Työpajassa tehtyä

Olin viikonloppuna tutustumassa Kameraseurojen liiton valokuvatyöpajaan Hangossa. Tutustumisen ohella päädyin opettamaan kahdelle henkilölle salamakuvauksen alkeita. Pirkko ja Tuula olivatkin hyviä oppilaita, koska halu oppia uutta oli kova ja he vieläpä kuuntelivat huolella mitä selitin. Ainakin osa puheestani taisi mennä jakeluun, sillä saimme aikaan ihan kelpo kuvia, joista tässä pari näytettä. Ei ollenkaan hullumpaa, kun muistaa, että kummallakaan ei ollut aikaisempaa kokemusta salamavalon käytöstä.

Yllä olevassa kuvassa täydensimme salamalla puiden välistä pilkistävää auringonvaloa. Valona on yksi Nikon SB-900 sateenvarjosta heijastettuna.

Tässä harjoittelimme vasten aurinkoa kuvaamista ja varjopuolen valaisua salamalla. Tässä valona on kaksi SB-900 salamaa heijastettuna sateenvarjosta. Kahdella salamalla saimme aukon enemmän valoa yhteen salamaan verrattuna. Tässä on käytössä Nikonin langaton nopean valotusajan salamatäsmäys, jota voi ohjata kameran yhdysrakenteisella salamalla toisin kuin joillakin muilla kameramerkeillä.

Päivän maisemat

Olin käymässä Hangossa, josta lisää alkavalla viikolla, ja ajelin ennen kotiinlähtöäni rannalle näpsimään kuvia. Yllättäen rannalla olikin jäätävä viima, enkä jaksanut kauaa viihtyä, mutta ohessa kuitenkin kaksi kauniin talvipäivän kuvaa. Kuvasin ihan turistina rannalla seisten 30 metrin päässä parkkipaikasta.

Canon 60D, 17 - 85 mm, f/8, 1/250 s. ja ISO 100.

Pentax K-5, 18 - 55 mm, f/8, 1/640 s. ja ISO 100.

Herkkyyttä vielä lisää hieman

Posti toi tänään Canon 60D:n, enkä malttanut olla laittamatta sen kanssa vierekkäin Pentax K-5 ja Nikon D700 kameroita pieneen herkkyysvertailuun.

Tämä herkkyyshomma on mielenkiintoinen asia, mutta vain pieni osa kokonaisuutta. Se on hyvä muistaa. Joka tapauksessa on hämmästyttävää kuinka paljon kennoteknologia ja prosessointi on parantunut. Pikkukennot ovat kehittyneet samalle tasolle kuin täyden koon kennot olivat kolmisen vuotta sitten.

Pentax K-5 on käytännössä yhtä hyvä herkkyydessä kuin Nikon D700. Nikon kohisee ehkä aavistuksen vähemmän, mutta Pentaxin kuva pitää ryhtinsä paremmin. Värit toistuvat tarkemmin. Canon on myös erittäin hyvä, eikä canonisteilla ole mitään syytä huoleen tässä suhteessa.

Kuvasin kaikki kuvat samoilla valotuksilla, mutta Pentaxin kuva on kaikista tummin, Canon on hieman vaaleampi ja Nikonin kuva kaikista vaalein. Tästä voisi äkkiä tehdä johtopäätöksen, että Nikonin kenno on herkempi kuin muut kaksi tai sitten Adoben kameraprofiili tekee jotain tai sitten... Kaikissa kameroissa oli samantyyppinen objektiivi: normaalizoom.

Kaikki kuvat on raakana kuvattu ja avattu Lightroomin oletusasetuksilla, jonka jälkeen tallenettu jpg-muotoon. Yritin asettaa valkotasapainon mahdollisimman samaksi kaikissa, mutta se on älyttömän vaikeaa eri merkkisten kameroiden välillä.

Lopetan hetkeksi tämän herkkyystirkistelyn, koska sitä on ollut nyt ihan tarpeeksi. Jos saan Nikon D7000:n jostakin, niin saatan tehdä vielä yhden vertailun.

Hauskaa tässä on, että pikkuinen Pentax pistää varmasti vipinää isojen poikien, niin Canonin kuin Nikoninkin, tuotekehittelyosastoille.

Pentax K-5, ISO 12800

Herkkyysesimerkkejä uudella Pentax K-5 kameralla on netissä näkynyt, mutta tässä yksi taatusti suomalainen versio, jonka äsken kuvasin Helsingin Töölössä.

Pentax K-5, 17 - 70 mm, f/4, 1/160 s. ja ISO 12800.

Tämä on raakana kuvattu, avattu Lightroom 3.0 oletusasetuksilla ja tallennettu jpg-kuvaksi. En ole tehnyt mitään säätöjä kuvaan. Kuva aukeaa täysikokoisena klikkaamalla. Käytin Pentax 17 - 70 mm f/4 DA objektiivia, jota suosittelen pakettina myytävän 18 - 55 millisen tilalle.

Pentaxkuvaajan Nikon kokeilua

Minä kuvaan Nikonilla, mutta juuri nyt minulla on kaksi Pentaxia kokeilussa. Jos kiinnostaa lukea Pentaxilla kuvaavan kokemuksia Nikon D7000 kamerasta, niin sitten äkkiä tänne.

Pieni asetelma pienellä kameralla

Ostin taannoin valokuvauskirjan, jota voin suositella (Tuck, Kirk: Minimalist Lighting). Tuossa kirjassa on valaisuharjoituksia, joista yhden päätin tehdä, mutta hieman muunneltuna versiona.

Olin juuri hankkinut uuden pokkarikameran, Canon PowerShot S95:n, ja päätinkin tehdä kuvauksen tuolla pokkarilla. Onhan siinä manuaalisäädöt ja se osaa raw-formaatin; ulkoiselle salamalle siinä taas ei ole mitään kytkentää. No, onhan kameran kulmassa pienenpieni oma salama, ja LumoPro LP160 -salamassa taas optinen orjakenno; siinä ratkaisu. Koska en kuitenkaan halunnut kameran oman salaman valaisevan asetelmaa, askartelin foliovuoan palasta suuntaimen salaman eteen. Ideana oli estää valon kulku suoraan eteenpäin ja ohjata se vasemmalle sivulle LumoProon suuntaan. Idea ja sen toteutus toimi hyvin.

