Panasonic GF2 kokeilussa

f/2.8, 1/1000 s. ja ISO 100

Panasonicin ensimmäinen Micro 4/3 kamera GF1 oli erittäin onnistunut kokonaisuus pientä kokoa ja hyvää kuvanlaatua. Käytettävyyskään ei ollut huono. Viime vuonna Panasonic esitteli GF2 mallin, joka on ensimmäistä pienempi ja joiltakin osin yksinkertaisempi.

Käsissä

Pana GF2 on pieni, kuten kuvista näkyy. Vertalukohtana oleva kovia kokenut LX3 ei ole paljon pienempi. Pienuus on kylläkin osin harhaa, koska kuvissa oleva 14 mm objektiivi on erittäin kompakti. Millä tahansa zoomilla varustettuna GF2 on huomattavasti LX:ää kookkaampi.

Käyttöliittymä perustuu vahvasti kosketusnäyttöön, eikä varsinaisia nappeja ole liikaa. Kosketusnäyttö toimiikin melko hyvin ja esim. tarkennuspisteen valinta on erittäin mukavaa. Näyttö ei ole yliherkkä kosketuksille ja voisi joskus reagoida herkemminkin. Ainakin iPhonen jälkeen jää tällainen vaikutelma. Näin talvella kosketusnäyttö ole parhaimmillaan ulkokäytössä, mutta toisaalta ei ole kuvaaminen muutenkaan parhainta puuhaa pakkasessa.

Panasonicissa on Quick Menu, johon voi vapaasti valita ne toiminnot, joita useimmin tarvitsee. Näin kameran käyttö on sujuvaa ja säätöjen muuttaminen nopeaa.

Minä kuvasin suurimman osan kuvistani täysautomaatilla ja tyydyin säätelemään ainoastaan kameran valotuksenkorjailua. Näin Pana GF2 onkin omimmillaan. Kittiin kuuluvan 14 mm laajakulman käytännön syväterävyys juuri muutu himmentämällä, ja lasi on joka tapauksessa parhaimmillaan täydellä tai lähes täydellä aukolla. Ei ole oikein mitään syytä alkaa itse säätämään valotusarvoja, kun P-asennossa kamera pitää aukon optisesti parhaimmalla alueella ihan itsestään. Näyttää nimittäin siltä, että Pana ei halua himmentää f/4:n alle muuten kuin pakon edessä silloin, kun suljinajat loppuvat.

Valotuksenkorjailun säätökiekko on aavistuksen liian syvällä kolossaan, sillä käyttö olisi mukavampaa, jos kiekon kääntely sujuisi helpommin.

Panan salama toimii samalla tavalla kuin esim. Olympus Pen E-PL2:ssa. Salaman voi sormella pitää käännettynä kattoa kohti, jolloin valaisusta saa nätimmän joissakin tilanteissa. Erikoista säästämistä sen sijaan on salaman valotuskorjailun poisjättäminen, koska sille varmasti olisi käyttöä. En ole vielä tähän päivään mennessä tavannut salamaa, en yhdysrakenteista tai erillistä, joka valottaisi automaatilla joka tilanteessa niin kuin haluan.

f/3.5, 1/1600 s. ja ISO 100

Takanäyttö on selkeä ja riittävän kokoinen. Panassa ja muissakin vastaavissa kameroissa saisi näytön näkymä olla vapaammin kustomoitavissa. Miksei voi valita näkyville juuri ne asiat, jotka haluaa? Onneksi histogrammin voi sijoittaa mihin haluaa.

Kuvan laatu

Pana GF2 tekee hyvää jälkeä, mutta ei ratkaisevasti parempaa kuin edeltäjänsä. Kuvissa on paljon yksityiskohtia ja terävyyttä. Korkeilla herkkyyksillä ISO 1600 on käyttökelpoinen, mutta kyllä uudet pikkukennoiset peilikamerat menevät tässä suhteessa edelle. Kokonaisuutena Panan kuvatiedostot näyttävät hyvältä. Kuvasin kaikki kuvani raakana.

f/3.2, 1/1600 s. ja ISO 100

Tarkennus

Panasonicin kameroissa tarkennus toimii nopeasti ja täsmällisesti, eikä GF2 ole poikkeus. Tarkennus on nopea ja luotettava. Tarkennuspistettä voi siirtää koskettamalla näyttöä, joka on erinomaisen mukavaa, eikä tästä ominaisuudesta haluaisi luopua, kun siihen tottuu.

f/4, 1/1600 s. ja ISO 100

Kokonaisuus

Panasonic GF2 on hauska kamera. Se on kuin pokkari, joka toimii kuin järkkäri. Laukaisin, tarkennus, kaikki tuntuu jämäkältä ja täsmälliseltä. Se on rakenteeltaan tukeva, mutta pienikokoinen. Kuvaustulokset ovat tasaisen varmoja, koska tarkennus ja valotus toimivat luotettavasti.

f/2.5, 1/500 s. ja ISO 100

Ottaisin ehkä kittinä myytävän 14 millisen tilalle objektiiviksi Panasonicin 20 mm f/1.7 pannukakun, jonka kuvakulma sopii yleiskuvaukseen paremmin ja valovoimalle on aina tarvetta. Sääli, että 20 millistä ei ole paketoitu GF2:n kanssa.

Kaikki esimerkkikuvat on kuvattu 14 mm f/2.5 objektiivilla.

Kuvauskeikalla, henkilö miljöössä

Tässä erään kuvaustehtävän selostus, pitkästä aikaa. Tarkoituksena oli kuvata miljööpotretti, jossa henkilö on pienenä osana isoa maisemaa. Maisema tässä tapauksessa tarkoitti kehäradan työmaata Vantaalla aivan lentokentän vieressä.

Sää oli tammikuun viimeisenä päivänä pilvinen ja valo lattea, joten olin päättänyt käyttää salamaa antamaan suuntaa valolle. Kun saavuimme työmaalle, niin heti alkuun maisema näytti hyvältä montun reunalta alas katsottuna. Päätin tehdä kuvan siinä ja niin teinkin, mutta lopputulos ei kuitenkaan ollut aivan sitä mitä olin etsimässä.

f/6.3, 1/160 s. ja ISO 200.

Salama on vasemmalla juuri kuvan ulkopuolella. Valotin vallitsevan mukaan ja laitoin salamaan sen verran tehoja, että mitään tehostemaista valoa ei tullut.

