Kuvaanko juhlakuvat itse vai pyydänkö kaveria?

Ylessä oli tällainen uutinen, jossa kerrotaan, että moni pyytää perheejäsentä tai kaveria kuvaamaan perhejuhlissa. Ylioppilasjuhlat ovat tulossa moneen kotiin ensi viikonloppuna ja juhlakuvia tarvitaan taas.

Suomessa ei oikein ole perinteitä palvelujen käyttämiselle yksityisellä kuluttajalla. Suomalainen haluaa tehdä kaiken itse ja minä olen oikein hyvä esimerkki sellaisesta ihmisestä. Haluan tehdä kaikki itse, enkä palkkaa ammattilaista kovinkaan helposti.

Valokuvauksen kanssa on ehkäpä korostetusti näin. Ylioppilas- tai muutkin perhejuhlakuvat voi jokainen toteuttaa ihan niin kuin itse haluaa, mutta se jolle kuvaajan osa lankeaa ei taatusti paljon juhlista voi nauttia. Joku innokas harrastaja voi tietenkin olla innoissaankin kuvausvastuusta, mutta saattaa siitä stressiäkin tulla kokemattomalle.

Kannattaa miettiä kaksi kertaa ennen kuin pyytää kaveria kuvaamaan perhejuhlissa ja kannattaa myös miettiä kaksi kertaa ennen kuin suostuu kuvaajaksi. Voi olla mukavampi nauttia juhlatunnelmasta ilman työvastuuta. Jos juhliin ei ole asiaa kuvaamisesta kieltäytymisen jälkeen, niin ne juhlat kannattaa jättää väliin joka tapauksessa.

Ylläolevan kuvan tein ystävälleni vuonna 2007. En ollut juhissa vieraana, vaan poikkesin pikaisesti kuvaamassa virallisen rippikuvan. Kuvasimme varjossa, ystäväni piti heijastinta ohjeideni mukaan ja minä kuvasin. Erittäin yksinkertaiseti toteutettu ja toimiva ratkaisu. Ei ehkä potrettikuvaajien ohjekirjan mukaan tehty, mutta toimiva. Kuvasin Canon 5D kameralla ja Canon 70 - 200 mm f/2.8 zoomilla aukolla f/4.

Toinen miljööpotretti tehtaassa

Ok, tämä ei ole tehtaassa, vaan voimalassa, mutta tehdas näytti otsikossa paremmalta. Tämä kuva on tosi yksinkertaisesti valaistu yhdellä salamalla ja apuna on hyödynnetty tilassa vallitsevaa valoa.

Halusin kuvata pystykuvan, jotta tila tuntuisi kuvassa ja rakenteet näkyisivät. Vallitseva valo on jonkin sortin elohopeapurkaus- tai muuta erittäin keltaista valoa, joten jälleen kerran laitoin Nikon SB-900 salaman eteen kääntösuodattimen, full CTO, jolla salaman värilämpötila muuttuu keinovalon väriseksi. Sitten muutin kameran valkotasapainon myös keinovalolle.

Käytän värikorjailusuotimia salamoiden edessä tosi usein ja suosittelen niitä jokaiselle miljöössä kuvaavalle.

Salama on sijoitettu kuvaajasta katsottuna vasemmalle ja valaisee mallin etuviistosta, kuten varjoista voi nähdä. Jos haluat tutkia miten jokin kuva on valaistu, niin katso miten varjot menevät. Salaman edessä minulla oli Honlphoton 1/4 Speed Grid, eli hunajakenno, joka rajaa valon pienelle alueelle mallin ylävartaloon. Väläytin jalustalla olevan SB-900 salaman Nikonin langattomalla järjestelmällä D700 rungon omalla salamalla.

Kuvasin Nikonin 24 - 70 mm zoomilla täydellä f/2.8 aukolla, valotusajalla 1/100 s. ja herkkyydellä ISO 640. Polttoväli oli 24 mm. Kuvasin raakana ja Lightroomissa lisäsin kontrastia sekä nostin keskisävyjä hieman, mutta mitään muuta käsittelyä en ole kuvalle tehnyt. Teen kuvani yleensä valmiiksi jo kuvausvaiheessa niin pitkälle kuin se on mahdollista. Joskus toki käytän jälkikäteen perinteisiä pimiön keinoja, kuten jonkin alueen tummentamista tai vaalentamista.

Panasonic G2, hyvä kokonaisuus

Tämän kokeilun piti tulla jo eilen, mutta olinkin kuvaamassa koko päivän, iltaan asti. Kuvauksen piti kestää klo 15 asti, mutta asiakkaani toivomuksesta jatkoimme miltei klo 22 asti. Kotiin päästyäni olin niin väsähtänyt, että bloggaaminen ei enää innostanut. Ja nyt asiaan.

Panasonic G2

Panasonic julkisti talvella seuraajan G1 mallille, joka oli aikanaan ensimmäinen Micro 4/3 kameramalli. Uutuus, Panasonic Lumix G2, on ulkoisesti saman kaltainen kuin vanhakin, mutta uutta on mm. kosketusnäyttö, jota valmistajakin erityisesti korostaa.

Käsittely ja kuvaaminen

Panasonic G2 on hyvä kädessä, koko on pieni, mutta käyttönapit osuvat melkolailla hyvin sormille ja tukiuloke auttaa hyvän kuvausotteen saamisessa. Säätimet ovat selkeät ja tärkeimmät toiminnot kuvauksen aikana ovat hyvin saatavilla.

Kamerarunko on hyvälaatuisen tuntuinen mekaaniselta rakenteeltaan ja niin on 14 - 42 mm f/3.5 - 5.6 kittiobjektiivikin, mutta sen muovinen bajonetti latistaa vaikutelmaa hiukan.

Valotusta hallitaan yhdellä säätökiekolla, jota pyöritellään peukalolla. Yksi kiekko ei ole hyvä valotuksen käsisäätöön, mutta puoliautomaatilla kuvaukseen ratkaisu on toimiva. Kiekkoa kääntämällä voi muuttaa joko aikaa tai aukkoa kuvausohjelmasta riippuen ja kiekon painalluksella pääse valotuksen korjailuun. Käsisäädöllä kiekon painalluksella valitaa kumpaa säädetään, aikaa vai aukkoa.

Kosketusnäytöllä voi hallita monia kameran toimintoja, mutta kaikkein parhaiten koskettamalla sujuu tarkennuspisteen koon ja paikan valinta. On todella näppärää valita tarkennuskohta näytöltä koskettamalla samoin kuin tarkennuspisteen koko. Tämä tosin miltei edellyttää kuvaamista kameran kääntyvältä takanäytöltä, jotta homma olisi sujuvaa.

Takanäyttö on hyvälaatuinen, mutta niin on sähköinen etsinkin. Etsinkuva on erittäin hyvä ja joissakin kohteissa voi olla jopa vaikea huomata katsovansa sähköiseen etsimeen. Myös liikkuva kohde tai kameran liike välittyy hyvin etsimeen, jonka kuva ei ole pahasti nykivä.