Valaisussa minulle haastavinta oli löytää valolle suunta, joka toteuttaisi parhaiten ideani: appelsiinin pyöreä muoto tulisi tulla esiin valoisuuden vaihtelulla, ja halusin irtolohkon kirkkaaksi. Heti alkajaiseksi huomasin, että heijastava varjo antaa liikaa valoa, joten ratkaisu oli läpiampuva varjo. Salamaa en halunnut siirtää kauemmaksi, sillä silloin valon luonne olisi muuttunut. Varjot olisivat siirtyneet, vaalentuneet ja muuttaneet muotoaan liikaa.

Kokeilin valaisua myös etuviistosta, mutta silloin appelsiinin kylki sai mielestäni liikaa valoa, ja appelsiinilohko taasen ei saanut haluamaani määrää valoa taustaansa. Kokeilin myös valaisua suoraan sivulta yläviiston sijaan, mutta appelsiinin muoto ei tällöin tullut minusta yhtä hyvin esiin. Lopullisessa otoksessa on yllä olevan kuvan tilanteen lisäksi pyöröheijastin sateenvarjon ja kameran välissä antamassa valoa appelsiinin leikkauskolon sisäpintaan.

Lopuksi kokeilin vielä kuvata saman asettelun Canon EOS 5D Mark II -järkkärilläni. Salamaksi vaihdoin Canon Speedlite 580 EXII:n, ja ohjaus rapahtui Elinchromen Skyporteilla. Heijastinta en nyt käyttänyt apuna. Halusin näyttää, mitä järjestelmäkameralla saa lisää kuvaan, ja niinpä käytin hyväkseni 50 mm:n f/1.4 -objektiivia täyden kennon kamerassa lyhyen syväterävyyden aikaansaamiseksi kuvaan. Omasta mielestäni asetelma on näin kuvattuna parempi.

Kyllä järjestelmäkameralla kuvaaminen on paljon helpompaa. Pokkarin käyttöä hankaloittaa jo sen pieni koko, ja hyvin pienet, lähekkäin olevat painikkeet. Zoomaus on myös pykälällistä, ja virransäästö kytkeytyessään vetää objektiivin kasaan; sitten saa taas nykytellä zoom-vipua. Pokkarin pieni kenno aikaansaa suuren syvyysterävyyden, mikä tuo rajoituksensa - ja toki joissain tilanteissa etunsa.

Päivän vinkki

RAW-työnkulkuohjelmissa, siis muissa kuin kameravalmistajien omissa, kestää aikansa saada tuki uusille kameroille. Esimerkiksi käyttämäni Bibble Pro 5 ei tue vielä S95:ttä, mutta onneksi löytyy kiertotie. Ilmaisella ExifTool-ohjelmalla voi exif-tietoihin muuttaa kameramallin edeltäjäversioksi, eli tässä tapauksessa S90:ksi, ja nytpä kuvat aukevatkin käsiteltäviksi. Pääteikkunan komentoriville vain käskysarja exiftool -model='Canon PowerShot S90' IMG_0001.CR2.

Sakari Hannula

Minä kokeilin tuota Saken vinkkiä heti Olympus E-5 kameran raakakuviin, joita Lightroom ei vieläkään osaa avata. Laitoin kameran mallinimeksi E-30, ja johan rupesivat kuvat aukenemaan.

Matti

Pentax K-5, ensivaikutelmat

K-5, 60 - 250 mm, f/4, 1/4000 s. ja ISO 1600

Pentax on tehnyt hienon kameran, se on myönnettävä heti kättelyssä. Varsinkin kuvan kohinattomuus ja hyvä värintoisto suurilla herkkyyksillä tekevät vaikutuksen ja asettavat uuden vertailukohdan pikkukennoisille kameroille.

K-5, 17 - 70 mm, f/4, 1/640 ja ISO 12800

Kamera tuntuu erittäin tukevalta sekä hyvin tehdyltä ja istuu käteen mukavasti. Etsinkuva on iso ja näyttää täydet 100% todellisesta kuvasta. Kuvausnopeus on erinomainen ja laukaisuääni miellyttävän pehmeä.

K-5, 17 - 70 mm, f/4, 1/80 s. ja ISO 12800

Tarkennuspisteitä saisi olla enemmän kuin 11 ja niiden valinta sujuvampaa. Raakakuvan ilmestyminen takanäytölle kestää liian kauan. Muistikorttilokeron kansi saisi aueta enemmän, niin kortin poistaminen olisi helpompaa.

K-5, 17 - 70 mm, f/5.6, 1/125 s. ja ISO 200

Tässä ihan päällimmäiset, mutta palaan näihin vielä ja selitän tarkemmin joitakin seikkoja. Laitan myös joitakin kuvia täydessä koossa esille.

Canon G12

Canon toi alkusyksystä markkinoille jälleen uuden G-mallin, jonka järjestysnumero on nyt 12. Uutuus ei loppujen lopuksi eroa edeltäjästään kovin paljoa ja merkittävin ero onkin täyden HD-videon kuvausmahdollisuus.

Rakenteeltaan G12 on tuttua geetä, eli tukeva ja asiallinen. Optinen etsin on edelleen tallella, kuten myös hienosti toimivat kierrettävät säätökiekot kameran päällä ja kääntyvä näyttö. Uutta on kameran etupuolelle, etusormella käännettäväksi on tullut uusi säätökiekko.

Uusi kiekko on ensi alkuun hyvä asia, mutta käytännössä ei kuitenkaan niin merkittävä. Kahdesta säätökiekosta on hyötyä valotuksen käsisäädössä, mutta tämän tapainen kamera ei sovellu hyvin käsisäätöön, vaan on parhaimmillaan P-asennossa. Ai miksi?

No, kuvaajan vaikuttamismahdollisuudet lopputulokseen himenninaukon valinnalla ovat hyvin pienet. Syväterävyys ei pahemmin muutu aukkoa säätämällä, eikä valittavia aukkojakaan ole montaa, varsinkaan zoomin teleasennossa. Valotusaika vaikuttaa tietenkin samalla tavalla kuin muissakin kameroissa, mutta ajan esivalinta-automaattia ja automaattista herkkyyttä käyttämällä pääsee helpommalla, jos jokin tietty suljinaika pitää kuvatessa olla.

Ei kahdesta säätökiekosta haittaakaan ole, mutta käytännön kuvaamisessa tällaisella kameralla ei läheskään niin paljon hyötyä, kuin järjestelmäkameralla.

Laukaisin on äärimmäisen herkkä ja ennenaikaisia laukeamisia sattuu tuon tuosta, joka on noloa. Napissa saisi olla selvempi pykälä etuvedon ja laukaisun välillä.