Koska tuo kuva ei toiminut, niin päätin sittenkin kävellä montun pohjalle. Aloitin kuvaamalla lähikuvia ja sen jälkeen huomasin kivikasan, joka näytti kiinnostavalta. Kävelin kivikasan päälle ja siinä näytti olevan juuri etsimäni maisema kuvaa varten.

Pyysin malliani seisomaan kivikon keskellä ja laitoin salaman kuvan oikelta puolelta. Käytin Nikon SB-900 salamaa ilman mitään lisäkkeitä, mutta suuntasin valon niin, että valaisee vain mallia, eikä missään tapauksessa maata tai kiviä.

Säädin vallitsevan valon valotuksen niin, että taustan maisemassa näkyvät kaikki sävyt ja taivas erottuu selvästi horisontin kohdalla. Se oli tosin aika helppoa tässä tapauksessa, koska valkoinen lumi sattui olemaan taivasta vaaleampaa. Taustaan sai mukavasti tasaista pintaa jutun otsikkoa ja ingressiä varten.

f/5.6, 1/160 s. ja ISO200

Sitten säädin salamaan sen verran tehoa, että valolle tuli suunta ja malli erottuu hyvin taustasta. En halunnut tästäkään korostetusti salamakuvaa. Halusin vain antaa valolle suuntaa ja erottaa mallin taustasta. En valitettavasti muista salaman valotehoa, mutta se lienee ollut jossain 1/16 tienoilla.

Salama oli siis käsisäädöllä ja välähti Nikonin langattomalla järjestelmällä. Ohjaavana salamana oli Nikon D700:n oma yhdysrakenteinen salama. Objektiivina käytin Nikonin 24 - 70 mm f/2.8 zoomia. Himmensin melko runsaasti, koska kaipasin syväterävyyttä tähän kuvaan. Yleensä kuvaan henkilökuvat f/1.4 - 2.8 aukolla, jos ei ole hyvää syytä tehdä muuta.

Alla vielä kuva Talouselämässä. Kuvan sommittelu on tehty aukeman kuvaa varten ja silloin pitää muistaa, ettei laita pääkohdetta taitteen päälle.

Tulostustarkkuutta tosissaan

Luminous Landscape sivustolla on numeroista kiinnostuineille perusteellisen näköinen vertailu tulostuksesta eri papereille. Minä en jaksanut kirjoitusta lukea, mutta päättelin sen olevan perusteellinen, koska taulukoita, kaavioita ja numeroita on paljon. Jos sellainen tuntuu kutsuvalta, niin käy katsomassa.

Sigma 70 - 200 f/2.8 APO EX DG OS HSM kokeilussa

137 mm, f/11, 1/400 s. ja ISO 100.

Sigma on tuomassa vauhdilla kuvanvakaajaa suosittuihin objektiiveihinsa jotta niiden kilpailukyky säilyisi merkkiobjektiiveihin verrattuna. Telezoom 70 - 200 sai vakaajan viime vuonna ja kokeilimme Saken kanssa tätä klassikkopolttovälin zoomia.

200 mm, f/4, 1/500 s. ja ISO 100.

Rakenne

Sigma 70 - 200 on tukevan ja kiinteän oloinen. Materiaalit vaikuttavat hyviltä, eikä välyksiä tai kolinoita esiinny. Yleisvaikutelma on hyvä, mutta viimeistely jää hieman esim. Canonin ja Nikonin vastaavista laseista.

Sigman katkaisijat toimivat hyvin, mutta näyttävät halvoilta.

Kuvanvaakaajan ja tarkennuksen toimintaan vaikuttavat katkaisijat objektiivin kyljessä näyttävät halpahallitavaralta vaikka toimivatkin hyvin. Zoomausrengas on objektiivin etupäässä ja kiertyy pehmeästi, mutta sijoitus on huono kuvausotteen kannalta, koska etäisyys kamerarungosta on liian pitkä.

Sekä Canonin että Nikonin suunnittelijat ovat laittaneet zoomausrenkaan objektiivin keskelle, jolloin kuvausote on mukavampi. Zoomausrengasta käytetään tarkennusrengasta enemmän, joten oikea sijoitus on tärkeä asia.

Vasemmalla Nikkor ja oikealla Sigma.
Nikkorin zoomausrengas on paremmassa paikassa kuin Sigman.

Canonilla ja Nikkorilla voi kuvata vaikka vastavalosuoja olisi kuljetusasennossa, mutta Sigmalla se on hankalaa.

Sigman tarkennusrengas on tarpeettoman jäykkä ja kapea, joka haittaa käyttöä.

137 mm, f/5.6, 1/1000 s. ja ISO 100.

Optiikka

Sigma tekee hyvää jälkeä. Käytimme Canon 5D mk2 kameroita kokeilussa ja käytännön tilanteissa Sigma toimi mainiosti. Piirto ja kontrasti ovat käyttökelpoiset heti täydellä aukolla, mutta paranevat parin aukon himmennyksellä.

200 mm, f/2.8, 1/4000 s. ja ISO 200.

Vinjetointi 200 mm polttovälillä täydellä aukolla on melko runsasta, mutta ei haittaa kuvaamista useimmissa tilanteissa. Himmennys pari pykälää auttaa kriittisissä kohteissa.

Vääristymät ovat perussettiä ja helposti korjattavissa jälkeenpäin, jos ovat häiriöksi. Ainakin Lightroomin uusimmassa versiossa on valmis korjailuprofiili Sigmalle, joka tekee homman todella vaivattomaksi.

180mm, f/2.8, 1/2000 s. ja ISO 100.

Kokonaisuutena Sigman optinen suorituskyky on hyvä. Canonin ja Nikonin uusimmat versiot tällä polttovälialueella ovat kerrassaan erinomaiset ja kriittisessä pikselitirkistelyssä eroa Sigmaan voi löytää, mutta useimmissa käytännön kuvauksissa Sigma toimii hienosti.

Tarkennus toimii hyvin, eikä kokeilukappaleessa esiintynyt mitään ongelmia. Takapuolituntuma kertoisi, että Nikkorin tarkennus on hitusen nopeampi ja täsmällisempi, mutta se on vain tuntuma takapuolesta :)

200 mm, f/2.8, 1/1600 s. ja ISO 100.

