maanantai 5. joulukuuta 2011

Kuvaa UFO ja osallistu kilpailuun!

Porvoon pohjoisella taivaalla näkyi tänään tunnistamaton lentävä esine,
jonka onnistuin valokuvaamaan juuri ennen kuin se katosi näkyvistä suunnattomalla nopeudella. 
UFOt eli kotoisammin lentävät lautaset ovat herättäneet keskustelua jo 1940-luvulta lähtien. UFOja on myös valokuvattu ahkerasti ja näiden kuvien aitous on herättänyt kiivastakin väittelyä. Lehdissä ja muissakin medioissa julkaistut ufokuvat on herkästi tuomittu lavastuksiksi ja huijauksiksi.

Amerikkalainen ohjaaja Steven Spieberg on tuottanut ja J.J. Abrams ohjannut Super 8-elokuvan, joka innoitti minut haastamaan blogini lukijat valokuvauskilpailuun, jonka aiheena on tietenkin UFO. Valokuvaa siis UFO parhaaksi havaitsemallasi menetelmällä, joka voi olla suora ja oikea valokuva UFOsta, mutta myös muut keinot, kuten lavastus ja kuvankäsittely ovat sallittuja.

Kuvaa, tee, tuota tai käsittele kuva, joka esitää UFOa. Lataa sen jälkeen kuva johonkin netin kuvapalveluun tai - galleriaan ja laita linkki tämän blogikirjoituksen kommettiketjuun. Kilpailuaika päättyy perjantaina 16.12.2011 keskiyöllä, johon asti kommetteja kuvalinkkeineen voi lähettää. Arvostettu raati valitsee kuvista kaksi parasta, joiden kuvaajat palkitaan.

Paras kuva ei ole välttämättä hienoin tekninen suoritus, vaan raati kiinnittää erityistä huomiota kuvan huumoriin, kekseliäisyyteen ja hyvään yritykseen. 3D-ohjelmalla renderoitu UFO ja puhelimalla kuvattu ilmaan heitetty pahvilautanen ovat samalla viivalla. Hyvä idea ratkaisee.

Molemmille palkituille Paramount Home Entertainment lahjoittaa Super 8 elokuvan ja Verbatim lahjoittaa Netbook 8Gb USB muistin.

Tässä vielä yhteenveto kilpailun säännöistä:

- Kuvassa voi olla oikea UFO, mutta myös lavastettu kelpaa.
- Kuvankäsittelyohjelman käyttö on sallittua, mutta ei pakollista.
- Kuvaaja voi osallistua kilpailuun vain yhdellä kuvalla.
- Kilpailuun osallistuvat kuvat pitää ladata sellaiseen netin kuvapalveluun tai -galleriaan, joka on julkisesti nähtävillä, eikä edellytä rekisteröitymistä.
- Kilpailuun osallistutaan laittamalla kuvalinkki tämän blogitekstin kommettiketjuun, eli lähettämällä kommentti, jossa on linkki kuvaan.
- Kuvan pitkän sivun pitää olla vähintään 1000 pikseliä.
- Osallistujalla pitää olla tekijänoikeus kuvaan. Kuva tai mikään sen osa ei saa olla kopioitu kolmannen osapuolen kuvasta tai teoksesta. Kuvan sisältö kokonaisuudessaan pitää olla osallistujan itse tuottamaa.
- Kaksi voittajakuvaa julkaistaan Sulantoblogissa, mutta muuten kilpailun järjestäjä ei käytä tai julkaise kuvia ilman eri sopimusta.
- Kilpailuaika loppuu perjantaina 16.12.2011 keskiyöllä.

24 kommenttia:

Jani Sourander kirjoitti...

http://www.sourander.com/blog/wp-content/uploads/2011/11/2002_ufo.jpg

Hambööböö kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Esa Jansson kirjoitti...

Viime kesäkuun 12. klo 03:46 kuvasin tämän tunnistamattoman lentävän esineen Lohjanjärvellä. Kyllä nousi karvat pystyyn!!!

http://aijaa.com/008979173590.jpg

Jukka Luomala kirjoitti...