Etsinkuva on kontrastikaampi kuin kameraan tallentuva kuva, joka pitää huomioida kuvatessa. Valottaminen pitäisi aina tehdä valotusmittarin tai histogrammin avulla, eikä kameran näytön kuvaa arvioimalla. Hämärässä etsin tummenee, mutta jälleen kerran sanoisin, että siinä valossa missä voi hyvin kuvata käsivaralta, niin etsinkuvakin toimii.

Käytin kuvatessani etsintä lähes kaiken aikaa, koska siitä on parempi tähystää kuin takanäytöltä.

Toiminta

Panasonicin tarkennus on nopea ja varma, ainakin jos kohde on suhteellisen paikallaan. Mitään rajua toimintaa en kuvannut, mutta siltikin G2:n tarkennus jätti hyvän vaikutelman. Tarkennuksen monipuolisuutta lisää laaja tarkennuspisteen valintamahdollisuus. Tarkennuspisteelle ei ole kiinteää paikkaa, vaan sen voi sijoittaa mihin tahansa ja miltei minkä kokoisena tahansa kuva-alalle. Tämä on ihan selvä etu verrattuna peilikameroiden tarkennukseen.

Tarkennuspisteen siirtely takaosan nuolinäppäimillä onnistuu katsetta etsimestä siirtämättä, mutta näppäimissä saisi olla parempi tuntuma.

Panasonic G2 valottaa tasaisesti hankalissakin olosuhteissa, enkä huomannut mitään erityisiä taipumuksia virheisiin. Valotuksenkorjailu on hyvin käsillä, jos siihen on tarvetta.

Kuvausnopeus ja kortille kirjoitusnopeus ovat myös riittävät käytännössä.

Kuvan tekninen laatu

Panasonic G2 on 4/3 kameroiden parhaimmistoa kuvan laadussa ja pärjää hyvin vertailussa vaikka minkä saman hintaluokan kameran kanssa kennon koosta ja järjestelmästä riippumatta. Kuva on terävä ja sävykäs.

Raakakuvien työvara ei ole samaa tasoa kuin esim. Nikon D700 kamerassa, mutta ei missään nimessä huono. Kuvissa on paljon yksityiskohtia ja yleisilme on kaunis. Kohinan häiritsevyys suurilla herkkyyksillä on paljolti kuvaajakohtainen seikka, mutta mielestäni Panasonic G2 on hyvin käyttökelpoinen ainakin ISO 1600 asti. Mainittu perustuu raakakuviin ja niiden kehitykseen LR 3 Beta 2 ohjelmalla.

Kittiobjektiivi on optisesti hyvälaatuinen ja aukko f/5.6 tuottaa hyvää jälkeä kautta linjan. Panasonicin tyyliin optiset virheet on korjattu ohjelmallisesti, joten virheitä ei näy. Toivoisin, että tämän korjailun voisi ainakin raakakuvien kuvaaja kytkeä halutessaan pois päältä koska on kuvauskohteita, joissa esim. vääristymät eivät käytännössä näy. Korjailu pienentää objektiivin kuvakulmaa ja huonontaa kuvan terävyyttä reunoilla.

Jotkut raakakuvien kehitykseen tarkoitetut ohjelmat eivät tee korjauksia, mutta valtavirran ohjelmat kuten Adobe LR tekevät. Applen Aperturesta en tiedä. Voiko joku lukija ehkä kertoa?

Kokonaisuus

Pidin aikanaan Panasonic G1 kamerasta ja niin pidän seuraajastakin. Panasonic G2 on hyvä kamera, jossa valmistaja on hienosäätänyt monen asian kohdalleen ja huomautettavaa on vähän.

Takaseninän napit ovat tunnottomat ja kosketusnäytön hyöty jää ainakin minulle hieman kyseenalaiseksi, koska etsinkuva on niin hyvä, että haluan käyttää sitä. Tarkennuspisteen valinta koskettamalla on kuitenkin tosi näppärää.

Jos etsit pientä järjestelmäkameraa, jossa kuvalaadusta ei ole tingitty, niin suosittelen tutustumaan Panasonic G2:een.

Oheisiin kuviin käytin kittiobjektiivia 14 - 42 mm f/3.5 - 5.6. Tuotekuva on maaliskuulta, jolloin olin kameran Suomen esittelytilaisuudessa.

Nexto, kannettava kuvapankki kokeilussa

Kannettava kuvapankki, eli kovalevyn ja muistikortinlukijan yhdistelmä voi joskus olla hyvä ratkaisu kuvien varmistukseen tien päällä. Ystäväni Sakari Hannula oli tien päällä ja kokeili samalla yhtä kuvapankkia. Alla Saken kokemuksia Nexto kuvapankista.

NEXTO eXtreme ND2700 160 GB kuvapankki

Testasin juuri hankkimaani  NEXTO eXtreme ND2700 -kuvapankkia tekemälläni sotahistoriallisella bussikiertomatkalla, jonka pääkohde oli Hitlerin johtajanpäämaja Sudenpesä entisessä Itä-Preussissa.

NEXTO eXtremeä saa erikokoisilla kovalevyillä 120:stä 640 gigatavuun. Levyn voi myös vaihtaa itse, ja muualla laitetta myydään myös ilman kovalevyä. Suurin mahdollinen tuettu kovalevy on 2 teratavua.

Tilasin laitteen Saksan eBaysta Digitalix24-kauppiaalta. He ovat erikoistuneet kuvapankkeihin, multimediaratkaisuihin ja navigaattoreihin.

Hankkimani laite on varustettu 160 gigan 2,5" eSATA-kovalevyllä, todellinen käytettävä tila siis 149 oikeaa gigatavua, ja se maksoi postikuluineen 208,80 euroa.

Pakkauksessa on ohjekirja (englanniksi, saksaksi ja joksikin kiinaksi), virtälähde, itse laite, pehmustettu laukku vyölenkillä, saksankielinen pikaohje, ruuvimeisseli ja pari koteloon sopivaa vararuuvia, usb -kaapeli tietokoneyhteyttä varten, usb-host -kaapeli esimerkiksi kameran liittämiseksi suoraan laitteeseen sekä eSATA-kaapeli.

Itse laitteessa on päällä pieni näyttö käyttöliittymää varten sekä yksi painike, jota käytetään lyhyillä, pitkillä sekä tuplapainalluksilla. Laitteen yläpäädyssä on kortinlukija CompactFlash (CF) -korteille tyyppiä I ja II mukaanlukien Microdrivet. Oikeassa kyljessä ei ole mitään, ja vasemmassa taasen on neljä yhdessä -kortinlukija SDHC/MMC/MS/xD -korteille. Alapäädyssä taasen ovat liittimet lisävarusteena saatavalle lisäakulle, usb- ja eSATA-kaapeleille ja virtajohdolle sekä upotettu resetointipainike. Laite saa virtaa ja lataa akkua myös usb-kaapelin kautta.

KÄYTTÖ

Näyttö on pieni, ja se on vain käyttöliittymää varten, ei kuvien katseluun. Mielestäni kuvien katselun mahdollistava näyttö on kuvapankeissa aivan turha; se lisää kokoa, painoa sekä erityisesti hintaa, ja on kuitenkin huonompi kuin nykyisten digijärjestelmäkameroiden oma näyttö.