Oma valikko, My Menu, on turhauttava, koska siihen ei saa laitettua kuin joitakin toimintoja. Esim. kortin alustusta ei sinne saa, eikä paljon muutakaan kuvaamisen kannalta tärkeää. Olisi hienoa, jos omaan valikkoon voisi laittaa minkä tahansa toiminnon.

Kuvan laatu on hyvä ja hyvin käyttökelpoinen aina n. ISO 1000 lukemaan asti, mutta siitä ylöspäin käytettävyys on paljolti makuasia. Objektiivi on erinomainen ja zoomin alue kattaa käytetyimmän polttovälialueen.

Canonin prosessoriteho on kiitettävä ja raakakuvaajakin on melko tyytyväinen kuvausnopeuteen. Aivan peräjälkeen ei raakakuvaus onnistu, mutta huomattavasti nopeammin kuin esim. Nikon P7000:lla. Canon on muutenkin täsmällisen tuntuinen ja vastaa käyttäjälle rivakasti.

G12 ei ole merkittävä uutuus edeltäjäänsä verrattuna, vaikka onkin erinomainen pokkari. Jos videokuvaus hoodeenä on tärkeä ominaisuus, niin sitten kannattaa vaihtaa vanha uuteen, mutta muuten ei. G11 on hyvä kamera ja siitä kirjoittamani vuoden takainen juttu pitää yllä mainittuja asioita lukuunottamatta paikkansa myös G12:n kohdalla.

Canon G12 säilyttää tässä luokassa ykkösasemansa kuvaajan kamerana. Nikon P7000 on hyvä laite sekin, mutta Canonin ripeämpi raakakuvausnopeus ratkaisee pelin näiden kahden välillä.

KORJAUS: G12 video on 1280 x 720 kokoa, mutta siis ei täyden 1920 x 1080 koon HD-videota.

Penta K-5 kokeilussa

Tätä on pyydetty ja kyselty. Nyt se on Sulantoblogissa. Sain tänään Pentax K-5:n kokeiluun. Pentaxin uutuus on aiheuttanut lievää kuhinaa niin netti- kuin muissakin keskusteluissa, koska DxO rankkasi K-5:n sarjansa parhaaksi kennon suorituskyvyn osalta.

Pentax K-5 ja SMC Pentax-DA 1:4 17 - 70 mm AL (IF).

DxO ei ole täysin väärässä ainakaan Pentaxin teknisen kuvanlaadun suhteen, sillä pikainen kokeilu äsken osoitti, että K-5:n kuva korkeilla herkkyyksillä on suorastaan erinomainen. Tuo ei kuitenkaan ole koko totuus kamerasta, mistään kamerasta, sillä käytettävyys ja muu toimivuus merkitsevät käytännössä enemmän. Kaikki uudet kamerat ovat teknisessä mielessä hyviä ja on kuvaajasta kiinni millaisia kuvista tulee.

Käytännön kuvaaminen paljastaa ja selvittää onko Pentax K-5 muiltakin ominaisuuksiltaan luokkansa huippu.

Yllä olevan tuotekuvan kuvasin Pentax K-r kameralla ja valaisin Pentaxin langattomalla järjestelmällä. Valoina käytin kahta Metz 58 AF-2 salamaa. Valaisun hallinta Pentaxin järjestelmällä on vielä hieman etsinnässä, mutta kyllä tuostakin selvää saa.

Palataan siis Pentaxiin.

Yhdellä valolla asetelma

Asetelma on ehkä hieman liikaa sanottu tässä tapauksessa, mutta englanninkielisen "still life" nimikkeen alle tämä menisi. Valmistin eräänä päivänä ruokaa, johon käytin noin puolikkaan paprikan, ja käyttämätön puolikas jäi yli. Parin päivän päästä olin vähällä kompostoida yli jääneen puolikkaan, joka oli unohtunut pöydälle, mutta osittain nahistunut vihannes olikin varsin kuvauksellinen. Päätin siis kuvata paprikan ennen sen joutumista luonnon kiertokulkuun.

Tein esimerkin yhdellä valolla, koska monella harrastajalla on käytössään vain yksi valo, mutta haaveissa on useampikin. Yhdellä valolla voi kuitenkin tehdä hienoja valaisuja ja yksi valo on helppo hallita.

Tässä laitoin jalustalle yhden salaman, jonka heijastin Photoflexin 114 cm varjosta. Toin varjon niin lähelle kuin mahdollista, koska halusin pehmeät, mutta jyrkät varjot. Punainen paprika piti tietenkin laittaa tummalle alustalle, joksi kävi hienosti työpöydällä lojunut tuotepakkaus.

Otin useita ruutuja, mutta tämä on mielestäni paras. Paprikan sisällä näkyy juuri sopivasti tekstuuria ja kiillot ovat oikeissa paikoissa. Pidin vasemmalla n. 30 sentin päässä valkoista A4 paperiarkkia heijastimena, jonka tarkoitus oli vaalentaa aivan aavistuksen verran vihanneksen vasenta reunaa. Kuvan sävyt ovat mukavan täyteläiset.

Kuvasin Olympus E-5 kameralla ja 12- 60 mm zoomilla aukolla f/8. Säädin kamerarungosta langattomasti salaman oli täydelle teholle, koska herkkyys oli pienimmällä ISO 100 arvolla. Laitoin kameran valkotasapainon keinovalolle, koska lievästi sinertävä sävy sopi tähän paremmin kuin neutraali päivänvalo. Kuva on kameran jpg ilman mitään jälkikäsittelyä.

Päivän kuva, Canon G12

Canon G12, f/4.5, 1/160 s. ja ISO 400

Canon G12, f/4.5, 1/160 s. ja ISO 400

Canon G12, f/4.5, 1/200 ja ISO 80

Tässä kolme päivän kuvaa. Teen Canon G12 kamerasta vielä erillisen jutun, mutta sanon jo nyt, että G12 on paras tässä sarjassa, vaikka Nikon P7000 ei ole huono sekään ja Panasonic LX5 on myös hyvä laite.

Videossa kunnollinen ääni on tärkein osa

Videot ja niiden tekeminen on tämän päivän juttu. Elävää kuvaa pitäisi osata tehdä, vaikka asiakas ei vielä sitä osaisi kysyäkään, sillä kohta se osaa. Videon kuvaaminen on eri tavalla haasteellista kuin valokuvaaminen.