Vaikea valinta

Sigma on optisesti hyvä, mutta ergonomia jättää toivomista.  Jos annetaan kouluarvosanoja, niin kokonaisuutena Sigma saa 8, kun Canon ja Nikkor ovat 9,5 arvoisia. Sigman hinta pyörii 1500 euron tuntumassa, joten halvaksi sitä ei voi sanoa.

200 mm, f/2.8, 1/2000 s. ja ISO 100.

Saken kanssa tuumasimme, että tässä tapauksessa kannattaa ehkä kärvistellä ja ostaa merkkiobjektiivi. Varsinkin Nikkoria saa alle kahden tonnin hintaan jatkuvasti ja Canonistakin on tarjouksia. Ei sovi myöskään unohtaa käytettyjen markkinoita, joilla liikkuu hyväkuntoisia vähän kuvattuja yksilöitä. Valinta ei ole aivan helppo Sigman ja merkkiobjektiivin välillä.

Olipa ostos sitten Canon tai Sigma, niin joka tapauksessa vakaaja käy kalliiksi, sillä se nostaa hinnan miltei tuplaksi vastaavaan lasiin ilman vakaajaa. Vakaajattomissa zoomeissa valinnanvarakin lisääntyy jonkin verran. Nikkorista ei ole versiota ilman vakaajaa muuten kuin käytettynä.

Jos tällainen telezoomi kiinnostaa ja on ostoslistalla, niin Sigmaan kannattaa kuitenkin tutustua omin päin ja muistaa, että ylläkirjoitettu on vain meidän mielipiteemme.

PÄIVITYS: Ainakin Top-Shotissa Sigman hinta näyttää laskeneen n. 1250 euroon. Tällä hinnalla Sigman hinta-laatusuhde paranee ja on melko hyvin kohdallaan.

Päivän kuva, Panasonic GF2

Pana GF2 + 14 mm f/2.5 @ f/2.8, 1/1000 s. ja ISO 100.

Minulla on eräs valokuvaukseen mitenkään liittymätön projekti, joka on vienyt viime päivinä vapaa-ajat, mutta alkaa nyt olla valmis. Siksi bloggaaminen on ollut vajaatahtista, mutta kohta tahti paranee.

Päivän kuva, Panasonic GF2

Panasonic GF2 + G 14 mm f/2.5 Asph. @ f/3.2, 1/1250 s. ja ISO 100.

Uskaltauduin ulos kameran kanssa arktisesta säätilasta huolimatta ja näppäsin kuvan Panasonic GF2 kameralla. Panan käyttöliittymä on alkutuntuman jälkeen kohtalaisen mukava, mutta hanskat kädessä säätöjen tekeminen on lähinnä arpomista. Hauskan tuntuinen kamera joka tapauksessa. Taidan tänään mennä ulos ottamaan toisenkin kuvan, ehkä...

Nikon D3100 kokeilussa

Nikon D3100 esiteltiin viime syksynä malliston hinnat alkaen malliksi. Nyt on Nikonillakin videokuvaus muodin mukaisesti myös edullisimmassa mallissa ja verrattuna D3000 malliin pikseleitä on tullut lisää, sillä nyt kuva tallennetaan 14 megapikselin tarkkuudella entisen 10 sijasta.

Nikon D3100 + 35 mm f/1.8 @ F/4, 1/500 s. ja ISO 100.

Käsittely

Runko on hyvin samanlainen kuin edeltäjä D3000, mutta videon ja live view näkymän hallintanapit ovat tulleet lisäksi takaseinään. Nikon D3100 on pienikokoinen, mutta kuvaaminen ja käyttäminen on silti sujuvaa, sillä säätimet on hyvin sijoiteltu. Kuvausote on ainakin keskikokoiselle kädelle hyvä ja laukaisin tunnokas.

Isosta valintakiekosta on mukava valita sopiva kuvausohjelma. Kiekko ei ole lukittavissa, mutta ainakin minun käytössäni valittu asento pysyi hyvin paikallaan. Valittavia ohjelmia on tredikkäästi useita, mutta pitää ihmetellen kysyä, että tarvitaanko niitä kaikkia ihan oikeasti? No, ehkä tämän päivän ihmiselle pitää olla valmiiksi pureskeltu tämäkin ja kai se auttaa aloittelevaa järkkärikuvaajaa, joka on pokkarissaan tottunut vastaaviin kuvausohjelmiin.

Nikonissa on valinnaisena myös opastava näyttö, joka neuvoo mitä pitäisi tehdä tietyissä tilanteissa. Tästä voi olla hyötyä aloittelijalle.

Valotuksenkorjailu on hyvin sormenpään ulottuvissa laukaisimen vieressä. Yksi säätökiekko valotusarvoille, joka on normi tässä hintaluokassa, ei ole hyvä, kun halutaan kuvata käsisäädöllä, mutta muuten kiekko toimii niin kuin pitääkin.

Fn-nappiin voi ohjelmoida esim. herkkyyssäädön.

Nikoneissa herkkyyssäätö ei ole kovin hyvin toteutettu ja sama koskee myös D3100 mallia, mutta onneksi siihen löytyy kiertotie. Herkkyyssäädön voi nimittäin ohjelmoida bajonetin vasemmalla puolella olevaan Fn-nappiin. Tämä on hienoa, mutta omituista sen sijaan on, että samaa mahdollisuutta ei ole kalliimmassa ja uudemmassa D7000:ssa, jonka herkkyyssäätönappi on kameran takaseinässä täysin väärässä paikassa sujuvaa käyttöä ajatellen.

Videon ja live view näkymän hallinta on asiallisesti toteuttettu. Vipua kääntämällä live view aukeaa ja vivun yhteydessä olevaa punaista nappia painamalla videokuvaus käynnistyy. Jos videokuvausta ei käynnistetä, niin live view ei pysy päällä kovin pitkään kameran kuumenemisen estämiseksi. Käytännössä huomasin, että live view on päällä n. 30 sekuntia kerrallaan, jos videokuvausta ei käynnistetä.

Takanäyttö on hyvä, mutta ei samaa tasoa kuin esim. kalliimmassa D7000:ssa. Käsitarkennus ei kunnolla onnistu näytöltä, koska kuva puuroutuu suurennettaessa. Kuvien katselu käy kyllä hyvin, mutta jostain syystä kuvaa ei voi suurentaa yhtä paljon kuin kalliimmissa Nikoneissa. Aivan kuin näytöllä olisi vain kameran esikatseluun tekemä pieni jpg tai jotain vastaavaa.