Käyttöliittymä oli oletuksena saksankielinen, eikä ohjekirja mainitse mitään kielen vaihtomahdollisuudesta. Niinpä tuli testattua firmwaren päivitys, joka ei tilannetta muuttanut, mutta oli erittäin helppo suorittaa: täysin tyhjälle, formatoidulle CF-kortille uusi firmware-tiedosto, kortti sisään, ja laite kysyy päivityksen suorittamista.

Valikosta, joka on vain yhteen suuntaan selattava lista - listan lopusta hypätään sen alkuun - löytyi onneksi kielivalinta, ja sain vaihdettua saksasta englantiin. Myös jokin kiinan murre olisi ollut valittavissa.

Näytössä on ylinnä tilarivi, joka kertoo vapaan tilan sekä akun varaustilan, maksimissaan 4 lyhyttä riviä esitettäville tiedoille sekä alimmalla rivillä ainoan toimintanäppäimen käyttövaihtoehdot lyhenteillä kuvattuna tyyliin "S Cpy L Move", jossa S tarkoittaa lyhyttä painallusta ja L pitkää; D olisi tuplapainallus.

Kun laitteeseen laittaa muistikortin, antaa se mahdollisuuden kopioida tai siirtää datat. Siirtämisessä tapahtuu aina myös kopioinnin tarkistus ennen siirrettyjen datojen tuhoamista kortilta.

Jos osa muistikortista on kopioitu jo aiemmin, antaa laite mahdollsuuden kopioida vain muuttunut data. Laite osaa myös ehdottaa kopioinnin tarkistusta, jos vaikkapa juuri kopioidun kortin laittaa uudelleen laitteeseen. Tarkistus voi tällöin olla täydellinen tai vain satunnaisiin näytteisiin perustuva.

Laite osaa haluttaessa formatoida kovalevynsä ja suorittaa itsetestin, mutta myös toimia usb-hostina, jolloin onnistuu paitsi kuvien siirto suoraan kamerasta myös synkronointi ulkoisen usb-kovalevyn kanssa.

Laitteen asetuksista voi säätää automaattisen virrankatkaisun aikamäärää, asettaa kopiointi tai siirto tapahtumaan automaattisesti muistikortin asettamisen jälkeen, ja myös kopioinnin tarkistuksen voi asettaa automaattiseksi.

Laitteella voi myös selata sen kovalevyn hakemistoja ja niissä olevia tiedostoja sekä poistaa näitä.

TOIMINTA KÄYTÄNNÖSSÄ

Kaiken kaikkiaan laitteen käyttö on helppoa, ja laitteen toiminta luotettavaa. Muistikortteina matkallani minulla oli uudet SanDiskin 16 gigatavun Extreme CF-kortit (UDMA 400x, 60 MB/s), ja kyseinen kortti kopioituin laitteeseen n. 9,5 minuutissa, kun dataa kortilla oli n. 14 gigaa (15.836.845.214 tavua, eli 533 Canon 5D Mark II:n raw-kuvaa), ja siirtonopeus oli n. 26,8 MB/s. Kyseisen kopioinnin tarkistus kesti hieman alle 17 minuuttia.

Sama data kopioitui laitteesta valkoiseen Early 2008 2,4 GHz -MacBookkiini usb-liitännällä 8,5 minuutissa siirtonopeudella n. 29,7 MB/s.

Suoraan kamerasta ptp-protokollalla usb-kaapelin välityksellä kuvat kopioituivat Canon 5D Mark II -kamerasta laitteeseen n. 11,5 minuutissa, mikä tarkoittaa siirtopeutena n. 21,9 MB/s.

Vertailuksi SanDisk ImageMate All-In-One USB 2.0 -lukijalla, jolle luvataan CF-korteille jopa 34 MB/s -nopeus, sama data siirtyi kortilta MacBookkiini himpun yli 9 minuutissa siirtonopeuden oltua n. 27,6 MB/s. Vuonna 2007 ostamani Pixo-kuvapankki taasen lukee 4 gigan SanDisk Extreme III (vanhempi 20 MB/s -versio) -CF-kortin sisällön 30 minuutissa, mikä on jo todellista tuskaa. Pixo jäikin nopeasti vaille käyttöä...

Itse olen hyvin tyytyväinen laitteen suorituskykyyn, joka on myös linjassa valmistajan lupauksen kanssa: maksimi 66 MB/s, keskimäärin 25 MB/s.

Laitteen akun sanotaan kestävän 80 GB:n kopioinnin. Itse kopioin n. 44 gigaa, formatoin levyn 5:sti ja tarkistin 30 gigaa kopiointia, jonka jälkeen akkuvarauksen symboli alkoi jo välkkyä. Akun latausaika on pitkä; valmistajan mukaan n. 5 tuntia, mutta oma kokemukseni on n. 4-4,5 tuntia.

Laite, suojalaukku ja virtalähden painavat yhteensä 368 grammaa.

KUVAPANKKI VAI KANNETTAVA TIETOKONE

Kuvapankki sopii tilanteeseen, jossa mukana kulkevan tavaran määrän haluaa minimoida niin painon kuin koonkin suhteen. Oma MacBookkini painaa reilu 2,3 kiloa, sen virtalähde 380 g ja vaikkapa Lacien 160 gigan design Porsche -usb-levy lyhyen usb-kaapelin kera 162 g.

Kuvapankki on myös erinomainen lisä, jos haluaa heti ja nopeasti tehdä varmuuskopion muistikortista paikan päällä. Kuvat voi sitten rauhallisemmassa paikassa - kuten hotellihuoneessa tai toimistolla - kopioida tietokoneelle.

Tällä kuvapankilla ei kuitenkaan voi katsella saatika käsitellä kuvia, joten näihin tarpeisiin tarvitsee matkoillekin kannettavan. Kuvien siirto eteenpäin vaikkapa meilitse tai ftp:llä on myös mahdotonta NEXTO eXtreme ND2700:lla.

Neljän päivän Sudenpesä-reissullani - yllä yksi ehjimmistä ja suurin Sudenpesän bunkkereista, bunkkeri 13 eli Hitlerin asuinbunkkeri (ei siis ole se bunkkeri, missä von Stauffenbergin tekemä salamurhayritys tapahtui) - kopioin kortit kuvapankkiin välittömästi ja annoin laitteen varmistaa heti täysvertauksella kopioinnin onnistuminen. Kuvat katselin kameran näytöllä, ja nettiä sekä sähköpostia käytin ilmaisissa WiFi-hotspoteissa sekä iPod Touchilla että Nokia E52 -kännykällä.

Kuvakooste matkastani löytyy kotisivuiltani. Yllä olevassa kuvassa on Kaunasin keskitysleirin muistomerkki.

Sakari Hannula

Hampurilainen

Kuvasin jokin aika sitten Talouselämä lehteä varten hampurilaisen. Juttuun liittyen hampurilaisessa piti olla hapankorppuja mukana, mutta tällaista varten tarvitsin apua, sillä vaikka pidän ruuanlaitosta, niin kauniiden annosten teko on silti jonkun muun homma. Pyysin apua ystävältäni Kari Castrénilta, joka on ruuanlaiton mestari. Kari valmistaa hyvännäköisiä annoksia, joiden maku suorastaan hyväilee makuhermoja. Tätä annosta ei tosin tarkoitettu syötäväksi.

