torstai 19. heinäkuuta 2012

Kuvausretki meren rannalle


Olympus E-M5 + Olympus 12 mm f/2
@ f/7.1, 1/160 s. ja ISO 200.
Valaisu yhdellä Olympus FL-600R salamalla.
Saarenmaan kuvaustyöpajan ohjelmaan kuuluu kuvausretki meren rannalle, tarkemmin sanottuna Tuhkana-rannalle. Paikka on yhtä komea kuin mikä tahansa ranta ja hyvä harjoittelukohde klassisille auringonlaskukuville.

Olimme eilen illalla rannalla ja kuvaamisen ohella tietenkin syötiin hyvin, ja virvokkeitakin oli tarjolla. Jotkut halusivat jopa mennä uimaan, ihan kameran kanssa, kuten Jyrki yllä olevassa kuvassa. Mikäs siinä, vesi ei ollut kovin kylmää ja jotain kuvia Jyrki ilmeisesti oli hakemassa.

Kun Jyrki oli vesileikkinsä leikkinyt, niin pyysin häntä avuksi ylinnä olevaan kuvaan. Jyrki piti salamaa mallien yläpuolella ja minä kuvasin aivan veden pinnasta. Olympus FL-600R salama oli puomina toimineen jalustan päässä ja valo tuli sateenvarjon läpi. Salaman välähdysikkunan edessä oli oranssi CTO-kääntösuodatin, jonka ansiosta salaman tavallisesti sinertävä valo ei pilannut tunnelmaa. Salaman väläyttämiseen käytin Olympuksen langatonta salamanohjausta.

Kurssilaiset kuvasivat innokkaasti kaiken iltaa ja odottelin omaa kuvausvuoroani kaikessa rauhassa. Kun kello oli n. 22.00 aurinko alkoi olla sopivan alhaalla omaan kuvaani. Kun Jyrki tuli pois merestä ja oli valmiina avustamaan, kello oli 22.15, aloitin kuvaamisen.

Odotin, että kuvaan tulisi pieni aalto ja heti kun sellainen tuli, niin lopetin kuvaamisen. Mallit alkoivat olla sen verran kylmissään, että en halunnut piinata heitä enempää. Kuvasin yhteensä 15 kuvaa, joista mielestäni paras on tässä.

Sanottakoon vielä, että Olympuksen kääntyvä takanäyttö helpotti kuvaamista ihan älyttömästi. Saatoin olla kyykyssä ja pitää kameraa aivan veden pinnassa menemättä itse naama edellä veteen.

Jos kyseessä olisi ollut ihan oikea kuvaustehtävä, niin olisin kuvannut enemmän ja mallitkin olisivat olleet vain minua varten. Nyt mallit olivat jo poseeranneet koko illan monelle kuvaajalle ja merivedessä kykkiminenkin alkoi jo riittää.

Tällainen kuva ei tietenkään ole luonnollisen näköinen, vaan enemmän elokuvamainen, mutta eihän siinä mitään väärää ole. Tämä on yksi tyylilaji ja samalla esimerkki siitä mitä yksinkertaisilla välineillä voi tehdä. Jotkut pitävät tällaisista toiset eivät. Minulla oli hauskaa kuvatessani ja sivustakatsojillakin taisi olla viihdyttävä hetki.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olenkohan jotenkin häiriintynyt, mutta jollakin tavalla alempi kuva herättää paljon ajatuksia. Jollakin perverssillä tavalla se on mielenkiintoinen kuva, jopa isompana vedoksena huoneen seinälle.

Anonyymi kirjoitti...

Miten vedenpinta saadaan parhaiten vaakasuoraan kuvissa? Jpg-kuvia ei käytännössä kannata korjailla. Onko ainoa tapa raw ja post-process?

matti kirjoitti...

Paras tapa on pitää kameraa suorassa kuvaamisen aikana.

Toinen tapa on rajata kuvaa hieman ja samalla kääntää horisontti suoraan. Tämä toimii sekä jpg- että raakakuvissa.

heikki nevalainen kirjoitti...

Pakko kysyä tekninen kysymys eli onko ylemmässä kuvassa jokseekin photoshop pensselin jälki kun näkyy selvästi vaalee ympyrä takin ja solmion alueella ?

Vai onko tuo tavallista erikoisempi vesipisara linssiin eksynyt ja miksi sitä ei ole korjattu pois ?

matti kirjoitti...

Kyllä siinä etulinssissä oli jotain tahroja, joita en huomannut kuvatessa. Ehkä vesipisara.

Läppärissäni ei ole Photoshopia ja siksi en jälkeä poistanut. Se kyllä pitäisi poistaa.

Markku kirjoitti...

Ruudutus tähyslasilla auttaa pitämään horisontin suorassa.

Anonyymi kirjoitti...

Mielestäni ammattikuvaajalta aika heikkolaatuinen otos. Kuvassa näkyy 2 "pandakarhua" joita on valaistu liian ylhäältä. Tällainen kuva ei ole mielestäni mitenkään hyväksyttävä.

matti kirjoitti...

Onko sillä väliä kuka sen on kuvannut, jos se on kelvoton?