Ei riitä, että kuva on huolella tehty, vaan myös ääni pitää olla kunnolla tallennettu. Ääni onkin videon tärkein yksittäinen osa. Jos vaikka kuvataan yksinkertainen haastattelutilanne, mutta äänitys on kehno, niin kuvaakaan ei voi käyttää. Hyvälaatuisen äänen päälle voi laittaa vaikka sarjan valokuvia, kaavioita, piirroksia tai muuta, jos alkuperäinen videokuva on käyttökelvoton jostain syystä.

Äänen voi tallentaa kameralla, mutta ainakin erillinen mikrofoni on suositeltava. Erillinen audiotallennin on joka tapauksessa hyvä ratkaisu, vaikka kamerallakin ottaisi äänen. Erillisissä tallentimissa on parempi äänen laatu kuin kameroissa, eikä ole huono ajatus tallentaa ääni kahdella eri laitteella varmuuden vuoksi.

Olympus LS-5 ja Sennheiser K6/ME66.

Yksi hyvä äänen tallennin on Olympus LS-5, joka on LS-11:n edullisempi sisarmalli. Erona noissa kahdessa on ainoastaan muistikapasiteetti ja mukana tulevat ohjelmat. Muisti ei ole ongelma, koska laitteessa on SD-korttipaikka, jolla kapasiteettia saa käytännössä rajattomasti. Ohjelmien tarpeellisuuden jokainen ratkaisee itse.

Käyttöliittymä on selkeä ja laitetta voi käyttää jopa lukematta edes ohjetta. Käyttöohje tosin kannattaa lukea, kaikesta huolimatta.

Olympuksessa on erittäin hyvälaatuinen tallennus niin omalla sisäärakennetulla mikrofonilla kuin ulkoisellakin mikrofonilla. Esivahvistin on hyvä, eikä ääni säröile helposti. Äänen tasot voi säätää käsin tai jättää automaatin tehtäväksi. Laite on pieni, jonka ansiosta sen voi laittaa vaikka taskuun, jos käytetään esim. langallista solmiomikrofonia.

Olen käyttänyt Olympusta videoprojekteissa hyvällä menestyksellä ja sen perusteella voin suositella laitetta. Olympus LS-5 maksaa n. 200 euroa, jota ei voi pitää pahana hintana.

Mikrofonina olen käyttänyt Sennheiser K6/ME66 haulikkomikrofonia. K6/ME66 on voimakkaasti suuntaava, josta on hyötyä varsinkin miljöössä, koska taustaäänet vaimenevat. Sennheiser on erittäin hyvälaatuinen mikrofoni ja myös erittäin herkkä. Tästä tulee ongelmia joidenkin kameroiden kanssa, koska ääni saattaa säröillä, kun kameran esivahvistin ei osaa käsitellä näin herkää äänilahdettä.

Nikon D3s ja Nikon D7000 kameroissa mikrofonin herkkyys pitää Sennheiserin kanssa laittaa pienimmilleen, mutta silti ääni saattaa säröillä, jos puhuja korottaa arvaamatta ääntään. Olympus E-5 on tässä suhteessa parempi ja toimii Sennheiserin kanssa Nikonia etevämmin.

Nikonin kamerat on optimoitu Audio Technica Pro24 mikrofonille, jota esim. Bill Frakes sanoi käyttävänsä kameramikrofonina.

Olympus LS-5:n kanssa ei ole ollut ongelmia, vaan ääni tallentuu hienosti, eikä säröile. Sennheiserin äänenlaatu on huippuluokkaa ja lopputuloksena on miellyttävän pehmeä, mutta selkeä ääni.

Audion merkitystä ei voi videokuvauksessa korostaa liikaa, mutta viimeistään yhden tunaroidun äänityksen jälkeen sen kyllä tajuaa.

Videohaastattelussa Bill Frakes

Amerikkalainen valokuvaaja Bill Frakes on käymässä Suomessa ja hän eilen esitelmöi omista kuvausmenetelmistään yhteistyökumppaninsa Laura Healdin kanssa Hartwall Areenalla Helsingissä.

Bill on tunnettu monikameratyöskentelystään sekä videon ja valokuvien yhdistämisestä. Billin ja Lauran tuotantoa voi nähdä Sports Illustrated nettisaitilla ja heidän omalla saitillaan.

Eilinen tilaisuus oli mahdollinen vain pienelle kuvaajajoukolle, siksi päivän päätteeksi pyysin Bill Frakesia kertomaan videon välityksellä jotakin myös Sulantoblogin lukijoille. Katso video.

Jääkiekkoa

Mitä ihmettä, kiekkokuva Sulantoblogissa? Sports Illustrated lehden kuvaaja Bill Frakes on jälleen Suomessa ja kertoi tänään Hartwall areenalla Helsingissä pienelle kuvaajajoukolle työmenetelmistään. Siinä samassa meillä vierailla oli mahdollisuus kuvata Suomen lätkäjoukkueen harjoituksia.

Nikon D700, Nikkor 500 mm f/4 @ f/4, 1/1250 s. ja ISO 6400

En ole lätkää kuvannut vuosikausiin vai pitäisikö sanoa vuosikymmeniin, sillä viimeksi taisin maksua vastaan kuvata kiekkoa 80-luvulla. Olihan se hauska muutamia ruutuja näppäillä katsomosta menneitä muistellen. Sain lainaksi 500 millisen, joka on hieman liian pitkä jääkiekkoon, mutta eihän tässä ollut mitään paineita. Kunhan näppäilin.

Harjoituksissa ei tietenkään tule otteluiden veroisia pelitilanteita, joten hienoja tilannekuvia oli senkin vuoksi vaikea saada, mutta pitäisi kyllä hieman harjoitellakin, jos pitäisi työkeikkoja kaukalon reunalla tehdä.

Päivä oli erinomainen ja parasta oli, että onnistuin saamaan lyhyen videohaastattelun Billiltä päivän päätteeksi. Tuo video on huomenna nähtävissä täällä Sulantoblogissa, joten pysy kanavalla.

Ongelmia blogissa

Näyttää siltä, että nyt on jokin pahasti vinossa, sillä Sulantoblogin sisältö ei pääsivulla näy ollenkaan Safari selaimella. Siis varsinaiset blogitekstit eivät näy, mutta sivupalkki ja otsikot näkyvät.

Selvitän asiaa parhaillaan.

Päivitys. No nyt näyttäisi toimivan.

Rokataan taas!

Pikkusalamoita taas. Tällä kertaa rock and roll teemassa. Halusin tehdä tämän musiikkigenren näköistä kuvaa ja siksi valaisu on kovilla valoilla tehtyä. Salamat ovat siksi ilman mitään valonohjaimia tai -pehmentimiä.