Kuvaan haluttiin purilainen valkoisella taustalla ja päätin valaista kuvan kolmella Nikon SB-900 salamalla. Kaksi salamaa kummallakin puolella heijastavien varjojen kautta ja yhdellä hieman kiiltoa kylkeen. Tässä yhdessä oli Honlphoton 1/4 Speed Grid, jotta valo ei olisi levinnyt liikaa. Salamat olivat käsisäädöllä ja väläytys tapahtui Nikonin infrapunan välityksellä.

Alla pieni video hampurilaisen kokoamisesta ja kuvaamisesta. Video on kuvattu Nikon D3s kameralla, Nikkor Ai 28 mm f/2.8 ja Nikkor Ai 50 mm f/2 objektiiveilla. Ääntä on otettu Sennheiser K6/ME66 mikrofonilla suoraan kameraan ja Olympus LS-11 tallentimella.

Tämä video oli testausta Nikon D3s:llä erästä oikeaa videoprojektia varten.

Hampurilainen from sulantoblog on Vimeo.

Sekalaista

Sony NEX-5 osoittautui mielenkiintoiseksi uudeksi kameraksi ja osoittaa ainakin, että suhteellisen isokennoinen kamerakin voidaan tehdä pieneksi, jos niin halutaan.

Sony NEX kamerat on tarkoitettu pokkareihin tottuneelle ja siksi ne eivät varmasti miellytä kaikkia järjestelmäkameraa halajavia, mutta kohderyhmälleen ne saattavat kolahtaa hyvinkin. Kuvanlaadusta ei voi vielä sanoa oikein mitään, eivätkä kaikki objektiivitkaan ilmeisesti ole vielä aivan tuotantotavaraa. Uskon kuitenkin, että kesällä myyntiin tulevat kamerat tekevät kelpo jälkeä, kunhan kuvaaja hoitaa osuutensa kelvollisesti.

Vaihtoehtojen määrä ainakin kasvaa ja se on hyvä asia, vaikka saattaakin lisätä valinnan vaikeutta. Hinnaltaan Sony NEX asettuu mukavaan 500 euron haarukkaan edullisimmillaan ja tämä saanee monen pokkariostajan miettimään.

Sonyn uuteen NEX rungoissa käytettävään E-bajonettiin saa sovittella kiinni muiden Sony järkkäreiden objektiivit, joten NEX saattaa löytää paikkansa myös Sonylla kuvaavien kameralaukuista pikkuisena kakkosrunkona.

Phase One

Minulla on vielä kesken Phase One 65+ juttu, koska teen sitä yhdessä valokuvaaja Tuomas Marttilan kanssa ja Tuomaksella on ollut hieman muita asioita pohdittavana viime aikoina. Alkuviikosta saan jutun toisen osan tänne blogiin.

Panasonic G2 kokeilussa

Olen pari päivää kuvannut Panasonicin viimeisimmällä Micro 4/3 kameralla. Tähän mennessä olen erittäin tyytyväinen G kakkoseen ja näyttää siltä, että Panalla on saatu moni asia kohdalleen. Kokeilun syvällisempiä mietteitä ensi viikolla.

Asiakastyytyväisyyskilpailun voittaja

Joitakin viikkoja sitten pyysin kokemuksia asiakaspalvelutilanteista ja palkintokin oli luvassa parhaalle tai hauskimmalle kokemukselle. No, joko palkinto ei ollut tarpeeksi hyvä, mitään erityisiä kokemuksia ei ole kenellekään sattunut tai sitten koko kisa oli huono ajatus. Osallistumisia oli tosi vähän, mutta palkinto annetaan silti. Kaksi kappaletta isoja värikuvia Fotonetistä saa tilata Miikka Hakari. Ota Miikka yhteyttä minuun sähköpostilla, niin kerron miten saat kuvasi.

Panorointia

Yllä olevan kuvan uudesta BMW 535:sta kuvasin Nikon D700 kameralla ja 70 - 200 mm f/2.8 Nikkorilla pisimmällä polttovälillä. Pyysin kuljettajaa ajamaan noin 50 km/h ja kun auto tuli sopivalle etäisyydelle, niin seurasin liikettä panoroimalla. Valotusaika oli 1/125 s., jolla liike tulee näkyviin, mutta kuvaaminen ei ole liian vaikeaa. Tällainen osittain kameraa kohti tulevan liikkeen seuraaminen panoroimalla on hieman haastavampaa kuin sivuttaisen liikkeen. Kamera oli tietenkin jatkuvalla tarkennuksella, mutta en kuvannut sarjatulella, vaan lauoin peräkkäin nopeasti kertatulella.

Kuvauksesta on reilu viikko, mutta nyt maisema on tosi paljon vihreämpi.

Miljööpotretti

Tässä yksi miljööpotretti. Halusin mukaan teollisuusmiljöön tuntua ja kävin etukäteen kiertelemässä laitoksella etsimässä sopivaa kuvauspaikkaa.

Yllä olevan paikan valitsin näyttävien putkien vuoksi, koska ajattelin, että niistä tulee hieno kehys mallille. Valaisun tein kahdella Nikon SB-900 salamalla, joissa käytin Honlphoton hunajakennoja eli Speed Gridejä sekä kääntösuodattimia.

Toinen salama on minusta katsottuna oikealla. Salaman edessä on siis Honlphoton 1/4 Speed Grid ja oranssi kääntösuodatin Full CTO, joka muuttaa salaman valon keinovalon väriseksi.

Toinen salama on vasemmalla olevien putkien takana minusta katsottuna etuviistossa. Putkien välissä on juuri sopiva rako, josta valo voi osua malliin. Tässäkin salamassa on samanlainen Speed Grid ja kääntösuodatin. Kääntösuodatin on 3/4 CTO, joka on antaa hieman sinisempää valoa Full CTO suodattimeen verrattuna.

Voisin tietenkin kertoa, että laitoin tuon 3/4 CTO:n toiseen valoon, koska halusin aavistuksen sinisempää valoa, joka kyllä sopiikin kuvaan, mutta oikea syy on se, että minulla oli mukana vain yksi kutakin suodatinta. Siksi en voinut laittaa molempiin valoihin Full CTO kääntösuodatinta.

Halusin kuvaa mukaan vallitsevaa valoa, joten valotin täydellä aukolla f/2.8, ajalla 1/50 s. ja herkkyydellä ISO 640. Salamat olivat käsisäädöllä ja tehot muistaakseni miltei pienimmällä asetuksella. Väläytin salamat Nikonin omalla langattomalla infrapunasäteellä. Objektiivi oli Nikkor 24 - 70 mm f/2.8 ja kuvasin 24 mm polttovälillä.

Kuvasin raakana ja lopullisen kuvan valkotasapaino on keinovalolle asetettu, koska valoissani oli oranssit kääntösuodattimet ja laitoksen vallitseva valo oli tosi keltaista, kuten näkyy.

Salamoiden värisuodattimista kysellään jatkuvasti ja niiden ideanahan on tehdä salaman valosta saman väristä kuin kuvaustilassa vallitsevasta valosta. Näin kuvaa ei tule sekavaloa ja lopputulos näyttää paremmalta. Kameran valkotasapaino pitää tietenkin säätää valaistuksen mukaan.

