tiistai 17. huhtikuuta 2012

Säälittävää touhua


Suomen virallinen ykköspotretti on sitten julkaistu ja se on jo herättänyt keskustelua, varsinkin valokuvaajien parissa. Olen saanut sähköpostia parilta kolleegalta ja ainakin Suvannon Timo ehti omassa blogissaan jo käsitellä aihetta. Tuo puhuttava potretti on tietenkin presidentti Sauli Niinistön virallinen muotokuva.

Presidentin virallisen muotokuvan ei tarvitse olla erikoinen tai dramaattisesti valaistu, mutta kyllä se hyvin tehty saa olla. Niinistön virallinen kuva on platkusti edestä valaistu ja taitaa olla kuvankäsittelylläkin osuutensa kasvojen muotoilussa. Pahin moka kuitenkin on tausta ja mallin erottuminen taustasta, joka on jäänyt kuvaajalta täysin vaille huomiota. Pelkästään tausta- ja / tai korkovalon lisääminen olisi nostanut kuvan eri sarjaan. Veikkaan, että painettuna tämä kuva menee useammankin kerran ns. tukkoon.

En tiedä Niinistön virallisen kuvan kuvaajan, Kokoomuksen puoluetoimistossa työskentelevän Pasi Heiskasen taustoja, mutta olisiko kyseessä innokas valokuvauksen harrastelija, josta on tullut vieläkin innokkaampi, kun on saanut tällaisen mahdollisuuden? Valokuvaaminen ei kuitenkaan aina ole helppoa, ei edes yksinkertaisen kuvan kuvaaminen. 

Tavallisten tavisten häissä joskus joku morsiamen / sulhasen kaverin tuttu, joka omistaa järkkärin, hoitaa virallisen hääkuvauksen ilmaiseksi tai nimellisellä korvauksella, koska siinä säästyy hääparilta rahaa. Voi olla, että hääpari on oikeasti köyhä eikä varaa ole ammattikuvaajaan tai sitten hääpari ei ymmärrä tai välitä valokuvauksesta mitään. Sitä paitsi voihan lopputulos olla ihan hyväkin. Oli miten oli, niin hääparin hääkuvat päätyvät sukulaisille, naamakirjaan jne.

Presidentin virallinen muotokuva sen sijaan päätyy julkisesti esille moneenkin paikkaan ja saa sijansa jopa historian kirjoituksissa ja kuvituksissa. Siksi on ihan pakko ihmetellen kysyä, että olisiko siitä ollut jotain haittaa, jos kuvan olisi tehnyt joku osaava valokuvaaja? Tässä tapauksessa tuskin oli kyse rahasta, eikä se nyt niin paljon olisi maksanut missään tapauksessa.

Mielestäni on säälittävää, että Suomen presidentin virallinen potretti on kotikutoisen näköinen. Tästä maasta olisi helposti löytynyt valokuvaaja tekemään homman tyylikkäästi ja huolella. Minäkin tunnen monta sellaista kuvaajaa. Eikä se varmasti olisi maksanut liikaa. 


1 kommentti:

Harri kirjoitti...

Niin, valokuvaajaksi, huoraksi ja kirvesmieheksi voi ruveta kuka tahansa. Kun on ne vehkeet olemassa...Tosiasiassa kaikki kolme edellämainittua ammattia vaativat aika paljon muutakin kuin työkalujen omistuksen.