Kolleega Joren kameravertailua on ensimmäisen osa perusteella epäilty provokaatioksi digitaalisuutta vastaan. Tasapainon vuoksi esitän tässä, että filmille kuvaaminen oli oikeastaan tosi hankalaa. Kuka ihan tosissaan haluaa enään tällä tällä vuosituhannella kuvata filmille ja mitä hyötyä siitä olisi?
Digitaalikameralla kuvatun kuvan voi heti nähdä, kun taas filmille kuvatun näkemiseksi piti pahimmillaan odottaa jopa monta päivää. Polaroidin näki melkein heti, mutta siihen liittyi muita rajoituksia. Mustavalkoisen saattoi kehitellä nopeastikin, mutta yksittäisten kuvien katselu ei onnistunut heti kuvaamisen jälkeen.
Digikuvan voi heti näyttää vaikka kaverille toisella puolella maapalloa, kun paperikuvien lähettely postissa saattaa kestää vaikka viikon, tai kauemminkin.
Digitaalikameralla voi kuvata missä valaistuksessa tahansa, eikä värilämpötila ole ongelma niin kuin filmillä. Filmille värikorjailuun piti olla värilämpömittari ja kassillinen suodattimia.
Digitaalikameran herkkyyttä voi vaihtaa vaikka jokaisen kuvan jälkeen. Filmin vaihtaminen on hankalaa kesken rullan, vaikkakin mahdollista.
Digitaalikameran kuvista ei tule paperivedoksia tai negaliuskoja, jotka täyttävät hyllyt ja kaapit.
Digitaalikuviin voi liittää mukaan vaikka tiedon kuvauspaikasta koordinaatteina. Digikuvasta käy ilmi kuvausajankohta ja kuvauskalusto. Filmille noita tietoja ei voi saada kätevästi.
Kuvaamisen opettelu on halvempaa ja helpompaa digikameralla kuin filmikameralla, koska kuvaaminen ei kamera poislukien maksa mitään ja kuvaustuloksen voi nähdä heti.
Digitaalikamera voi olla paljon pienempi kuin filmikamera ja siksi kameraa voi halutessaan pitää aina mukana vaikka paidan taskussa. Joitakin erikoiskameroita lukuunottamatta filmikamerat olivat melko isoja, koska sisään piti mahtua kinofilmirulla.
Digitaalinen pimiö voi olla missä vaan. Perinteinen pimiö vaatii käytännössä yhden huoneen, joka pitää saada pimennettyä. Lehtikuvaajilla oli pienikokoisia matkapimiöitä, mutta ei niitäkään voinut käyttää esim. lentokoneessa tai liikkuvassa autossa.
Filmirullat vievät kameralaukussa paljon tilaa verrattuna muutamaan muistikorttiin.
Filmirulla piti vaihtaa aina viimeistään 36 kuvan jälkeen, mutta digitaalikameralla voi kuvata vaikka 3600 kuvaa yhdelle muistikortille.
Tässä on mukana muutama digikameralla kuvattu kuva. Kamera oli Panasonic GF-1 + 7 - 14 mm f/4 zoom.
Jore Puusa esittää omat näkemyksensä.
M: Kuka ihan tosissaan haluaa enään tällä tällä vuosituhannella kuvata filmille ja mitä hyötyä siitä olisi?
J: Filmikuvaamisen takaisintulosta olisi se hyöty, että ammattilaisen työtä taas arvostettaisiin, kun amatöörien kuvat menisivät läskiksi, sen verran vaikeaa filkkakuvaaminen on. Lisää rahaa siis mulle ja sulle, muista viis!
------------------
M: Digitaalikameralla kuvatun kuvan voi heti nähdä, kun taas filmille kuvatun näkemiseksi piti pahimmillaan odottaa jopa monta päivää. Polaroidin näki melkein heti, mutta siihen liittyi muita rajoituksia. Mustavalkoisen saattoi kehitellä nopeastikin, mutta yksittäisten kuvien katselu ei onnistunut heti kuvaamisen jälkeen.
J: Onneksi ammattilaisen ei tarvitse nähdä kuvaa heti, koska pro hakee kuvan, eikä sahaa eestaas ja tsekkaa takanäytöltä, että onko se setä siellä kuvassa vai ei. Sitäpaitsi trendinä alkaa olla jenkeissä että näytöt pidetään kiinni ja kehitellään RAW kuvat himassa vasta. Filmimode tulee takaisin.
-----------------
M: Digikuvan voi heti näyttää vaikka kaverille toisella puolella maapalloa, kun paperikuvien lähettely postissa saattaa kestää vaikka viikon, tai kauemminkin.