Tässä kuvassa salamoiden valo ei ole samanväristä kuin vallitseva, mutta parempi näin kuin ilman suodattimia. Joskus toki salamoiden sininen valo voi olla tehokeino vaikka keinovalossa kuvatessa. Kaikkihan on siitä kiinni mitä kuvaaja haluaa.

Hyvää viihdettä

Tänään olen jälleen hieman lyhytsanainen, mutta loppuviikosta tulee enemmän asiaa, tämä on lupaus aikuisten oikeasti.

YLE Areena näyttää englantilaista Midsomerin murhat poliisisarjaa, jota katselee ihan mielellään. Viimeisin nähtävänä oleva jakso on valokuvauksesta pitäville erityisen hauska, koska siinä juonen merkittävänä osana on paikallisen kameraseuran valtasuhteet sekä analogisesta digitaaliseen valokuvaukseen siirtyminen. Suosittelen katsomaan.

Sony NEX-5, panoraama

Sony NEX-5 kamerassa on samankaltainen panoraamatoiminto kuin joissakin Sonyn pokkareissa. Kameralla panoroidaan tai tiltataan ja samalla kamera kuvaa sarjatulella kuvia, joista yhdistyy valmis panoraama. Tämä on hauska toiminto moneenkin kohteeseen. NEX-5:n prosessori on vikkelä ja lopputulosta voi ihailla miltei välittömästi kuvaamisen jälkeen. Panoraamakuvan koko on 1856 x 8192 pikseliä.

Valmis kuva on teknisessä mielessä hyvä hankalissakin kohteissa, mutta siihen vaikuttaa myös kuvaajan käden vakaus. Kameran kun pitäisi liikkua samassa asennossa koko panoroinnin tai tilttauksen ajan. Pienellä harjoittelulla pääsee erinomaisiin lopputuloksiin. Liikkuvat kohteet tietenkin saattavat aiheuttaa ylläreitä. Katso vaikka kuvassa vasemmalla kävelevää naista.

Sony NEX-5, lisää kuvia

Olin tänään töissä, mutta onneksi työtilanne tapahtui miltei ulkosalla kaiken aikaa, koska sää oli aivan mahtavan hieno. Käytin tilanteita hyväkseni ja kuvasin Sonyn uutuudella hieman lisää kuvia. Käytin kameraa kuten valmistaja on ajatellutkin, aivan kuin pokkaria. Kaikki säädöt olivat täysautomaatilla ja objektiivi oli kittizoomi 18 - 55 mm f/3.5 - 5.6.

Sony herätti kiinnostusta yleisön joukossa ja moni ihmetteli, että mikä ihmekamera minulla oli kädessä. "Onko toi siis ihan oikee järkkäri?", oli toistuva kysymys.

Sonya voi totisesti käytellä aivan kuin pokkaria, joten valmistaja on siinä mielessä onnistunut. Pokkarikuvaajan kannattaa kuitenkin muistaa, että isomman kennon mukana tulee myös lisää vastuuta kuvaamiseen. Syväterävyys ei ole läheskään pokkarin veroinen, joten tarkennuksen kanssa pitää olla huolellinen. Kuvat myös tärähtävät herkemmin, koska ison kennon mukana objektiivin polttoväli pitenee, jos kuvakulma säilytetään samana kuin pokkarissa. Kuvanvakaaja auttaa, mutta kuitenkin.

Sonyn näyttö on ainoa etsin kuvatessa ja se toimii kohtalaisesti, mutta kirkkaassa auringossa toivoisi aavistuksen kirkkautta lisää. Näytölle saa tarvittaessa paljonkin infoa, mutta numerot ovat kovin pieniä. Ainakin minun ikänäköisille silmilleni kookkaammat merkit olisivat ilo.

Automaattitarkennuksen kanssa pitää luottaa, että kamera hoitaa hommat, sillä näytöltä on mahdoton nähdä onko juuri oikea kohta terävyysalueella. Voi olla, että tämä asia ei kohderyhmää haittaa ollenkaan ja melkolailla hyvin Sonyn tarkennus toimiikin, joten ongelma tämä tuskin on useimmissa tapauksissa.

Hauskinta Sony NEX-5 kamerassa on erittäin pieni koko. Sony on kuin mikä tahansa pokkari, johon on liitetty ison kameran objektiivi. Varustettuna 16 mm pannukakulla Sony NEX-5 on lähes taskukamera.

Nämä ovat suoraan kameran jpg-kuvia kokomuutosta lukuunottamatta.

Sony NEX-5 kokeilussa

Viikko meni ja tässä blogissa oli epätavallisen pitkä tauko, joka katkeaa nyt. Minulla on kokeilussa Sonyn uusi peilitön kamera, malimerkinnältään NEX-5. Kameran lisäksi minulla on kittizoomi 18 - 55 mm f/3.5 - 5.6 ja 16 mm f/2.8 pannukakku, johon vielä kalansilmälisäke.

Kamera on esituotantoversio, joten en voi arvostella kuvanlaatua, mutta kauppaan aikanaan tulevissa laitteissa se asia on varmasti kunnossa. Sony on NEX-3 ja NEX-5 mallien suunnittelussa ajatellut ensisijaisesti pokkarikäyttäjiä ja siksi kameran käyttöliittymä eroaa hieman perinteisistä järjestelmäkameroista.

Kuvasin pikaisesti joitakin kuvia uutuudella ja aivan ensiksi jää mieleen tarkennuksen nopeus ja äänettömyys. Kamera reagoi muutenkin melko täsmällisen tuntuisesti kuvaajan pyyntöihin. Koje on tosi pieni ja vaikka objektiivit eivät ole koolla pilattuja. niin rungossa kiinni ollessaan ne näyttävät koomisen isoilta.

Sony NEX-5 vaikuttaa hyvin kasatulta ja kokonaisuus on laadukkaan oloinen. Objektiiveissa on metallibajonetti ja liikkuvat osat kääntyvät pehmeästi. Kuvaamiskokemus on positiivisella tavalla pokkarimainen, suuntaa ja ammu.

Ohessa joitakin kuvia NEX-5 kameralla ja 16 mm pannukakku objektiivilla. Kukkakuva on tehty kalansilmälisäkkeellä. Kuvat ovat suoria kameran jpg-tiedostoja kokomuutosta lukuunottamatta.

Lisää Sonya viikonlopun aikana.

Nopean täsmäyksen salama ja liike

Nimimerkki Heikkipekka kommentoi langaton salama juttua ja kertoi, että nopeilla suljinajoilla käytetty FP-salama tulee ongelmaksi liikettä kuvatessa. Mitä ihmettä, en ole koskaan kuullutkaan moisesta? En tosin guuglannut, joten voihan aiheesta olla paljonkin juttua.

No sehän selviää kokeilemalla, että kuinka isoksi ongelmaksi nopea suljinaika ja FP-salama tulee. Ulos tihkusateeseen kamera, pari salamaa jalustoineen ja tennispallo mukaan. Jalustat pystyyn, kamera jalustalle ja pallo ilmaan.

Pudotin pallon n. parin metrin korkeudelta ja otin kuvia suunnilleen korkeudella 1 - 1,5 m. Suljinaika oli 1/2000 s. ja salamat luonnollisesti FP-tilassa käsisäädöllä. Tarkennuksen asetin metriin ja aukolla f/7.1 syväterävyys hoiti loput.

