maanantai 12. joulukuuta 2011
Supertyöpaja oli hauska kokemus
Viime lauantaina oli Sulantoblogin ensimmäinen supertyöpaja, joka onnistui erinomaisesti. Jyrkillä ja minulla oli hauskaa, mutta niin oli kaikilla osallistuneillakin. Vaikuttaa siltä, että tämän kaltainen pienille ryhmille pidettävä työpaja on kaikille mukava.
Niin osallistujat kuin me ohjaajatkin nautimme siitä, että saimme rauhassa rakentaa valoja ja ratkaista valaisuun liittyviä ongelmatilanteita. Isoissa työpajoissa tämä ei ole mahdollista.
Meillä oli kaksi täysin toisistaan poikkeavaa kuvausympäristöä ja kaksi erilaista mallia. Näin kummallakin työryhmällä oli päivän aikana vaihtelevaa kuvattavaa. Studiossa valaisimme studiovaloilla ja kuvasimme Phase One IQ180 kamerakalustolla ja miljöössä sai kuvata omalla kameralla tai käyttää Nikon D3x kameraa. Miljöövalaisu tehtiin pikkusalamoilla.
Etenkin Phase One kiinnosti kovasti ja kaikki halusivat sillä kuvata. Ei mikään ihme, sillä tällaisia laitteita ei ole Suomessa kuin muutama ja siksi kokeilumahdollisuudetkin ovat kiven alla. Onneksi Studiovarustamo järjesti meille sellaisen. Kiitos Markulle.
Kokonaisuutena päivä oli hieno. Kuvasin pienen videon työpajassa ja laitan sen esille myöhemmin, mutta sillä välin pari kuvaa lauantailta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)



1 kommentti:
Kiitokset Matille ja Jyrkille Supertyöpajan järjestämisestä.
Tuo ryhmien pienuus (3 Henkilöä) oli minusta lähes parasta.
Aikaa jäi oikeasti suunnitella omaa valaistustaan, Ja saada samalla henkilökohtaista opastusta omasta työskelystä ja kuvista.
Koin saavani rahoilleni vastinetta hyvin järjestetystä päivästä.
Näitä lisää. Puhumattakaan Phase Onen:ella kuvaaminen säväytti.
Lähetä kommentti