Saimme kuvauksen tehtyä juuri ennen lumisateen alkamista ja jäätävä viima kylmetti sekä kohmetti sormet pikavauhtia. Välillä pitikin käydä sisällä lämmittelemässä, jotta kamera pysyi kuvaajan hyppysissä ja kitaristin sormet kielillä.

Alkutalven iltapäivän valo oli sen verran himmeä, että taivas tummentui helposti lyhentämällä suljinaika 1/500 sekuntiin, vaikka aukko olikin arvolla f/4 eli miltei täysin auki. Salamat, joita oli kolme kappaletta, seisoivat tukevilla jalustoilla. Yleensä käytän keikoilla Manfrotto Nano 5001B jalustoja pikkusalamoiden kanssa, mutta nyt käytin pari numeroa isompia 004B jalustoja, koska pelkäsin, että navakka tuuli saattaa kaataa heppoiset pikkujalustat.

Valaisu oli melko suoraviivainen kolmen valon toteutus. Yksi valo kohteen edestä yläviistosta sekä yksi valo molemmilta sivuilta takaviistosta. Etuvalo on oikeastaan vain täytevalo kasvoihin, sillä pelkät sivuvalot olisivat jättäneet kasvot liian tummiksi. Kokeilin ilman etuvaloa, mutta tulos oli liiankin dramaattinen ja halusin kasvoihin sävyjä.

Alla yksi kuva ilman valoja vertailun vuoksi.

Kuvasin Olympus E-5 kameralla, 12 - 60 mm f/2.8 - 4 objektiivilla ja valaisin kolmella Olympus FL-50R salamalla. Valotus oli siis 1/500 s., f/4 ja ISO 200. Etusalama oli 1/13 teholla ja sivusalamat täydellä teholla, mutta valojen todellista tehosuhdetta ei voi päätellä tästä, koska etuvalo oli lähempänä kohdetta kuin sivuvalot. Salamat välähtivät Olympuksen langattomalla järjestelmällä niin, että E-5 rungon yhdysrakenteinen salama toimi ohjaavana lähettimenä.

Alla lyhyt pätkä videota kuvaustilanteesta.


Lopuksi kaavio valaisusta.

Valo taipuu, mutta taipuuko kuvaaja?

Nikon D7000 juttuni yhteydessä tuli joitakin kommentteja diffraktiosta eli valon taipumisesta, joka on monimutkainen ja -puolinen asia. Valokuvauksessa se tarkoittaa lähinnä sitä, että kun valo kulkee pienestä reiästä, niin valo taipuu. Valonsäde ei säilytäkään suoraa reittiänsä, vaan muuttaa suuntaansa reiän kohdalla hieman. Mitä lähempänä reiän reunaa säde kulkee sitä enemmän se taipuu. Keskeltä reikää kulkeva säde ei taivu, vaan jatkaa suorinta tietä kohteeseensa, joka on yleensä digikameran kenno.

Kylmää, Canon G12, f/4, 1/160 s. ja ISO 80.

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kun himmennän objektiivia, niin valon taipuminen aiheuttaa kuvan pehmenemistä, koska himmentäminen pienentää reikää, josta valon on kuljettava. Himmentämisen määrän suhteeseen kuvan pehmentäjänä valon taipumisen vuoksi vaikuttaa objektiivi ja kamera. Täyden kinokoon objektiiveilla valon taipuminen alkaa vaikuttaa yleensä n. aukon f/11 tienoilla. Pokkareilla sen sijaan jo aukko f/5.6 saattaa olla valon taipumisen aiheuttaja.

Onko tällä merkitystä käytännön kuvaamisessa? Joissakin tilanteissa varmasti, mutta useimpien meidän kannattaa kuvatessaan miettiä ihan muita asioita kuin diffraktiota eli valon taipumista.

Lämmintä, juuri uunista otettuja sämpylöitä.
Canon G12, f/2.8, 1/30 ja ISO 250.

Kannattaa miettiä mitä ja miten kuvaa, ennen kuin edes kuvaa mitään. Sitten kannattaa miettiä vaikkapa valon laatua, valon suuntaa, varjojen suuntaa, sommittelua, rajausta jne. Sitten, kun nuo asiat alkavat asettua kohdilleen kuvissa, niin silloin viimeistään valon taipuminen alkaa vähitellen tuntua melko pieneltä, jopa vähäpätöiseltä seikalta käytännön kuvaamisen ja ennen kaikkea kuvan sisällön kannalta.

Jos joku kuvasi katsoja alkaa epäillä, että kuvassasi on merkkejä diffraktiosta, niin kuvasi sisältö ei jostain syystä ole aiheuttanut mitään tunnereaktiota tässä katsojassa. Jos kuvasi sisältö aiheuttaa tunnereaktion katsojassa, kuvan katsojassa, niin silloin on aivan yhdentekevää onko jokin valonsäde matkallaan digikamerasi kennolle kääntynyt hieman ohittaessaan himmentimen lamellit.

Katso vaikka Elliot Erwittin, Richard Avedonin, Irving Pennin tai Helmut Newtonin kuvia. Tuleeko diffraktio mieleen? Jos tulee, niin rohkenen sanoa, kaikella kunnioituksella, että sinun kannattaisi miettiä onko valokuvaus sittenkään sinun juttusi.

Terveisiä Saharasta

Valokuvaaja Jyrki Vesa pakeni räntäsadetta, ainakin hetkeksi, Tunisiaan, mutta muisti meitä kuitenkin kuvalla. Alla Jyrkin kuva ja hieman taustaa kuvalle tekstin muodossa.

Nikon D3, 1 s., f/5 ja ISO 1600.

PIKKUSALAMOILLA ISOSSA SAHARASSA

Tein kuvituskuvan kolmen miehen ryhmästä Saharassa. Käytin ensimmäistä kertaa keikalla Manfrotton 5001B jalustaa salamassa. Se on kooltaan niin pieni, että menee matkalaukun sisään, mutta korkeus riittää silti seisovan ihmisen valaisuun. Useimmiten kevyet jalustat ovat niin matalia, että perinteinen muotokuvavalo, eli 45 astetta ylhäältä ja 45 astetta edestä, ei onnistu. Se ei ole ainoa oikea valaisu, mutta perusvarma. 


Valojalustassa on Manfrotton 482 kuulapää, johon salama on kiinnitetty Nikonin omalla pöytätelineellä. Kuulapää mahdollistaa orjan kennon suuntamisessa pääsalamaan paremmin kuin tavallinen tilt-head. Kuulaan ei saa sateenvarjoa kiinni, mutta 5001B on niin kevyt, että varsinkaan ulkona varjoa ei voi käyttää, ellei joku sivullinen pitele jalustaa paikallaan. 


