Lähikuvaa luvassa, AF-S Micro NIKKOR 40 mm f/2.8 G kokeilussa

Nikon on tuonut lähikuvakalustoa pikkukennoisille kameroille hyvää tahtia. En tiedä miksi näin on, koska Nikonilla on jo perinteisesti hyvä valikoima makro-objektiiveja, mutta ilmeisesti kysyntää sitten on. Näkisin mieluummin vaikkapa valovoimaisen laajakulman pikkukennolle suunniteltuna, esim. 24 mm f/2 tai 16 mm f/2 tai molemmat.

Micro Nikkor 40 mm f/2.8 kiinni Nikon D7000 rungossa.

Joka tapauksessa, minulla on kokeilussa Nikonin uusin makro, eli Micro Nikkor 40 mm f/2.8, jonka kuvakulma vastaa täyden kennon kameran 60 mm objektiivia. Tämä lasi on siis suunniteltu APS-C kennolle ja on omiaan esim. Nikon D7000 rungon kanssa.

Makro-objektiivit ovat aina olleet hyvässä maineessa optisen kykynsä puolesta, joten sitä sopii odottaa nytkin. Pikaiset ensituntumat kertovat, että mekaaninen rakenne on hyvää tasoa, mutta ei aivan Nikonin ammattilaatua. Bajonetti on metallia ja vastavalosuoja kuuluu hintaan.

Nikon D7000 + AF-S Micro Nikkor 40 mm f/2.8 G
@ f/14, 1/15 s. ja ISO 1000.

Yllä olevassa kuvassa malli on rypenyt jossain tosi pölyisessä paikassa, mutta siitä näkee, että melko lähelle 40 mm Micro Nikkor vie. Syväterävyysalue lähimmällä tarkennusetäisyydellä on hyvin pieni, joten runsas himmennys on paikallaan.

Lisää uudesta makrosta kun ehdin kuvata enemmän.

Nikon TC-16A osa 2

Vihdoin sain tehtyä sen verran koekuvausta, että voin sanoa jotain Nikonin erikoislaatuisen telejatkeen ominaisuuksista Samyang 85 mm f/1.4 teleobjektiivin kanssa. Oletan, että olet lukenut edellisen osan tuossa alla ja tiedät mistä on kyse.

Näyttää siltä, että TC-16A toimii joidenkin obejktiivien kanssa paremmin kuin toisten, joka onkin aika loogista. En kokeillut mitenkään kattavasti esim. kymmenellä eri objektiivilla, vaan keskityin lähinnä Samyangiin, koska se on edullinen ja laadukas käsitarkenteinen objektiivi, jonka voi kaupasta ostaa.

Kokeilin pikaisesti myös vanhaa käsitarkenteista Nikkor Ais 35 mm f/1.4 laajakulmaa, mutta vain tarkistaakseni pari seikkaa.

Kerrotaan hyvät uutiset ensin. Tarkennus toimii nopeasti ja luotettavasti. Tarkennus seuraa liikkuvaa kohdetta melko hyvin. Kokeilin kuvata moottoritien yli menevältä sillalta kameraa kohti tulevia autoja ja tarkennuksen puolesta tulokset olivat aivan kelpoja.

Yläkuva Nikkor 70 - 200 mm f/2.8 VRII, 135 mm, f/2.8, 1/6400 s.
Alakuva Samyang 85 mm f/1.4 + TC-16A, f/1.4 ( tehollinen  aukko n. f/2.3 ), 1/6400 s.
Kuvat aukeavat täydessä koossa klikkaamalla.

Hyvistä ensivaikutelmista huolimatta paljon muuta hyvää sanottavaa ei sitten olekaan. Samyangin kanssa käytettynä TC-16A huonontaa objektiivin optista suorituskykyä selvästi ja lisäksi kuvan terävyys painottuu voimakkaasti oikeaan alanurkkaan. Kuvan vasen yläosa on melkoista puuroa, kun oikea alaosa on lähes siedettävä.

Samyang on ilman telejatketta hyvin keskitetty, enkä huomannut eroa kuvan eri reunojen välillä. Mielenkiintoista on sekin, että TC-16A mainitun 35 mm Nikkorin kanssa on symmetrinen terävyyden osalta.

