Sitten varsinaiseen asiaan. Kuvasin tänään ensimmäisen tilaustyön asiakkaalle vajaan viikon vanhalla Nikon D800 kamerallani. Tällainen on aina, ainakin minulle, paljon enemmän uuden laitteen tulikoe kuin se, että kuvailen jotain vapaavalintaista omaan tahtiini.
Tämän päivän kuvaus ei ollut erityisen vaativa tai haastava, mutta ei helppokaan ja kuten aina, asiakas odottaa hienoja kuvia ja maksaa niistä. Töissä kuvatessa kaiken pitää sujua ihan senkin vuoksi, että kuvauksessa kuluu yleensä monen muunkin ihmisen aikaa kuin pelkästään kuvaajan.
Ei siis ole ollenkaan hyvä asia, jos kuvaaja sohlaa tekniikan kanssa liikaa ja kuvaus venyy siksi. Tekniikkaan keskittyminen vie lisäksi huomiota itse asiasta eli kuvaamisesta ja saattaa jopa vaikuttaa lopputulokseen ei hyvässä mielessä. Siksi uudella kameralla ensimmäinen kuvaus asiakkaalle on aina vähän jännittävä.
Kuvaukseni tänään sujui oikein hyvin ja ilman ongelmia. Nikon D800 on käytössä hyvin samanlainen kuin edellinen työkaluni Nikon D700. Toivon vaan, että saan pian myös tilaamani toisen rungon, koska vararunkoni Nikon D3x on niin iso ja painava. Onneksi se ei ole oma, vaan lainassa. Tykkään kuvata kahdella rungolla, koska silloin objektiiveja ei tarvitse vaihdella niin usein ja olen huomannut, että kuvaan monipuolisemmin näin.
![]() |
| Tämän vuoksi en pidä D3 / D4 kokoisista rungoista. Edes kamerareppu ei mahdu kiinni, puhumattakaan lisäpainosta. |
Pikseleitä on paljon, mutta koska kuvan muu tekninen laatu ( kohina ) ei ole huonontunut verrattuna 12 megapikselin D700:aan, niin en koe lisäpikseleistä mitään haittaa. Joitakin harvoja poikkeuksia lukuunottamatta toimitan asiakkailleni edelleen 12 - 16 megapikselin kuvia, joten voin pienentää tai rajata kuvia reippaasti.
Olen uusimassa kaikki kamerarunkoni lähiaikoina ja olen samalla päättänyt opetella enemmän kameroideni toimintoja, varsinkin sellaisia, joista en aikaisemmin ole piitannut. Nikonin ammattimalleissa kuvaaja voi tallentaa neljään muistipaikkaan erilaiset asetukset eri kuvaustilanteita varten. En käyttänyt tätä ominaisuutta Nikon D700:n kanssa, kun en oikein keksinyt mitä olisin tallentanut. Nikon D800:lla voin kuvata videoita ja sitä varten tallensin eri asetukset kuin valokuvausta varten. Katsotaan sitten onko tämä toimiva järjestely.
Uuden opetteluun liittyy sekin, että tänään yritin valaista Nikonin langattomalla salamalla TTL-automaatilla, mutta siitä ei kertakaikkiaan tullut mitään. Ajattelin, että jos Joe McNally kuvaa automaatilla, niin minäkin kokeilen, mutta en mitä ilmeisimmin osaa niin kuin Joe. Tämän opettelun taidan unohtaa ja pitäytyä käsisäädöissä. Se on toiminut minulla jo lähes 30 vuotta, joten se saa toimia edelleenkin. Kuka se sanoikaan, että jos se toimii, niin älä korjaa sitä.
Lisää kokemuksia Nikon D800 kamerasta myöhemmin.
Edit: korjattu kirjoitusvirhe.


5 kommenttia:
Myit D 7000 :n pois .
Jatkossa aiot käyttää Nikon täyskennosta ja Olyn 4/3 mikro järjestlmiä .
Miten käyttö jakautuu ?
Riittääkö Oly työkäyttöön ?
Odotan mielenkiinnolla kokemuksiasi D800 videotoiminnasta.
Kuvan stillit D700:lla ja videon GH 2:lla.
Yksi hybridikamera kiinnostaa.
Ari
En ole ainakaan vielä mitenkään määritellyt kuinka aion käyttää mitäkin kameraa. Katsotaan sitten kun saan Olympus E-M5:n, että miten käyttö jakautuu. Olympuksen pieni koko houkuttaa ja kuvan tekninen laatu riittää ilman muuta.
Olen kuvannut vasta muutaman videoklipin D800:lla ja hyvältä näyttää toistaiseksi.
Hyvä, että sujui hyvin. Ja tuo tarkennus homma on iso plussa! Mutta sama tarkennus-sensorihan tuossa on kuin D4:sessa, joten odottaa voi ainakin paljon..
On tosiaankin hämmentävää huomata, miten tekniikka kehittyy. Olen itse huomannut, että NEX-7:n kuvanlaatu ei paljon häviä Canon 5D MkII:lle, jos häviää lainkaan.
Samalla ihmetyttää se, että Canon on selkeästi päättänyt jättäytyä kehityksessä jälkeen. Kirjoitetun perusteella ei Canon 5D MkIII ole kovin iso kehitysaskel. Samalla kuitenkin esim. Sony, Nikon, Olympus tekevät hartiavoimin kehitystyötä.
Lähetä kommentti