Minulta on kysytty usein, mistä pikkusalamasälää voi ostaa. Netistä löytyy paljon edullisia ostopaikkoja. Käytän kuitenkin Studiovarustamoa, koska haluan nähdä ja kokeilla varsinkin uudet palikat ennen ostamista.

Nuotiokuvassa on taas ainoa osaamani valaisusetti, eli rungossa ohjaavana salamana Nikon SB-900 ja orjina SB-800:t.

Päävalo vasemmalta ja miesten takana piilossa takavalo, jonka suunta ja korkeus ei ole aivan niin kuin olisin halunnut. Olimme hiekkadyynillä, ja valot oli sijoitettava maaston ehdoilla. Kuvasin hehkulamppuvalkotasapainolla, koska halusin korostaa tunnelmaa ja sinistä pukua kylmällä salaman valolla. Raakana kuvatessa valkotasapaino voidaan vaihtaa, mikäli ajatus ei käytännössä toimikaan. 


Jouduin keskeyttämään miesten tanssiesityksen kuvanottoa varten ja pyytämään miehet alas nuotion viereen. Koska ei ollut yhteistä kieltä, ei mallinohjauksesta ole hajuakaan. Ilman kameran ohjaavaa pääsalamaa täytevalona, tummat vaatteet olisivat menneet umpimustiksi. Sen vuoksi käytän ohjaavana lähettimenä salamaa, enkä infralähetintä.

Kolmen valon setti, joka kulkee repussa, on tämän tyyppiseen kuvaukseen mielestäni järkevin.

Jyrki Vesa

Harjoittelin ruokakuvausta

Harjoittelin ruokakuvausta pari päivää sitten hyvän ystäväni Kari Castrénin kanssa. Olen tehnyt jonkin verran ruokakuvia urani varrella, mutta se ei ole ollenkaan vahvin alueeni. Nyt olen päättänyt harjoitella ja tulla paremmaksi siinä. Kari on kokki korkeamman voiman armosta ja laittaa aivan taivaalliset appeet, kuten Paistinkääntäjiin kuuluvalta hämmentäjältä voi odottaakin.

Me teemme ruuan luomukuvausta, joka tarkoittaa, että kuvaamme syötäväksi tehtyjä ruokia ja annoksia. Kumpikin rakastamme ruokaa ja ruuanlaittoa, joten ruuasta tehtyjen syömäkelvottomien veistosten kuvaaminen sotii ideologiaamme vastaan emmekä siis sellaisia kuvaa, jos saamme itse päättää mitä teemme. Ja nyt me saimme.

Taboule 

Tässä yksi esimerkki, jonka kuvasin Olympus E-5 kameralla ja Olympuksen 50 mm f/2 makro-objektiivilla. Käytin kahta valoa: yksi Olympus FL-50R salama metrisen sateenvarjon läpi ammuttuna annoksen takaa kameraa vastaan ja etuvasemmalta toinen FL-50R salama Honlphoton SpeedGrid hunajakennolla anatamassa hieman täytettä salaatin etupuolelle. Salamat välkkyivät Olympuksen langattomalla järjestelmällä. Tämä on aivan suora Olympuksen jpg-kuva, siis jpg!

Halusin vaalean ja valoisan vaikutelman kuvaan ja esim. annoin haarukan palaa puhki, koska sen muodot näkyvät kuitenkin. Kuvassa olisi hieman parantamista, pari pikku juttua, mutta olen silti melko tyytyväinen.

Kuvassa oleva salaatti on nimeltään taboule, jossa aineksina on bulguuria, persiljaa, punasipulia, tomaattia, oliiviöljyä ja sitruunamehua. On ihan törkeän herkullista. Kaikki syötiin kuvauksen jälkeen.

Alla valaisukaavio. Kamerassa olivat seuraavat asetukset f/2.2, 1/50 s. ja ISO 100. Salamoiden tehot olivat: pääsalama varjon takana 1/2 ja täytevalo 1/50.

Arvonnan voittaja vastaanotti palkintonsa

Sulantoblogin toisen synttäriarvonnan voittajat arvottiin vajaa viikko sitten. Palkinnot menivät ympäri Suomea, mutta Sony kamera meni helsinkiläiselle Mikko Honkaselle. Koska Mikko asuu Helsingissä, niin luovutimme palkinnon juhlallisin menoin Digiexpon yhteydessä tänään iltapäivällä.

Palkinnon luovutti Sonyn puolesta Harri Siikala, kuvassa vasemmalla. Mikko keskellä ja Matti Sulantoblogin edustajana oikealla. Kunnon poseerauskuva on aina paikallaan tällaisissa tapauksissa. Kuvan otti ystävällisesti Kameralehdestäkin tuttu Harri Hietala. Kiitos Harri.

Kuva otettiin muuten Canon G12 kameralla, jonka sain tänään kokeiluun. Minun kokeiluni tuloksia odotellessa käykää Olli Juneksen blogissa katsomassa mitä mieltä hän oli Canonista.

Canoneita on muuten tulossa lisääkin kokeiluun, ihan tiedoksi vaan Canonisteille.

Sony NEX-5 ja Sony Distagon 24 mm f/2 SSM

Kokeilin kesällä Sony NEX-5 kameraa, joka oli esituotantosarjan laite, eikä kaikilta osiltaan vastannut aivan myyntimallia ja lisäksi NEX-kameroihin on äskettäin tullut firmispäivitys, joka muuttaa käyttöliittymää. Päätin, että NEXiä pitää nyt kokeilla uudestaan.

Sony NEX-5, 18 - 55 mm, f/5.6, 1/30 s. ja ISO 250.

Uusi firmis ei tee mitään dramaattisia muutoksia käyttöliittymään tai valikoihin, mutta juuri tarpeeksi, että kuvaaminen on uusitulla versiolla huomattavasti aikaisempaa mukavampaa. Nyt kuvaaja voi kustomoida takaseinän kaksi nappia haluamilleen toiminnoille. Tämä on hyvä asia, ja laitoinkin heti yhdelle napille tarkennuspisteen valinnan, joka osoittautui minulle hyväksi ratkaisuksi.

NEX-5 on hämmentävän pieni ja vaikka objektiivit näyttävät suhteettoman suurilta, niin siltikin kokonaisuus esim. 18 - 55 mm kittiobjektiivilla on kohtuukokoinen. Sony on onnistunut saamaan NEXeihin mukavasti laadun vaikutelmaa, sillä niin objektiivit kuin runkokin välittävät laadukasta fiilistä.

