torstai 20. toukokuuta 2010

Miljööpotretti

Tässä yksi miljööpotretti. Halusin mukaan teollisuusmiljöön tuntua ja kävin etukäteen kiertelemässä laitoksella etsimässä sopivaa kuvauspaikkaa.

Yllä olevan paikan valitsin näyttävien putkien vuoksi, koska ajattelin, että niistä tulee hieno kehys mallille. Valaisun tein kahdella Nikon SB-900 salamalla, joissa käytin Honlphoton hunajakennoja eli Speed Gridejä sekä kääntösuodattimia.

Toinen salama on minusta katsottuna oikealla. Salaman edessä on siis Honlphoton 1/4 Speed Grid ja oranssi kääntösuodatin Full CTO, joka muuttaa salaman valon keinovalon väriseksi.

Toinen salama on vasemmalla olevien putkien takana minusta katsottuna etuviistossa. Putkien välissä on juuri sopiva rako, josta valo voi osua malliin. Tässäkin salamassa on samanlainen Speed Grid ja kääntösuodatin. Kääntösuodatin on 3/4 CTO, joka on antaa hieman sinisempää valoa Full CTO suodattimeen verrattuna.

Voisin tietenkin kertoa, että laitoin tuon 3/4 CTO:n toiseen valoon, koska halusin aavistuksen sinisempää valoa, joka kyllä sopiikin kuvaan, mutta oikea syy on se, että minulla oli mukana vain yksi kutakin suodatinta. Siksi en voinut laittaa molempiin valoihin Full CTO kääntösuodatinta.

Halusin kuvaa mukaan vallitsevaa valoa, joten valotin täydellä aukolla f/2.8, ajalla 1/50 s. ja herkkyydellä ISO 640. Salamat olivat käsisäädöllä ja tehot muistaakseni miltei pienimmällä asetuksella. Väläytin salamat Nikonin omalla langattomalla infrapunasäteellä. Objektiivi oli Nikkor 24 - 70 mm f/2.8 ja kuvasin 24 mm polttovälillä.

Kuvasin raakana ja lopullisen kuvan valkotasapaino on keinovalolle asetettu, koska valoissani oli oranssit kääntösuodattimet ja laitoksen vallitseva valo oli tosi keltaista, kuten näkyy.

Salamoiden värisuodattimista kysellään jatkuvasti ja niiden ideanahan on tehdä salaman valosta saman väristä kuin kuvaustilassa vallitsevasta valosta. Näin kuvaa ei tule sekavaloa ja lopputulos näyttää paremmalta. Kameran valkotasapaino pitää tietenkin säätää valaistuksen mukaan.

Tässä kuvassa salamoiden valo ei ole samanväristä kuin vallitseva, mutta parempi näin kuin ilman suodattimia. Joskus toki salamoiden sininen valo voi olla tehokeino vaikka keinovalossa kuvatessa. Kaikkihan on siitä kiinni mitä kuvaaja haluaa.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mielnkiintoinen artikkeli, kiitoksia. Jos olisit ottanut kuvan ilman CTO-suodattimia, olisi kuvan vallitseva valo vielä keltaisempaa?

matti kirjoitti...

Aivan oikein. Jos salamat olisivat olleet ilman oransseja kääntösuodattimia ja kameran valkotasapaino olisi ollut päivänvalolla, niin vallitseva valo olisi vielä keltaisempaa kuvassa.

paparomeo kirjoitti...

Kiitos taas hyvästä artikkelista. Mitä jalkoja muuten käytät noiden pikkusalamalaitteiden kanssa? Onko jokin tietty merkki tai malli osoittautunut erityisen hyväksi?

matti kirjoitti...

Yleensä käytän Manfrotto Nano jalustoja. Ne ovat pienet, kevyet ja riittävät useimpiin tämän kaltaisiin kuvauksiin.

pöö kirjoitti...

Täältä myös kiitokset hyvästä artikkelista, joka mallia "rautalangasta väännetty" jotta tälläinen umpijuntti turkulainenkin sen ymmärtää =)

Selkeäsanainen ja hyvin havainnollistettu ja hieno esimerkkikuva, joka yhdistettynä tekstiin, havainnollistaa lopputuloksen hyvin.

Petteri Mäntysaari kirjoitti...

Kiitoksia taas tästäkin jutusta! Olen useassa paikassa nähnyt mainintaa näistä kalvoista ja sekavalo-ongelman kanssa välillä itsekin painin. Meni tilaukseen samantien nämä!