Nikon D3100 + 35 mm f/1.8 @ F/2, 1/50 s. ja ISO 1600.

Etsin on omassa sarjassaan aivan kelvollinen, mutta edustaa perinteistä pikkukennoisen aavistuksen tunnelimaista etsintä, josta esim. tarkennuksen varmistus on miltei mahdotonta. Etsimessä näkyvät kaikki tarpeelliset tiedot, mutta ei herkkyysarvoa, joka saisi näkyä myös.

Tarkennus

Tarkennus toimii luotettavasti ja 11 tarkennuspistettä ovat luontevasti kuva-alalla. Tuntumalta sanoisin, että D7000:n tarkennus on hieman luotettavampi hämärässä ja etenkin silloin, kun käytetään reunimmaisia tarkennuspisteitä. Toivoisin, että pisteet olisi merkitty etsimeen hieman nykyistä isommilla merkeillä ja myös aktiivinen piste voisi olla näkyvämmin valaistu.

Live view tilassa ja videokuvauksen aikana voi myös tarkentaa, mutta hitaammin kuin normaalisti. Kontrastiin perustuva tarkennus on hyvin täsmällinen, tarkennuspisteen sijainti on vapaasti valittavissa kasvojen tunnistus toimii, mutta hitaus estää käytön nopeissa tilanteissa.

Kuvanlaatu


Teknisessä mielessä kuvanlaatu on hyvä, kuinkas muutenkaan, koska Nikon D3100 on uusi malli ja sisältää viimeisintä teknologiaa. Herkkyyden nosto ISO1600 lukemaan ei aiheuta mitään huolta vähäisessäkään valossa ja ISO 3200 on käyttökelpoinen, jos tarve tulee. Kohinansieto on hyvin henkilökohtainen asia kullekin kuvaajalle, mutta uusissa kameroissa kohinat eivät juuri ole ongelma käytännön tasolla. Siis esim. tulosteissa tai muulla tavalla koko kuvaa katsottaessa.

Nikon D3100 + 35 mm f/1.8 @ F/4, 1/250 s. ja ISO 100.

Nikonin 18 - 55 mm f/3.5 - 5.6 kittizoomi on lajissaan hyvätasoinen, mutta jos D3100:sta haluaa rutistaa viimeisetkin pikselit hyötykäyttöön, niin zoomin vaihtaminen toiseen optiikkaan kannattaa. Zoomin rinnalle kannattaa hankkia hyvä, valovoimainen ja edullinen Nikkor DX 35 mm f/1.8.

Videokuvan laatu on hyvä, vaikka parempiakin videokameroita on. Videon valotuksen säätöön liitty omituisuus, joka löytyy kalliimmistakin Nikoneista: aukkoa ei voi säätää, kun live view on päällä. Tähän tottuu, mutta pitää ihmetellä, että miksi tuollainen ominaisuus? Valotuksen käsisäätö on myös hankalaa videolla, koska näytön kuva ei muuta kirkkautta valotuksen säätämisen mukana.

Nikon D3100 on hyvä kamera hintaluokassaan, vaikka muutamia omituisia ominaisuuksiakin on. Kamera on helppokäyttöinen, hyvässä mielessä pienikokoinen ja kuvan tekninen laatu on erinomainen.

Ostajakandidaatille suosittelen kulkua lähimpään kamerakauppaan ja tutustumista omin käsin niin Nikoniin kuin pariin kilpailevaankin tuotteeseen. Kannattaa sitten ostaa se kamera, joka tuntuu parhaalta, koska kaikilla saa hyviä kuvia.

Pahoittelen esimerkkikuvien pientä määrää. Kuvasin kyllä paljon enemmän, mutta en halua niitä täällä blogissa julkaista. Pienen videon Nikon D3100:lla tein jo aikaisemmin ja se on täällä.

Tarkennuksen hienosäätöä, mutta ei hinnalla millä hyvänsä

Useissa uusissa kameroissa on tarkennukselle hienosäätö, joka on tarkoitettu omatoimiseen tarkennuksen säätöön, jos joku objektiivi toistuvasti tarkentuu väärin. Tarkennusta voi kalibroida minkä tahansa paikallaan pysyvän kohteen avulla, mutta sitä varten myydään ihan oikeita työkalujakin. Kokeilimme kahta tarkennuksen kalibrointiin tarkoitettua laitetta ja hämmästyimme.

Vasemmalla Spyder LensCal ja oikealla LensAlign MkII.

Älä osta huonoa työkalua

Ostin Spyder LensCal nimisen laitteen viime vuoden puolella, koska Spyder valmistaa laadukkaan oloisia tuotteita ja olin lukenut ( netistä, tietenkin ), että tarkennuksen kalibrointi tekee ihmeitä.

Spyder LensCal on tukevaa muovia ja sen saa taitettua kätevästi litteään säilytysmuotoon. Pohjalevyssä on jalustakierre ja vesivaaka, hyvältä näyttää toistaiseksi.

Spyderin ohjeet ovat suurpiirteiset, sillä kalibroinnille ei suositella sopivaa etäisyyttä, jolla luulisi olevan jotain merkitystä. Spyderin ja kameran kohdistamisesta mainitaan ohimennen, mutta siihen on myös hyvä syy. Spyderia ei nimittäin voi kohdistaa kameran kanssa kohtisuoraan käytännössä mitenkään. Vesivaaka riittää vain yhteen suuntaan, jos kamerassakin on vesivaaka.

Jos Spyder ja kamera eivät ole kohtisuorassa toisiinsa nähden, niin kalibroinnin tulokset eivät ole luotettavia. Virhe voi olla parhaimmillan hyvin pieni, mutta koska kyseessä on tätä tarkoitusta varten tehty erikoistyökalu, niin käyttäjällä pitäisi olla mahdollisuus ainakin yrittää minimoida virheet. Spyderilla tämä ei ole käytännössä mahdollista.

Jos haluan kalibroida kamerani tarkennuksen siihen tarkoitetulla erikoistyökalulla, niin haluan tehdä työn kunnolla. Sitä varten ostan tällainen työkalun. Spyder LensCal on melko hyödytön tuote, johon kulutetut n. 60 euroa menevät taivaan tuuliin. Aivan yhtä hyvään tulokseen pääsee käyttämällä kohteena vaikka kirjahyllyä, talon seinää tai muuta pystysuoraa tasoa. Esim. kirjahyllyn ja kameran kohdistaminen on mahdollista Spyderia tarkemmin tarkkailemalla pysty- ja vaakalinjoja kuvan reunoilla.