Nikon TC-16A toimii vain sellaisten objektiivien kanssa, joissa on himmenninrengas, koska telejatke ei osaa välitää objektiiville sähköisesti himmentimen asentoa. Kokeilin kuvata telejatkeen kanssa AF-S Nikkor 50 mm f/1.4 G objektiivilla ja tarkennus toimikin, mutta valotus ei. Silmämääräisesti etsimestä arvioituna tarkennus ei myöskään yltänyt äärettömään, kuten ei myöskään Nikkor Ais 35 mm f/1.4 objektiivilla.

Minulle jäikin sellainen vaikutelma, että hyvällä tuurilla joku TC-16A yksilö voi toimia jonkin objektiiviyksilön kanssa siedettävästi, mutta jokin yhdistelmä voi olla katastrofi. Kokonaisuutena TC-16A ei kuitenkaan vastaa tämän päivän odotuksia. Filmiaikana vaatimukset eivät olleet samat kuin digiaikana ja TC-16A saattoi joissakin olosuhteissa olla toimiva ensiapu automaattitarkennukseen.

Nikon TC-16A on mielenkiintoinen osa Nikonin historiaa autofocuksen takkuilevilta alkuajoilta ja siksi voi olla hauska kokeilla eri objektiivien toimintaa sen kanssa. Oikeaan kuvauskäyttöön suosittelen natiivisti automaattitarkenteisia objektiiveja, jos konetarkennus on välttämätön, niin kuin se yleensä on tämän päivän kuvaajalle.

En lähtisi käytettyä TC-16A:a etsimään muuten kuin keräilymielessä. Keräilijä saattaa miettiä sitäkin, että onko modifioitu TC-16A enää keräilyesine, koska ei ole alkuperäinen.

Esim. Samyang 85 mm f/1.4 menettää suuren osan viehätysvoimastaan, kun valovoima tipahtaa n. 1,5 aukkoa, vaikka se onkin vielä selvästi peruskittizoomia parempi.

Palautan telejatkeen omistajalleen ja jos hän tekee merkittävästi omistani poikkeavia havaintoja, niin raportoin siitä myöhemmin.

Samyang 85 mm f/1.4 autofocus!

Mitä ihmettä, onko Samyang tehnyt kaikessa hiljaisuudessa automaattitarkenteisen version suositusta edullisesta ja valovoimaisesta pikkutelestään? No aivan niin hyvin asiat eivät ole, mutta vähän sinne päin kuitenkin.

Samyang 136 mm f/2.3 AF

Nikonilla oli automaattitarkennuksen alkuaikoina vaikeuksia päästä vauhtiin sopivien objektiivien tuottamisessa ja hätäkeinoksi tehtiin telejatke TC-16A, jolla lähes minkä tahansa käsitarkenteisen objektiivin voi muuttaa automaattitarkenteiseksi. Polttoväli tosin kasvoi 1,6 kertaiseksi ja valovoimakin tipahti vajaat 1,5 aukkoa, mutta mitäs pienistä.

TC-16A on poistunut tuotannosta jo ajat sitten, mutta niitä löytyy käytettynä kohtuunhinnalla. Jatke ei myöskään tarkenna uusien runkojen kanssa, mutta pienellä askartelulla tarkennuksen saa toimimaan. Hyvä ystäväni omistaa TC-16A:n ja kyseli, että kukahan voisi modata jatkeen toimimaan hänelle.

Samyang 85 mm f/1.4 ja Nikon TC-16A

Hetken tuumattuani lupasin tehdä muutoksen hänelle. Olen kaiken ikäni askarrellut jos jonkin näköisten laitteiden kanssa, mutta viime aikoina askartelut ovat keskittyneet autoihin ja polkupyöriin. Kun otin telejatkeen työ alle muistin taas kuinka inhoan aivan pienen pienten vempaimien purkamista ja etenkin kasaamista. Telejatkeen modifioitavat osat nimittäin ovat tosi pieniä. Autot ja polkupyörät ovat tässä suhteessa paljon mukavampia.

Sain kuin sainkin telejatkeen kasattua ja vieläpä toimivana, ja ennen kuin palautan jatkeen omistajalleen aion kokeilla onko siitä toistoimiin.

Samyang valmistaa useitakin edullisia valovoimaisia objektiiveja, mutta valitettavasti vain käsitarkennuksella. Päätin ottaa kokeiluun 85 mm f/1.4 telen ja katsoa onko siitä mihinkään automaattitarkenteisen telejatkeen kanssa. Jatke tekee 85 millisestä 136 millisen valovoimalla n. f/2.3.

