![]() |
| Salamavalaisun harjoittelua ulkona. |
Näissä aloittelijoiden salamtyöpajoissa lähdemme liikkeelle aivan alkeista ja tavoitteena on, että jokaisella osallistujalla on päivän jälkeen ymmärrys salaman käsin säätämisestä ja hahmotuskyky valaisun näkemiseen. Yhdessä päivässä kukaan ei tule mestariksi, mutta eväät matkalle tulee.
Meitä oli paikalla yhdeksän, jos opettaja ( minut ) lasketaan mukaan ja peräti neljällä meistä oli uusi Olympus E-M5. Kamera on siis vakuuttanut muitakin kuin minut.
Oli meillä pientä ongelmaakin Olympuksen salamoiden kanssa, mutta ongelmathan on tehty ratkaistaviksi ja valaisut saatiin tehtyä.
Heijastava vai läpiampuva?
Yksi yleisimpiä kysymyksiä työpajoissa on, että mitä eroa on heijastavalla ja läpivalaisevalla sateenvarjolla?
Yksi tarkeimmistä eroista lienee se, että läpivalaisevan voi laittaa lähemmäksi kohdetta kuin heijastavan, koska varjon varsi ei ole edessä. Toinen ero on se, että varsinkin pienessä vaaleassa tilassa läpivalaiseva varjo voi aiheuttaa hajavaloa. Varjo heijastaa salaman valoa myös taaksepäin ja sitä kautta seinien kautta joka paikkaan. Heijastavalla voi siksi helpommin tehdä dramaattisemman ja suuntaavamman valon.
Alla pari esimerkkiä aiheesta.
![]() |
| Läpivalaisevalla varjolla. |
![]() |
| Heijastavalla varjolla. Värilämpötila korjattu. |
![]() |
| Tämän heijastavan varjon värilämpötila oli melko neutraali. |
![]() |
| Läpivalaiseva varjo oikealta ja toinen valo taustalla. |





8 kommenttia:
Neljä OM-D:tä, yksi a-sarjan Sony ja loput Nikoneita, muistelisin. Olisin odottanut Canonia tai paria.
Kiitoksia valaisevasta työpajasta. Nyt on kalustoa ja vähän ymmärrystä, miten sitä käytetään, joten tästä on hyvä lähteä treenaamaan.
FL-300R-pikkuräpsyni olivat jotenkin huvittavan näköisiä salamajalustan päässä, mutta kyllä niillä nyt harjoiteltuja henkilökuvia valaisi siinä missä isommillakin, aika pienillä tehoillahan noissa lopulta mennään.
Pienenä harmina FL-300R sopii kehnonlaisesti Lastoliten salamakenkään (metallisen jousen kanssa liian tiukasti, ilman jousta liian löysästi), mutta eiköhän tuohonkin joku patenttiratkaisu löydy. Jotenkin kuvittelin tuota joksikin standardiksi, mutta eipä näköjään.
Hei!
Löysin blogisi sattumalta, kun koitin etsiä kamera-arvosteluita keskustelupalstoilta sun muilta. Voisitkohan suositella minulle kameraa, jonka tarkoituksena olisi kuvata maisemia ja ihmisiä ihan tavallisissa tilanteissa? Hintaluokka saisi olla enintään 400e ja merkillä ei niinkään väliä, vaikka Nikon tuntuu miellyttävimmältä.
Ise en tiedä kameroista sen kummemmin mitään, olen lähinnä aloitteleva harrastelija, joten mitään kovia vaatimuksia minulla ei sen suhteen ole.
Ainut vaatimus on, että kamera saisi olla pienikokoinen, eli mitään isoa järkkäriä en ole hankkimassa, koska kapistus on määrä ottaa mukaan pitkälle matkalle Australiaan, ja järkkäri tuntuisi liian vaivalloiselta.
Mene kauppaan ja kysy mitä saa 400 eurolla. Kokeile kaikkia ja ota se, joka tuntuu sopivimmalta.
Anonyymille: Tuolla budjetilla pienikokoisista järkkäreistä Panasonic GF3. Ehkä harrastusprofiiliin voisi kuitenkin paremmin istua laadukas pokkari, esim. Olympys XZ-1. Sillähän tekisi auttavasti melko monen laista.
Olipas tyhjentävää. Kiitos kuitenkin anonyymille vastauksesta:)
Pahoittelen ylimalkaista vastaustani, mutta Anonyymin kysymyksen perusteella hänelle mielestäni käy mikä tahansa kamera. Voin suositella jotain, mutta yhtä hyvin joku muukin voi olla sopiva.
Saan valitettavan paljon, lähes aina anonyymia tietenkin, vittuilupostia ja -kommentteja kateellisilta kanssaihmisiltä ja välillä on vaikea erottaa oikeaa väärästä.
Kamerakysymyksiin saa parhaiten vastauksen, kun lähettää minulle sähköpostia omalla ihan oikealla nimellään ja lisää vielä puhelinnumeronkin.
Jos kysymys sitten on mielestäni muitakin lukijoitani kiinnostava, niin laitan sen blogiin vastauksineen. Ilman kysyjän nimeä.
Mikset ole EM-5 arvosteluissasi maininnut 20mm objektiivin banding-ongelmista: http://www.dpreview.com/news/2012/06/12/Olympus-acknowledges-OM-D-E-M5-banding-with-panasonic-20mm-f1-7-lens
En ole havainnut tuollaista ongelmaa ja siksi en ole siitä maininut. Kun luin dpreview saitin jutun aiheesta, niin olin täysin yllättynyt.
En tosin ole varta vasten kokeillutkaan, että näkyykö raitoja tai juovia, jos herkkyyttä nostaa tarpeeksi. Olen kuvannut Pana 20m mm objektiivilla ISO 1600 herkkyydellä hyvällä menestyksellä.
Lähetä kommentti