Spyderia voi toki käyttää, mutta sitä voisi verrata verrata vaikkapa viivottimeen, josta puuttuu mitta-asteikko. Sellaisella viivottimella voi tehdä suoria viivoja, mutta suoran viivan saa myös laudanpätkällä. Jos viivottimesta pitää maksaa, niin kyllä siinä täytyy olla niin sentit kuin millimetritkin asteikon muodossa.

Alkuperäinen on paras

Koska Spyder osoittautui huonoksi, mutta ei halvaksi, kopioksi päätin ostaa alkuperäisen, joka piti tilata Amerikasta asti. LensAlign MkII saapui kirjeenä n. 1,5 viikon kuluttua tilaamisesta, joka oli mielestäni kohtuullista. Hintaa postikuluineen kertyi 93,40 Amerikan dollaria, joka euroiksi käännettynä on n. 69 yksikköä. LensAlign taisi olla ensimmäinen tarkennuskalibrointityökalu markkinoilla muutama vuosi sitten.

LensAlign MkII rakennussarja.

LensAlign MkII on rakennussarja, joka napsahtaa kokoon tarkasti ja ilman työkaluja, mutta materiaali on hieman huteran tuntuista. Koottuna vehje on kelvollisen tuntuinen ja toimii tehtävässään, mutta ei taatusti kestä kovaa käsittelyä. Alustassa on jalustakierre keskellä.

LensAlign erottuu huonosta kopiosta siten, että se on oikeasti hyvä työkalu tarkennuksen kalibrointiin. Laitteen suunnittelija on ymmärtänyt, että kameran ja tarkennuskohteen tarkka yhdensuuntaisuus on perusta onnistuneelle tarkennuksen kalibroinnille. LensAlignissa on sisäänrakennettu kohdistusjärjestelmä, joka on yksinkertainen ja toimiva.

Etulevyssä on reikä, joka kohdistetaan takalevyssä olevaan reikään joko etsimestä katsomalla, live view toiminnolla tai kuvaamalla. Kun taaempi reikä punaisine pisteineen näkyy etummaisen reiän keskellä, niin kamera ja LensAlign ovat kohtisuorassa. Suuntaus on varsin tarkka, sillä pienikin kameran kohdistusvirhe on nähtävissä.

LensAlign kannattaa valaista hieman alla olevaa esimerkkikuvaa paremmin, jotta kohdistus on helpompaa ja valotusaikakin pysyy lyhyenä.

Osasuurennos, jossa näkyy kohdistureiät. Kameraa pitäisi siirtää
vielä aivan hitusen verran oikealle, jotta kohdistus olisi oikein.
Kuva on Canon 5D mk2 kameralla ja
Sigma 50 mm f/1.4 objektiivilla täydellä aukolla.

LensAlignille on kohtalaisen hyvät ohjeet ja valmistajan sivuilta löytyy pienen etsimisen jälkeen kalibroinnille suositeltu kuvausetäisyys, joka on 25 kertaa polttoväli. Siis esim. 50 mm objektiiville sopiva etäisyys on 1250 mm, joka on sama sekä täyden että vajaan kennon kameroille.

LensAlign MkII on hyvä työkalu tarkennuksen kalibrointiin, jos sellaiselle tuntuu olevan tervetta.

Onko kalibrointi tarpeellista?

Jos tarkennus jollakin objektiivilla menee joka kerta huomattavasti pieleen ja vieläpä samaan suuntaan pieleen, niin jotain pitää tehdä. Jos taas tarkennus on kohdallaan tai virhe on erittäin pieni, eikä aina samaan suuntaan, niin mitään ei kannata tehdä.

LensAlignin suositellulla kalibrointietäisyydellä hyvin pieniä tarkennusvirheitä on vaikea nähdä, koska syväterävyys peittää ne. Monissa valovoimaisissa objektiiveissa kontrastintoisto on hieman loivaa täydellä aukolla, jolla kalibrointi pitäisi suorittaa, ja myös tämä vaikeuttaa mahdollisen tarkennusvirheen havainnointia.

Kameroiden tarkennus ei kaiken lisäksi aina osu tarkalleen samaan paikkaan. Kohteen takaa alkava tarkennus pysähtyy hieman eri paikkaan kuin kohteen edestä alkava tarkennus. Ero ei ole iso, mutta jalustakäytössä isolla aukolla havaittavissa.  Käsivaralta kuvatessa eroa on mahdoton nähdä, koska kamera heiluu ja liikkuu kaiken aikaa.

Jos tarkennuksen kalibrointi halutaan tehdä kunnolla,
niin kamera ja kalibraattori pitää kohdistaa huolella.

Me tulimme apulaiseni Saken kanssa siihen tulokseen, että isot ja selvät tarkennusvirheet voi kalibroida kohdalleen käyttämällä tarkennuskohteena esim. kirjahyllyä. Kun virhe on pieni ja liikutaan kameran asteikolla muutaman yksikön hienosäädöissä, niin käytännön hyöty voi olla kyseenalainen.

Käsivarakuvauksessa isolla aukolla lähietäisyydeltä pieni virhe tulee tosi helposti siitä, kun kuvaaja liikahtaa sentin johonkin suuntaan juuri ennen laukaisimen painallusta.

Tässä esimerkkinä omakohtainen kokemukseni tarkennuksen kalibroinnista.

Minä kalibroin tyytyväisenä kaikki runkoni ja objektiivini. Mitään isoja virheitä ei ollut, mutta säätelin Nikonin asteikolla + / - 5 yksikön tarkkuudella paria objektiivia. Siis melko vähän. Kun olin kalibroinnin jälkeen tehnyt pari kuvauskeikkaa, niin soitin Sakelle ja kerroin, että kamerani tarkennus tuntuu nyt aikaisempaa paremmalta. Pari päivää sen jälkeen huomasin, että oli unohtanut tallentaa kalibrointiasetukset eri objektiiveille. Kamerani tarkennus ei ollutkaan muuttunut mihinkään, mutta luulo siitä sai sen muuttumaan todeksi.