Sony NEX-5, 18 - 55 mm, f/5.6, 1/160 s. ja ISO 200.

Kuvan laatu on erinomainen, kuinkas muutenkaan. Ei näistä uusista kameroista juuri muuta voi sanoa. Kuvan terävyys on hyvä ainakin ISO 1600 herkkyydelle asti, joka on täysin käyttökelpoinen. Kittizoomi ei pysty ihan kennon terävyyteen kuvan reunoilla, mutta käytännössä tästä ei ole isompaa haittaa useimmissa tilanteissa. Sama koskee kiinteäpolttovälistä 16 mm f/2.8 laajakulmaa, jota myydään myös pakettina rungon kanssa. Objektiivit ovat kokonaisuutena hyvää keskisarjaa suorituskyvyltään.

Sony NEX-5 on mukava kamera käytellä, mutta se ei sovi kaikille. Perinteitä kunnioittava järkkärikuvaaja voi kokea NEXin liian pokkarimaiseksi, mutta siinä juuri on sen idea. Pokkari, jolla on mahdollista saada teknisessä mielessä järkkärin veroisia kuvia.

Sony Distagon 24 mm f/2 SSM

Sony on markkinoiden kolmas kameramerkki, jolla on täyden kinokoon kennolla varustettu peilikamera. Viime aikoina Sony ei ole ainakaan näkyvästi panostanut täyden kennon kameroihin, mutta joitakin kiinnostavia objektiiveja on kuitenkin tullut. Tämä voi olla merkki siitä, että näemme vielä lisää täyden kennon runkojakin Sonylta.

Kokeilin Sonyn uutta 24 mm f/2 laajakulmaa, joka edustaa Zeissin arvostetulla nimellä höystettyä Sonyn huippusarjaa.

Sony A900, 24 mm, f/2, 1/20 s. ja ISO 1600.

Mekaniikaltaan lasi on aivan huippua metallirunkoineen, ja myös bajonetti on metallia niin kuin kunnon objektiivissa kuuluukin. Kokoa ja painoa on kertynyt sen verran, että ero esim. Nikonin 24 mm f/1.4 laajikseen on käytännössä mitätön. Sonyssa ei ole sääsuojausta, joten ainoastaan käyttökokemus paljastaa tuleeko ongelmia vaikkapa kosteassa ympäristössä. Oman kokemukseni mukaan kamerat ja objektiivit kestävät yllättävän hyvin kaikenlaisia olosuhteita säätiivistyksestä riippumatta.

Sony A900, 24 mm, f/5.6, 20 s. ja ISO 100.

Optinen suorituskyky on mainio, niin kuin Zeissin nimeä kyljessään pitävällä kakkulalla kuuluukin. Opiska ei mene polvilleeen edes Sony Alpha 900 rungon 24 megapikselin kennon edessä. Täydellä aukolla voi kuvata aivan huoletta, mutta terävyys paranee luonnollisesti himmentämällä ja parasta antia tässä suhteessa tulee aukoilla f/5.6 - 8.

Tarkennusmootori pitää enemmän ääntä kuin Canonin tai Nikonin käytännössä äänettömät moottorit, mutta häiriöksi asti ääntä ei synny. Tarkennusnopeus on hyvä.

Sony A900, 24 mm, f/5, 30 s. ja ISO 100.

Tämä lasi on huippulaatuista optiikkaa halajavan Sonykuvaajan toivelistalla, mutta valitettavasti hyvää ja halpaa ei saa samassa paketissa. Sony 24 mm f/2 maksaa n. 1400 euroa, joka on samassa hintaluokassa Canonin 24 mm f/1.4 kanssa, mutta huomattavasti edullisempi kuin Nikkor 24 mm f/1.4, josta saa pulittaa yli 2000 euroa.

Henkilökuva miljöössä

Tässä jälleen valokuvaaja Jyrki Vesan taidonnäyte miljöössä valaisusta ja nopeasta työskentelystä.

Teen suurimman osan lehtikuvauksistani asiakkaiden luona ja nopeasti. Ensimmäinen tehtävä on löytää joku tolkullinen tausta kuvaan. Koska lehdet eivät halua passikuvia, otetaan ympäristöä ainakin jossain määrin mukaan. Joskus on pakko tyytyä johonkin rauhalliseen taustaan. 

Kamerana tässä on Nikon D3 ja rungossa ohjaavana salamana SB-900. Orjina 2 kpl SB-800 salamoita. Takavalossa sininen filtteri korostamassa seinän sinistä väriä. Nikonin langaton infrapunaohjaus on käytössä ja orjien tehonsäätö pääsalamasta. Kamera ja salamat käsisäädöllä. Kuvauksen kesto kaikkineen kymmenen minuuttia. Pysty- ja vaakaversiot, kasvo- ja puolikuvat. Ei taidetta, mutta tunnistettava henkilökuva yhden kuvan uutiseen.


Jyrki Vesa

Nikon D7000 yhteenveto

Olen jo julkaissut herkkysvertailua, kuvia sekä muuta pientä juttua Nikon D7000 kamerasta. Tässä vielä lyhyt yhteenveto mieleen jääneistä asioista.

18 - 105 mm muovinen kittizoom, f/5.6, 1/320 s. ja ISO 400

Kuvasin Nikon D7000:lla vain pitkän viikonlopun ajan, joten en millään ehtinyt kokeilla jokaista kameran toimintoa, vaan käytin laitetta aivan kuin omaani ja omalla kuvaustavallani. Kuvasin kuitenkin yhden kuvauksen eräälle asiakkaalleni, joten työkäyttöäkin tuli kokeiltua.  Olen melko suoraviivainen kuvaaja mitä laitteisiin tulee ja pidän yksinkertaisesta kuvauskalustosta.

Kuvaan miltei aina valotuksen käsisäädöllä ja raakakuvia. Tämä ei välttämättä ole ainoa oikea tapa juuri sinulle, mutta minulle se toimii ehkä osittain menneisyyteni vuoksi. Silloin, kun opettelin kuvaamaan, niin ei ollut olemassa näitä kaikkia kuvausapuja automaatteineen, vaan oli miltei pakko opetella kaikki käsisäädöt.