Tässä pikakokeessa en huomannut muuta ongelmaa kuin tihkusateen. Pallo on aivan terävä, kuten yllä oleva osasuurennos kertoo. Salaman suljinaika on tavallista pitempi FP-tilassa, koska välähdyksen pitää kestää niin kauan, että suljin ehtii liikkua koko matkan. Jos kuitenkin käytetään lyhyttä valotusaikaa, niin pelkkä aikahan jo pysäyttää liikkeen.

FP-salama voi ehkä joissakin erikoistapauksissa aiheuttaa liike-epäterävyyttä liikkuvassa kohteessa, mutta nyrkkisääntönä voitaneen pitää, että jos kameran suljinaika pysäyttää liikkeen, niin FP-salamakin sen tekee. Ainakin näin pikaisen kokeilun perusteella sanoisin, että mikään yleisluontoinen ongelma tämä ei ole liikettä kuvatessa.

Jos joku lukijoistani on kohdannut liikekuvauksessa ongelmia FP-salaman kanssa, niin postia vaan tännepäin. Olisi mielenkiintoista kuulla.

Leica M9

Viime viikolla kirjoitin Leica M9 mittaetsinkameralla kuvaamisesta, mutta en arvioinut kuvan teknistä laatua mitenkään. Vaikka kameralla on hyvin vähän tekemistä kuvan sanoman ja sisällön kanssa, niin tottakai teknisetkin ominaisuudet kiinnostavat.

Leicassa on siis täyden kinokoon kenno, jollainen löytyy nykyään monestakin kamerasta, mutta Leicassa on yksi merkittävä ero verrattuna niihin muihin: siitä on jätetty pois kennon edestä ns. AA-suodatin. Mikä ihmeen AA-suodatin?, kysyy joku. Tuo suodatin on käytännössä kameran kennon edessä oleva kuvaa pehmentävä suodatin, jonka tehtävä on estää moiré-kuvion esiintyminen. Keskikoon digikameroissa, kuten Hasselblad tai Phase One, ei myöskään käytetä AA-suodatinta.

Leican kuva muistuttaakin keskikoon kameroiden kuvaa, se on erittäin terävä ja Leica M9 on varmasti siinä suhteessa paras 18 megapikselin kamera tällä hetkellä. Terävyys tulee suurelta osin juuri siksi, että AA-suodatin on päätetty jättää pois. Pienetkin yksityiskohdat erottuvat ja Lightroomin oletusarvot terävöitykselle riittävät oikein hyvin, jopa niin, että joissakin kuvissa tekee mieli vähentää terävöitystä.

Moiréta näkyy toisinaan, mutta useimmissa tapauksissa se ei häiritse, eikä sitä huomaa, jos ei osaa etsiä. Puiden lehdettömät oksat tiheänä ristikkona ovat otollinen paikka moirélle samoin kuin hienokuvioiset kankaat. Joissakin kohteissa saattaa Leicalla kuvaava nähdä pahaakin sateenkaarikuviota, mutta tuskin ongelmaksi asti, sillä useimmat kohteet toistuvat täysin ilman häiriöitä.

Keskikoon kameroiden ohjelmistoissa on moirén poistolle säätöjä, joilla kuvioita voi yrittää poistaa, jos ne ovat kriittisessä paikassa. Leican kuvan aukeavat Lightroomissa ja Adoben DNG on Leican raakakuvien tiedostomuoto. LR tulee myös Leica X1:n mukana, joten ohjelmaa voitaneen pitää Leican suosituksena. Lightroomissa ei ole moirélle mitään säätimiä, joka on ehkä pieni puute. Jos Leicalla tekisi töitä, niin joku työkalu moirélle pitäisi kuvankäsittelyssä olla, vaikka useimmissa kuvissa sitä tarvitakaan.

LR näyttää Leican tietoja hieman suurpiirteisesti. Esim. kuvausaukkona näkyy toistuvasti f/5.7 vaikka olen kuvannut aukolla f/5.6. Tällä ei ole käytännössä mitään väliä, mutta se kiinnitti huomioni.

Leican kuvanlaatu tekee merkin maineelle oikeutta, vaikka raakakuvien työvara ja sävyala ovatkin ihan tavallisten kameroiden tasolla, mutta terävyys on erityisen hyvä. Kuvan kohina korkeilla herkkyyksillä ei ole samaa tasoa kuin vaikkapa Nikonin parhaimmistolla, mutta varsinkin LR 3 beta 2 tekee Leican tiedostoista aivan käyttökelpoisia aina suurimpaan ISO 2500 herkkyyteen asti.

Jotain pientä moitittavaakin löytyy, sillä Leica ei kestä suoraan aurinkoon kuvaamista kovin hyvin. Auringon kirkas keskusta ikään kuin valuu alaspäin, eikä se näytä erityisen hienolta. Tämän voi yrittää välttää kuvakulman valinnalla, mutta joskus se ei käy. Suomessa tosin tämä ongelma on muutenkin vähäinen, koska n. 9 kuukautta vuodesta on joko pimeää tai pilvistä tai molempia. Loppuaikana taas sataa suurimmaksi osaksi.

Leican toiminnassa on joitakin seikkoja, joita on pakko ihmetellä, koska kyseessä on melko arvokas kamera millä mittapuulla tahansa.

Ensinnäkin muistikortin alustus kestää kauan, liian kauan. Käytin kokeilussa San Diskin 16 gigan video SD-korttia. Täydellinen alustus kesti minuuttitolkulla ja minä ehdin jo luulla, että kameraan tuli jokin vika, mutta kevyempikin alustus kesti n. 40 sekuntia. Ihan vertailun vuoksi kokeilin alustaa saman kortin Canon A460 pokkarilla. Canonilla täydellinen alustus kesti n. 40 sekuntia ja kevyt alustus kävi niin nopeasti, että en ehtinyt ottaa aikaa. A460 maksoi vajaat kaksi vuotta sitten muistaakseni n. 95 euroa.

Muistikorttti on Leicassa hienosti perinteisessä paikassa kameran pohjan peittävän kannen alla, joka on Leicakuvaajalle tuttua, mutta kortin vaihto on hankalaa. Leican raakakuvat tarvitsevat tilaa n. 35 megaa kappaleelta, joten kortin vaihto voi tulla eteen kesken kuvauksen, vaikka käytössä olisi isompikin kortti. Korttia ei myöskään voi vaihtaa, jos kamera on jalustalla.

Kuvien suurentaminen kameran takanäytöllä on hidasta, eikä kuvia voi selata suurennettuna. Näyttö ei ole yhtä hyvälaatuinen kuin uusissa edullisissa peilikameroissa, mutta sillä pärjäilee kyllä.

Mihinkä sitä valmiissa maailmassa kiire olisi, mutta ihmettelen vaan, että miksi miltei 6000 euron kamera on noin toivottoman hidas esim. kortin alustuksessa, kun mikä tahansa pokkarikin pystyy parempaan.

