Tänään, ensimmäisen kerran niin pitkän aikaan kuin muistan, jätin uskolliset Multiblitz radio-orjani kotiin, kun lähdin kuvauskeikalle. En ole radioita käyttänyt aikoihin, mutta olen pitänyt ne kameralaukussa mukana kaiken varalta. Radiot eivät vie paljon tilaa tai lisää laukun painoa, mutta turhan tavaran kantaminen on silti...turhaa.
Olen nyt, kuukausia kestäneen käyttötestin jälkeen varma siitä, että Nikonin langaton salama on luotettava niin ulkona kuin sisälläkin. Käytän radioita varmasti vielä jonakin päivänä, kun käytän valaisuun studiosalamoita, enkä aio Multiblitzeistä luopua, mutta en kuljeta niitä mukanani varmuuden vuoksi.
Salamavalot ovat niin ikään vaihtuneet, enkä kovin paljon enää käytä Elinchrom studiosalamoitakaan. Lähes kaikki kuvaukseni teen miljöössä, ulkona tai sisällä, joten verkkovirran käyttäminen aina on hankalaa tai mahdotonta. Kuten kuvasta näkyy, niin koko kolme Nikonin SB-900 salamaa vie vähemmän tilaa kuin kolme Elinchromea. Painosta puhumattakaan.
Nyt kamerat ja valot sekä valojen lisävarusteet mahtuvat yhteen pieneen reppuun. Ennen valot kulkivat isossa laukussa ja kamerat repussa. Jalustat pitää edelleenkin kuljettaa omassa pussissaan sateenvarjojen kera.



11 kommenttia:
Onhan ne pikkusalamat ihan kivoja, harmi vaan kun ovat niin tehottomia kirkkaaseen auringonvaloon verrtattuna.
Itse käytän sekä pikkusalamoita että studiosalamoita miljöössä, verkkovirran saanti ei ollut mikään ongelma vuosiin. Akkuvoimaosat on keksitty.
Kantamista niissä vehkeissä tosin on, mutta saapahan niillä halutunlaista valoa riittävästi.
Pikkusalamoilla tehot riittää hyvin henkilökuviin sun muuhun perushommaan, jota yksin tehdään. Ei ole minulla ollut ongelmia tehojen kanssa.
Kyllä isoilla salamoilla paikkansa on, mutta kuten sanoit, niin kantamista riittää.
Ja seuraavaksi näemme varmaan sitten Nikonin salamoihin soveltuvien akkujen ja latureiden vertailutestin tulokset? :-) Oletko tutkinut niitä tarkemmin, onko löytynyt yllätyksiä tai vain eroja (latauksen kesto, kuinka monta väläystä milläkin tyypillä ja akkuteholla irtoaa jne)?
Käytän kolmenlaisia akkuja. Pari sarjaa NiCd- ja muutama sarja NiMh-akkuja. Yhdellä lataksella kuvaan helposti usean kuvauksen akuista riippumatta.
Akkujen kesto ei ole ongelma, ainakaan omissa kuvauksissani.
Isot salamat ovat omiaan silloin, kun pitää paukuttaa isoilla tehoilla koko päivä. Työkalut pitää valita työn mukaan.
Mielenkiintoista...
Muutama vuosi sitten kävin Jyrki Vesan pitämällä pikkusalamakurssilla ja siellä pohdittiin mm. pikkusalaman tehojen riittävyyttä kirkkaassa auringonpaisteessa. Lopputuloksena oli, että rajallisia ovat niiden tehot.
Itse en juurikaan kuvaa suorassa kirkkaassa auringonpaisteessa, mutta jos on kirkas ilma niin mielestäni se on hyvä näkyä vaikkapa kuvan taustalla. Silloin on ihan sama olenko yksin liikkeellä vai niinkuin tavallisesti, assarin kanssa.
Pilvisellä ilmalla, ja varsinkin sateen uhatessa pikkusalamat ovat paikallaan. Kun vähänkin piskoa heittää, niin studiosalamat on parasta viedä samantien suojaan jo turvallisuussyistäkin.
Auringonpaisteessa voi käyttää nopeita suljinaikoja ja hyödyntää pientä terävyysaluetta.Ajaksi vaikka 1/8000 sekuntia ja aukko 2,8. Siis pikkuflässeillä. Quantumin vyöllä kulkevat voimaosat yhdelle tai kahdelle salamalle mahdollistavat satoja kuvia täysillä tehoilla. Varautumisaika sekunnin luokkaa. Jos auringonpaisteessa kuvataan ryhmäkuvia ja tarvitaan suurta terävyysaluetta, niin silloin studiovalot ovat paikallaan.