18 - 105 mm muovinen kittizoom, f/10, 1/640 s. ja ISO 640

Nikon D7000 muistuttaa ulkoisesti Nikon D90 mallia sekä kokonsa, painonsa että muotoilunsa osalta. Käyttö on helppoa, ainakin Nikonilla aikaisemmin kuvanneelle. Käyttösäätimet ovat hyvät, eikä valikoita tarvita kuvatessa. Runko on suhteellisen pienikokoinen ja isokourainen kuvaaja saattaakin pitää enemmän Nikon D300s mallista, mutta muuten D7000 on hyvin muotoiltu. Videoesittelyssäni moitin tarkennus- ja valotuksenlukistusnapin paikkaa, joka ei ole paras mahdollinen, mutta sen kanssa kyllä pärjää.

Vasemman reunan valintakiekko voisi olla lukittava, koska se liikahtaa toiminnan tuoksinassa helposti väärään asentoon. Samassa kiekossa on kuvaustilan lisäksi valinnat käyttäjäasetuksille U1 ja U2. Nuo asetukset tallentavat käyttäjän valinnat kätevästi saataville.  Käyttäjäasetuksiin tallentuu kaikki muu paitsi oma valikko, tallennuskansio, tiedoston nimeäminen, päällekkäisvalotus, ajastettu kuvaus ja muokkaa kuvasäätimiä.

Nikonin paremmissa rungoissa muistikortin alustus on aivan älyttömän kätevästi toteutettu. Painetaan samaan aikaan hetken roskakorinappia ja laukaisimen vasemmalla puolella olevaa nappia. Sitten painetaan nopeasti samoja nappeja toisen kerran ja kortti alustuu. Tämä kätevä tapa oli käytössä jo Nikon D1 kamerassa. Kortin alustus on liian monessa kamerassa valikoiden syvyyksissä.

24 - 70 mm f/2.8 metallibajonetilla, f/11, 1/125 s. ja ISO 100

Kaksi korttipaikkaa alkavat olla jo arkipäivää keskihintaluokan kameroissa, eikä Nikon D7000 ole poikkeus. Rungossa on paikat kahdelle SD-kortille, jotka voi asetella tallentamaan rinnakkain, peräkkäin tai toiselle raaka- ja toiselle jpg-kuvat.

Automaattitarkennus toimi kokeiluni aikana erittäin luotettavasti ja täsmällisesti. Automaattitarkennuksen nopeuteen ja muuhunkin toimintaan objektiivi vaikuttaa kokemukseni mukaan enemmän kuin kamerarunko, joten tämäkin puoltaa hyvän laadukkaan kakkulan hankintaa muovisen kittizoomin sijasta. Tarkennuspisteitä on 39, joka on vähemmän kuin esim. D300 mallin 52 pistettä, mutta riittää käytännössä enemmän kuin hyvin. Pisteet ovat hyvin kuva-alalla ja kuvan reunastakin tarkennus onnistuu. Jos nyt pitäisi niuhottaa, niin ristikkäisitä tarkennussensoreita voisi olla enemmän kuin 9.

35 mm f/1.8 metallibajonetilla, f/2.8, 1/500 s. ja ISO 6400.
Kuvan kohinaa olen hienosäätänyt Lightroomissa.
Kuva aukeaa täysikokoisena.

Kuvan tekninen laatu on erinomainen ja varsinkin isoilla herkkyyksillä Nikon D7000 on kokeilemistani pikkukennoisista kameroista ehdottomasti paras. Iso 6400 on hyvin käyttökelpoinen ja jopa ISO 12800 toimii pienen kohinaviilauksen jälkeen. Värintoisto alkaa kärsiä ISO 6400:n herkemmällä puolella ja tässä suhteessa ISO 10000 näyttää vielä kohtalaisen hyvältä. Kennon normiherkkyys on ISO 100, jota pidän hyvänä asiana. Tämä taitaakin olla ensimmäinen Nikonin harrastajamalli, jossa perusherkkyys on alle ISO 200.

35 mm f/1.8 metallibajonetilla, f/2.8, 1/100 s. ja ISO 10000.
Kuvan kohinaa olen hienosäätänyt Lightroomissa.
Kuva aukeaa täysikokoisena.

Terävyys ja tarkkuus on sekin erinomainen, mutta tarkka pikselitirkistelijä huomaa, että Canonin 18 Mp pikkukenno tallentaa aavistuksen enemmän yksityiskohtia. Kokonaisuutena Nikon D7000 kuvan tekninen laatu ei jätä paljon toiveita.

Videokamerana D7000 on tällä hetkellä Nikonin paras malli, sillä se tallentaa ainoana täyden reson HD-videota. Videon valotus on täysin käsin säädettävissä, joka on ehdoton edellytys vähänkään vaativamman videotuotannon toteuttamiselle.

Nikon mainostaa, että automaattitarkennus toimii myös videon aikana. No, kyllä se toimiikin, mutta ei niin kuin esim. Sony Alpha 55 kamerassa. Tarkennusta voi käyttää kuvauksen aikana, mutta suurin hyöty tästä on se, että kuvausta ei tarvitse keskeyttää tarkennuksen ajaksi. Tarkennuskohtaan joutuu todennäköisesti tekemään leikkauksen, mutta ainakin ääniraita tallentuu ehjänä, josta voi olla hyötyä.

Videokuvan laatu on hyvä ja esim. niin sanottu rolling shutter ominaisuus on melko vaimea. Ulkoiselle mikrofonille on liitin, mutta äänen tasoja ei voi säätää käsin. Tämä olisi toivelistalla pikaisesti, vaikkapa firmware päivityksellä.

Nikon D7000 on erinomainen kamera, josta en muutaman päivän kokeilun aikana löytänyt isoja moitteita. En tiedä mitä muuta voisi tähän hintaan kameralta vaatia kohtuudella. Lopputulos on kuitenkin aina tekijästä kiinni. Nikon D7000 on hinta - laatusuhteeltaan Nikonin paras malli aivan selvästi, ainakin nyt.

Nikon D7000 vai Nikon D300s? Minä en edes miettisi, ostaisin D7000:n ilman muuta. Minun perusteluni ovat tässä: pienempi koko, parempi kuvan laatu, parempi video, edullisempi hinta.

Nikon D7000 on siis haluttava kamera, mutta muista kuitenkin, että se ei tee sinusta tai minusta parempaa kuvaajaa. Se voi tehdä kuvaamisen mukavammaksi ja ehkä joissakin tapauksissa mahdollistaa paremman teknisen toteutuksen verrattuna nykyiseen ( siihen vanhaan ) kameraan verrattuna, mutta kuvien sisältöön se ei voi vaikuttaa. Sisällön teet sinä tai minä, kamerasta riippumatta.