J: Joo mutta sensuuri iskee verkossa lähetettyyn kuvaan jos kaverisi on Kiinassa vaikka tai Iranissa.
-----------------
M: Digitaalikameralla voi kuvata missä valaistuksessa tahansa, eikä värilämpötila ole ongelma niin kuin filmillä. Filmille värikorjailuun piti olla värilämpömittari ja kassillinen suodattimia.
J: Onneksi pro sai kunnon kamaa aikaan kun osasi mittailla,--- amatööriltä meni värit aina poskelleen ja taas meillä lompakko paisui.
-----------------
M: Digitaalikameran herkkyyttä voi vaihtaa vaikka jokaisen kuvan jälkeen. Filmin vaihtaminen on hankalaa kesken rullan, vaikkakin mahdollista.
J: Värinegan D on siinä 7 aukkoa eli 2,1 --joten ei siinä herkkyyksillä paljon väliä ollut.
-----------------
M: Digitaalikameran kuvista ei tule paperivedoksia tai negaliuskoja, jotka täyttävät hyllyt ja kaapit.
J: Ei tule, digikuvat häviävät kovalevyiltä ja tikuilta ennenkuin ehtivät edes kaappiin saakka.
-----------------
M: Digitaalikuviin voi liittää mukaan vaikka tiedon kuvauspaikasta koordinaatteina. Digikuvasta käy ilmi kuvausajankohta ja kuvauskalusto. Filmille noita tietoja ei voi saada kätevästi.
J: Ei filmille, mutta kuviin on kiva kirjoittaa ja ne säilyvät toisin kuin digikuvat, jotka häviää kovalevyilta että huis, tutkijatkin on kauhuissaan, kun ei ajastamme jää historiakirjoihin kamaa. Ainoa jäljelle jäänyt on kasa hajonneita kovalevyjä ja lukukelvottomia CD levyjä.
-----------------
M: Kuvaamisen opettelu on halvempaa ja helpompaa digikameralla kuin filmikameralla, koska kuvaaminen ei kamera poislukien maksa mitään ja kuvaustuloksen voi nähdä heti.
J: halvempaa se on mutta ei 10%:kaan niin tehokasta kuin filmillä, jossa on pakko osata ensin teoriaa ja sitten materiaalin kalleuden takia tuo oppi myös omaksuakin toisin kuin nyt, kun kamera ottaa kuvat -ei kuvaaja.
----------------
M: Digitaalikamera voi olla paljon pienempi kuin filmikamera ja siksi kameraa voi halutessaan pitää aina mukana vaikka paidan taskussa. Joitakin erikoiskameroita lukuunottamatta filmikamerat olivat melko isoja, koska sisään piti mahtua kinofilmirulla.
J: Minox C, Olympus XA, Rollei 35…pienempiähän ne on kuin dpokkarit.
----------------
M: Digitaalinen pimiö voi olla missä vaan. Perinteinen pimiö vaatii käytännössä yhden huoneen, joka pitää saada pimennettyä. Lehtikuvaajilla oli pienikokoisia matkapimiöitä, mutta ei niitäkään voinut käyttää esim. lentokoneessa tai liikkuvassa autossa.
J: Onneksi ei voinut tehdä kuvaa kaikkialla, jäi aikaa muuhunkin- kuten sampanjan juontiin ja naisten vikittelyyn, nythän jengi elää läppärin kautta ja väki vähenee ….
-----------------
M: Filmirullat vievät kameralaukussa paljon tilaa verrattuna muutamaan muistikorttiin.
J: Mutta muistikortit häviävät ja korruptoituvat helposti, eikä pro tarvinnut kuin rullan keikalle. Mäkin hoidin Olympialaiset kahdella rullalla 72 kuvaista XP:tä ja jäi pari ruutua lomallekin.
----------------
M: Filmirulla piti vaihtaa aina viimeistään 36 kuvan jälkeen, mutta digitaalikameralla voi kuvata vaikka 3600 kuvaa yhdelle muistikortille.
J: Oli siis myös 72 kuvaista, josta tuli puolikoossa 144 ja kameroihin sai rullaperät, joilla otti satoja kuvia että heilahti. 3600 kuvaa taas uuvuttaa jokaisen, joka tulee katsomaan naapurin Rhodoksenmatkan kuvia--- ennen piisas yks kammallinen dioja ennen nukahtamista.