Ammattilaisille kannettavan roinan määrän minimointi on varmasti tärkeää. Lisäksi jos on tietynlainen kalusto niin niin ymmärrän hyvin tämän rohkean liikkeen!
Minä olen täysi osaamaton harrastelija mutta SB-600 salaman kanssa minulla on ollut muutaman kerran ongelmia). Toisaalta ei tämä minullekkaan suuri ongelma ole ollut, kerronpa vain tässä pari tilannetta joissa itselläni ollut ongelmia:
Otin perheestä viimevuonna joulukorttikuvaa. Halusin langattoman salaman sohvan taakse pienellä teholla valaisemaan sohvan takana olevaa persikanväristä verhoa (verhon läpi) pienellä punertavalla kajolla. Koska salama oli täysin pois kameran näköpiiristä sohvan ja verhon takana ja 85mm objektiivin takia kamera verrattain kaukana sohvasta, niin kameran sisäänrakennetulla salamalla ei lauennut, ehkä olisi masterina toimivalla isommalla salamalla lauennut - tai lähempää toisella objektiivilla.
Toinen tapaus on Westcotin tasovalo, joka toimii niin että salama on kokonaan kuvun sisällä. Tämä ei laukea luotettavasti ilman radiota ei vaikka salama olisi suoraan näkökentässä ja aika lähellä. Toisaalta tulee muuten aika halvalle tasovalolle hintaa kun on pakko olla radiolaukaisu.
Nyt on ihan pakko kommentoida ja ensiksi kiitokset blogin pitäjälle erinomaisista postauksista.
Minulla on juuri ongelma valojen valitsemisessa. Olen lähdössä ulkomaan keikalle ja pohdin otanko Rangerin akkuvalon vai muutaman SB 900 salaman. Olen puntaroinut tuota auringon paisteessa kuvaamista. Jos yhdistän neljä SB 900:sta saan kaiketi 400 Ws tehoa aikaiseksi. Riittääkö se auringon paisteessa?
Toisaalta lyijyhyytelö akun vieminen koneeseen saattaa olla hankalaa tänä päivänä...
Minulla ei ole ollut ongelmia auringossa Nikonin salamoiden kanssa.
Aivan kuin Jyrki tuossa ylempänä sanoi. Jos pitää kuvata ryhmiä ja pitää päästä himmentämään, niin silloin isot valot ovat paremmat. Jos taas pitää kuvata esim. yhtä tai kahta ihmistä, niin SB-900 riittää hyvin.
Jos otat vaikka neljä Nikonin salamaa mukaan, niin antaa se enemmän mahdollisuuksia kuin Rangerin kaksi välähdyspäätä.
Suosittelen kuitenkin, että ennen kuin lähdet keikalle, niin teet muutamia testejä Nikoneilla. Kuvaus- ja valaisutyyli vaikuttaa myös siihen mitkä valot sopivat kullekin kuvaajalle.
Rangerillakin tuppaa tehot loppumaan auringossa, koska sen kanssa ei voi hyödyntää nopeita suljinaikoja ja siksi pitää himmentää aika rajusti.
Toni, infrapunan heikkous on se, että ohjaussignaalin pitää päästä vastaanottavalle salamalle esteettä. Tässä radiot ovat selvästi paremmat, koska orjasalama voi olla vaikka seinän takana.
Jos tuollainnen tilanne tulee, että verhon taakse pitää salama laittaa, niin kytke salaman orjakenno toimintaan, jos et halua radioita viritellä.
Tuo tasovalo on heikompi juttu, eikä siihen taida olla kätevää ratkaisua.
Radiot ovat tietty melko pomminvarma konsti, mutta oikein käytettynä Nikonin infrapuna on erittäin hyvä ja luotettava. Mikään ei ole täydellistä, valitettavasti.
Matille kiitokset, todella mielenkiintoista juttua ihan näin aloittelevan harrastajankin näkökulmasta. Itsellä on toistaiseksi sekalaista salamakalustoa, mutta yllätyksekseni halpa ebay-radiotriggerisetti pelittää loistavasti, eikä maksa juuri mitään. Ehkä sitten joskus nippu SB-ysisatasia :)
Lähetä kommentti