Sulantoblogin kalibrointijoukkueen ( Sakke ja Matti ) kokemus on, että tarkennuskalibraattori ei välttämättä ole tarpeellinen työkalu. Jos kalibraattorin haluaa hankkia, niin LensAlign on suositeltava laite, mutta Spyder LensCal on rahan haaskausta.

Onko kalliimpi tulostin on parempi?

Apulaiseni Sakke lupasi jokin aika sitten, että teemme pienen vertailun kahden tulostimen välillä. Saken tulostin on Epson R1900 ja omani on R3880. Valitsin yhden värikuvan ja yhden mustavalkokuvan, joiden perusteella teimme silmämääräisiä arvioita tulosteista.

Canon 5D + EF 35 mm f/2 @ f/2.8, 1/250 s. ja ISO 800.

Tulostimme molemmat kuvat parhaalla ja huonoimmalla tarkkuudella A3 kokoon. R3880:ssa on mustavalkokuville oma tulostusvaihtoehto, jota käytimme. R1900:sta emme löytäneet vastaavaa vaihtoehtoa, joten mustavalkoinen tulostettiin värikuvan tapaan. Tulostimme kuvat kahdelle eri paperille, joista toinen oli Epson Archival Matte ja toinen Hahnemühle Photo Rag 188g.

Canon 5D + 16 - 35 mm f/2.8 L @ 35 mm, f/8, 1/80 s. ja ISO 200.

Edullisen R1900:n pitäisi olla värikuvissa samaa tasoa kuin kalliimpi R3880, mutta mustavalkoisissa jälkimmäisen pitäisi olla parempi, koska siinä on neljä eri mustaa verrattuna edullisen tulostimen kahteen mustaan.

Eroa tummissa sävyissä

Kuvasta tai paperista riippumatta R3880:n tulosteessa oli enemmän tummia sävyjä kuin R1900:n tulosteessa, joka meni tukkoon aikaisemmin. Vaaleissa sävyissä emme nähneet selvää eroa varsinkaan värikuvassa. Epson R1900:n tuloste näytti erittäin hyvältä ilman vertailukohtaa, mutta kun vierelle laitettiin R3880:n tuloste, niin ero tummissa sävyissä oli helposti nähtävissä.

Hahnemühlen paperi näytti molemmilla tulostimilla paremmalta, mutta ainakin testikuvien perusteella R3880 osasi hyödyntää tätä huippupaperia hieman R1900:aa paremmin. Etenkin mustavalkoisissa testikuvissa R3800:n tuloste Hahnemühlen paperille oli selvästi ja näkyvästi sävykkäin. Ero papereiden välillä oli pienempi R1900:lla. Mustavalkoisessa huomattavaa oli myös R1900:n hieman kylmäsävyinen tulostusjälki, kun taas R3880:n tuloste oli neutraali.

Värikuvien yleissävy oli samanlainen molemmilla tulostimilla, mutta esim. vihreiden toistossa oli pientä eroa. Värikuvat olivat kokonaisuutena enemmän samanlaiset kuin mustavalkoiset kuvat.

Alemman kuvan tummassa nurkassa näkyy selvästi musta raita, mutta
päällimmäisen kuvan nurkka on käytännössä musta. Tässä käytetty
paperi on Hahnemühle Photo Rag.

Tulostustarkkuudella ei ainakaan A3 kokoisissa testikuvissa näyttänyt olevan mitään merkitystä kummallakaan tulostimella. Tässä tapauksessa siis mustetta kului paremmalla tarkkuudella enemmän ilman näkyvää hyötyä: 720 dpi näytti samalta kuin 2880 dpi.

Mitä opimme?

Kalliimman tulostimen hienompi sävyntoisto on selvästi nähtävissä, mutta etenkin värikuvassa pitää tietää mitä katsoa ja etsiä. Mustavalkoisessa tulostuksessa ero näiden kahden tulostimen välillä on suurempi kuin väritulostuksessa ja korostuu, kun käytetään Hahnemühlen kaltaista taidepaperia.

Käytimme kahta testikuvaa, mutta uskallamme sanoa, että tulostettavasta kuvasta riippumatta erot näiden kahden tulostimen välillä ovat samankaltaiset kuin näillä testikuvilla.

Epson R1900 on hintaansa nähden erittäin hyvä tulostin, jonka tulosteet näyttävät hyvältä, mutta tässäkin tapauksessa lisäeuroilla saa lisäarvoa. Epson R3880 pystyy parempaan jälkeen, joka erottuu näiden testikuvien perusteella tummien sävyjen tarkempana toistona.

Oikea tunnelma ratkaisee

Canon 5D + 24 - 70 mm f/2.8

Kerran keikalla ihmettelin laulajakitaristilauluntekijä John Fogertyn tapaa vaihtaa kitaraa lähes joka biisin välissä, koska ainakaan minä en pystynyt erottamaan mitään eroa soundissa kitaroiden välillä. Kysyin eräältä soittamista ja kitaroita harrastavalta ystävältäni miksi niin monet kitaristit vaihtelevat soitinta yhtenään, vaikka yleisö ei erota kitaraa toisesta keikkatilanteessa? Hän vastasi, että soittajalle voi olla mukavampi soittaa tietty kappale tietyllä kitaralla. Se on fiilisjuttu. Kun instrumentti viimeistelee soittofiiliksen, niin lopputulos on paras mahdollinen.

Nikon D7000 + 35 mm f/1.8

Mietin hieman samaa asiaa valokuvaukseen liittyen. Jos kuvaan esim. kalliilla valovoimaisella kiinteällä lasilla, kuten Nikkor 24 mm f/1.4, niin näkeekö asiakkaani eron esim. 24 - 70 mm f/2.8 zoomilla vastaavalla polttovälillä kuvaamiini? Useimmissa tapauksissa todennäköisesti ei.

Jos kuitenkin kiinteällä lasilla kuvaaminen tuntuu paremmalta ja sitä kautta teen kuvani huolellisemmin ja samalla asiakkaani on tyytyväinen, niin silloinhan objektiivi on hyvinkin hintansa arvoinen.

Olympus E-410 + 14 - 42 mm f/3.5 - 5.6

Kaikki kamerat ovat hyviä, mutta sama kamera tai kalusto ei sovi kaikille. Käyttömukavuus ja hyvä tunnelma ovat kuvauskaluston tärkeimmät ominaisuudet. Olen blogini vuoksi kuvannut viimeisen reilun kahden vuoden aikana useimmilla Suomessa myytävillä järjestelmäkameroilla, mutta joillakin on tehnyt mieli kuvata enemmän kuin toisilla.

