämätön juttu, sillä varmistettavia tiedostoja on todella vaikea valita, kun niitä ei kunnolla edes näe.

Ohjelmassa on mahdollista valita mitä tiedostoja varmuuskopioidaan, mutta ainakaan omassa Macissani homma ei mennyt ihan niin kuin piti. En halunnut varmistaa kuin joitakin kuvatiedostoja kokeeksi ja otin siis pois päältä kaikki muut vaihtoehdot. No, kaikesta huolimatta F-Secure Online Backup alkoi varmistaa esim. word dokkareita sun muita, kuten ylläolevasta kuvasta näkyy.

Ohjelma alkoi varmistella muutenkin ihan omiaan eikä välittänyt valinnoistani tuon taivaallista.

Tällaisen ohjelman käyttöliittymä pitäisi olla hyvin yksinkertainen, jossa valitaan varmistettavat tiedostot ja sen jälkeen painetaan nappia.

Varmistuksille luvataan rajaton tila, joka onkin ymmärrettävää, sillä homma sujuu niin hitaasti, että kukaan tuskin varmistaa kovinkaan isoja määriä dataa. En ottanut aikaa, mutta tuntui, että jos varmistaisin kaikki kuvani, niin ensi kesänä voisi olla valmista. Jos en kuvaisi yhtään lisää sillä välin. No, leikki leikkinä, mutta ymmärrätte varmaan...

Ok, hitaus verkon yli voi johtua monestakin asiasta, joten en syytä tästä ohjelmaa pelkästään.

Yhteenvetona sanoisin, että F-Securen ohjelma sopii kevyeen kotivarmisteluun eikä käyttökään ole vaikeaa, jos antaa ohjelman varmistaa kaiken oletusasetuksilla.

perjantai 10. heinäkuuta 2009

Kun Canon 5D oli uusi


Tämä kuva Antonov AN-2 lentokoneesta Malmin kentä yllä talvella 2006 julkaistiin Suomen Kuvalehdessä, jossa oli Antonovista iso juttu. Tämä oli yksi ensimmäisiä kuvauksia silloin uudella Canon 5D kamerallani.

Kuvasin Cessna 172 koneesta, josta toinen sivuovi oli poistettu ja kuvaaminen oli todella mukavaa hyvän näkymän vuoksi. Roikuin oviaukosta puoliksi ulkona pelkän lannevyön varassa, eikä edes hirvittänyt. Ei ainakaan ennen kuin pidin pientä taukoa kuvauksessa ja vilkaisin suoraan alas, jossa maan kamara näkyi kilometrin päässä.

Olimme nousseet Cessnalla etukäteen sovitulle korkeudelle odottelemaan Antonovia, joka nousussa päihittää Cessnat mennen tullen. Tämä iso kaksitaso nousee kuin hissi. Olimme lisäksi lennonjohdon kanssa sopineet, että lennämme muodostelmassa ja otamme kuvia.

Ensimmäisten laukausten jälkeen otin vastavalosuojan pois 70 - 200 mm zoomista, koska potkurivirta riepotteli kameraa liikaa. Kuvaaminen helpottuikin heti, kun vv-suoja poistui.

Kuvauspäivänä tammikuussa 2006 oli poikkeuksellisen hieno sää ja lämpötilakin vain pari astetta pakkasella, mutta minulla oli kyllä naama huurteessa, kun laskeuduttiin. Potkurivirta teki hommansa siinäkin.

Minulla on taipumusta merisairauteen eikä tällainen kieppuminen pikkukoneella välttämättä ole kaikista parasta ajanvietettä. Maahan päästyämme minulla olikin hieman hutera olo hetken aikaa.

Kuva on otettu 95 mm polttovälillä, joten emme olleet aivan hirveän kaukana Antonovista. Joo, tiedän kyllä, että ilmavoimissa kuvaavat laajakulmalla toisiaan ihan vierestä, mutta siviilissä säännöt ovat toiset ja ehkä pilotitkin. Tässä tosin Cessnan pilotti hoiti homman tosi hienosti.

