keskiviikko 10. maaliskuuta 2010
Canon EOS 550D, ensitunnelmat
Pääsin kuin pääsinkin ulos tänään sen verran, että sain edes muutaman kuvan uudella Canonilla alle ISO 3200 herkkyydellä. Uutuus on heti kättelyssä asiallisen oloinen kampe.
Kuvausote on hyvä, mutta isokouraiset kuvaajat saattavat kokea Canonin hieman pienenä. Säätimet ja napit osuvat hyvin sormille, eikä ainakaan heti alkuun mikään tunnu olevan aivan väärässä paikassa. Säätökiekkoja on vain yksi, joka on yleistä tämän hintaluokan kameroissa, mutta hankaloittaa valotuksen käsisäätöä. Erillinen ISO-säätönappi on hyvä asia ja virtakytkin on paikallaan valintakiekon tyvessä prisman oikealla puolella.
Kuvatessa Canonin tarkennus tekee määrätietoista työtä, enkä ainakaan vielä ole huomannut mitään hapuilua. Kamera toiminta ja vastaavuus käyttäjän toiveisiin on napakkaa. Etsinkuva on melko tavallinen esitys tässä hintaluokassa ja on siis suhteellisen pinikokoinen eikä erityisen kirkas. Yhdeksän tarkennuspistettä ovat käytännöllisesti jakautuneet kuva-alalle ja perussommittelussa jokin piste osuu yleensä kohteeseen. Takanäyttö on erittäin hyvä, jopa niin hyvä, että kuvat näyttävät miltei todellista paremmilta.
Kuvan tekninen laatu vaikuttaa hyvältä, mutta ei kai oikein muuta voi Canonilta odottaakaan. Nämä kuvat ovat kokomuutosta lukuunottamatta suoria kameran jpg-kuvia, koska Lightroom ei tietenkään osaa vielä tehdä mitään 550D:n raakakuville. Kuvasin aukon esivalinta-automaatilla ja valkotasapaino oli automaatilla niin ikään. Objektiivi oli peruskittikakkula 18 - 55 mm f/3.5 - 5.6 IS.
Tässä joitakin ensitunnelmia Canon 550D kamerasta. Lisää kuvia ja kokemuksia huomenna.
Tunnisteet:
Canon 550D,
kokeilu
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)





11 kommenttia:
Toivot, Matti kommentteja kuvista. Minusta kolmannessa kuvassa on aika huima syvyysvaikutelma, nuo "läpinäkyvät ikkunat". Ihmishahmo taaimpana vasemmalla täydentää fiiliksen. :-) Myy idea Bill Gatesille, siihen sitä seuraavaan käyttikseen. :-D
Ihan ääneen nauratti Pekan kommentti.
En nyt pidä näitä ihan mestariteoksina, enemmänkin todisteina, että olen ihan oikeasti kuvannut uudella kameralla.
Tuo idea Billille myymisestä pitää ottaa harkintaan.
Loytyyko kommentteja videopuolesta? Sehan tuon kameran suurin valtti on, samat ominaisuudet videon kanssa kuin kalliimmassa 7D:ssa. Itsellani juurikin lahtee 500D vaihtoon 550D:n edesta. Olematon muutos still-kuvien puolella, mutta videossa merkittava.
Aioin kokeilla videota, vaikka blogini ainakin toistaiseksi painottuu valokuvaamiseen. Video on kiinnostava juttu ja minullakin on juuri työn alla kuvausprojekti, johon liittyy videota.
Olisi kiva kuulla myös millaisia putkia tämän kaveriksi kannattaisi hommata kittilinssien sijaan. Olisiko esim. Canon EF-S 15-85mm IS ja Canon EF 28mm f/1.8 USM kelvollisia?
Kiitos.
Ostin launantaina 550D:n ja heti sain seuraavana päivänä kiikuttaa sen huoltoon (eivät vaihtaneet uuteen!). Laite oli niin täynnä jotakin karkeaa pölyä, itse siitä määrästä ei saanut pois kuin yhden suurimman roskan peilin pinnalta. Pari kertaa valintakiekkon pöyräytys ei muuttanut arvoja lainkaan.
Suositteletko aloittevalle kuvaajalle tätä kyseistä kameraa?
Mikä ettei. Canonin mallistosta 550D sopii mielestäni hyvin aloittelijalle.
pystyykö tosiaankin tällä 18-55mm objektilla kuvaamaan suht. koht lähi etäisyydellä vain?
kun kuulin jostain että ei sovellu zoomaukseen?? :O
kannattaako sitten olla se-300mm objektiivi tässä kyseisessä kamerassa ( siis canon eos 550d?) ?
Kaikki objektiivit, joitain erikoisuuksia lukuunottamatta, tarkentuvat äärettömäään, eli siis niin sanotusti kauas eli pitkälle.
18 - 55 mm zoom-objektiivilla voi siis kuvata vaikka kuuta, joka on suhteellisesti ottaen aika kaukana. Mainitsemallasi 300 mm objektiivilla voi myös kuvata esim. kuuta, mutta tällä objektiivilla kuu on kuvassa suurempi kuin 18 - 55 mm zoomilla.
Niin sanottuun normaaliin kuvaukseen ja ainoaksi objektiiviksi 18 - 55 mm zoom soveltuu lähes kaikille kuvaajille paremmin kuin 300 mm teleobjektiivi.
Se on muuten objektiivi eikä objekti.
Miten on, onnistuuko tämän tason kameralla käsitarkennus?
Lähetä kommentti