Olen sen verran kokeillut, että tarkennus toimii yllättävän nopeasti. Aivan kuin missä tahansa af-lasissa. Telejatkeessa on pieni ja kevyt linssiryhmä, jota kameran moottori liikuttaa ruuvin välityksellä. TC-16A ei siis toimi Nikonin edullisimpien runkojen kanssa, vaan tarvitsee rungon, jossa on tarkennusmoottori.

Objektiivn tarkennus pitää asettaa käsin äärettömään, jotta ääretön saavutetaan myös automaatilla, mutta samalla lyhin tarkennusetäisyys jää melko pitkäksi. En vielä mitannut, mutta arvioilta n. kahteen metriin. Objektiivin tarkennusta voi käsin kääntää ääretöntä lyhyemmälle etäisyydelle, jolloin automaatinkin lyhin tarkennusetäisyys lyhenee vastaavasti.

En ole vielä ehtinyt tehdä varsinaisia kokeiluja yhdistelmän optisesta suorituskyvystä, mutta teen sen lähipäivinä. Ensituntuma on kuitenkin positiivinen ja parempi kuin odotin. Ajattelin, että ainakin täydellä aukolla kuvassa on lähinnä puuroa, mutta ei aivan. Palataan aiheeseen siis myöhemmin tällä viikolla.

Luvattoman pitkän tauon jälkeen uusi teksti. Kokeilin Olympuksen uusinta PEN-mallia, E-PL3, pikaisesti ja siinä samassa myös uutta teleobjektiivia 45 mm f/1.8. E-PL3 on sisältä samaa rautaa kuin E-P3, joten kuvanlaatu ja muut tekniset ominaisuudet ovat näissä kahdessa kamerassa samanlaiset. E-PL3 on PEN-sarjan taskumalli, sillä runko on pokkarikokoa, eli siis pieni. Tekniikassakin löytyy eroa isoveljeen sulkimen osalta, joka on kevyempi ja liikahtaa tarvittaessa viiden kuvan sekuntivauhdilla.

Pieni koko on eduksi kuljetuksen kannalta, mutta ei aina käytettävyyden kannalta. Takaseinän oikeassa reunassa olevat säätimet ja etenkin säätöpyörä ovat pikkuruiset. Kuvatessani luontevalla otteella peukaloni meni näytön oikean yläkulman päälle. E-PL3 on kohtalaisen mukava kuvatessa, mutta kun vaihdoin Pana GF1:een, niin huomasin, että siinä paljon mukavampi kuvausote.

Olympus E-PL3 + 45 mm f/1.8
@ f/1.8, 1/100 s. ja ISO 200

Takanäyttö kääntyy ylös-alas, joka helpottaa kuvaamista joissakin tilanteissa. Näyttö on kookas ja kirkas, mutta ei ota vastaan kosketuskäskyjä.

Olympuksella on yksi etu toiseen mikro 4/3 merkkiin Panasoniciin, nimittäin erinomainen langaton salamajärjestelmä, joka kuuluu myös E-PL3:n ominaisuuksiin. Kamerassa ei ole yhdysrakenteista salamaa, mutta mukana tulee pieni salamakenkään kiinnitettävä FL-LM1 salama, jolla voi ohjata langattomasti kamerasta erillään olevia Olympuksen järjestelmän kanssa yhteensopivia salamalaitteita.

Olympus E-PL3 + 45 mm f/1.8
@ f/2, 1/125 s. ja ISO 200

Kiinnostava uutuus on FL-300R salama, joka on taskukokoa, mutta ohjattavissa langattomasti. Pari tällaista salamaa, E-PL3 ja esim. Pana 20 mm f/1.7, niin siinä on tosi pieni langaton kahden valon kuvauskalusto, joka sopii vaikka miljööpotretteihin hienosti. Jalustat sun muut tietenkin pitää olla lisäksi.

Olympus E-PL3 + 45 mm f/1.8
@ f/1.8, 1/40 s. ja ISO 200

Olympus E-PL3 on kiinnostava uutuus niille, jotka haluavat mahdollisimman pienen järjestelmäkameran. Käytettävyys on hyvä, mutta pakko myöntää, että kompaktit mitat vievät kuvausmukavuutta ja säätimien käyttely ei ole ihan yhtä jouheaa kuin esim. hieman isommalla E-P3 mallilla.