Kuva on siis otettu Canon 5D kameralla ja 70 - 200 mm f/2.8 L IS objektiivilla polttovälillä 95 mm. Kuvausaukko oli 5.6, valotusaika 1/800 ja ISO 200.


torstai 9. heinäkuuta 2009

Päivän kuvat






Kuuman kesän ja loma-ajan kunniaksi laitan esille oman digiaikani alkuajan tuotantoa. Nämäkin kuvat ovat Nikon D1-kameralla tuotettuja. Istuin Amerikan Oregonissa Portlandin kaupungissa puiston penkillä ja ohi kulki tasainen virta lenkkeilijöitä. Kuvasin sarjan kuntoilijoista siinä ajankuluksi.

Hieman ovat ylivalotettuja, joka on ilman muuta kuvaajan vika, mutta kaiken kukkuraksi olen kuvannut jpgnä, eikä jpg-kuvia voi oikein hyvin pelastaa. Kuvasin tuolloin jpgnä, koska raakakuvien käsittelyyn ei ollut kunnollisia työvälineitä eikä raakamateriaalista silloin tuntunut olevan vastaavaa hyötyä. Tänään on toisin ja nyt toivon, että olisin kuvannut raakana kaiken jo 10 vuotta sitten.

Olympus PEN video, nyt pitäisi toimia!

Tein opetusaiheisen lyhytelokuvan puutarha-aiheesta Olympus Pen E-P1 kameralla ja 17 mm f/2.8 pancake objektiivilla. Elokuva ei ole suoraan kamerasta, vaan olen editoinut ja pienentänyt kokoa hieman. Muuten materiaalille ei ole tehty mitään muutoksia tai muokkausta. HD-videon ongelma avi-muotoisena on iso koko nettilevitystä ajatellen, joten tämä leffa on lyhyt, mutta kooltaan silti reilut 70 megaa.

PÄIVITYS!

Sain useamman kommentin, että elokuva ei näy. Minulla se toimi, enkä tiedä miksi ei muilla. Olen laittanut linkin, josta tämän pienen ja vaatimattoman videon voi imuroida. Laittakaa kommenttia, jotta onnistuiko imurointi ja katselu. Elokuvan voi imuroida täältä.

sunnuntai 5. heinäkuuta 2009

Lisää nostalgiaa


Näin lomasesonkina sallittakoon muutama digiajan alkukauden tuotos. Tämä kuva on tehty legendaarisella Laguna Secan radalla Kaliforniassa vuonna 2000 Super Bike osakilpailun yhteydessä.

Tämän radan yksi kuuluisimpia kohtia on nimeltään korkkiruuvi, joka on tiukkaan vasempaan alamäkeen taittuva kaarre jatkonaan hieman vasenta kaarretta loivempi oikea edelleen alamäkeen. Tämä kuva on otettu tuota oikeaa seuraavassa loivassa vasemmassa kaarteessa, joka kulkee niin ikään vieläkin alamäkeen ja vauhtia on tässä jo lujasti.

Tausta ja pyörä ovat miltei kuin eri kuvasta. Käytin siihen aikaan Nikon D1 kameraa ja tässä kuvassa objektiivina oli Nikkor 80 - 200 mm f/2.8 AFS zoomi 2x telejatkeella, joten tehollinen polttoväli oli 600 mm.

Nikon D1 oli oikeastaan aika hyvä kamera monessa suhteessa, olihan se yksi ensimmäisiä edes jotenkin kohtuuhintaisia ja yleisesti saatavissa olevia digitaalikameroita. Kymmenessä vuodessa kehitys on tietenkin kehittynyt jonkin verran.

perjantai 3. heinäkuuta 2009

Päivän nostalgia



Olisin halunnut näyttää ensimmäisen Photoshopilla tekemäni ihan oikean lehdessä julkaistun kuvakollaasin vuodelta 1997, mutta se ei nyt käy. Valmista kuvaa ei minulla enään ole ja alkuperäiset kuvat, joista kollaasin tein ovat CD-levyllä Kodakin Photo-CD formaatissa. Photo-CD aukeaa varmaan tänäkin päivänä vielä jollakin ohjelmalla, mutta ainakaan CS3 ei sitä aukaise, joten se siitä.

Tässä kuitenkin samalta ajalta peräisin oleva ihan omaksi huviksi tehty pieni kuvankäsittely. Alkuperäiset kuvat on filmille kuvattu ja sitten skannattu. Photoshopista taisi olla käytössä jo 3.0 versio, jossa layerit olivat ensimmäistä kertaa mukana.

