torstai 18. maaliskuuta 2010

Panasonic G2, kädessä pitäen


Panasonic G1 oli esittelynsä aikaan ensimmäinen kamera Micro 4/3 järjestelmään, joka on lyhyen historiansa aikana vakiinnuttanut asemansa ja vahvistaa sitä kaiken aikaa. Tämän kuun alussa Panasonic esitteli G2 mallin, joka on suora seuraaja G1:lle.

Panasonic Lumix G2 on monessa suhteessa samankaltainen kuin G1, mutta hienosäätöä on tehty ja tärkeimmät uudet ominaisuudet ovat kosketusnäyttö ja videokuvaus. Samassa yhteydessä esiteltiin myös Lumix G10, joka on Panasonicin alkaen malli Micro 4/3 järjestelmään. Lumix G10 on ominaisuuksiltaan hieman riisuttu, mutta valokuvauksen kannalta tärkeät asiat ovat samat kuin kalliimmissakin malleissa.

Sain tänään hieman kokeilla Lumix G2 kameralla kuvaamista, mutta kamera oli esituotantokappale sanan oikeassa merkityksessä, eivätkä kaikki ominaisuudet toimineet. Se ei tahtia haitannut ja kosketusnäytön käytöstä sai hyvän ensikokemuksen.

Lumix G2 on kädessä sopivan tuntuinen, mutta kuitenkin pieni ja kevyt. Peruskäytön säätimet ovat hyvin sormilla ja sähköinen etsin on todella hyvä.

Varsinkin tarkennuspisteen valinta näyttöä koskettamalla on hyvältä tuntuva ominaisuus ja sitä käytinkin eniten. Tämä ominaisuus toimii myös videokuvauksen aikana. Kosketustuntuma oli miellyttävä ja ainakin ensi alkuun näytön toteutus tuntui onnistuneelta.

Tässä muutama kuva Lumix G2 kameralla ja Panasonic 20 mm f/1.7 objektiivilla. Kamera oli siis esituotantolaite, eikä kuvan tekninen laatu välttämättä ole tuotantolaitteiden tasolla. Sitähän ei näistä pienennetyistä kuvista huomaa, mutta minä lupasin kertoa sen. Tuotekuvat otin Nikon D3s kameralla.

Kun Suomeen saapuu Panasonic Lumix G2 tuotantokappaleita, niin suoritan hieman tämän päiväistä perusteellisemman kokeilun.

5 kommenttia:

Tuomo Kokkonen kirjoitti...

Näinkönhän se on, että Pana ja Olympus saivat otettua varaslähdön näihin mikrojärjestelmiin... Nikon, Canon ja muut eivät tunnu saavan vastinetta aikaiseksi. Jotain isoa ja yllättävää siis tapahtumassa?

Jarmo kirjoitti...

Nähtäisiimpä samanlaista uusien tuotteiden pommitusta objektiivien osalta (merkistä riippumatta) - olisi varmaan suurempi hyöty valokuvauksen kannalta.
Matti, mahdatko vielä laittaa lisää juttua ja lopullista sanaa 550D:stä?

matti kirjoitti...

Laitan vielä pienen jutun Canonista. Varmaankin viikonlopun aikana.

Kyllä objektiivi varmaan osakokonaisuuksista on runkoa tärkeämpi, ainakin lopullisen valokuvan "ulkonäön" kannalta.

Tuomas kirjoitti...

Mitenkäs näiden micro 4/3 kameroiden kohinat suuremmilla herkkyyksillä verrattuna suurempikennoisiin?

matti kirjoitti...

Mitä isommat pikselit sitä parempi signaali - kohinasuhde.

Micro 4/3 järjestelmä on hyvä kompromissi kameran koon ja kuvan teknisen laadun kesken.