Hieno pikkutele 45 mm f/1.8

Olympus jatkaa hyvällä linjalla objektiivien kanssa uudella valovoimaisella pikkutelellä. Objektiivi on tukeva ja kaikin puolin asiallisen oloinen mekaanisesti, eikä hintaluokka paljastu sormituntumalla. Valovoimaiseksi potrettilasiksi 45 millinen on tosi minikokoinen, suorastaan söpö. Se on kuin oikean objektiivin pienoismalli.

Panasonic GF1 + Olympus 45 mm f/1.7
@ f/3.2, 1/2500 s. ja ISO 100.

Tarkennus toimii täsmällisesti ja nopeasti, mutta esim. kasvokuvissa pitää olla huolellinen, että tarkennus on juuri halutussa kohdassa. Siis silmässä, eikä korvassa. Sitä voi olla vaikea nähdä takanäytöltä kuvatessa, jos näytön kuva ei ole suurennettu.

Panasonic GF1 + Olympus 45 mm f/1.7
@ f/1.8, 1/60 s. ja ISO 125.

Optisesta suorituskyvystä ei ole pahemmin huomautettavaa. Aivan parasta jälkeä syntyy n. f/2.5 - 5.6 välillä, mutta täydellä aukollakin voi huoletta kuvata.

Panasonic GF1 + Olympus 45 mm f/1.7
@ f/2, 1/1250 s. ja ISO 100.

Hyvä ja toivottu lisäys Mikro 4/3 järjestelmän objektiivivalikoimaan. Nyt on mahdollista kasata klassinen objektiivisarja pieneen kokoon ja laadukkaista komponenteista. Ennen vanhaan, siis ennen zoomeja, monella kuvaajalla oli 24 mm, 50 mm ja 100 mm tai 24 mm, 35 mm ja 85 mm objektiivit hyvällä ( parempi tai yhtä hyvä kuin f/2 ) valovoimalla kameralaukussa. Olympuksen ja Panan laseja yhdistelemällä voi Mikro 4/3 järjestelmään rakentaa nyt tuollaisen trion. Hienoa!

Päivän potretti

Panasonic GF1 + 20 mm f/1.7
@ f/1.8, 1/800 s. ja ISO 100.

Kiilloista nenässä ja niiden poistosta

Taiteilijapotrettini valaistus, tai sen lievä huolimattomuus, ansaitsee pienen selityksen, jotta Anonyymin oppimistoive täyttyy. En pidä itseäni mestarina, mutta jos joku saa kuvaukseensa puhtia ansiostani, niin saan siitä hyvän mielen.

En selittele tätä kuvaa tai sen valaistusta siksi, että haluaisin jotenkin nostaa kuvan arvoa selittämällä kuinka kova homma valaisussa tai järjestelyssä oli. Kuvan pitää kestää ilman selittelyä, eikä tämä kuva sitä paitsi mitenkään erityisen työläs ollut. Ilta tosin pimeni vauhdilla ja halusin saada valmista ennen säkkipimeää.

Selittelen hieman ajatuksenjuoksuani kuvauksen aikana, ja myös pikkusalamoilla valaisuun liittyvää yhtä tiettyä ongelmaa.

Ensinnäkin laitoin valot hieman toisenlaista kuvaa varten ja siinä ne toimivatkin hyvin. Ohjasin Taunoa kuvauksen aikana, mutta visuaalisena ihmisenä hänkin otti aktiivisesti eri poseerauksia oma-aloitteisesti. Minä otin kuvia sitä mukaa kun poseeraus muuttui. Tuossa kuvassa Tauno käänsi päätään hieman liikaa, jonka seurauksena korkovalo osuu nenään.

Kuva nousi suosikikseni vasta kun olin katsellut session kuvia jonkin aikaa tietokoneen näytöltä. Kuvauspaikalla kameran näytöltä arvioin, että eräs toinen ruutu olisi valintani.

Kun teen kuvia itselleni, niin en tee kuviin raskasta kuvankäsittelyä. Kuvankäsittelyssä ei ole mitään väärää, mutta menneisyydestäni johtuen en sitä juurikaan käytä. Teen, siis yritän tehdä, kuvat kuvatessa, koska pidän oikeista valokuvista.

Kuva on aina myös dokumentti kuvaushetkestä, vaikka se olisi esim. valaistu ja järjestetty potretti. Ehkä myös siksi en halua muunnella kuvaa jälkeenpäin lisäämällä tai poistamalla asioita. Nykyään tehdään liian paljon kuvia, jotka ovat tai joista on ainakin yritetty tehdä "täydellisiä" siloittelemalla epätasaisuudet pois. Kuvia ylityöstetään, koska ei osata lopettaa ajoissa ja kuvankäsittely on jokaisen ulottuvilla.