12 kommenttia:
Näitten laajakulmakuvien nurkat kun ovat aika himmeät, niin onko ehkä niin, ettei ehkä sinulla ole kameran käyttöjärjestelmää päivitetty? Vai kuuluuko tuo "asiaan"? Minua valoisuusero kyllä häiritsisi.
Hyvä blogi sinulla.
HannuHoo
Kiitos kehuista.
Parissa kuvassa tummensin nurkkia. Ei tämä objektiivi pahemmin vinjetoi. Virheet lienee korjattu softalla.
Ihan valideja kommentteja, ainakin ammattilaisen näkökulmasta. Totta, ei työkseen kuvaaja oikein voi halutakaan filmiaikoja takaisin. Mutta harrastaja sitten...
Itse tien filmi-digi-filmi (digi) kulkeneena voin tarjota ainakin lonkalta sen vaihtoehdon, että filmi ikäänkuin kuitenkin haastaa enemmän.
Aina on se pieni kutina tuolla peräloosterissa että "mitähän tästä nyt tulee". Joo, sukilleenhan se monesti menee, mutta auta armias sitten kun se resepti osuu kohdilleen, ja jo kuvaa ottaessa tietää että nyt osu ja uppos. Ja sitten pimiössä tai kehittämön kuorta kädet täristen avaa ja raketit paukkuu vaan ohimoissa kun tuntee onnistuneensa.
Siinä on vähän erilailla sitä tekemisen fiilistä kuin "räpsräpsräps - miltäs tää näytti - no otetaan tosta vähän oikeammalta - eeeiii kun vasemmalta - nojoo, teen photarissa loput"-digien kanssa.
Sitäpaitsi eräät todistetusti ottaa noin 4.5 kertaa parempia kuvia filmille kuin digille, kts. http://fotomik.blogspot.com/2010/01/kamera-vaikuttaa-kuvanlaatuun.html
Ei hyvin montaa päivää ole tuostakaan.
Espressonhetken jälkeen -kuvasta, toinen ylhäältä siis, tulee haikea olo. Siinä on vietetty pieni nautintohetki, yksin, nurkkapöydässä. Onhan hetki voinut olla miellyttäväkin, mutta tunnelma, varsinkin mustavalkoisena, on hieman alakuloinen.
Juttusi, Matti, on täyttä asiaa. Filmikameralla en valokuvaamista oppinut ollenkaan. Aika kuvan ottamisen ja paperikuvan saamisen välillä oli niin suuri. Opiskelijan varat rajoittivat filmirullien ostamista sekä kuvien kehittämistä. Toki mustavalokuvia olisi voinut kehittää ystävän välineillä, mutta kun maailmani on värilinen. Digikamera muutti sitten kaiken.
Heheh odottakaas poijaat, kun saan halinacanon eli filmidigi vertailun valmiiksi, Tenavaipat housuun valmiiksi 8-D
Syön hatullisen Ikean lihapullia, jos erot ovat suuret ja peräti uskallan veikata, että yllätymme kaikki ( ehkä)
Pysy kanavalla.........
Lehtikuvaajalle tai näppäilijölle filmi ei tosiaan vaikuta kovin houkuttelevalta vaihtoehdolta.
Harrastelijapiireissä filmi saattaa olla jopa nousussa ja kinoa isompaa digiformaattiahan ei ole harrastajan ulottuvilla ollutkaan. Itsekin ostin juuri edullisen filmirungon varalle ja kovempiin olosuhteisiin...36 kuvaa tuntuu jopa liian paljolta, kun ei viitsi räiskiä samaan tapaan kuin digillä ja tuloksia pitäisi päästä katsomaan.
Minä kaipaan filmiä. Koska kuvaaminen on minulle harrastus ja teen sitä omaksi ilokseni ilman minkäänlaisia tuotannollisia vaatimuksia.
Kyllä, digikameralla pääsee helpommin alkuun, mutta siihen se sitten jääkin. MV-filmi kehittyy melkein itsestään kylppärissä ja kun kaikki osuu kohdilleen, siitä saa onnistumisen tunteen, toisin kuin tusinadigiräpsyistä.
20 v vanhasta ruudusta saan vielä kopion tehdyksi, 20 v vanhalta CD:ltä poimitusta tiedostosta en menisi takuuseen. Ja tämä järjetön kuvamäärä!!!
Heitin itse filmiajalle hyvästit 2000-luvun alussa enkä ole kaipaillut sitä takaisin, vaikka aika kultaisi kuinka muistot.