Ensimmäinen Photoshop, jota käytin oli versio 2.5. Tuossa ei ollut layereita, vaan liitokset piti tehdä leikkaa-liimaa-tekniikalla. Kun liimaa-osa oli tehty, niin takaisin ei ollut paluuta kuin yhden undon verran.

Yllä oleva kuva on kuvattu jossakin Kalifornian rannikolla vuonna 1998 ja joki on kuvattu samassa osavaltiossa jossakin muualla.

torstai 2. heinäkuuta 2009

Päivän kuva


Tämä on parin vuoden takaa Kroatiasta, jossa olin työmatkalla. Kuva on otettu Kornatin kansallispuistossa Kroatian rannikon edustalla. Canon 5D, 16 - 35 mm, f/10, 1/125 ja ISO 200.

keskiviikko 1. heinäkuuta 2009

Kissansilmällä näkee paremmin




Käsin tarkentaminen voi olla hankalaa uusilla automaattitarkenteisilla kameroilla, koska tähyslasia ei ole suunniteltu siihen. Etsimestä näkyy paljon todellista suurempi terävyysalue ja tähyslasi ei ole kunnolla mattapintainen.

Joihinkin kameroihin, kuten esim. Canon 5D mk2, saa käsitarkennukseen paremmin sopivan tähyslasin lisävarusteena, mutta läheskään kaikkiin kameroihin vaihtolasia ei saa alkuperäisenä lisävarusteena.

Hankala juttu, sillä varsinkin Nikonilla kuvaavat voivat mieltyä vanhoihin käsitarkenteisiin Nikkoreihin, joita voi ostaa käytettynä tosi kohtuulliseen hintaan. Minä kuulun juuri tuohon ryhmään.

Onneksi on Amerikka ja sieltä saa ihan mitä vaan. Sieltä saa jopa tähyslaseja, jotka on optimoitu käsitarkennukseen. Katz Eye Optics niminen yritys valmistaa tähyslaseja lähes kaikkiin digijärkkäreihin.

Nikon D700:n tähyslasi ei ole ollenkaan huonoimmasta päästä ja sen avulla voi jopa tarkennellakin, mutta halusin silti kokeilla jotakin parempaa. Tilasin Katz Eye Opticsilta tähyslasit molempiin runkoihini. Tein tilauksen 23.6. ja pyysin rahdin pikapostina kuriirin sijaan. Eilen 30.6. Helsinki-Vantaan tullipostista soitettiin, että siellä on minulle paketti Amerikasta. Toimitusaika oli siis varsin hyvä.

Asensin lasit tänään paikoilleen ja homma oli varsin yksinkertainen, mutta törttöilin kuitenkin ensimmäisen asennuksen kanssa hieman. Onneksi isompaa vahinkoa ei tullut, mutta asennuksessa kannattaa olla erittäin huolellinen ja varovainen.

Lasit saapuivat hyvin pakattuina ja mukana tulee pientä ruuvimeisseliä muistuttava työkalu, joka helpottaa asennusta.

Oliko tästä vaivasta mitään hyötyä? No, olihan siitä. Vaikka Nikonin tähyslasi on melko hyvä jo valmiiksi, niin Katz Eye on vielä parempi. Lasi on kunnolla matta ja keskellä on leikkokuva, jota ei taida olla vakiona yhdessäkään digijärkkärissä.

Katz Eye verkkokaupassa on juuri nyt 10 % kesäale ja kahdelle lasillle kertyi hintaa yhteensä rahteineen 215,47 dollaria, josta tullia perittiin 3,2 % ja sitten vielä arvonlisäveroa 22 %. Lopullinen hinta kahdelle lasille veroineen sun muineen oli n. 190 euroa.

Joskus lähetykset eivät mene tulliin ja silloin hinta on tietenkin hieman edullisempi, mutta kannattaa laskea pahimman varalle.

Minä olen tyytväinen ja voin suositella tätä operaatiota, jos käsin tarkentaminen kiinnostaa, mutta se ei tahdo oikein onnistua epäsopivan tähyslasin vuoksi. Automaattitarkennukseen Katz Eye laseista ei taida olla juurikaan hyötyä, ei ainakaan hintansa vertaa.