Niillä kameroilla, joilla kuvaaminen on ollut mukavaa, olen myös tehnyt parempia kuvia. Ei siis ole sama millä kuvaan tai millä sinä kuvaat. Hyvä tunnelma on tärkein.

Päivän kuva

Viime päivät ovat vierähtäneet työn merkeissä ja vapaa-ajallakin on ollut projektia. Tässä yksi kuva seuraavaa isompaa juttua odotellessa. Olen kuvannut tämän Canon 5D kameralla ja kohde on tietenkin Jaguar XKE, joka tunnetaan myös mallinimellä E-type.

Arvailun vastaus

Tarkoitukseni ei ollut mitenkään tahallaan pitkittää jännitystä, mutta saavuin kuvauskeikalta vasta aivan äsken kotiin.

Oikea vastaus 85 mm objektiiveilla kuvattujen kuvien arvoitukseen on:

Sigma
Canon
Nikkor

Taisi siellä joku täysin oikeakin arvaus olla, mutta ei noista kukaan pysty varmasti sanomaan. Eräs kolleegani, joka omistaa Canonin 85 mm f/1.2 L:n oli arvannut väärin, vaikka hän kuvaa tuolla objektiivilla usein. Olivat Nikonin Suomen toimistolla arvailleet myös, mutta eivät pystyneet sanomaan mikä on Nikkor.

Sen verran tuossa oli manipulaatiota, että olin tehnyt kaikista kuvista saman kokoisia, koska koko olisi heti paljastanut Nikkorin. Käytin Canon 5D mk2 ja Nikon D3x kameroita.

Kiitos paljon kaikille kommentoijille.

Oppia ikä kaikki

Olen nyt kuvannut Nikon D700:lla miltei kaksi vuotta, mutta tänään kuvauskeikalla huomasin erään todella kätevän toiminnon, jonka olemassaolosta en tiennyt mitään. Se on varmaan kyllä käyttöohjeessa.

Kun painan monivalintasäätimen keskellä olevaa nappia kuvien katselutilassa, niin kuva suurenee yhdellä painalluksella käytetyn tarkennuspisteen kohdalle niin, että voin nähdä onko tarkennus oikein. Toisella saman napin painalluksella kuva pienenee. Siis, jos olen tarkentanut ihmisen kasvoihin, niin näen yhdellä painalluksella onko nassu terävä. Hienoa!

Toinen oivallus, jonka tein jokin aika sitten liittyy Nikonin oman valikon näkymiseen. Minulla on salamoiden tehosäätö oman valikon ensimmäisenä, jotta se on helposti saatavilla. Jos olen viimeksi käyttänyt omaa valikkoa, niin silloin salamoiden säätö on vain parin painalluksen päässä. Jos taas olenkin käyttänyt viimeksi jotain muuta valikkoa, niin joudun ehkä navigoimaan hetken ennen kuin olen oman valikon ensimmäisessä kohdassa. Tämä on joskus kiusallista kesken nopean kuvaussession.

No, nyt siihenkin ongelmaan on löytynyt ratkaisu. Tai ratkaisu on ollut olemassa kaiken aikaa, mutta en ole vain älynnyt sitä käyttää. Nikonissa voi nimittäin kameran etupuolella olevan Fn-napin ohjelmoida niin, että nappia painaessa oman valikon ensimmäinen kohta tulee takanäytölle. Näin salamoiden tehosäätö tulee näkyviin yhdellä painalluksella aina ja joka kerta. Hienoa!

Olen ohjelmoinut Nikon D7000:n samalla tavalla oman valikon osalta, mutta siinä tuo kätevä kuvan suurentaminen ei toimi.

Sigma julkisti uusia objektiiveja ja kameroita

Sigma on julkistanut uusia objektiiveja ja pari kameraa. Näyttää siltä, että Sigma uudistaa mallistoaan kuvanvakaajilla. Tässä lyhyesti niistä malleista, joiden Suomen saatavuus ja hinnat ovat jo selvillä.

Sigma APO 120 - 300 mm F2.8 EX DG OS HSM
Uusittu kuvanvakaajalla varustettu versio valovoimaisesta zoomista. Roiskevesitiivistetty, kolme erikoislasielementtiä jne.
Saatavana tämän kuun lopulla hintaan n. 2990,- euroa.

Sigma APO Macro 150 mm F2.8 EX DG OS HSM
Kuvanvakaaja, roiskevesitiivistys, kelluva tarkennusjärjestelmä, 1:1 kuvaussuhde, kolme erikoislasielementtiä jne.
Saatavana maaliskuun lopulla hintaan n. 1400,- euroa.

Sigma 12 - 24 mm F4.5 - 5.6 II DG HSM
Laajakuvazoomin uusittu versio, viisi erikoislasielementtiä, yksi hybridi asfäärinen linssi, lähin tarkennusetäisyys 28 cm koko polttovälialueella jne.
Saatavana huhtikuun lopulla hintaan n. 1000,- euroa.

Muita Sigma uutuuksia ovat
Sigma APO 50 - 150 mm F2.8 EX DC OS HSM
Sigma APO Macro 105 mm F2.8 EX DG OS HSM
Sigma DP2x kompaktikamera, 41 mm f/2.8 kinovastaava objektiivi, 2688 x 1792 pikselin 20,7 x 13,8 mm Foveon kennolla.
Sigma SD1 järjestelmäkamera,  4800 x 3200 pikselin 24 x 16 mm kokoisella Foveon kennolla.

Arvaillaan taas!

Nikkor 85 mm f/1.4, Canon 85 mm f/1.2 ja Sigma 85 mm f/1.4.

Olemme Saken kanssa kuvailleet valovoimaisilla 85 millisillä ja ne ovat hienoja optiikoita kaikki. Mukana ovat siis Canon 85 mm f/1.2, Nikkor 85 mm f/1.4 ja Sigma 85 mm f/1.4. Näissä laseissa on eroja, mutta käytännön kuvaamisessa ne ovat hyvin pieniä. Teen vielä yhteenvedon kokemuksistamme, mutta sitä odotellessa arvaillaan.