Olen kuvaillut lähinnä omaksi ilokseni vuodesta 1967. Kehitin itse mv-filmit ja vedostin parhaista katsomistani sitten kuvat. Hauskaa ja jännittävää se oli, mutta ei niin terveellistä. Esim. kiinnite "tukevoitti" pimiön ilman jossain vaihdeessa niin paksuksi, että oli välillä pakko tulla sieltä pois hengittämään raitista ilmaa, että jaksoi taas.
Kaupallisissa laboratorioissa 70-luvulla tehdyissä värikuvissani muut värit ovat jo lähes kadonneet lukuunottamatta hailakkaa punaista ja oranssia.
Kaupanpäälliseksi labbisten automaattikoneet vielä naarmuttivat ikävästi monet negaliuskani (onneksi digiajan Photoshopilla saa suurimmat mokat korjattua).
Kodachrome II oli hyvä diafilmi, mutta yleisfilmiksi pimeässä Suomessa onnettoman hidas (25 ASA) Kuinkahan monet ammattilaiset nykyisillä digijärkkäreillä jäisivät kuvaamatta, jos digikameran suurin herkkyys olisi tuon Kodachromen 25 ASA:aa.
Nousivathan ne herkkyydet aikanaan, mutta ne diat olivat ikävän rakeisia. Sen huomasi kun heijasti ne valkokankaalle vaikka huippuluokan Leitz Pradovitilla joka oli varustettu Colorplan 2,90 mm MC-objektiivilla.
Tekniikka ei tietenkään korvaa koskaan sisältöä, mutta se on mahdollistanut esim. luontovalokuvauksen ammattilaisten ottaa kuvia, mitkä eivät olisi olleet mahdollisia filmiaikana.
Eihän kuvia ole pakko pitää pelkästään sähköinä tiedostoina kovalevyllä (ja huonot otokset voi poistaa hiiren napsautukella). Voimme teetättää kaupallisissa laboratorioissa tiedostoistamme paperikuvia tai kuvakirjoja, jotka ovat paljon ohuempia kuin filmiajan kuva-albumit. Näin säästyy hurjasti hyllytilaa kotona.
Jos sitten jostain ihmeellisestä syystä tekisi mieli muistella mennyttä ja kuvailla filmillä, niin kyllä se onnistuu. Kirjahyllylläni on edelleen kolme täydessä iskussa olevaa mekaanista Nikonin filmirunkoa.
:-))
Blogiasi oli hauska lukea, hymyssä suin... Suurin sen puute on, että filmikuvaus on yhtä kuin värifilmikuvaus. MV kuvaus on "sitä oikeata valokuvausta", muu on sitten luonnon jäljittelyä luonnottomiolla menetelmillä. Voin sanoa (myös yli 40 vuoden kokemuksella) todella arvokkaiden valokuvien olevan melkein poikkeuksetta MV kuvia. Mitkään digiräpsyt eivät ole vielä saaneet minkäänlaisia arvoja esim valokuvien huutokaupoissa Sothebyssä,vain yhden esimerkin mainitakseni. Jos objektiivisesti katsotaan mitä Digikuva vaatii kalustoa, on se aikamoinen. Itse kamera on tosin pieni, mutta sitten laturi, kortinlukija. Tietokone, nettiyhteys, printteri jne , jne. Kumpikin on parempi. kuitenkin jos tosissani työstän valokuvaa, on se 4X5 negakokoon ja printattuna kemian kautta hopeakuvaksi barytapaperille.
On se huvittavaa katsoa kuinka tuollaiset Jore Puusan tyyliset muinaisjäänne filmiänkyrät jaksaa aina vaan haikailla sen filmin perään. Taitaa ottaa päähän kun nykyään kaiken maailman "harrastelijat" pystyy ottamaan kunnon kuvia ja myymään niitä lehtiin.... Noh mutta Puusan asenteellisuus on ollut tiedossa jo muutenkin....
Olen kuvannut useamman vuoden puolitosissani digijärkkäreillä. Nyt on tullut aika siirtyä filmiin.
Räpsiminen alkaa kyllästyttää ja tunnelman luominen Photoshopilla on muuttunut pakkopullaksi.
Valokuvaus on minulle todella rakas ja intohimoinen harrastus. Haluan ymmärtää sitä syvällisemmin. En halua enää haarukoida valotusta sadalla eri asetuksilla ja valita onnistunutta kuvaa kotona tietokoneella. Haluan ymmärtää valokuvausta, en räpsiä.
Onko kukaan muuten verrannut digikennojen dynamiikkaa huippumustavalkofilmeihin? Taitaa kennojen paikka olla kaatopaikalla.
Vanhan huippufilmijärkkärin saa kymmenesosalla huippudigijärkkärin hinnasta!
Lähetä kommentti