Leica myös tilttasi yhden kerran, mutta tokeni kun katkaisin ja kytkin virrat uudelleen. Tuloksena oli yllä oleva kuva, jossa on kaksi kuvaa päällekkäin, ihan kirjaimellisesti. Mainitsen tämän siksi, että se on kokemukseni mukaan nykyään todella harvinaista. En muista koska olisin kokenut kameran hyytymistä viimeksi.

Kokeilukameran mukana oli Leican edullista objektiivisarjaa edustava Summarit-M 50 mm f/2.5, jonka hinta on n. 1000 euroa. Tämä normaaliobjektiivi osoittautui hyväksi kaveriksi M9 rungolle. Täysin mekaaninen objektiivi on erittäin pieni, eikä muovia ole käytetty rakennusaineena liikaa.

Optinen performanssi on mainio. Piirto ja kontrasti ovat hyvät jo täydellä aukolla, mutta niin pitääkin, koska valovoimaa on vaatimattomasti normaaliobjektiiville. Parin aukon himmennyksellä Summarit pääsee parhaimmilleen, eikä kuvan terävyys tai kontrasti jätä toiveille sijaa. Leica M9 tarvitseekin hyvän objektiivin, jos kennon suuri erottelukyky halutaan hyödyntää.

Leican M-bajonettiin sopivia objektiiveja valmistavat muutkin kuin Leica. Esim.  Zeiss ja Voigtländer tekevät useita M-bajonetin objektiiveja. Kaikki vanhat kakkulat käyvät tietenkin myös. Tässä tapauksessa ei ole ongelmia automaattitarkennuksen kanssa.

Vastavalo on kuitenkin myrkkyä ja sitä kannattaa tällä objektiivilla välttää, jos mahdollista. Kuvaan tulee haamuja ja heijastuksia yllättävän herkästi. Vastavalosuoja auttaa varmasti joissakin tilanteissa ja siksi sellaista kannattaa käyttää. Kokeiluobjektiivin mukana ei ollut vv-suojaa.

Leicalla ja millä tahansa mittaetsinkameralla kuvaaminen on erilaista kuin peilikameralla kuvaaminen. Jotkut pitävät siitä ja toiset taas eivät. Niille, jotka pitävät mittaetsinkameroista ja ovat ehkä kuvanneet Leicalla jo kauan ennen digikameroita M9 on varmasti toiveiden täyttymys. Jos siis digiä haluaa.

Leicafanin mielestä pienet hitaudet ja jotkut omitui... eikun perinteisyydet ovat ominaisuuksia, kun ne jonkun toisen mielestä saattavat olla vikoja tai puutteita.

Leica M9 on hieno kamera, eikä sille ole vartaista muiden uusien kameroiden joukossa. Käsikäyttöinen ja mekaaninen toiminta puhuttelee edelleen monia, mutta yhtä moni varmasti vieroksuu Leicaa juuri noista samoista syistä. Leica ei toisaalta haluakaan myydä kameroitaan kaikille, koska silloin merkin status häviäisi.

Leica M9 runko maksaa n. 5500 euroa ja objektiivit alkaen n. 1000 euroa.

Lue myös ensimmäinen osa kokeilustani, jos et sitä jo tehnyt.

PÄIVITYS: Leicaan on todellakin tullut firmispäivitys, jonka pitäisi nopeuttaa kameran toimintaa ja mm. kortin alustusta. Kokeilukamera oli vanhalla firmiksellä. Minun töppäys, kun en tarkistanut tuota, vaikka olisi pitänyt.

Varmistuksia sun muita

Kuvien arkisointi ja sen varmistaminen on eräänlainen pieni ongelma kaiken aikaa. Arkistointi pitäisi osata tehdä loogisesti ja järkevästi alusta asti, koska huonosti tehtyä voi olla hankala korjata jälkeenpäin, kun kuvia on tuhansia tai kymmeniä tuhansia. Toinen tärkeä seikka on varmistaminen, koska kovalevyt hajoavat ennen pitkää.

Minulla on koneessa kaksi kovalevyä, joilla kuvat, videot sun muut ovat. Järjestelmä on omalla levyllään, jolla ei ole juuri muuta dataa. Jo jonkin aikaa minulla on ollut tarvetta lisätä levytilaa ja olen miettinyt onko nykyinen järjestelmäni hyvä vai pitäisikö tai voisiko sitä parantaa jotenkin.

Aikani pohdittuani päätin jatkaa samalla tavalla edelleen. Vaihdoin vanhat kovalevyt isompiin ja niiden varmistukset myös isompiin. Nyt koneessani on kaksi kahden teran levyä, joilla kuvat, videot ja muu data on. Näille kahdelle levylle on molemmille oma ulkoinen FW800 varmistuslevynsä ja varmistus tapahtuu automaattisesti kerran päivässä Déjà Vu ohjelmalla.

Tässä on ainakin se hyvä puoli, että vaikka varsinainen työasemani tai sen sisällä oleva levy hajoaisi, niin voin ottaa ulkoisen varmistuslevyn ja tehdä töitä kannettavalla koneella. Kaikki vakavasti otettavat varmistusohjeet kehottavat tekemään useita varmistuksia, mutta toistaiseksi olen tyytynyt vain yksinkertaiseen varmistukseen.

Järjestelmälevy varmistuu Applen melko mainiolla TimeMachinella omalle varmistulevyllensä.

Kuulen mielelläni miten lukijani ovat hoitaneen datan varmistuksen. Tästä voi olla hyötyä muillekin.

Internet hotellissa, onko sitä?

Reilu viikko sitten palasin jälleen yhdeltä työmatkalta, joita en onneksi nykyisin tee kovin usein. On se vaan ihme homma, että edelleen hotelleissa internetin käyttö on joko hankalaa tai ihan törkeän hintaista. Kaiken lisäksi kokemukseni mukaan mitä kalliimpi hotelli sitä kalliimpi netti, vaikka luulisi rahalla saavan huoneen lisäksi myös nettiyhteyden.

Viimeisellä viikon matkalla ainoastaan yhdessä hotellissa netti sisältyi huoneen hintaan, ja tämä hotelli oli kaikista vaatimattomin koko reissulla. Tallinnan Viru hotellissa netti toimi vain aulassa ja siitäkin olisi pitänyt maksaa erikseen.

Kuva- ja kamera-asiaakin tulee taas

Blogi on ollut hieman hiljainen viime päivät, mutta siihen on hyvä syy: olen editoinut videoita ja kuvia. Urakka on nyt valmis ja bloggaamiselle on taas enemmän aikaa.

Olen vuosien varrella tehnyt jotain videotuotantoa, mutta nyt olen tehnyt ensimmäiset kunnon videot valokuvakameralla. Kuvasimme Jyrki Vesan kanssa kahdella Nikon D3s kameralla kuusi lyhyttä videota ja kerron hieman näistä kokemuksista.

Leica M9 ja PhaseOne 65+ ovat niin ikään vuorossa, sillä teen molempien käyttökokemuksista jutut.

Taannoisen asiakaspalvelukokemuskilpailun tuloksetkin ovat vielä julkaisematta, mutta teen senkin tässä lähipäivinä.

Meinasi unohtua. Blogin mainosten vilkkumisesta tuli joitain negatiivisia kommentteja. Toistaiseksi mennään näin, mutta katsotaan jatkossa mitä asialle voidaan tehdä. Mainokset ovat tärkeitä bloggaamisen jatkuvuudelle, mutta jos ne kääntyvät itseään vastaan, niin sekään ei ole hyvä.