Kuka osaa sanoa alla olevista kuvista mikä on milläkin objektiivilla kuvattu? Tarkennus on talon seinässä ja kaikki kuvat on kuvattu kunkin objektiivin täydellä aukolla. Kuvat aukevat täysikokoisina klikkaamalla. Vastaus on täällä blogissa huomenna.

Canon EF 70 - 300 mm f/4 - 5.6 L IS USM

Canonilla on valikoimissaan ainakin viisi 70 - 300 mm polttovälialueelle asettuvaa zoomia, joten valinnanvaraa riittää. Uusin Canonin malli tähän käytännölliselle alueelle on valkoinen L-sarjaan luokiteltu versio.

Canon 5D2, 95 mm, f/4, 1/400 s. ja ISO 100.

Mekaniikka

Canonin L-sarja tarkoittaa ammattikäyttöön tehtyä, siis tukeva, kosteudenkestävä, eikä edullinen. Canon 70 - 300 mm L on kaikkea tuota. Rakenne on tukevan tuntuinen ja niin zoomaus kuin tarkennusrengaskin kiertyvät pehmeästi. Objektiivi pitenee melkoisesti, kun polttoväli zoomataan 300 milliin, mutta ainakin uusi objektiivi on tiukan tuntuinen. Pisimmässä asennossa voi tuntea aivan pienen välyksen, mutta kokonaisuus tuntuu kovaan käyttöön tehdyltä. Vastavalosuoja kuuluu vakiovarustukseen.

Zoomin voi lukita lyhimpään 70 mm kuljetusasentoon, mutta kokeilemani yksilö ei valunut kameraan kiinnitettynä lukitsemattomanakaan.

Sigma 70 - 200 f/2.8 ja Canon 70 - 300 L vierekkäin.

Canon 70 - 300 mm L:aa voisi sanoa pienikokoiseksi, kun objektiivin ominaisuudet huomioidaan, mutta pienempiäkin saman polttovälin objektiiveja on. Kun otin objektiivin käteeni, niin keveys pieni koko olivat ensivaikutelmat. Kuten kuvasta näkyy, niin Sigma 70 - 200 mm f/2.8 on selvästi Canonia isompi.

Optiikka

Muutaman päivän kokeiluni aikana tein käytännön kuvauksia Canon 5D mk2 rungolla, mutta en kuvannut testitauluja tai laboratoriotestejä. Optisesti Canon 70 - 300 mm L on erinomainen, enkä voi sitä moittia oikeastaan mistään.

Canon 5D2, 269 mm, f/8, 1/320 s. ja ISO 640.

Terävyys on hyvä koko polttovälialueella, mutta erinomainen kontrasti antaa mukavasti potkua ja viimeisen silauksen kuvanlaadulle. Kromaattista aberraatiota näkyy hieman tietyissä olosuhteissa, mutta se on helposti korjattavissa esim. Lightroomin säätimillä, jos se häiritsee. Vääristymiä ei esiinny haitaksi asti ja kriittisessä paikassa nekin on helppo oikaista tarpeen vaatiessa.

Canon 5D2, 300 mm, f/5.6, 1/250 s. ja ISO 100.

Vinjetointi ei ole häiritsevää käytännön tilanteissa. Jos kuvassa on paljon saman sävyistä pintaa, niin yhden aukon himmennys varmistaa tasaisen valotuksen.

Minulle jäi sellainen vaikutelma, että tällä objektiivilla ei tarvitse miettiä mikä aukko tai mikä polttoväli on paras optisesti, koska kokonaisuus on tasaisen hyvä. Juuri näin pitääkin olla.

Tarkennus

Canon 5D mk2 ei ole valmistajansa parhaimmistoa tarkennuksen osalta, mutta tässäkin rungossa 70 - 300 millinen tarkentaa nopeasti, äänettömästi ja täsmällisesti.

Kuvanvakaaja

Tähän ei ole muuta sanottavaa kuin, että Canonilla on perinteitä vakaajien valmistuksessa ja sen huomaa. Vakaaja toimii niin kuin pitääkin ja antaa mahdollisuuden kuvata huomattavan pitkillä valotusajoilla suhteessa polttoväliin. Kuinka pitkillä ajoilla saa terävää jälkeä? No, se riippuu ihan kuvaajasta, mutta 300 mm polttovälillä 1/15 s. pitäisi onnistua kohtalaisen helposti.

Canon 5D2, 300 mm, f/5.6, 1/500 s. ja ISO 100.

Linssipinnoite

Canonin joissakin uusissa objektiiveissa on likaa hylkivä pinnoite etu- ja takalinssien ulkopinnoilla. Yleensä käsittelen varoen lainalaitteita, enkä halua likaa varsinkaan linssien pinnoille. Kun Canonilta oikein kehoitettiin tahrimaan etulinssi ja sen jälkeen ällistymään helposta puhdistettavuudesta, niin olihan se kokeiltava.

Canon 5D2, 269 mm, f/5.6, 1/250 s. ja ISO 200.

Hieroin etulinssiin rasvaisia sormenjälkiä oikein antaumuksella ja sitten koitin puhdistaa jäljet mikrokuituliinalla. Linssipinnoite ei ole aivan kokonaan markkinointipuhetta, sillä lika tosiaan irtosi helposti ilman kemikaaleja. Kuivapyyhkimisen jälkeen vielä hönkäisin linssiin ja viimeistelin siivouksen. Lopputuloksena oli tahraton linssipinta.

Canonilta kerrotaan, että pinnoite on kulutusta kestävä, joten sen ei pitäisi kulua puhki muutaman puhdistuksen jälkeen.

Kokonaisuus

Jos kuvaisin Canonilla ja olisin ostamassa 70 - 300 mm zoomia, niin tässä se olisi. Kohtuullisen kompakti koko, tukeva rakenne ja erinomainen optiikka. Hyvä paketti.

Canon 5D2, 277 mm, f/6.3, 1/320 s. ja ISO 250.

Huonoa on ainoastaan hinta, joka ei ole halpa, mutta laadustahan saa aina maksaa. Ehkä hinta on hieman yläkantissa, mutta ei mahdoton sille, joka tarvitsee tämän kaltaisen zoomin. Canonilla on edullisiakin vaihtoehtoja samasta teemasta.

Hyvään lasiin kannattaa satsata, aina. Runkoja tulee ja menee, mutta hyvä optiikka kestää monen rungon ajan.