Valo pitää nähdä

Pikkusalamoiden käyttöön liittyy yksi ongelma, joka voi joskus olla peräti kiusallinen. Ongelma on se, että valaisua ei voi nähdä ennen kuvan ottamista. Juuri tästä syystä pikkusalamat eivät mielestäni sovi valaisun opetteluun. Kokenut kuvaaja voi toki valaista pikkusalamoilla melko tarkastikin tietäen lopputuloksen etukäteen, mutta aloittelija saattaa joutua kuvaamaan montakin testikuvaa ennen kuin valo on edes sinne päin.

Tässäkin kuvassa, jonka kuvasin hämärissä olosuhteissa, olisi ollut helpompaa nähdä valaisu, jos olisin käyttänyt salamoiden sijasta jatkuvaa valoa tai ainakin salamoita, joissa on ohjausvalo. Olisin ehkä huomannut tuon kiillon jo ennen kuin painoin laukasinta. Tai sitten en olisi huomannut tai välittänyt. Ehkä en olisi tehnyt koko kuvaa, jos pikkusalamoita ei olisi.

Poikittain, mutta ei syvältä

Timo Suvanto on omassa blogissaan aloittanut eräälaisen valokuvauskoulun, jota hän omin sanoin kuvailee näin:

Olen aloittanut (enkä vain luvannut aloittaa) poikkitieteellisen valokuvauskoulun omassa blogissani. Keskityn siinä niihin valokuvauksen osa-alueisiin, joista kuvittelen jotain tietäväni, eli valokuvukseen matemaatikon ja fyysikon näkövinkkelistä. Kameratekniikan ja visuaalisuuden jätän ne paremmin hallitseville. 

Kaksi ensimmäistä osaa käsittelevät eroja kinokoon kennojen ja 4/3-systeemin välillä. Joten tervetuloa tunnisteella "Valokuvaus" tänne.

Käy siis lukemassa Timon blogia.


Minä puolestani olen vielä pari päivää huonosti yhteyksien äärellä, jonka vuoksi vastailen kysymyksiin ja päivitän blogia epäsäännöllisesti. Julkaisen viikonlopun aikana joka tapauksessa ajatuksiani taiteilijapotretista ja kiilloista nenässä, jotta toivottu opetuksellinen tehtävä täyttyisi.

Päivän kuva, taiteilijapotretti

Tässä poseeraa eestiläinen kuvanveistäjä Tauno Kangro, joka on hyvä ja karismaattinen malli sekä muutenkin mukava hemmo. Kuvasin tämän kuvan taannoisella Saarenmaan vierailullani. Taunolla on galleria Tallinnan vanhassa kaupungissa, mutta hän oli pitämässä kuvanveistotyöpajaa Kuressaaressa samaan aikaan kun Jyrki Vesa piti valokuvaustyöpajaa. Käytin tilaisuutta hyväkseni ja tein potretin.

Kuvasin potretin meren rannalla kun aurinko oli jo mennyt horisontin taakse ja alkoi olla melko hämärää. Laitoin kuvaa varten kolme Nikon SB-900 salamaa valmiiksi. Takaviistosta kummaltakin puolelta yksi korkovaloksi ja edestä yksi päävaloksi.

Halusin kuvaan teatraalisuutta ja dramatiikkaa, joten valaisin kovalla valolla. Kaikkien salamoiden edessä oli Honlphoto Speed Grid ja CTO kääntösuodatin. Speed Grid kaventaa valokeilaa eikä valo siten leviä ympäriinsä. Kääntösuodatin puolestaan lämmittää valoa, sillä halusin pitää taivaan ja mallin värilämpötilat tasapainossa.

Kuvasin Nikon D700 kameralla ja Nikkor AF-S 24 mm f/1.4 objektiivilla. Valotus on seuraava: aukko f/4, aika 1/50 s. ja herkkyys ISO 200. Salamat väläytin Nikonin langattomalla järjestelmällä niin, että ohjaava salama oli kameran yhdysrakenteinen pikkuvälkky.

Salamoiden tehot säädin käsin kamerasta, mutta kuten tavallista en muista mitkä asetukset olivat. Läheltä valaissut päävalo lienee ollut miltei pienimmällä teholla ja korkovalot, jotka olivat n. 4 metrin päässä takaviistossa, n. 1/16 teholla.