Äskettäin kuvasin tämän oudon valoilmiön yötaivaalla. Kuvasta tuli hieman epätarkka, kun kädet vapisivat niin kovasti.

http://www.flickr.com/photos/jukka_luomala/6467026133/in/photostream/lightbox/

Jussi Viljanen kirjoitti...

http://share.ovi.com/media/Zman73.ufo/Zman73.10488

Ari Kymäläinen kirjoitti...

Pakko oli juosta karkuun,,,https://picasaweb.google.com/112596203009413997169/7Joulukuuta2011?authkey=Gv1sRgCNHi0seT46C1rQE#5683488231660598690

Jarmo Pöyhönen kirjoitti...

Usko tai älä.

http://3.bp.blogspot.com/-hLjZfbwgHps/TuDMLDD6IxI/AAAAAAAAAHI/fQzXVsX9QgQ/s1600/Pyh%25C3%25A4t+ufot.jpg

Jarmo Pöyhönen kirjoitti...

Taisin laittaa vähän väärän linkin. Yritetäänpä uudestaan.

http://photojapoh.blogspot.com/2011/12/ufot-helsingin-ylla.html

pasi kirjoitti...

Harvoin näkee tällaista


https://picasaweb.google.com/111836114319475076729/Ufo#5683060224921631218

Unknown kirjoitti...

https://picasaweb.google.com/lh/photo/Xf62d70MpJqr1L1iEK0GSkWQsrRmqLElsWbQNj7tFS8?feat=directlink

Taustaa:
Eilen 11.12.2011 oli täydellinen kuunpimennys nähtävissä Hong Kongista. Samassa kuvassa onkin sitten UFO (www.tampereultimate.net) :)

Anonyymi kirjoitti...

Heinolassa 5.12.2011

https://picasaweb.google.com/113934089118126079725/11December2011#5684886248286358690

Matti Uimonen
uimonen.1g.fi

Peter Lindroos kirjoitti...

Nämäkin ufot kuvattiin Porvoossa. Objektiivina sattui olemaan Lensbaby.

http://www.flickr.com/photos/peterlindroos/4161315638/in/set-72157622813389855

Aki kirjoitti...

Oma Ufo kuvani... :) http://akijoensuu.blogspot.com/2011/12/sulantoblogkuva-kilpailu.html

Tapsu kirjoitti...

Hieman erilainen tunnistamaton;-)
https://picasaweb.google.com/106628675382215946564/ScrapbookPhotos#5685261187042012226

Anonyymi kirjoitti...

Tässä useita samassa kuvassa..
http://aijaa.com/004619201888.jpg

Antti Törmä kirjoitti...

Aivan en ehtinyt koko alusta saada kuvaan kun oli niin nopea, mutta kerrankin melko terävä ufo-kuva.

http://www.flickr.com/photos/atorma/5743283549/sizes/l/in/set-72157625132976678/

Ilari Patrikka kirjoitti...

Kuva on viime talvelta! Kalliossa varttuneet varmaan tunnistavat tämän ufon, joka ei olekaan täysin photoshopin tuotos! :-)

http://www.photoblogi.com/2011/12/12/ufo-the-saucer-is-real/

Peltipaitamies kirjoitti...

Ufo vuosikymmenien takaa...
http://markkulankulma.blogspot.com/2011/12/ufo-norjan-taivaalla.html
Skannattuna diasta, vähän terävöitynä.

antart kirjoitti...

Aito, lavastamaton tilanne, kuvaa ei ole käsitelty mitenkään. Huolimattoman sommittelun lisäksi en millään onnistunut tärähdyttämään kuvaa liian hyvän myötävalon takia.

http://aijaa.com/006239208869.jpg

Tommi kirjoitti...

Tässähän tällainen objekti...

http://tanttu.bilder.fi/kuvat/Sekalaista/ufo.jpg/_smaller.jpg?hash=59716

Skatti kirjoitti...

Vantaalla bongattu outo öinen valoilmiö:

http://aijaa.com/000549215286.jpg

Anzzi kirjoitti...

http://www.harhakuva.org/view/203567

katri m kirjoitti...

No onkos tullut kesä:
taas leivokset ilmassa leikkiä lyö..?!

https://picasaweb.google.com/117357874723280449936/Rimpsinrampsin#5686382812092104530

timo nassi kirjoitti...

Keilalahdella Espoossa lensi tuntematon esine.

http://timonassi.blogspot.com/2011/12/totuus-on-toisenlainen-ufo.html