maanantai 26. maaliskuuta 2012
Kirjasuositus: Värit kohdalleen, Miika Lammela
Vanhaan hyvään aikaan, kun kuvat tallennettiin filmille oli kaikki yksinkertaisempaa. Repro skannasi filmin tai paperikuvan ja teki skannauksen yhteydessä tarvittavat säädöt, jotta painettu kuva vastasi skannattua originaalia. Ennen skannereiden keksimistäkin kuvia painettiin, mutta silloinkin prosessi oli kuvaajan kannalta selkeä.
Digikuvan myötä kaikki muuttui. Kun digikamerat alkoivat yleistyä vuosituhannen alussa, niin valokuvan tuotantoprosessi oli jokseenkin sekava. Filmin kanssa hyväksi havaitut toimintatavat eivät enää olleetkaan niin hyviä.
Kuka oli vastuussa siitä, että kuva oli oikean sävyinen ja värinen painotuotteessa? Mikä tiedostomuoto oli hyvä? Kenelle kuului mikäkin tuotantoprosessin vaihe? Minäkin tein jopa värierotteluja jossain vaiheessa. Jpg-kuva ei ollut hyvä, koska se hukkasi kuvan sisältöä. Jotkut lehdet eivät ottaneet digikuvia vastaan, koska ne olivat kerrassaan kelvottomia mihinkään. Jne.
Nykyään onneksi tavat ovat vakiintuneet jälleen, eikä digikuva ole hankala tai kyseealainen. Paremminkin päin vastoin, kuka asiakas enää haluaa ottaa vastaan dioja tai paperikuvia?
Värit ja sävyt sekä niiden toistuminen oikein on kuitenkin edelleenkin monelle mystiikkaa väriprofiileineen ja -avaruuksineen. Onneksi niin ei tarvitse olla.
Miika Lammela on kirjoittanut helppolukuisen ja kattavan oppaan värinhallinnasta valokuvauksessa. Kirja on luettavissa yhdellä rykäisyllä ja asia on selkeästi esitetty. Minulle selkeni muutama asia kummasti lukemisen aikana ja opin uuttakin.
Miika käsittelee kirjassa väriprofiilien merkityksen niin näytöltä katselussa kuin tulostuksessakin. Tulosteiden katseluun ja värien arviointiin on hyvät ohjeet, kuten myös näytön kalibrointiin. Kirja antaa selitykset ja ohjeet miten värit pysyvät hallinnassa koko työnkulun läpi ohjelmista tai laitteista riippumatta.
Jokaisen digikuvaajan pitäisi olla kiinnostunut siitä miten värit ja niiden toistuminen toimivat, kun kuva siirtyy kamerasta sähköpostilla ystävälle, FTP:llä asiakkaan serverille, netin kuvagalleriaan tai tulostimen kautta paperille. Värit kohdalleen on suositeltava kirja jokaiselle digikuvaajalle.
Tunnisteet:
arvostelu,
kirja,
värinhallinta
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

2 kommenttia:
Itsellänikin on pyrkymiys mahdollisimman pedanttiin toimintaan myös värihallinnan suhteen, mutta valitettavasti sen homman alkaa kokea suhteellisen turhaksi, kun koittaa alkaa tiedustelemaan Distillerin joboption:eja tai käytettyä ICC-profiilia niin vastauksena on kysymys "ICC, mikä?" ja suosittelevat että lähetät kuva smykkinä. Tätä tapahtuu isoissa lehdisämmekin sekä myös muutamissa pikku painotaloissakin.
Ja tuollaisista ohejsta ja vastauksista tulee herkästi miettineeksi millä tolalla heidän työkulku ja värihallinta on? Jaksaako sitä sitten panostaa kuinka paljon tällaisissa tapauksissa, värinhallinta kun on niin hyvää kuin sen heikoin lenkki.
Joka alalla on hyviä ja huonoja tekijöitä. Silti pitää ihmetellä, että vieläkin on noin alkeellisia lehti- tai painotaloja.
Lähetä kommentti