Valokuvauskurssille?

Ystäväni Jyrki Vesa vetää heinäkuussa kuvauskurssin Eestissä. Vesa on taitava pikkusalamoiden käyttäjä ja kokenut kurssien vetäjä. Kannattaa osallistua, siellä voi vaikka oppia jotakin uutta. Täällä on lisätietoa.

Välillä keskikoon pikselijuhlaa, Phase One 65+ kokeilussa

Minulla on juuri nyt niin sanottu positiivinen ongelma. Olen saanut kokeiluun kaksi ainakin Suomen markkinoilla melko harvinaista kameraa, joista toinen on Leica M9 ja toinen on keskikoon Phase One 65+. Molemmat tietenkin samaan aikaan, mutta minkäs teet kun tarjottiin, eikä näistä voi kieltäytyä, koska näitä ei ole hyllyssä maahantuojilla kasapäin. Työtkin painavat päälle, mutta yritän saada aikaan jotain lukemisen ja katsomisen arvoista aikaan joka tapauksessa.

Tässä pari kuvaa Phase One 65 plussalla, joka on valmistajansa huippumalli. Kokeilulaitteisto koostuu uusimmasta Phase One 645 DF rungosta, 60 megapikselin 65+ digiperästä ja 80 mm f/2.8 Schneider keskussuljinoptiikasta.

Jos joku ei tiedä mikä on digiperä, niin kannattaa lukea vaikkapa oma selvitykseni asiasta.

Lisää juttua Phase Onesta tuonnempana, kun olen kuvannut hieman lisää. Nämä kaikki kuvat olen kehittänyt Capture One ohjelmalla, joka on nykymuodossaan erittäin miellyttävä.

Leica M9, ensivaikutelmat

Leica M9 on legendaarisen Leica mittaetsinkameran viimeisin versio ja toinen digitaalinen versio. M ysissä on täyden kinokoon kenno ja pikseleitä 18 miljoonaa. Niin ulkonäkö kuin muukin olemus henkii perinteitä ja pelkistystä. Tässä joitakin ensi vaikutelmia ja muutama kuva.

Leica M9 on käsitarkenteinen mittaetsinkamera, joka tarkoittaa, että kuvaaja ei katso objektiivin läpi ja että etsimestä voi tarkentaa. Mikä tahansa optisella etsimellä varustettu kamera ei ole mittaetsinkamera, vaan mittaetsin tarkoittaa nimenomaan tarkennuksella varustettua optista etsintä.

Mittaetsinkameran etsimessä on keskellä kaksoiskuva, jonka kohdalla kohde näkyy kahtena. Kun tarkennusta käännetään, niin tarkennusetäisyydellä oleva kohteen osa kaksoikuvassa menee päällekkäin ja tuossa kohdassa kohde ei näy kahtena. Mittaetsin on joissakin tapauksissa erinomainen tarkentamiseen ja tähtäämiseen, mutta siinä on myös huonot puolensa.

Objektiivin valovoima ei vaikuta tarkennukseen, koska kuvaaja ei katsele objektiivin läpi ja laajakulmilla mittaetsimen tarkennus on tarkempi kuin käsitarkennus peilikameralla. Syväterävyys pitää arvioida, koska etsimestä sitä ei voi nähdä. Etsinkuva ei ole rajaukseltaan niin tarkka kuin peilikameralla, vaikka Leican etsimen rajaus on ainakin 50 mm objektiivilla melko täsmällinen. Tarkentaminen voi olla hankalaa, jos kohteessa on toistuvia kuvioita eri etäisyyksillä. Mittaetsin on epäkäytännöllinen yli 100 mm polttoväleillä, eikä tarkennuskaan silloin ole enää täsmällinen.

Käsissä

Leica M9 on kompaktin kokoinen, mutta ei mikään taskukamera. Runko on tuhdin tuntuinen kädessä ja metallikuori antaa luotettavan vaikutelman. Leica M9:n massa on vähäisempi kuin peilikameralla, kuten esim. Nikon D700, mutta kokoonsa nähden Leica tuntuu yllättävän painavalta.

Rungon muotoilu on miltei sama kuin filmimalleissakin, mutta filminsiirtovipu puuttuu. Filmimallissa, esim. M6, kameran käsittelyssä auttoi filminsiirtovipu, koska siihen sai tuettua oikean peukalon ja kamera pysyi hyvin hyppysissä. Digileica kaipaisi pieniä ulokkeita runkoon, niin koje olisi varmemmin kädessä kuvauksen aikana.

Leican käsittely on muuten helppoa, koska nappeja ja säätimiä ei ole kovin montaa verrattuna miltei mihin tahansa digikameraan. Leicassa on vain yksi valikko, jossa on 28 kohtaa. Melko simppeliä nykyaikana.

Kuvatessa

Leica M9 on niin lähellä sitä vanhan ajan simppelin filmikameran digiversiota, josta moni haikailee, kuin ehkä on mahdollista. Kuvaaminen Leicalla on, ainakin aluksi hieman hidasta, koska tarkennus vaatii hieman totuttelua. Minulla oli aikanaan Leica M6, mutta siitä on vuosia, kun viimeksi kuvasin Leicalla edellisen kerran.

Valotusmittari on keskustaa painottava, joten kuvaajan pitää käyttää hieman älyä itsekin, kun valon määrää mittailee. Kaikki muut uudet digikamerat osaavat valottaa melkolailla oikein, vaikka kuvaajalla ei olisi mitään tajua koko valonmittauksesta.

Etsimessä näkyy rajausviivat eri polttoväleille 28 - 135 mm välillä. Etsin ei siis zoomaa, vaan näyttää rajauksen kullekin polttovälille ja esim. 135 mm rajaus on pieni suorakaide keskellä etsintä. Rajausviivat tulevat automaattiseti esille kamerassa kiinni olevan objektiivin mukaan niin, että kahden polttovälin rajaus näkyy samaan aikaan. Yhtaikaa näkyvät 35 ja 135 mm, 28 ja 90 mm sekä 50 ja 75 mm.

28 ja 35 mm rajaukset ovat etsimessä niin reunoilla, että niitä ei silmälasit päässä näe, mutta 50 mm rajaus on juuri sopiva. Ilman laseja 35 mm on vielä nähtävissä, mutta 28 mm varten pitää kurkkia reunoille.

Etsimessä on niukasti tietoa, sillä käsisäädöllä näkyvissä on vain valotusmittarin kolme lediä ja suljinaika-automaatilla näkyvissä on kameran valitseman suljinaika.

Leicalla kuvailee ihan mielellään ja tunnelma on hyvin perinteinen. Tekee mieli harkita jokainen otos huolella ja keskittyä kunnolla. Mukavaa on käsitarkennuksen perinteisen täsmällinen mekaaninen toiminta ja säätimien vähäisyys.

Leica M9 ei ole vielä lopuunkäsitelty osaltani, sillä arvioin vielä kuvan laatua ja muutamaa muutakin seikkaa parin päivän kuluttua. Tässä pari kuvaa Leicalla. Objektiivi on kaikissa Summarit-M 50 mm f/2.5, joka tuli kokeilukameran mukana.